Ihmisapinoita Internetissä

Visio ihmiskunnan tulevaisuudesta

Elämme internetin kulta-aikaa, jossa jokainen mölöpää saa laukoa mielipiteitään verkkoon suodattamattomana muiden ihmeteltäväksi. Tällaisesta rajattomasta tiedonvälityksestä haaveiltiin science-fiction novelleissa jo 1950-luvulla, ja visioitiin että kun kaikki maailman ihmiset kommunikoivat keskenään, maailma muuttuu utopiaksi, jossa tieto ja sivistys jakautuu kaikille ja alkaa uusi rauhan ja tiedon aikakausi.

Tosielämässä tämä vapaan tiedonvälityksen mahdollisuus konkretisoituu siten, että ihmiset lähettävät toisilleen kuvia perseistä ja huutavat suu vaahdossa että kaikki paitsi kusi on paskaa.

Inhorealismin vastaisku

On merkillistä havaita, että ihmiset voivat nykyään täysin suvereenisti laukoa toisilleen omalla nimellään ja naamankuvallaan varustettuna sellaista sontaa, josta olisi vielä 1990-luvun grillikulttuurissa saanut välittömästi ja oikeutetusti turpaansa. Nykyään on kuitenkin ihan ookoo olla julkisesti idiootti, rasisti, toivoa toisten itsemurhaa, lukea vain otsikko ja raivostua, sekä käyttäytyä muutenkin tavalla joka vielä peruskoulussa olisi johtanut rehtorin puhutteluun. Pelottavinta on että tätä tekevät ihan aikuiset ihmiset, joilla on oletettavasti täysivaltaisina vieläpä mahdollisuus äänestää ja lisääntyä.

Mun mielipide on parempi ku sun mielipide.

Luetun ymmärtäminen, sivistynyt ajattelu, looginen ajattelu, kommunikaatio ja yleensä asioiden laajempi ymmärrys loistavat poissaolollaan. Tärkeintä on vain päästä kertomaan mikä omasta mielestä milloinkin on perseestä, ja kuka pitäisi laittaa saunan taakse. Tosiasioiden vääntely omia fiiliksiä vastaaviksi vihapullaksi on arkipäivää. Ei ole mitään merkitystä sillä mikä on totta, kunhan jostain netistä esiin kaivettu paskakikkare saadaan näyttämään siltä, että omalla vihalla on joku olemassaoleva oikeutus.

Ihmiset ovat yksilöinä yleensä sellaisia, että pyrkivät konfliktittomaan kanssaelämiseen lajitovereidensa kanssa. Nettiin irtilaskettuina ihmisistä taas tulee pelottava massa hysteerisiä ja verenhimoisia hulluja, joiden fantasiat toteutuessaan muuttaisivat maailman niin anarkistiseksi paikaksi elää, että Mad Maxillakin tulisi hiki.

Jokainen meistä toki harrastaa omassa porukassaan parjaamista, jossa haukutaan vaikkapa jokin bändi tai henkilö, tai lauotaan sopimattomia vitsejä eri ihmisryhmistä. Ei siinä mitään, South Park

Konteksti, vaikea sana jonka voi heittää kännissä ja läpällä.

-huumorille on paikkansa ja porukkansa, jossa sitä on sopivaa heittää. Silloin kyse on kuitenkin ryhmästä, joka tuntee toisensa ja ymmärtää kontekstin. Kun taas anonyymi rabieslauma kiljuu pakolaisia saunan taakse tai kun kouluporukka rääkkää jonkun itsemurhaan nettikiusaamisella, ollaan aika paljon vaarallisemmilla vesillä.


Puhutaan paljon vihapuheesta, ja ihmetellään mitä se sellainen on kun edes rikoslaista ei moista löydy. Kukaan älyllisesti itselleen rehellinen ei voi kuitenkaan olla ymmärtämättä, että se on puhetta, jonka tarkoitus on ainoastaan loukata toisia ihmisiä ja aiheuttaa heille pahaa oloa. Ei se ole vaikeaa: älä lauo toiselle ihmiselle päin naamaa sellaista, mitä et uskaltaisi sanoa öisellä grillillä ilman että saisit selkääsi. Älä heitä kakkaa toisten silmille, vain apinat tekevät niin. Älä ole apina.

Mietin monesti miksi olen ollut hiljaa, eikä kirjoittaminen ole aikoihin maistunut. Eräänä syynä on ehkä juuri se, mistä tämäkin kirjoitus juurensa juontaa : on masentavaa, että kun on jotain mieltä asioista, joutuu nykyään helposti kusipäiden maalitauluksi. Ja niitähän riittää, koska netissä mitkään normaalit käyttäytymismallit eivät ole olleet enää aikoihin voimassa. Kun yrittää puhua järkeä ihmisille, jotka suu vaahdossa vihaavat toisia, edustaa heti sitä "toista puolta". Ehdottomuus on päivän sana, olet joko puolellamme tai meitä vastaan. Alkaa nopeasti tuntua helpoimmalta vaihtoehdolta olla hiljaa. Sitä sanotaan hiljaisuuden spiraaliksi, ja se ei ole hyvä asia.

Ei se kuitenkaan voi niin mennä, että paskaa toisten silmille heittävät apinat kertovat minkälaiset puheet ja mielipiteet täällä ovat sallittuja. Meillä kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseen, omaan olemassaoloon ja omaan rauhaan olla juuri sitä mitä kukin meistä on. Siksi kehotan kaikkia netin kakkamyrskyissä kahlaajia rohkeuteen kertoa jatkossakin mielipiteensä maailman menosta riippumatta siitä, miten ala-arvoiseen ja suttuiseen menoon heitä vastustavat sortuvat.

Olkaa ihmisiksi, siitä se lähtee.



-Pastori-

Soihtuja ja talikoita

Mitä yhteistä on Olavi Virralla ja Jari Sillanpäällä?


Kumpikin heistä on tullut tunnetuksi loistavana laulajana, ja kumpikin on joutunut kusipäiden silmätikuksi.

Kuvassa sosiaalisen median kenttäoikeuden istunto 3/2018

Somelynkkauksen aikakaudella on helppoa tuhota ihminen ja hänen uransa pelkästään kohdistamalla huomio hänen henkilökohtaisiin ongelmiinsa riittävän pitkäksi aikaa. Verenhimoinen, peruskateellinen ja toisten kärsimyksestä voimaantuva roskajoukko hoitaa loput. Media pistää verirahat taskuun ja pesee kätensä puhtaaksi olemalla vain raportoivinaan ihmisiä kiinnostavista aiheista.

Jari Sillanpää on antamiensa tietojen mukaan käyttänyt metamfetamiini -nimistä synteettistä huumetta noin kolmen vuoden ajan. Syitä voi jokainen häntä henkilökohtaisesti tuntematon ainoastaan arvailla. Se mitä tiedetään on, että hänen pitkäaikainen parisuhteensa päättyi suunnilleen aineen käytön alkuaikoihin, ja että hän on tehnyt julkista uraa vuodesta 1995 ollen jatkuvasti suurennuslasin alla tekemisineen.

Ihminen voi mennä raiteiltaan monesta syystä. Erot ja muut suuret elämänmuutokset ratkaistaan Suomessa perinteisesti päihteillä, tarttumalla pulloon. Addiktio erilaisiin päihdyttäviin aineisiin syntyy, kun aineiden saatavuus alkaa nousta elämän ykkösprioriteetiksi, eikä muulla ole enää väliä.

Moni addikti pystyy kuitenkin hoitamaan työnsä, ja addiktoituu salaa. Näin on käynyt myös Jari Sillanpään tapauksessa. Tällöin puhutaan ns. viihdekäytöstä. Tilanne on sama kuin perinteisessä työssä olevalla juopolla duunarilla, joka vetää viikolla joka päivä töiden jälkeen sixpackin, ja viikonloppuna juo itsensä kahtena päivänä tiedottomaksi. Maanantaina taas työmaalle ja samalla reseptillä uuteen viikkoon.

