Kieltoja ja Jeesustelua

Viimeiset hetket alkavat olla käsillä. Kädet tärisevät, katse kohdistuu taivaisiin, kello tikittää seinällä ahdistavasti. Vielä vähän aikaa.

Tipattoman tammikuun loppuun saakka tarpovat voivat vielä tsempata ja pitää lupauksensa. Ajatus on kaunis, mutta tekopyhä.

Yleensä tipatonta tammikuuta seuraa onnistuneesti Huureteinen Helmikuu, Maltainen Maaliskuu, Humalainen Huhtikuu sekä Tolkuton Toukokuu. Kesä meneekin siihen perään sitten ihan lähinnä ryypätessä.


Ihmisellä on jännittävä sisäänrakennettu psyykkinen mekanismi, joka legitimoi normaalin perustörttöilyn sillä, että ihminen pysty olemaan törttöilystä vähän aikaa erossa - kun en nyt juuri typerehdi, olen parempi ihminen. Tätä todellisuuden väistelyä tämä tipattoman kanssa puuhaaminenkin pääasiassa on. Tosiasiassa olisi vähemmän haitallista dokata vaikka koko tammikuu yhteen yöhön ja olla sitten tipattomalla loppuvuosi.



Kopotellaanpa ontuvaa aasinsiltaa pitkin käsittelemään tekopyhyyttä sinäänsä.


Samaa itsensäpyhittämiskaavaa noudattaa myös niinkutsuttu Jeesustelu, jossa ihmiset tarttuvat johonkin päivänpolttavaan asiaan ja demonisoivat sen voidakseen olla väkevästi jostain asiasta samaa mieltä kuin kaikki muutkin. Kuten nyt vaikkapa tämä taannoin riehunut keskustelu käsiaseiden täyskiellosta.


On toki traagista, että maailmassa on psyykkisesti epävakaita yksilöitä, jotka tekevät pahoja asioita. Jostain syystä Ihmiset - tuo joukko vaarallisia panikoivia eläimiä - tuntuvat kuitenkin ajattelevan, että jos kaikki epävakaat yksilöt voidaan jotenkin kategorioida ja eristää, mitään pahaa ei enää koskaan tule tapahtumaan.

Valitettavasti tämä ei perustu todellisuuteen, vaan valheelliseen kuvitelmaan siitä, että kun sinnikkäästi touhutaan ja kielletään, asiat tulevat olemaan tulevaisuudessa hienosti. Kuten tipattomassa tammikuussakin, tässäkin oleellista tuntuu olevan se, että kun vähän aikaa puuhastellaan oikein kovasti, voidaan sitten taas loppuvuosi elellä ihan rauhassa kun on ensin oikein todistetusti pistetty tuulemaan.



Viime aikoina lehdistä on voinut lukea toinen toistaan kaameampia tarinoita ihmisistä jolla on lähtenyt ison pyörän hihna luistamaan. Yksi yläpäästään sairastunut hyökkäsi päiväkotiin puukko kädessä ja lahtasi lapsia ja hoitajia, toinen pätki samuraimiekalla kaverinsa, kolmas käytti pesäpallomailaa raakaan väkivaltaan ja niin edelleen.



Kuten arvata saattaa, keskustelufoorumit - nuo kansan syvien rivien älykkyysosamäärien järkähtämättömät mittarit - on nyt valjastettu helvetilliseen huutoon ja poruun jonka kohteena on puukkojen ja miekkojen kieltäminen. Ihmetellään avoimesti miten on mahdollista, että kuka tahansa voi ostaa veitsiä ja miekkoja ilman mitään lupia.

Jeesustelussa oleellisinta ei olekaan järjenkäyttö, vaan tunteisiin vetoava huolestunut hysteria. Oli kyse sitten metsästysaseista, ydinvoimasta tai lapsista, Jeesustelija käy hyökkäykseen totuuden miekka ja hyveen kilpi aseinaan - unohtaen samalla housut nilkkoihin ja järjen narikkaan.


Kaikki mahdollinen voidaan toki kieltää. Eri asia on sitten se, onko siinä mitään järkeä. Järjettömimmät keskustelupalstoilla vastaan tulevat ehdotukset ovat typeryydessään häkellyttäviä : "Kuka muka tarvitsee puukkoja kotona, kun leivän ja kinkun voi ostaa valmiiksi siivutettuna?"

