Musiikki- ja tähtiohjelmaformaatteja on nykyään melkoinen pinkka valittavaksi. On Idolsia, Talenttia, Voicea of Finlandia (VoF), Uuden Musiikin Kilpailua (UMK) ja niin edelleen (Jne). Näiden tosi-on-tv-formaattien lisäksi löytyy kevyeltä puolelta myös vaikkapa tangomarkkinoita ja tusina erilaisia karaoketähtikilpailuja niille, jotka haluavat urautua humppaavan kansan parissa. Bändeille on niinikään omat sarjansa, on iskelmäorkesterikilpailua, viihdyttäjäorkesterikilpailua, rockin sm:ää ja lukematon liuta pienempiä kilikolikisoja joihin ryhmäsoiton ystävät ja taitajat voivat ottaa osaa.
Kisailua on siis pohjola väärällään, mutta kannattaako tälläisiin kisoihin sitten osallistua?
Ei voida väittää, etteikö esim. tuore Idols-voittaja Diandra Flores osaisi laulaa. Ääntähän neidolta löytyy vaikka muille jakaa - pari esitystä jotka ehdin ohjelman tuijotteluun käytetyn rajallisen ajan puitteissa nähdä nostattivat niskavillat pystyyn (tämä siis vain ja ainoastaa positiivisella tavalla ajateltuna). On hämmästyttävää miten joku voi olla vasta 17-vuotias ja kuinka ääni voi nuoresta iästään huolimatta kuulostaa maailmanluokan tähtinä tunnettujen kokeneiden laulajien kaltaistelta.
Idols-tähteydestä kirjoitetaan lehdissä kuitenkin oudolla tavalla. Tuomaristossa esim. Laura Voutilainen oli maininnut kuinka voittaja oli "voittanut ujoutensa ja kasvanut artistiksi" ohjelman aikana. Lausunto sopi kuin nyrkki silmään nykyiseen kertakäyttökulttuuriin, jossa kaikki pitää saada nyt ja heti ja siitä pitää kirjoittaa päivitys tvitteriin ja feisspuukkiin. Formaatti varmasti opettaa pakostakin esiintymistä, mutta on ehkä hivenen liioiteltua esittää Idolsviikot / kuukaudet kouluna, joka kasvattaa valmiita artisteja. Myöhemmin Laura "kaula-aukko" Voutilainen oli kuitenkin puhunut asiasta järkevämmin, mainiten että julkisuusrumban keskellä oman itsensä aitona säilyttäminen on vaikeinta. Hän tietänee mistä puhuu.
Itsenäisyys ja omaperäisyys ei silti välttämättä ole hyve.
Idoleiksi halutaan nuoria ihmisiä, joista voidaan muokata tuotteita, joita voidaan myydä toisille (nuorille) ihmisille. Ymmärtäähän sen, money talks ja niin edelleen, niin levybisneksessäkin, joka on menestyksekkäästi tuonut julki ruikutuskampanjaansa jo vuosia (levyt eivät kuulemma enää myy). Bisnes keksii jatkuvasti uusia keinoja rahastaa, aina artistitehtailusta ja fanituotteista ideoihin, jossa levy-yhtiö saisi provikkaa artistien keikkatuloista. Tässä koneistossa on lopulta 17-vuotias tähdenalku melko yksin ja setämiesten vietävänä. Voitto on "once in a lifetime"-tilaisuus. Ota tai jätä. Nyt ei oikein voida maksaa, mutta tehdään diili niin kyllä se tästä vielä paranee. Tiettävästi kulisseissa häärätään myös mitä kummallisimpia sopimuksia, jotka sitovat tähtikokelasta voimakkaasti levaripomojen sanelemiin sopimuksiin. Kun nimi on alla, ei artistilla käytännössä ole enää mitään sanottavaa siihen, mihin suuntaan tämän ns. uraa aletaan kehittää.
Suomi on iso maa, jossa on lopulta melko vähän keikkapaikkoja ja yleisöä. Menestys ei ole takuuvarma asia, vaikka voittaisikin kilpailun (esim. Ilkka Jääskeläinen käytännössä katosi kartalta Idols-vuotensa jälkeen). Moniko muistaa ilman Googlea ja Wikipediaa ulkoa esim. 10 viimeisintä tangomarkkinoiden voittajaa? Entä vastaavan pinkan karaokestaroja? Mitkä olivat SMORK-bändikilpailun voittajat vuosina 2002-2012? Montako kertaa kisa järjestettiin? Tietääkö kukaan joka ei ole kyntänyt humppapeltoja ammatikseen edes mitä mokoma lyhenne tarkoittaa?