Tämä on kuitenkin "normaalia". Kuten sekin, että perheessä nyt vaan hiljaa kärsitään puolison juopottelun takia, eikä se kellekään kuulu, yksityisasia. Portaissa kompastuin.

Ken on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.

Sen sijaan kun luetaan kommentteja Jari Sillanpään huumekohusta, ei yksityisasioista ole enää tietoakaan, vaan julkinen riepottelu, viha, välinpitämättömyys ja sairas kateus rehottavat. Inhimillisyytensä menettäneet internetin röllipeikot huutavat suu vaahdossa ja janoavat verta. He kirkuvat kuinka narkki pitäisi viedä saunan taakse, haukkuvat miehen paskaksi artistiksi jonka olisi pitänyt lopettaa jo 20 vuotta sitten, ja veikkailevat kuola suupielistä valuen kuinka pian tämä piikittää itsensä kuoliaaksi. Kun media haastattelee Sillanpäätä ja tämä vastaa esitettyihin kysymyksiin, on se lynkkaajien mielestä huumehörhön säälittävä yritys saada lisää keikkoja ja sympatiaa.

Ihminen joka on päihdekoukussa kärsii ja tarvitsee apua. Sen sijaan Jarin pitäisi nyt kommentoijien mielestä pyydellä kovasti anteeksi käytöstään. Ikään kuin se olisi huumeaddiktion kanssa kamppailevan ihmisen ykkösprioriteetti.

Artistien fanittaminen perustuu harhaluuloon, että jos toisen ihmisen esiintyminen tekee vaikutuksen henkilökohtaisella tasolla, luullaan että tähän artistiin on syntynyt jokin henkinen yhteys. Kun sitten artisti ei olekaan toivotun kaltainen, menee pettymys tunteisiin ja aloitetaan henkilökohtainen haukkuminen. Artisti on pettänyt ihailijansa, valehdellut henkilökohtaisesti päin naamaa. Ei ymmärretä, että kyseessä on ihminen, jolla on ihmisen ongelmat, ja että kukaan ei ole täydellinen eikä selviydy maailmasta kolhuitta, vaikka urheilisi, äänestäisi kokoomusta, olisi korrektin keskiluokkainen ja maksaisi laskunsa ajoissa.

Oma kategoriansa ovat ilkeät, pahantahtoiset ihmiset, jotka nauttivat suunnattomasti saadessaan nähdä kuinka toinen ihminen kärsii. Heitä kutsutaan myös koulu- ja työpaikkakiusaajiksi. Heidän pieneen sieluunsa ei mahdu ymmärrys siitä, että elämänhallinnan menettäminen voi sattua kenelle tahansa, monenlaisista syistä. Mika Myllylä, Matti Nykänen, Simo Silmu, 7-päivää. Ai että, kylläpä niillä nyt menee taas huonosti. Näistä toisten kärsimyksistä voimaantuvista ihmisistä ihaninta on seurata kuinka menestystä saaneet ihmiset tuhoutuvat ongelmiinsa, ja kuinka lohdullista heistä onkaan, että vaikka oma sielu on pieni ja mitätön, voi kuuluisuuksillekin käydä huonosti. Sehän se on parasta, sillä suomalainen on sellainen, että se maksaa itse 50€ ettei naapuri saa satasta.

Kaikille näille saunan taakse halajaville esittäisin empatiatestinä kysymyksen: Mitäpä jos tämä sattuisi sinulle tai jollekin läheisellesi? Entäpä jos oma puolisosi olisi juoppo, joka kusee alleen sammuttuaan nojatuoliin joka ilta viinipullo sylissä? Entäpä jos oma poikasi tai tyttäresi myisi persettä saadakseen lisää aineita, etkä tietäisi missä hän aikaansa viettää vaan odottelisit silmät punaisina läpi yön tietoa siitä onko hän ylipäätään yhä hengissä? Vieläkö tuntuisi siltä, että vitun narkkari, omapahan on ongelmansa, kuolisi pois verorahojani kuluttamasta?


Inhimillisyys on katoava luonnonvara. 


Vuonna 2016 alkoholiperäisiin syihin suomessa kuoli noin 1700 henkilöä. Vertailun vuoksi huumekuolemia oli vuonna 2010 yhteensä 156 kappaletta. Näistä kuolemista suuri osa oli reseptilääkkeinäkin määrättyjen opioidien, bentsodiaptsepiinien ja alkoholin yhteisvaikutuksesta seuranneen yliannoksen aikaansaannosta. Metamfetamiineihin kuoli alle 20 ihmistä. Mutta koska huu huu huu huu huumetta, ja koska menestynyt artisti, niin narkki hirteen vaan ja multaa päälle.

Itse toista vuosikymmentä koulukiusaajien rääkättävänä olleena ihmisenä voin kertoa, että viha on yhä syvällä sellaisia ihmispaskoja kohtaan, jotka toistensa yllyttämänä pyrkivät joukolla lyömään lyötyä ja nostattavat sillä omaa huonoa itsetuntoaan. Hyvää pitkää perjantaita myös kaikille heille.


-Pastori-

Musamaailman pohdiskelua part XI

Pisti silmääni Vantaan Sanomien julkaisema juttu, joka oli jaettu sosiaalisessa mediassa.
Se on otsikoitu raflaavasti näin: "Uusi viinalaki uhkaa viedä artisteilta työt – Luulen, että tästä lähtien ravintoloissa lauleskellaan pelkkää karaokea"

Uusi alkoholilaki nimittäin mahdollistaa jatkossa sen, että ravintolat voivat pitää oviaan auki ilmoituksella niin pitkään kuin huvittaa, viinanmyynnin joutuvat kuitenkin lopettamaan kello 4:00 aamuyöstä, eikä uutta kierrosta saa aloittaa ennen aamuyhdeksää.

Entisessä säädännössä ravintolan jatkoaika vaati "tasokasta ohjelmaa" lupien heltymiseksi, eikä esim. karaokea tällaiseksi laskettu. Niinpä ravintolan piti järjestää ohjelmaa esim. palkkaamalla bändi, trubaduuri tai muu vastaava illan ohjelmaksi voidakseen myydä viinaa maksimaaliseen tappiin saakka. Nyt tällaista tasovelvoitetta ei siis enää ole, ja myyntilupa löytyy huolimatta siitä onko paikalla elävää musiikkia vai ei.


Jutussa on haastateltu ravintola Pingviinin omistajaa Petri Hietalaa, joka on tyytyväinen muutokseen ja siihen että nyt ravintola voi säästää bändikuluissa jotka ovat olleet kammottavat, Hietalan sanojen mukaan yksittäinen keikka on voinut maksaa jopa 500-1000 euroa.

"Nyt kaikki lattialle, Maikku laulaa Aikuisen Naisen!"

Ymmärrän toki, että ravintolan tehtävä on tehdä omistajalleen mahdollisimman paljon rahaa. Sitähän bisnes on. En kuitenkaan niele Hietalan näkemystä tolkuttoman kalliista musiikista.

Ravintola Pingviini kehuu sivuillaan, että ravintolaan mahtuu jopa 700 ihmistä. Jos nyt ajatellaan että lauantaina olisi tupa täynnä tai ainakin lähellä sitä, sanotaanko nyt vaikka 600 juhlijaa, olisi tilanne seuraava:

Pääsylippu 5€ / hlö + narikka 2€ (luvut päästä vedettyjä, en tiedä mitä Pingviinissä oikeasti ottavat)
-> Illan lipputulot narikkoineen 7*600 =  4200€.