Vetää hiljaiseksi.

Kun yrität kertoa Jeesustelijalle, että ihmisen maalaisjärkeen pitää voida luottaa, että esim. veitsiä voi käyttää askarteluun, hän luo sinuun säälivän katseen ja repii esiin argumentin tyyliin :

"Susta on siis ihan okei, jos samuraimiekkoja myydään koululaisille?".

Tässä vaiheessa argumentointi on jo niin pahasti perseellään että keskutelu menettää merkityksensä. Sama toistuu missä tahansa tunteisiin vetoavassa kontekstissa, vaikkapa tässä parin vuoden takaisessa seksin ostokieltoasiassa. Jos kritisoit häärääjää, olet vähintäänkin parittaja ja seksiaddikti joka haluaa riistää naisparkoja.

Kun vouhotus saavuttaa infernaaliset mittasuhteet, pistää järkikulta hatun päähän ja lähtee ovesta ulos.


Tarvitsemme selkeästi lisää kieltoja ja määräyksiä. Uusi kieltolaki tänne ja heti. Tässä alustava kieltolista jolla turvataan meidän kaikkien hyvinvointi :


Puukotus? Kielletään kaikki teräaseet.
Pahoinpitely pesismailalla? Kielletään urheilu.
Kolari? Romutetaan kaikki autot.
Tappelu? Julistetaan ulkonaliikkumiskielto.
Väkivaltaisia kakaroita? Kielletään tv, musiikki ja pelit.
Poliisin virkavirhe ampuma-aseasiassa? Lopetetaan poliisilaitos.
Talousrikos? Kriminalisoidaan yrittäjyys.
Saatananpalvojien tekemä murha? Kielletään kaikki uskonnot.

Siitä se lähtee. Lisää ehdotuksia otetaan vastaan. Jos oikein kovasti yritetään, saadaan elämästä Suomessa varmasti vielä monin verroin hankalampaa.


Siinä on sitten otollista kasvualustaa seuraaville häiriintyneille.



-Pastori-

Tolkutonta jorinaa

Ja siinä ne sitten menivät joulut ja uudet vuodet, onnea ja menestystä kaikille näin jälkikäteen: Kaupallista joulua ja trendikästä uutta vuotta (J.K)

Tuli syötyä, juotua, levättyä sekä soitettua koko lailla laiskan ahkerasti. Napsahtipa allekirjoittaneelle taas vuosi lisää sinne trippimittariinkin, näin ollen olen nyt jo kolmannesvuosisadan kunnioitettavassa iässä. Enkä vieläkään tiedä mikä minusta tulee isona - jollei adjektiiveja vanha, ylipainoinen tai kuollut lasketa. Jokavuotuinen kinkku- ja glögirumba tuskin ainakaan hillitsee tätä kehitystä.


Kävinpä tässä taannoin mäkimonttujen luvatussa maassa vieraillessani mielenkiintoisen keskustelun, jossa sain jälleen perustella sitä, miksi muusikon työ on ihan oikeaa työtä. Oikeat työt ovat muuten tällä päivämäärällä katkolla jo noin 50 000 suomalaiselta, kiitos pörssipukumiesten pohjattoman ahneuden. Silti minun ammattini mielletään epämääräiseksi, mitä se toki onkin samoin kuin mikä tahansa muukin yksityisyrittäminen.

Vastaanväittäjäni väkevin argumentti oli se, ettei musiikkia soittamalla elä. Sanonpa nyt näin jälkiviisaasti (koska ihminen ei koskaan keksi nasevaa kommenttia tilanteen ollessa päällä) : "No miltä nyt tuntuu keskustella kuolleen kanssa?". Nihkeää keikkaliksoilla eläminen voi toki olla, mutta koen olevani edelleen niin vitaalissa tilassa, ettei kuoppaan lapioiminen mielestäni ole vielä korrektia. Ei, tätä ei tarvitse erikseen kommentoida.


