Joskus harmittaa kun olo tuntuu köyhältä. Olo on kuin Aku Ankalla. Laskuja ja uhkavaateita satelee postilaatikosta sellaisia määriä, että niillä voi lämmittää talon kun syksyn viileys saapuu. Jotenkin vain tuntuu ettei raha oikein riitä mihinkään. Ei pysty esimerkiksi halutessaan rakentamaan Titanicin kopiota Kiiminkiin 30 miljoonalla eurolla kuten Sukarin Toivo taannoin. Mr J tokaisi asiasta kuullessaan, että rakentaisi nyt "edes vittu sairaalan tai vanhainkodin".
Toivo Sukari haluaa kuitenkin selvästi viestiä näin lama-ajan kunniaksi, että maakunnat ja niihin rakennetut ostosparatiisit ovat vahvoja kuin höyrylaiva, joka uppoaa jäämereen vieden mukanaan 1500 ihmistä. Hanke työllistänee suunnilleen saman verran, mikä on toki positiivista.
On selvää, että tälläinen vetää varmasti turisteja puoleensa. Ihmisiä kun yleisesti ottaen kiinnostaa kaikenlainen megalomania ja siihen liittyvä tuhon odotus. Ilmiö on vähän sama kuin esimerkiksi tosi-tv:tä seuratessa - halutaan nähdä kun joku haukkaa paskaa (joskus jopa konkreettisesti) niin lujaa että heikompia hirvittää.
Mutta puhe oli siis rahan puutteesta.
Rahan määrä on hyvin suhteellinen käsite. Ajatellaanpa vaikka sikariportaan työntekoa. Jotkut asianosaiset pitävät Fortumin hallintoneuvoston kokoukseen 4-5 kertaa vuositasolla osallistuneille maksettavaa 13 000 euron palkkiota kohtuullisena. Kyseisessä artikkelissa Fortumin hallintoneuvoston puheenjohtaja perusteli tätä kohtuullista palkkiotaan sillä, että kokouksiin ja niiden valmisteluihin menee aikaa. Joku vittumaisempi kaveri voisi tietysti veistellä huumoria siitä, että Suomessa moni painaa samanlaisella vuosipalkalla 8-tuntisia työpäiviä keskimäärin 260 kappaletta vuodessa.
Palkkio on hyvin kohtuullinen siinäkin mielessä, että moisessa kokouksessa istuvilla ei ole minkäänlaista valtaa eikä vastuuta tekemisistään. Sen sijaan monilla tonnilla kuussa elävillä pätkätyöllistetyillä on kuitenkin potkujen uhalla otettava vastuu heidät työllistävän yrityksen toiminnan pyörittämisestä. Aikaahan siinäkin toki menee.
Tälläisiä tonnilla kuussa elävien esiintymisilmiötä kutsutaan suhteelliseksi köyhyydeksi.
Kuten maksettavan palkan suuruus, myös köyhyys voi siis olla suhteellista. Ajatellaanpa esim. Helsingin sosiaalijohtajan Paavo Voutilaisen työhuonetta. Miesparka on joutunut hoitamaan suhteellisen köyhien ihmisten asioita työtilassa, jonka sisustus on maksanut 71 900 euroa - ts. suhteellisesti köyhän ihmisen 6 vuoden palkan. Ilmeisesti myös järjen köyhyys on suhteellista.
Suhteellisen järjetöntä sen sijaan on se, että ihmiset joilla on varaa ostella asuntoja suoralla rahalla kaappaavat miljonäärisuvun tyttäriä rahoittaakseen harrastuksiaan. Yritysjuristi Juha Turunen pääsi kertaheitolla historiaan Suomen kohutuimman sekä ääliömäisimmän kidnappausdraaman pääarkkitehtina. Oletettavasti Turkulaisuutta ei tämän sarjan sekoilussa voida pitää lieventävänä asianhaarana. No, mitä isot edellä, sitä pienet perässä - Kun mikään ei riitä.
Myös järjenjuoksu voi olla suhteellista. Tämän todistaa Matti Vanhanen joka on hyvää vauhtia muuttumassa Suomen huonomuistisimmaksi pääministeriksi. Ilmeisesti hän ei ole suhteellisen köyhä, koska hänen ei tarvitse palavasti muistella mistä kaikkialta rahaa tileille tipahtelee. Muutama miljoona sieltä täältä, Nova groupilta tai anopilta joululahjaksi, mene tiedä. Onneksi on Mertala, joka alkaa sädehtiä aina kun Matilla on vaikeuksia. Tämä kirkas loiste poistaa kaikki epäilyksen pilvet kansan muistista ja saa pääministerimme uuniperunan sakkauttamat äänijänteet puhumaan pehmoisia iltapäivälehdille.
Kokoomuksen rehtihenkiset kemoonit sentään muistavat lahjoittajia reilulla sauna-illalla. Sukarin Toivon lisäksi pyyhe päällä siellä nähtiin Nova Groupin toimitusjohtajakin - herra jonka nimi on enteellisesti Yli-Saunamäki. Suomalaiset ovat niin tyhmää ja yksinkertaista porukkaa, että ne alkavat epäillä että tälläiset saunakerhot jotenkin pystyvät vaikuttamaan politiikkaan maksamalla miljoonia keskustan vaalirahastoon. Todellisuudessa tälläinen saunottelu vain kuuluu toimenkuvaan.
Kippis ja hyvää kesää.
-Pastori-