Bändi on siis maksanut itse itsensä jo sillä, että porukkaa tulee paikalle, ihan kirkkaasti.
Bändi-iltoina käytäntö on monesti myös se, että lipusta otetaan enemmän rahaa per asiakas, joten tuskin se persnetolle menee, ellei yrittäjä harrasta ns. Stubbilaista matematiikkaa.

Jos bändi on vieläpä hyvä, ja porukka viihtyy pitempään, ja juo musiikin soidessa esim. 2 alkoholijuomaa enemmän, tilanne muuttuu seuraavasti :

Olut / siideri / paukku / Eviani / mikälie-juoma keskiarvoltaan 6€ kpl x 2 = 12€
-> lisäpirtelöt tuottavat 600*12€ = 7200€ (voipi tämäkin jäädä Vantaan hintatasosta, jota en ole tarkistanut).

Toisin sanoen - jos bändi tuo edes parin juodun juoman verran lisäarvoa per baarissa asioiva kekkuli tahi kekkulitar - voi se hyvinkin tuottaa palkkionsa hinnan 7-14 -kertaisena takaisin. Aika moni sijoittaja olisi tällaiseen tuottoon varsin tyytyväinen.

Ravintoloitsija tosin väittää, etteivät asiakkaat ole juuri "bilebändejä kaivanneet". Riippuu tietysti asiakkaan musiikkimausta ja bilebändin tasosta. Itse veikkaisin että tasokas elävä musiikki kiinnostaa ihmisiä enemmän kuin karaoke tai DJ, mutta makunsa kullakin.

Hietala pistelee jutussa myös käsitteensä iloisesti sekaisin. Hän puhuu samaan hengenvetoon trubaduureista, tähtiartisteista, ja bilebändeistä, tekemättä mitään eroa näiden välille muutoin kuin kustannusmielessä. Pointtina on vain, että bändit aiheuttavat kuluja. Ymmärrän että se harmittaa, mutta työstä maksetaan yleensä palkkaa.

Ymmärrän toki, että esim. mies + kitara -yhdistelmä ei välttämättä palvele 700-paikkaisen ravintolan yleisön biletarpeita vaan sopii paremmin pienempään baariin, mutta tässä kohtaa menestyvä ja asiantunteva ravintolayrittäjä tietää mitä ostaa, ja palkkaa sen "kalliimman" bilebändin, joka vetää tämän päivän hittejä bilekansan tarpeisiin. Asiantunteva yrittäjä ymmärtää myös, että varsinaiset tähtiartistit, jotka takavat sen että tupa on täynnä vähän isommallakin pääsylipun hinnalla, eivät tule esiintymään 500€ korvauksella bändeineen koko illaksi.

Ja seuraavana laulamaan tulee Austin Powers.

Itse näkisin niin, että muusikot, esiintyjät ja ravintoloitsijat ovat samalla puolella. Esiintyjät tuottavat elämyksiä, jotta ihmisillä olisi hauskaa. Ravintoloitsijat tuottavat paikan tälle hauskanpidolle ja myyvät asianmukaiset rentoutumisjuomat edistämään yleisön viihtymispyrkimyksiä. Lopputulemana esiintyjät saavat (ainakin toivottavasti) elantonsa tekemällä työtä jota rakastavat, ravintola saa viivan alle paljon riihikuivaa, ja se asiakas saa itsensä hyvälle mielelle, ja menee taas paremmalla fiiliksellä maanantaina sorvin ääreen pyörittämään tätä yhteiskuntaa. Tämä on todellinen Win-win-skenaario.

Jos sen sijaan illasta jää fiilis, että tuotteista otetaan kallista hintaa ja palvelu on vähän sinne päin, alkaa asiakkaalle tulla jossain vaiheessa mieleen että olisikohan muualla parempi meininki.

Tällöin esiintyjä on sossussa, ravintola konkassa, ja asiakas vittuuntuneena jossain muualla käyttämässä rahojaan. Näin pikkuisen kärjistäen tietenkin, mutta ymmärtänette pointin. Seitsemän euron Lapinkullan tai kympin sateenvarjodrinkin voi jotenkin perustella, jos sitä juodessa katsoo lempibändinsä esiintymistä, mutta se alkaa maistua katkeralle, jos sitä ryydittää +/- 2,5 sävelaskelta päin helvettiä laulettu Mombasa.

Karaoke on kivaa, ei siinä mitään. Harrastan itsekin ja arvostan heitä jotka sitäkin hyvin tekevät, sekä heitä jotka ylittävät itsensä ja menevät oman mukavuusalueensa ulkopuolelle laulaessaan.

Ymmärrettävä on kuitenkin, että muusikot tekevät työtä, josta kuuluu maksaa palkkaa. Muusikoiden liitto määrittelee ravintolamuusikon vähimmäistaksaksi 200€ +13,5% lomakorvaus per ilta, ja tämän päälle pitäisi vielä maksaa km-korvaus, päiväraha, ja niin poispäin. Todellisuudessa muusikot ovat harrastaneet sitä kuuluisaa paikallista sopimista jo pitkään, ja ottavat palkaksi sen mitä saadaan neuvoteltua sieltä missä sitä on tarjolla. Rakkaudesta lajiin.

Olen silti sitä mieltä, että elävällä musiikilla on edelleen kysyntää ja arvostusta, ja uskon että sitä halutaan kuulla jatkossakin. Hyvistä elämyksistä kannattaa hieman maksaa.




-Pastori-

Miljoonien turhien hakemusten maa

Jos olette erehtyneet luulemaan että hallitus on jo ehtinyt esittelemään parasta osaamistaan, olette väärässä. Aktiviimalli-nimellä virtaava ajatusten Tonava runnottiin läpi väkisin nelosolutkeskustelun varjossa 19.12.2017, mutta toisin kuin oltiin laskeskeltu, asiasta nousi aikamoinen haloo. Kansalaisaloite epäpätevästi laaditun, vaikutuksiltaan epäselvän, ihmisiä eriarvoistavan ja kaikinpuolin aiemmin tehtyjä sopimuksia kunnioittamattoman lain kumoamiseksi on kerännyt parissa viikossa jo hieman alle 120 000 nimeä.

Aktiivimalli 2 tulee, oletko valmis?

Paniikki on kova ja kiinni on jääty housut kintussa, sillä eräätkin oikealle kallellaan olevat ovat jo sortuneet mustamaalaamaan aktiivisimpia lain irvikuvan vastustajia. Myös aloitetta itsessään vähätellään julkaisemalla juttuja, jonka mukaan kuusinumeroista väkimäärää ei tarvitse ottaa tosissaan.

Vastuuministereiltä ei asiasta sen sijaan ole saatu kommentteja, koska heillä on kiire olla savusaunassa, tai sitten heitä ei muuten vain kiinnosta kusta muuntajaan antamalla lausuntoja asiasta, joka ei varsinaista glooriaa omaan cv:hen liitettäväksi tarjoa. 

Ne onnettomat jotka ovat lausuntoja antaneet ovat onnistuneet vain näyttämään sen, etteivät ymmärrä itsekään minkälaisia lakeja ovat olleet päättämässä. On vaikeaa sanoa kumpi sapettaa enemmän: se että ministerit ylenkatsovat hallittaviaan niin paljon ettei dialogi kiinnosta, vai se että he eivät osaa tehdä työtään.

Koska näytöt vankasta osaamisesta ovat näillä esityksillä jo ihan omaa luokkaansa, on tietenkin luontevaa jatkaa samalla hyväksi koetulla tiellä ja säätää lisää järjettömyyksiä. Jos muualla maailmassa ongelma ei ratkea annetuilla keinoilla, vaihdetaan työkaluja tai hallitusta. Meillä päin otetaan lisää vauhtia ja juostaan pää edellä seinään.

Seuraava suunniteltu vaihe (anteeksi sarkastinen hymyni sanan "suunniteltu" kohdalla) pahoinvoinnin lisäämiseksi on aktiivimalli 2.0, jossa vailla työtä olevat velvoitetaan lähettelemään olemattomiin työpaikkoihin noin 16 miljoonaa hakemusta vuodessa.

