Kävin Berliinissä. Matka oli tervetullut, sillä sitä edeltävänä 6 kuukautena minulla on ollut kokonaista kaksi vapaata viikonloppua. Loma oli siis tarpeen, ja sellaisen myös sain. Olen myös sitä mieltä, että asioihin saa perspektiiviä kun niitä katselee tietyn välimatkan päästä, joten on myös hyvin terveellistä käydä aika ajoin tämän pohjoisen lintukotomme ulkopuolella.
Persukohkaamisen ja muun vaalijankutuksen keskellä teki oikein hyvää katsoa miten maailmalla pärjätään, vaikka Suomen ulkopuolella onkin ihan perkeleen paljon ulkomaalaisia. Eri metkaa oli havaita, että vaikka saman vartin sisään saattoi kuulla venäjää, turkkia, espanjaa, italiaa, mandariinikiinaa sekä saksaa, silmiinpistävimmät merkit maahanmuuton vaikutuksista löytyivät etnisten ravintoloiden ruokalistoilta.
Berliini on kohtuullisen iso kaupunki noin 3,4 miljoonan ihmisen asukasluvullaan. Lähialueilla asuu vielä pari miljoonaa lisää, joten kaupungissa on saman verran asukkeja kuin Suomessa yhteensä. Äkkiä voisi kuvitella, että tuollaisen porukan pistäminen yhteen pinoon asustelemaan aiheuttaisi väistämättä näkyviä ongelmia ja suurta holhoamisen tarvetta. Ei tuntunut aiheuttavan.
Entisen DDR:n puolella Mittessä liikkuessaan törmää jokaisen metropysäkin luona muutamaan eri etniseen ravintolaan, bratwurstikojuun ja kioskiin. Kaikista näistä saa viinaa - kyllä, siis VIINAA - kellon ympäri tai ainakin niin kauan kuin puljuja auki pidetään. Kebabin saa parilla eurolla, ja palanpainikkeeksi voi ottaa euron hintaisen oluen ihan itse, ilman viranomaisvalvontaa, kylmäkaapista mukaan ja painella kadulle syömään ja juomaan maksamiaan tuotteita. Syyllinen olo häviää pian kun tajuaa, että hei, ei se täällä ihan aikuisten oikeasti ole rikollista, eikä se kiinnosta ketään, toisin kuin Suomessa, jossa alkoholiin suhtaudutaan samalla rasvaisella kiihkolla kuin naisten alusvaatteisiin tietyissä uskovaislahkoissa - kiinnostaa ihan liikaa, mutta hävettää.
Suomalainen sosiaalitäti tai kukkahattusetä ei varmasti hyväksyisi moista, mutta viikon oleskelun aikana miljoonakaupungissa ei näkynyt yhtään väkivallantekoa, agressiivisessa humalassa heiluvaa sekoa, tai edes varsinaisia puliukkoja paria rajatapausta lukuunottamatta. Ihmiset tuntuivat ihan itse, ilman erillistä valvontaa tai sakkorangaistusta hallitsevan juomisensa (voi hyvä vittu, mikä termi) ihan omatoimisesti. He joivat olutta ja viiniä, polttivat kapakassa sisällä tupakkaa, keskustelivat keskenään ja heillä tuntui olevan hauskaa.
Tämä on tietysti se viimeinen synti, sillä pitäähän meillä kotimaassa olla paitsi virkavalta, alkoholiongelma ja sen mukanaan tuoma syyllisyys, myös mahdollisimman vaisu ja alistunut sekä hiljaisen melankolinen juopposlaavilainen masennustila ympäri vuorokauden. Mitähän muutkin meistä ajattelevat, hyvänen aika sentään. DDR-museossa käydessäni näin pari maanmiestä. Perheen lapset pyörivät AD-FullHD:n kourissa jaloissa, ja hysteeriset vanhemmat kielsivät kaiken elämään viittavan maanisella innolla. "Älä koske mihinkään". "Varo portaissa". "Ole hiljaa". Museon opasteissa mainittiin erikseen, että kaikkeen näytteillä olevaan saa ja on tarkoitus koskea - näyttely oli siis intertaktiivinen, mikäli kulttuurikohtainen syyllisyys ja yleinen idiotismi ei sitä kävijöiltä estänyt.
Oli hauska reissu. Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan. Viikko meni nopeasti ihmetellessä suuren kaupungin erikoisuuksia; vallattuja taloja, omatoimisia taidetaloja, ravintoloita ja baareja, rentoa ilmapiiriä ja toimivaa julkista liikennettä. Berliini on juuri sellainen kaupunki, kuin Helsinki haluaisi olla. Mutta ei auttanut, kävi kuin Junnu Vainion biisissä: Kuulla sain mä tuomion, mun määränpääni Suomi on.
Tegelin kentällä seurasin siistiä parijonoa, joka muodostui (noin 35 minuuttia ennen portin aukenemista) jurottavista, pönäköistä, viinan turvottamista suomalaisista, jotka pälyilivät epäluuloisena kentälle. Entä jos kone ei tulekaan? Entä jos me myöhästytään? Mitä jos joudutaan jäämään tänne ulkomaille? Alistuneet katseet pyyhkivät infotaulua kuin hiekkapaperi kesämökin seinää. Ei sanaakaan suomea, eikä vieläkään tietoja siitä, miksi portti ei ole jo auki. Kyllä Finnair varmaan osaisi tiedottaa tästä paremmin. Ja suomeksi.