Erilaisia
Sama epävarmuus koskee siis tosi-tv:n lisäksi muitakin formaatteja, erityisesti bändikilpailujen keskuudessa. Kilpailu voi olla hyvä tapa saada naama/nimi julkisuuteen, mutta rahallisia jackpotteja on turha odottaa - työ on sitä samaa mitä se aina on - pakataan nippu helvetin painavia laatikoita auton perään, pistetään dieseli jyrisemään ja lämpöä koppiin, ja ajetaan perähikiän seuraintalolle läpi pimeän ja räntäisen suomen vetämään keikka 50:lle paikalle saapuneelle, koska pippaloiden järjestäjä ei ole muistanut laittaa mainosta paikallislehteen. "Eilen oli Trio Forrester keikalla, ja oli tosi kivasti porukkaa, nyt taitaa tulla vähän hiljainen ilta". Joskus kuulopuheiden mukaan Jani Wickholmkin oli esiintynyt suuressa tanssisalissa parillekymmenelle kuulijalle. Tälläisen yleisömeren edessä esiintyminen vaatii rautaista ammattitaitoa - v-käyrän mahdollinen nousu ei saa näkyä, vaan niille parille tusinalle on annettava se, mitä he ovat tulleet lipunhinnallaan katsomaan.
Tähtiesiintyjiä väheksymättä (solistiahan ihmiset tulevat tuijottamaan ja kuuntelemaan) voidaan todeta, että varsinkin bändit jäävät suurelle yleisölle tuntemattomiksi. Agentsin Esa Pulliainen saatetaan tietää nimeltä, mutta kuinka moni tuntee nimeltä Idols-kisan tähtikokelaiden taustalla toimivan bändin kaikki jäsenet? Ei kukaan. Irti siitä Googlesta.
Suurin osa muusikoista on miehiä ja naisia, jotka elävät kiertolaisen elämää nuhaisissa keikkabusseissa matkalla kohti seuraavaa nuhaista soittokohdetta. Suurin osa keikoista ja keikkapaikoista on "vessanrenkaan" eli kehäkolmosen ulkopuolella, ja moni legendaarinen takahuone mikrokalakeittoineen ja peltisine pukukaappeineen on aika perkeleen kaukana siitä glamourista, jota tv:ssä nähtävien lasestrobojen välke ja kauniit iltapuvut edustavat.
Kisaajat ja artisteiksi haluavat olettavat, että jossain on kultainen portti, josta käymisen jälkeen tuo mystinen ura aukenee ja artistina oleminen alkaa. Fakta on kuitenkin se, että aniharva pääsee ravintoketjun yläpäähän nauttimaan niistä yritysjohtajan palkkatuloista ja sanelemaan levysedille minkälaista levyä seuraavaksi ryhdytään äänittelemään.
Tilanne on siis ihan sama kuin muussakin työelämässä - kaukana taivaanrannassa välkkyy (monelle lopulta täysin fiktiivinen) onnela, johon pääsemiseksi pitää kestää "vähän aikaa" niitä huonompia palkkoja ja työoloja. Sen aikaa pomo tai levysetä pitää vähän kättä reidellä ja vetää kaikki rumban pyörittämisestä tulevat hillot valtaosin omiin ja kavereittensa liiveihin. Alalla on siis ns. myyjän markkinat - musiikkibisnes kertoo tähteyttä janoaville pelisäännöt, ja punainen kortti heiluu heti, jos alkaa sooloilemaan ennen kuin on saavuttanut jonkinlaisen jalansijan tässä rehjuamisen ja jatkuvan taloudellisen epävarmuuden kiehtovassa maailmassa. Ilman hyviä ja hyvänä pysyviä suhteita homma loppuu kuin seinään.
Onnea, menestystä ja jaksamista kaikille teille, jotka jaksatte puurtaa soitto- ja lauluhommien parissa. Se on nimittäin yllättävän kovaa hommaa.
-Pastori-