Kuvassa ns. tekevä on löytämässä työtä

Kyse on työnhaun aktiivimallista, jossa hallitus kaavailee pakottavansa työttömät tehtailemaan ja raportoimaan vähintään yhden työhakemuksen viikossa 2kk karenssin uhalla, oli oman osaamisen töitä tarjolla tai ei. Ammattiliitot alkavat pikku hiljaa heräillä horroksestaan, ja jopa ei-niin-äärivasemmistolainen julkaisu Taloussanomat toteaa, ettei tällaisessa uudistuksessa ole minkäänlaista järkeä.

Kuten aikaisemminkin, hallitus aikoo härkäpäisesti jälleen lyödä päätä seinään tosiasioista piittaamatta. Yksikään firma ei nimittäin kaipaile tuhansia pakon edessä lähetettyjä työhakemuksia postiosoitteitaan tukkimaan, joten todennäköisesti tarjolla olevien työpaikkojen määrä vähenee entisestään kun yritykset kaivavat poteron ja menevät paperisotaa piiloon. Tähänkään mennessä kovin valtti työhakemuksessa kun ei ole ollut se, että "työkkäri pakotti hakemaan tätä paikkaa". 

Asiaa valmistelee tuttu ja turvallinen työministerimme Jari Lindström, joka on siitä hyvä ministeri, ettei ymmärrä mitään valmistelemistaan asioista, mutta ajaa niitä tunnollisesti eteenpäin koska näin on isompien poikien kanssa sovittu. Kummeli oli paljon aikaansa edellä, mutta pääministerin Penan toilailuista kertovat sketsit sentään ymmärrettin aikanaan viihteeksi. 

Artistin näkemys työttömyyden hoidosta.
Lähde: ylilauta.org

Alkaisi olla korkea aika laittaa Oy Suomi Ab kiinni yleislakon voimin, kunnes sen yläpää saadaan tervehtymään sitä vaivaavasta influenssasta. Yhteiskunnan hengityselimiin on nimittäin päässyt kertymään pöpöjä, jotka alkavat haittaamaan koko yhteiskunnan yleiskuntoa ja toimintaa. 

Tervehdyttämiskeinona hallituksen vaihto voisi tuoda helpotusta oloon. Olen nimittäin ollut ymmärtävinäni, että hallitus on olemassa siksi, että yhteiskunta toimisi parhaalla tavalla ja sen jäsenillä (kansalaisilla) olisi parhaat edellytykset mielekkääseen elämään, eikä suinkaan siksi, että korkeimmassa virassa olevat voisivat vetää yhteiskunnan heikommassa asemassa olevia turpaan minkä omien taskujensa täyttämiseltä ja valtatrippailultaan jaksavat ja kerkeävät.

Tosiasiassahan näissä päätöksissä ei tietenkään ole kyse  työllistämisestä, vaan sosiaaliturvan aktiivisesta heikentämisestä. Halpatyömarkkinoiden luominen kasaa rahaa sinne, missä sitä on jo ennestään sanotaanko nyt ilman voimasanoja vaikkapa että ihan riittävästi. Voiton maksimoinnin ideologia kun ei tunnusta sitä tosiseikkaa, että rajaton kasvu rajallisessa ympäristössä ei ole mahdollista, joten kasvu revitään sitten toisten ihmisten selkänahasta.

Jos työllisyyttä haluttaisiin tosissaan lisätä, aloitettaisiin hoito esim. sellaisista asioista kuin byrokratian ja siitä aiheutuvien kannustusloukkujen purkamisesta, edullisista vuokra-asunnoista, reaaliaikaisesta verotuksesta, pienyritysten palkkakulujen pienentämisestä, palkkatuen lisäämisestä, jne. 

Nämä kepittämällä annetut keinot sen sijaan ovat pelkkää vittuilua yhteiskunnan hyväosaisilta vähäosaisille, ja niiden ainoa funktio on työttömyysturvan minimoiminen. Ei se nälkä lyömällä lähde.

He124/2017 aktiivimallin 1.version äänestyksen jakauma. Jakaumassa suhtautuminen köyhiin alleviivattuna. 

Jos kyseinen malli aktiivisesta työnhausta ajetaan läpi, voi käydä niin, että esim. eduskuntaan alkaa saapua perkeleen paljon avoimia työhakemuksia. Joku irvileuka voisi esim. hakea kerran viikossa avustajan paikkaa vaikkapa kaikilta sellaisilta kansanedustajilta, jotka kuvittelevat että töitä löytää helposti, kun vaan lähettelee riittävästi hakemuksia. Miksi tyytyä vain yhteen hakemukseen viikossa, kun niitä voi saman tien lähettää sata ja osoittaa kiitettävää aktiivisuutta?

Ohessa asiaan mitenkään liittymätön lista kansanedustajista jotka äänestivät aktiivimallin puolesta 19.12.2017, olivat poissa tai eivät osanneet ottaa kantaa. En suinkaan kannusta ketään kansalaistottelemattomuuteen, vaan haluan vain auttaa ihmisiä ottamaan helpommin yhteyttä aktiivimallin puolustajiin, mikäli heitä jokin lain sisällössä askarruttaa. Kansanedustajathan ovat täällä edustamassa kansaa, ja vastaavat kysymyksiin varmasti mielellään ja asiantuntevasti.

(Lista HE124/2017 -äänestyksen "jaa"-äänien, äänestyksestä poissaolleiden tai tyhjien äänten antaneista kansanedustajista. Lähde www.eduskunta.fi)