Terveysasiathan ovat monesti tapetilla vuodenvaihteen jälkeen. Ihmiset tekevät hassuja lupauksia itselleen ja toisilleen ja lupaavat auliisti parantaa tapansa (kuten myös viime ja sitä edellisenä vuonna, mikä on tarkemmin ajatellen hieman koomista, koska sama elämäntapamuutos on tänäkin vuonna ostoslistalla). Itse lupasin auliisti lopettaa tupakoinnin, mikä onkin onnistunut tähän mennessä äärimmäisen hyvin. Aion jatkossakin pitää päätöksestäni kiinni. Tupakointi on nähkääs siitä hieno harrastus, että sen aloittaminen ei ole koskaan myöhäistä, kun taas sen lopettaminen voi joskus olla.


No, täytyyhän sitä kunnostaan pitää huolta, niin elää pitempään ja terveempänä. Ongelmia alkaa kasaantua siinä vaiheessa, kun alat kysellä itseltäsi syytä moiseen käytökseen.


Elämää tämän 33 vuoden tarkasteluperiodin ajan tuumailtuani olen tullut siihen lopputulokseen, ettei tässä koko touhussa ole järjen hiventäkään. Kun sitä sitten pääsee tämän toteamuksen aiheuttaman mielipahan ja ahdistuksen tunteen yli, alkaa kokonaisuus yhtäkkiä vaikuttaa melko leppoisalta.

Tolkun puutteella ei itse asiassa ole mitään merkitystä. Porskuttaa menemään vaan ja touhuaa kaikkea sellaista, mikä itsestä vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja yrittää hoitaa elelynsä niin, ettei ainakaan itselle eikä läheisille ihmisille tulisi paha mieli (anteeksi, yritän jatkossa elää enemmän niin kuin opetan, toim. huom.).

Loppuajan voi sitten viettääkin vaikka matkaillen, kuntoillen, ryypäten, lukien kirjoja tai vaikka istuen alasti jooga-asennossa kuralätäkössä, eikä sillä ole kokonaisuuden kannalta tuon taivaallista merkitystä.


Mikä piru siinä sitten on, että ihmisten on stressattava itsensä kuoliaaksi vaikkapa työasioiden kanssa? Onko stressaajilla jotain salattua tietoa josta olen jäänyt paitsi? Onko Jesse, Muhametti, Lucifer, Yoda, Elrond tai joku muu vastaava korkeaa auktoriteettia edustava hihhulivirkamies käynyt tuomassa kaikille näille sohlaajille kirjattuna kirjeenä paketin jossa on Elämän Tarkoitus - säännöt, pelilauta, sekä nopat?

Ja mitä pirua tarkoittaa luku 42? (Kiitokset Douglas Adams - vainaalle, toim. huom.)


Tarvitseeko jokainen meistä ihan oikeasti uuden auton, omakotitalon, autotallin, kesämökin, veneen, moottoripyörän, mönkijän, golfharrastuksen, loma-osakkeen Leviltä, 1,8 ylipainoista lasta, koiran, aikakausilehtiä, useita kännykkäliittymiä, ulkomaanmatkoja, etukortteja, taulutelevisioita, digibokseja, astianpesukoneita, mikroaaltouuneja, vohvelirautoja, rumpukuivaimia, muotivaatteita, meikkejä, voiteita, hajusteita, sähköhammasharjoja, ravintolalounaita, gourmetpäivällisiä, kännikebabbeja, joulukuusia, sisustustyynyjä, design-valaisimia, lumilautoja, kausikortteja (Tappara vai Ilves? Yksi v***n maku minulle) - ja vielä sokerina pohjalla - kirjahyllyllisen itsensä löytämiseen suunnattuja elämäntapaoppaita jotka neuvovat sinua löytämään sisäisen harmoniasi?


Vaihtoehto kaksi : voisiko sitä ottaa vähän lunkimmin ja tyytyä siihen että on ruokaa kaapissa, terveys tallella, katto pään päällä, ystäviä ja jotain mielekästä tekemistä?

Elämän laatu ei korreloi suoraan sen persuksesi alle keräämäsi rahakasan korkeuden kanssa, vaan homma toimii ihan erilaisen kytkentäkaavion pohjalta. Ei sillä etteikö raha helpottaisi monia asioita elämässä - laskuahan tämä netissä sekoileminenkin kerryttää.



Hyvää alkanutta vuotta kaikille tutuille ja tuntemattomille tolvanoille tasapuolisesti.


-Pastori-