olavi.ala-nissila@eduskunta.fi

mikko.alatalo@eduskunta.fi

sirkka-liisa.anttila@eduskunta.fi

anne.berner@eduskunta.fi

markku.eestila@eduskunta.fi

simon.elo@eduskunta.fi

tiina.elovaara@eduskunta.fi

sanni.grahn-laasonen@eduskunta.fi

pertti.hakkarainen@eduskunta.fi

teuvo.hakkarainen@eduskunta.fi

harry.harkimo@eduskunta.fi

lasse.hautala@eduskunta.fi

hannakaisa.heikkinen@eduskunta.fi

timo.heinonen@eduskunta.fi

reijo.hongisto@eduskunta.fi

petri.honkonen@eduskunta.fi

hannu.hoskonen@eduskunta.fi

antti.hakkanen@eduskunta.fi

ari.jalonen@eduskunta.fi

marisanna.jarva@eduskunta.fi

harri.jaskari@eduskunta.fi

kalle.jokinen@eduskunta.fi

kauko.juhantalo@eduskunta.fi

antti.kaikkonen@eduskunta.fi

timo.kalli@eduskunta.fi

anne.kalmari@eduskunta.fi

ilkka.kanerva@eduskunta.fi

elsi.katainen@eduskunta.fi

pia.kauma@eduskunta.fi

niilo.keranen@eduskunta.fi

pauli.kiuru@eduskunta.fi

kimmo.kivela@eduskunta.fi

esko.kiviranta@eduskunta.fi

jukka.kopra@eduskunta.fi

timo.korhonen@eduskunta.fi

susanna.koski@eduskunta.fi

hanna.kosonen@eduskunta.fi

kari.kulmala@eduskunta.fi

katri.kulmuni@eduskunta.fi

antti.kurvinen@eduskunta.fi

mikko.karna@eduskunta.fi

seppo.kaariainen@eduskunta.fi

jaana.laitinen-pesola@eduskunta.fi

sanna.lauslahti@eduskunta.fi

eero.lehti@eduskunta.fi

elina.lepomaki@eduskunta.fi

jari.leppa@eduskunta.fi

jari.lindstrom@eduskunta.fi

mika.lintila@eduskunta.fi

markus.lohi@eduskunta.fi

anne.louhelainen@eduskunta.fi

mats.lofstrom@eduskunta.fi

eeva-maria.maijala@eduskunta.fi

sanna.marin@eduskunta.fi

pirkko.mattila@eduskunta.fi

sari.multala@eduskunta.fi

kai.mykkanen@eduskunta.fi

jani.makela@eduskunta.fi

outi.makela@eduskunta.fi

lea.makipaa@eduskunta.fi

martti.molsa@eduskunta.fi

jussi.niinisto@eduskunta.fi

pentti.oinonen@eduskunta.fi

petteri.orpo@eduskunta.fi

markku.pakkanen@eduskunta.fi

aila.paloniemi@eduskunta.fi

ulla.parviainen@eduskunta.fi

mauri.pekkarinen@eduskunta.fi

jaana.pelkonen@eduskunta.fi

arto.pirttilahti@eduskunta.fi

pekka.puska@eduskunta.fi

tuomo.puumala@eduskunta.fi

juha.pylvas@eduskunta.fi

sari.raassina@eduskunta.fi

antti.rautakangas@eduskunta.fi

juha.rehula@eduskunta.fi

paula.risikko@eduskunta.fi

markku.rossi@eduskunta.fi

veera.ruoho@eduskunta.fi

wille.rydman@eduskunta.fi

vesa-matti.saarakkala@eduskunta.fi

annika.saarikko@eduskunta.fi

pertti.salolainen@eduskunta.fi

sari.sarkomaa@eduskunta.fi

arto.satonen@eduskunta.fi

mikko.savola@eduskunta.fi

juha.sipila@eduskunta.fi

saara-sofia.siren@eduskunta.fi

ville.skinnari@eduskunta.fi

timo.soini@eduskunta.fi

joakim.strand@eduskunta.fi

eero.suutari@eduskunta.fi

martti.talja@eduskunta.fi

mari-leena.talvitie@eduskunta.fi

sampo.terho@eduskunta.fi

kimmo.tiilikainen@eduskunta.fi

lenita.toivakka@eduskunta.fi

kari.tolvanen@eduskunta.fi

ari.torniainen@eduskunta.fi

matti.torvinen@eduskunta.fi

kaj.turunen@eduskunta.fi

tapani.tolli@eduskunta.fi

stefan.wallin@eduskunta.fi

sinuhe.wallinheimo@eduskunta.fi

matti.vanhanen@eduskunta.fi

juhana.vartiainen@eduskunta.fi

mirja.vehkapera@eduskunta.fi

anu.vehvilainen@eduskunta.fi

sofia.vikman@eduskunta.fi

eerikki.viljanen@eduskunta.fi

anne-mari.virolainen@eduskunta.fi

ben.zyskowicz@eduskunta.fi

Reipasta, aktiivista ja työntäyteistä kevättä toivotellen,

-Pastori-

Keppiä työttömälle, toivoo Iltalehti

Iltalehden tomittaja Mika Koskinen
haaveilee Tanskan mallista.

Oman henkilökohtaisen historiani muistiarkistojen mukaan kirkkaasti suomen epäpätevin hallitus runnoi väkisin läpi lain, joka tulee voimaan 1.1.2018. Laki on nimetty työttömyysturvan "aktiivimalliksi", mutta käytännössä se tarkoittaa, että työtöntä rankaistaan, jos hän ei saa työtä tai pääse TE-toimiston pellekouluun. Idea on vähän sama kuin jos yritykselle langetettaisiin 5% liikevaihdosta suuruinen sakkomaksu, jos yritystoiminta olisi tappiollista. Siitäpä Juhalle liikeideaa.

Vain reilussa kahdeksassa (8) päivässä lain kumoamiseksi käynnistetty kansalaisaloite on kerännyt yli 60 000 allekirjoitusta, ja määrä tuntuu olevan tätä kirjoittaessa räjähdysmäisesti yhä kasvamassa. Luultavimmin siksi, että laki joka rankaisee ihmistä asioista joihin tämä ei voi itse vaikuttaa, on aika helvetin huono laki.



Kuin sattuman kaupalla tässä kiperässä tilanteessa alkaa iltapäivälehdistöstä äkkiä kuulua hallituksen toimia kovasti ymmärtäviä ja tsemppaavia kannanottoja. Päivän kaakkilannoitteen täyslaidallisesta vastaa Iltalehden Mika Koskinen näkökulmakirjoituksessaan "Aktiivimallin vastustus kertoo henkisestä ilmastosta - onko Suomen työttömät hemmoteltu pilalle?"

Eräskin muinainen kivipää oli asian ytimessä.

Lähdetäänpä perkaamaan tätä henkistä ilmastoa hieman tarkemmin.

Kolumnisti, politiikan toimittaja Koskinen (jatkossa tomittaja) aloittaa kirjoituksensa puhumalla "kovasta porusta", joka on noussut 2016 kun hallitus on päättänyt "tehostaa työvoimapalveluja työllistymisen nopeuttamiseksi", eli aloittaa työttömien haastattelut 3kk välein. Hän kertoo, että monet työttömät ovat olleet haastatteluihin tyytyväisiä, ja että moni on saanut töitä.

Tämän horjuvan aasinsillan ylitettyään hän etenee nopeasti etulinjaan puolustamaan tulevaa aktiivimallia, sivuuttaen heti alkukappaleessa muutamia seikkoja, kuten mm. sen että TE-keskusten johtajat kyseenalaistavat haastattelut, pakkohaastattelujen työllistävästä vaikutuksesta ei ole tietoa, positiiviset kokemukset haastattelujen tehosta perustuvat lähinnä tilastojen siivoamiseen ja työministerin toiveajatteluun, ja sen että haastattelut ovat vaikeuttaneet ihmisten toimeentuloa. Resursseja on haaskattu turhiin juttutuokioihin, ja jatkossa niitä tullaan haaskaamaan miljooniin tarpeettomiin työhakemuksiin ja niiden ympärillä pyörivään sanktioautomaattiin. Mainittakoon vielä, että tomittaja on kopioinut jorinat työllistymisen nopeuttamisesta suoraan Jari Lindströmin blogista. Näytöt ovat siis vahvoja, ja usko hallitukseen on horjumaton.

Mutta ei anneta sen haitata. Jatketaan kappaleeseen, jossa ylistetään aktiivimallia.

Tomittajamme näkee hyvänä asiana, että aktiivimallin myötä työtön "joutuu entistä enemmän ottamaan henkilökohtaista vastuuta työllistymisestään". Työttömän pitää siis osoittaa aktiivisuutta työnhaussa, tai hänen työttömyysturvansa "alenee hieman". Koskinen huomioi tasapuolisuuden nimissä sen että myös ongelmia on, mutta lopullista tuomiota ei kannata vielä antaa, koska Tanskassakin on kepitetty onnistuneesti työttömiä.

Jälleen sanomatta jää, että työllistyminen on tälläkin hetkellä työttömän omalla vastuulla, mutta jatkossa työpaikan puuttumisesta rangaistaan. Mikään "aktiivisuus" ei auta, vaan työttömän on käytävä töissä. Tämä paradoksi ei ilmeisesti särähdä päättäjien korvaan, mutta työttömän on siis todella jatkossa käytävä töissä saadakseen työttömyyskorvausta. Mitä taas Tanskan malliin tulee, on siitä monenlaisia mielipiteitä. Muun muassa sellaisia, ettei Tanskan malli sovi Suomeen esimerkiksi siksi, että Tanska käyttää työttömyyden hoitoon 3 kertaa enemmän resursseja kuin Suomi. Fantastista on varmasti myös Tanskassa käytössä oleva 1kk irtisanomisaika, jos sattuu olemaan työnantajapuolella.

Tomittajamme jatkaa kertomalla, että Suomessa on jo pitkään eletty tilanteessa, jossa ihmisillä on pelkästään oikeuksia ja etuuksia, muttei velvollisuuksia. Freudilaisena voidaan nähdä toteamus, jossa ihmisten lisäksi myös työttömät kehtaavat vaatia etuja tarjottimella. Loppu kappale onkin sitten tuttua dadaa, jossa suurimpina ongelmina nähdään loukkaantuminen siitä että töitä pitäisi hakea aktiivisemmin, ja uuteen kirjoitusasuun puettua nyökyttelyä siitä, että laiskojahan ne työttömät ovat, ja että niillä pitäisi olla velvollisuus ottaa töitä vastaan. Mediamannekiinit kuulemma vain toitottavat työnhaun vaikeudesta, eivätkä huomioi, että maassa on nyt ennätysmäärä työtilaisuuksia.

Kaikkea ei voi saada, toteaa juristi Ameriikasta

Tomittaja Koskinen ei ilmeisesti ole koskaan itse ollut työtön, sillä hänellä ei selvästi ole kokemusta siitä minkälaisia velvollisuuksia työttömällä tänä päivänä on. Loukkaantuminen ei ole ensimmäisenä mielessä jos ihmisen rahat eivät riitä ruokaan ja vuokraan, vaan silloin mietitään että mistähän vitusta revitään rahat tämän kuun elämiseen. Sen toimeentulon aleneminen "hieman" kun on vähän eri asia 3000€ kuussa nettona tienaavalle tai sille joka kituuttaa työmarkkinatuella. Ilmeisesti Koskinen ei ole myöskään päässyt tutustumaan ennätysmäärään työtilaisuuksia, joissa myydään bambusukkia puhelimessa provisiopalkalla, tai odotellaan nollasopimus kourassa puhelinsoittoa läheisestä K-Marketista jännittäen samalla reikäinen aluskerrasto ruskeana riittääkö kuukauden tienesti tällä kertaa sekä kattoon pään päällä että laskuihin.



Puretaanpa juttu jälleen lähiluvun keinoin toimijoihin ja attribuutteihin, jotta saadaan selville mitä kirjoittaja todella haluaa sanoa.



Juha Sipilän hallitus:
- on päättänyt nopeuttaa työllistymistä
- on järjestänyt säännöllisiä haastatteluja
- on tehnyt hyvin käyntiin lähteneitä uudistuksia
- joiden johdosta moni työtön on ollut tyytyväinen ja saanut töitä
- tekee kauan kaivattuja uudistuksia
- saa työpaikat ja työntekijät kohtamaan

Kriitikot
- pitävät kovaa porua
- puhuvat kovaan ääneen työttömien kyykyttämisestä
- antavat lopullisia tuomioita hätiköidysti
- ovat henkisessä ilmastossa, jossa on vain oikeuksia ja etuuksia, muttei velvollisuuksia
- estävät fanaattisesti työttömyysturvan uudistamista ja ovat näin kehityksen jarruna
- loukkaantuvat rajattomasti jos pyhää työttömyysturvaa uudistetaan

Työttömät
- joutuvat jatkossa ottamaan enemmän vastuuta
- joutuvat osoittaamaan aktiivisuutta
- aktiivisten työttömyysturva jopa paranee
- saattavat tarvita keppiä
- ovat myöskin henkisessä ilmastossa, jossa on vain oikeuksia ja etuuksia, muttei velvollisuuksia
- saavat vastikkeellista etua, jonka saamiseksi on haettava töitä
- saavat tarpeetonta mediajulkisuutta jos eivät löydä töitä
- eivät hae koko tarmollaan tai ollenkaan töitä
- tarvitsevat uudistuksia

Tanskalaiset

- ovat siitä hienoa kansaa, että siellä on tosi vähän työttömiä

- antavat työttömille keppiä, mutta kaiketi vähän jotain muutakin

Veronmaksajat 

- Ylläpitävät yhteistä pussia, joista työttömien korvaukset joudutaan maksamaan

Mika Koskinen tarkoittaa siis kirjoituksellaan seuraavaa:  

Hallitus on tarmokas, säännöllinen, osaava ja aikaansaava, ja se on tehnyt hyvin käyntiin lähteneitä uudistuksia. Hallituksen kriitikot ovat paikalleen jämähtäneitä muutoksenvastustajia, jotka ovat tottuneet ilmaisiin etuihin ja velvollisuuksien puuttumiseen. 

Työttömät ovat passiivisia reppanoita. Heitä pitää aktivoida ja jotkut jopa huomaavat oikein ilahtuvansa, kun heitä jututetaan ja he löytävät reippautensa ja pääsevät puuhailemaan kaikenlaista, ja jotkut saavat oikein töitäkin. 

Pirteät ja aktiiviset mallityöttömät saavat myös aikaisempaa parempaa työttömyysturvaa; seitsemän rahattoman päivän sijaan heitä odottaa jatkossa vain viisi rahatonta päivää. Työttömille olisi hyvä antaa lisää keppiä, koska Tanskassakin on tosi vähän työttömiä. 

Jotkut työttömät väittävät mediassa huomiohakuisesti ettei töitä löydy, mutta se ei voi olla koko totuus, koska onhan noususuhdanne, ja hallitus joka saa työntekijät ja työpaikat kohtaamaan. 

Veronmaksajien yhteisestä pussistahan tämä tarmottomien ja passivisten työttömien makoilu kuitenkin kustannetaan. 

Kiitoksia Mika Koskiselle asiallisesta, puolueettoman tiedonvälityksen ja hyvän journalistisen tavan mukaan totuudenmukaisesti laaditusta kirjoituksesta. Olette tällä kertaa ylittäneet jopa oman tavanomaisen tasonne. 

-Pastori-

Kun työ ei kelpaa

"Te hakkasitte nauloja mun palttooseeni!"

Median luoma näkökulma todellisuuteen on ollut joukkoviestinten tutkimuksessa aina kiinnostava kohde. Kun tehdään uutinen, kyse on aina todellisuuden representaatiosta - eräänlaisesta ikkunasta, jonka rajojen läpi todellisuutta tarkastellaan.

Tässä valossa ns. totuutta on turha etsiä uutisista, sillä uutiset ovat aina jonkin toimittajan kokemuksen, näkemyksen, asenteen ja valitun näkökulman luoma kuva tarkasteltavasta asiasta. Kun katsot kuvaa televisiossa, näet vain sen mihin kamera osoittaa, ja sen ulkopuolelle jää paljon kaikenlaista.

Päivän Ilta-Sanomat valitsee uutispäällikkö Tero Karjalaisen johdolla näkökulman, joka on kauttaaltaan oikeistolibertaristisen ideologian kyllästämä, ja lisäksi sisällöllisesti melkoisen köyhää journalismia. Juttu löytyy alla olevasta linkistä, ja se otsikoitu komeasti näin:  "Tuskastuneet yrittäjät avautuivat huolella – työttömiä ei kiinnostanut työhaastattelu ja se työhön saatu katosi saikulle". 

https://www.is.fi/tyoelama/art-2000005385105.html


UutisTeron keskeinen viesti on kauhistella 'jonkun nimeltä mainitsemattoman yrittäjän' suulla, kuinka työttömiä ei työnteko tai edes haastatteluun saapuminen kiinnosta. Aika paksua tekstiä tilanteessa, jossa työttömiä työnhakijoita on yli 329 000 henkeä (07/2017 tilastokeskus).


Uutispäälliköllä on tai ainakin pitäisi olla tietty vastuu kirjoittamastaan, eikä vähiten siksi, että ihmiset lukevat nopean median ja massiivisen ärsyketulvan aikakaudella uutisistaan lähinnä otsikon menemättä sisältöön kovinkaan syvälle. Nyt otsikko huutaa kissankokoisin kirjaimin, ettei työttömiä kiinnosta työn tekeminen.

Kun juttu puretaan osiin ja tarkastellaan mitä sanotaan ja kuka on äänessä, alkaa se vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta.


Tässä lista jutun toimijoista esiintymisjärjestyksessä:

Uutispäällikkö Tero Karjalainen
- 1 puheenvuoro, jossa annetaan ymmärtää että työttömyyttä ei olisi, jos työpaikalle ilmestyttäisiin ajoissa ja selvin päin.
- 2 yleistä pohdiskelua (huoltosuhteesta ja suomen velkaantumisesta), joiden keskeisenä pointtina on, että työssäkäyvät joutuvat elättämään muita

Eräs pääkaupunkiseudulla asuva yrittäjä - 
- 17 puheenvuoroa, joista selviää mm. että jopa hulluille on tarjolla töitä, töihin palkattaisiin heti, jos jotakuta kiinnostaisi, urakoista joudutaan kieltäytymään kun ei saada tekijöitä, kotoa ei ketään töihin haeta, nuoriso on perseestä ja menetetty tapaus, työttömille maksetaan liikaa, kaikki työ on opittavissa mutta ketään ei kiinnosta, vanhukset, lapset ja maantiet(!) kärsivät työttömien takia, ruumiillinen työ ei kelpaa edes ulkomaalaisille muutamaa poikkeusta lukuunottamatta

Työ- ja elinkeinoministeriö
- 0 puheenvuoroa, mainitaan linkissä ammattibarometritutkimus, joka osoittaa että toisilla alueilla on työvoimapulaa tietyissä ammateissa

Työttömät
- 0 puheenvuoroa, ovat jutussa lähinnä sylkykuppina tuohtuneelle yrittäjälle

Nuoret
- 0 puheenvuoroa, ovat jutussa lähinnä sylkykuppina tuohtuneelle yrittäjälle, eivätkä tee muuta kuin pelaavat kotona pleikkaa

Eräs firma pohjoisessa
- on epäselvää, onko mainittu eräs firma itse äänessä, vai puhuuko tuohtunut rakennusyrittäjä tapauksesta, josta on itse kuullut jostain.

Joku ilmastointityöntekijä
- 0 puheenvuoroa, on huhujen mukaan ollut jossain töissä ja jäänyt sairaslomalle

Virolaiset
- 0 puheenvuoroa, ovat yrittäjän mukaan kansakuntana laiskistuneet siihen malliin, ettei heitä kannata enää kuljetella laivalla edestakaisin

Romanialaiset
- 0 puheenvuoroa, ovat kuulemma vielä sellaista porukkaa jota työ kiinnostaa.

Ei ole helppoa, on vaikeaa -J.Karjalainen

Yhteenvetona voidaan siis melko turvallisin mielin todeta, että ainoa varsinaisesti äänessä oleva toimija jutussa on nimettömänä pysyttelevä pääkaupunkiseudulla vaikuttava rakennusyrittäjä, jonka henkilökohtaiset mielipiteet ja asenteet muodostavat koko jutun keskeisen rakenteen. Jutussa mainittuja muita henkilöitä tai ryhmiä ei tuoda esille muutoin kuin yrittäjän pääosin negatiivisen kommentoinnin valossa.

Uutispäällikkö tuo juttuun mukaan pari omaa mielipidettään ja yleistä juttua huoltosuhteista ja ammattibarometreistä antaakseen yrittäjän työttömiä ja muita vääränlaisia ihmisiä kohtaan tuntemalle vihalle jonkinlaista pohjaa tai perustetta. Ilmiö on sama kuin keskustelupalstoilla, joissa törkyisen ryöpytyksen sekaan laitetaan linkkejä aiheista, jotka sivuavat osittain käsiteltävää asiaa, mutta eivät varsinaisesti liity siihen. Jutun lopussa uutispäällikkö kehottaa ihmisiä lähettämään lisäjuttuja sähköpostilla. Jutun journalistisen tason huomioiden apu saattaisi olla tarpeen.


Yrittäjän lisäksi keltään ei ole kysytty mitään, mutta alimpaan kastiin haukutaan sekä työttömät, nuoret, että virolaiset.

Työttömiin liitetyt attribuutit jutussa:
- juoppous (töihin ei ilmestytä selvin päin)
- laiskuus (työ ei kiinnosta, haastattelut eivät kiinnosta, ruumiillinen työ ei kiinnosta)
- syrjäytyneisyys (istutaan kotona pelaamassa pleikkaria passiivisena, jo 25-vuotiaat ovat menetettyjä tapauksia)
- ahneus (kotiin maksetaan liian hyvin, vanhukset ja lapset jäävät verovaroin hoitamatta työttömien takia)

Oletamme sinun sitoutuvan yrityksen arvoihin 7€ tuntipalkalla

Eräs asia (joka potentiaalista työntekijääkin varmasti kiinnostaa) loistaa poissaolollaan, nimittäin työstä maksettava palkka.

Kun laiskat kotimaiset sosiaalipummit ja kovat Romanialaiset työmiehet tällä tavoin jutussa rinnastetaan, on muistettava että keskipalkka Romaniassa on 323€ kuukaudessa. Tällainen työvoimakulu miellyttäisi yrittäjää varmasti kovin ihan täällä kotimaassakin.

En usko että tämänkään toimituksellisen rimanalituksen motiivina on mikään muu kuin työttömien haukkuminen ja alistaminen.



Työttömät pitää ensin epäinhimillistää, jottei hallituksen kaavailema pakkotyö (30 miljoonaa ilmaistyötuntia vuodessa) tuntuisi niin ikävältä. Ihmisten kohtelusta voisi tulla vaikka paha mieli.




-Pastori-




**Edit 28.9.2017 klo 13:53: Ilta-Sanomat on muokannut juttuaan ja siitä on poistettu Tero Karjalaisen pyyntö lähettää jatkojuttuja sähköpostiin:

"Olisiko sinulla työpaikka tarjolla, mutta et halua syystä tai toisesta töihin? Etsitkö turhaan työntekijöitä yritykseesi, mutta sopivia hakijoita ei ole. Luottamukselliset yhteydenotot mahdollista haastattelua varten: tero.karjalainen@is.fi. "  **

Päivän journalismipalkinto

Normipäivä Ilta-Pulun toimituksessa alkoi kääntyä illaksi. Tv-studion halvalla hankitut ledilamput napsautettiin päälle, ja leipääntyneen oloinen, sisällä tupakoiva videokuvaaja laahusti työpisteelleen.

"Pyörii", mies mutisi eläkettä odottavan ammattimiehen innokkuudella.

Ylipukeutunut kekkuli pomppi ruutuun ja aloitti pirinistin mieleen tuovan ylipirteän höpötyksensä.
"Hyvää iltaa, ja tervetuloa Ilta-Pulun journalismiraatiin!"

"Hyvää iltaa", mutisi Aulis Gerlanderin zombie studion hämäristä. 

"Mennäänpä suoraan asiaan! Illan uutisrutsauksessa tänään: Talvisota! Suomi mainittu! Torilla tavataan! Simo Häyhä!"

Dramaattinen musiikki soi, ja juontaja heijastaa valkokankaalle painotuoreen journalistisen kultakimpaleen. (Ilta-Pulun lähes alkuperäinen uutinen löytyy tästä linkistä)

Otsikko kertoo heti journalismin ohjeiden mukaisesti mistä on kysymys: Ei ole aivan varmaa tehdäänkö Simo Häyhästä elokuva, mutta jos tehdään, joku myöntää ohjaavansa sen!

Informatiivisesti kuvatekstissä näytetään myös kuva Simo Häyhästä, sekä Hollywoodista, ja mikäli jollekulle on jäänyt epäselväksi, myös elokuvien kuvauspaikoilla käytetystä klaffista, joka antaa mystisesti vaikutelman siitä, että kyseessä on todellakin elokuvatuotanto! Mikä räjähtävä aloitus, mikä alkuvoima, mikä tarkkuus! Journalistiliitto voi olla ylpeä pojastaan.

Salakavalasti  Ilta-Pulun tavoittama ohjaaja kuitenkin vaikenee yksityiskohdista. On ilmeisesti tekeillä jokin äärettömän salaperäinen, vaarallinen top-secret-elokuva (ei se vanha puolihuono komedia), josta ei ole vielä lupa antaa lisätietoja asiaan vihkiytymättömille.

Musamaailman pohdiskelua part X

Onko kulttuuri arvokasta? Pitääkö elämyksistä maksaa?

Riippuu ilmeisesti siitä oletko taidealojen ammattilainen vai bisnesmies.


Eräs hieno rumputaiteilija, J.Torvikoski nimeltään, oli ja on luultavasti yhä sarkasmiin ja kyynisyyteen taipuvainen mies. Hänellä oli tapana pistää tilanteisiin sopivia one-linereita ilmoille keikkamatkoilla, ja eräs näistä oli legendaarinen, paljon siteeraamani lausahdus: "Ilmaisissa keikoissa on se hyvä puoli, että ne poikivat usein lisää ilmaisia keikkoja". 

Artisti maksaa. Myös laskunsa.

Viime aikoina useat eri kulttuurintuottajat (tai siis tapahtumajärjestämisellä bisnestä tekevät tahot) ovat olleet julkisuudessa esillä oudossa valossa, kun heidän palkkalistoillaan olevat henkilöt ovat innovoineet luovia päitänsä yhteen niin että rätinä käy. Oivallus on ollut sellainen, että teetetään artisteilla työtä niinkuin ennenkin, mutta palkan sijaan maksetaan näkyvyydellä.

Otsikko puhuu musiikkimaailmasta, mutta tosiasiassa tämä uusi näkyvyyden tienaamisen ajatusmalli toimii nykyään harmillisen usein myös monilla muilla aloilla. Kaikki kulttuurialat ovat saaneet nauttia uudesta trendistä, jossa tapahtumien tuotto ohjataan erilaisille puuhamiehille, ja tapahtumassa esiintyvät taiteilijat saavat antaa ilmaisen työpanoksen ja mahdollisuuden olla rahapalkan sijaan kyynel silmäkulmassa kiitollisuudesta kontillaan, kun saavat tämän hienon mahdollisuuden olla esillä. Ajatus kulkee käsikynkkää uuden ajan työllistymismallien kanssa, joissa työ itsessään on pyhä tarkoitus, ja yhteiskunnalta voi sitten anella lomakkeella rahaa, jos tarvii ruokaa tai haluaa maksaa laskuja.

Eikös tää nyt ole kehuilla ja pullakahvilla kuitattu?
Joonas Rinta-Kanto: Sarjakuvastrippi kirjailijaliitolle (2016)

Freelancertyö on itsessään melko tuskallinen leivänansaintamalli, koska käytännössä se on yrittäjyyttä, ja tarkoittaa että jokaisen leipäpalan perässä (kuvainnollisesti, en tarkoita ateriakorvausta) on juostava pitkälle ja auliisti, jos meinaa tulla toimeen. Kuten yrittäjät, freelancerit myös hinnoittelevat työnsä itse, ja harrastavat kokoomuslaista märkää päiväunta, jonka nimi on paikallinen sopiminen. Käytännössä hinta sovitaan suoraan kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan, ja liikaa liksaa työstään pyytelevä jää ilman hommia. Liian vähän pyytävä taas saa töitä enemmän, mutta tulee huonosti toimeen. Toimeentulo on tasapainoilua näiden paraabelien välimaastossa.

Tiesittekö muuten, että sana 'freelancer' tulee keskiajalta, tarkoittaen palkkasotilasta, joka myy palveluksiaan rahapalkkaa vastaan ilman erityisiä ideologisia kytköksiä? Kiinnitettäköön tässä huomiota nimenomaan sanapariin 'rahapalkkaa vastaan'. Freelancer ei siis toisin sanoen ole lähtökohtaisesti ilmainen työntekijä.  

Jossain vaiheessa on menty pitkälle ja rytinällä metsään, kun on ryhdytty pitämään luontevana sellaista mallia, jossa ammatti-ihmisen odotetaan työskentelevän ilmaiseksi jonkun muun tehdessä tällä työllä rahaa. Jutun lopussa on useita linkkejä asiaa sivuaviin uutisiin. Tämän kirjoituksen inspiraationa toimi kuitenkin uusi kulttuurihässäkkä Lieksan suunnalta.

Juttu meni näin: Lieksan seudulle on muuttanut kansainvälistä uraa konserttipianistina tehnyt herra nimeltään Janne Mertanen. Hän on esiintynyt kansainvälisillä areenoilla jo kolmella eri vuosikymmenillä ja kiertänyt mm. Australian, Aasian, Pohjois- ja Etelä-Amerikan, sekä lähes kaikki Euroopan maat. Oletan että tässä ajassa palkaksi on tullut paitsi näkyvyyttä, myös ihan oikeaa riihikuivaa rahaa.

Sen sijaan näin suhtautuu raha-asioihin Lieksan hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, jonka kansainvälisimmät meriitit (olikovatkohan peräti B-junnutasolla?) ovat jääkiekkovalmennuksessa:

Artisti maksaa, koska eihän jääkiekkoakaan tueta kunnan varoista, vai mitä?

Tämä kulttuurin suurvisiiri ja kaikkien tuntema lätkäjätkä toisin sanoen ehdottaa, että 175 000 euron hintainen työväline annetaan ilmaiseksi opiskelijoille käyttöön, ja että tämän lisäksi 30 vuotta ammatikseen maailmaa kiertänyt muusikko esiintyy Lieksassa ilmaiseksi, ja maksaa vielä arviolta 10 000€ vuodessa siitä oikeudesta että saa tässä kulttuurin mekassa harjoitella.

Sanattomaksi vetää. Tässä valossa ateriakorvaus ja näkyvyys alkavat tuntua jo melko reilulta työtarjoukselta. Käsittämättömintä on se, että A.Sihvonen johtaa sivistyspalvelukeskuksen toimintaa, jonka vastuualueeseen kuuluu muun muassa kulttuuri. Kaikki kulttuuri on tietysti arvokasta, mutta nyt väkisin juolahtaa mieleen, että kumikiekon perässä juokseminen on pehmentänyt tämän herran aivotoimintaa, jos ei tuollaisella pallilla istuva mies kykene näkemään kansainvälisen pianistin arvoa Lieksan kokoisen kyläpahan kulttuurikentällä.


Vertailun vuoksi haluaisin mielelläni nähdä, pystyykö A.Sihvonen vetämään Lieksan kulttuurikeskuksen salin täyteen esittämällä siellä esim. rangaistuslaukauksia 2 tunnin esitysajalla?





-Pastori-

Lisäluettavaa ja lähdeaineistoa:

Lähtisitkö sinä ruokapalkalla asiantuntijakeikalle?
Kasper Strömman - Huonoimmat työtarjoukset osa II 
Kasper Strömman - Avoin työhakemus 
Soundi - Suomi 100-tapahtuma kosiskelee muusikoita esiintymään ilmaiseksi
Soundi - esiintyjiä ilmaiseksi kosiskellut Suomi 100-kulttuurigaala selventää korvauskäytäntöjään
Rumba - Palkkioksi näkyvyyttä
Freelancer ja ilmainen työ
Keskustelua: Artistit talkootöihin
Kulttuuria vai kusetusta?

Pasi Lyytikäinen: Näkyvyys, koodisana kusetukselle
Ryhdy bloggariksi Turun Sanomille, saat palkkioksi näkyvyyttä
Työtä näkyvyys- ja ruokapalkalla
Saat palkkioksi näkyvyyttä

Ekstra:
Tukiainen järkyttyi: Ilmaiseksi juhannusfestareille esiintymään?