Lopulta kone kuitenkin yleisen ihmetyksen vallitessa saapui kuin saapuikin portille, lähti ajoissa, nousi ilmaan, pääsi perille Suomeen, avautui, päästi lauman juntteja ryysimään ulko-ovelle kassit kädessä, hiostuttava talvitakki niskassa, odottelemaan rynnäkköä seuraavalle jonotuspisteelle - matkatavaroiden kuljetushihnalle - joka käynnistyy vain ja ainoastaan siten, että seisotaan ärtyneenä tiiviissä sumpussa muiden idioottien kanssa linjan vierellä tuijottamassa intensiivisesti hihnan yläpuolella möllöttävää monitoria. Kun sitten saadaan laukut, ryysitään pakkaseen odottelemaan bussia, ettei vain myöhästytä, koska yhdeltä yöllä suuressa kaupungissa on varmasti pirunmoinen ruuhka. Muodostetaan parijono ja jutellaan säästä.
Kävinpä siinä bussia odotellessani tilaamassa pari fetajuustopiirakkaa ja tuopit olutta. Minulle ei voitu myydä. Hanaa ei voitu aukaista, koska auki olevalla ravintolalla, paikassa jossa on töissä enemmän turvamiehiä kuin suomen kaikilla rockfestareilla yhteensä, ei ollut anniskeluoikeuksia tähän kellonaikaan. Kiitin lämpimästi ja ruttasin piirakat takaisin lämpiöön. Tunsin suurta huojennusta ja ylitsevuoravaa kiitollisuutta. Kyllä minusta nyt taas pidettiin huolta. En ole onneksi kuitenkaan ainoa. Huolenpito on kokonaisvaltaista.
Meillä suomessa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ohjeistaa, miten tupakat pitää piilottaa, ja samalla virkavalta eli poliisi, jolla ei ole tähdellisempääkään tekemistä, tekee valvontaiskuja busseihin ja takavarikoi kaljaa alaikäisiltä.
Nyt vittu oikeesti.
-Pastori-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liisa Hyssälä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liisa Hyssälä. Näytä kaikki tekstit
tiistai 12. huhtikuuta 2011
lauantai 4. joulukuuta 2010
Viinakortin paluu
On tässä tullut reissattua viime aikoina melkoiset määrät kotimaata ristiin raiteiden päällä.
Valtion Rautatiet, tai tuttavallisemmin VeeÄr on siitä mukava kaveri, että kun lipun hinnasta saa 50% alennuksen, junalla matkustaminen tulee jopa niukasti halvemmaksi kuin ajella omalla autolla lumipyryssä satoja kilometrejä. Ajatella.
Rahalliset edut ovat siis ilmeisiä, ja lisäksi tätäkin bloginpätkää on mahdollista kirjoitella kaikessa rauhassa valaistussa ja lämpimässä kopissa, joka kiitää sadankahdenkymmenen kilometrin tuntinopeudella kohti määränpäätään - mikäli syksy, talvi, pakkanen, muu junaliikenne, ratalankavaurio, virhe automaattisessa kulunvalvonnassa tai jumalallinen väliintulo eivät matkaa tällä(kään) kertaa keskeytä.
Talvimaiseman nytkähtäessä jälleen liikkeelle alkaa junan kaiuttimista kuulua tuttu korviarepivä pälätys, jossa intron vetää se VR:n automaattiäänitenainen - eläintenkesyttäjän rauhoittavalla, monotonisella äänellä - ja jonka jälkeen ikään kuin illan artistina tai päätähtenä päästetään junan varsinainen henkilökunta vauhtiin.
Kaiutin on liian pieni ja liian kovalla. Särkemisefekti muistuttaa Jimi Hendrixin huumeisimpia kitarasoundeja, joilla mies raiskasi aikoinaan mm. USA:n kansallislaulun unohtumattomaan kuntoon.
Tällä kertaa junan kipparina on se lupsakka kummelihahmo, joka luulee olevansa hauska, kun möllöttellöö levveetä savvoo kuin Lentävässä Kalakukossa ainakin, ja yrittää luoda ympärilleen rauhallista ja leppoisaa tunnelmaa. Närästyksestä kärsivä pukumies katselee hermostuneena kelloaan, kun landepaukku ilmoittaa junan olevan tällä hetkellä aikataulusta jäljessä noin parikymmentä minuuttia.
Kun kapteenista (jonka pakasta puuttuu kortteja, YUP) selvitään, päästetään vielä uusi artisti kehiin ja vedetään vielä ilmoitusfanfaarin loppuun liturgiat junan ravintolasta. Nuori kloppi alkaa mainostamaan kuppilan antimia korvaa miellyttävällä äänellä. Kontrasti edelliseen soundiin on suuri ja tarjoilee balsamia kuuloelinten haavoille.
Poika toivottelee kaikki tervetulleiksi lämpimän pullan ja kahvin ääreen. Mielikuvamainonta toimii, eikä kellekään tule välttämättä edes mieleen ajatella niitä tenukeppejä, jotka hilluvat junan ravintolassa järjestään koko matkan ajan vetämässä jallukolaa, vaikka oltaisiin matkalla Kolarista Helsinkiin. Tuumin jo puolivakavissani lähtöä ravintolaan. Sitten poika pyytää samalla miellyttävällä, hyväntuulisella äänellä huomioimaan, että Visa Electron ei käy maksuvälineenä junassa.
Tämän jälkeen on vaivaantunut, 10 sekunnin tauko, jonka jälkeen miespolo kuittaa vielä loppuun vaisusti"...eli siis... tervetuloa pullakahveille ravintolaan". Tulee hiljaista.
Huomaan pappageenini aktivoituvan, kun alkaa perinpohjaisesti ottaa kupoliin.
Tietoyhteiskunta Suomi Oy:ssä, jonka viennin veturi on tietoliikenneyhteyksistäkin tunnettu Nokia, on siis yhä, herran vuonna 2010, mahdotonta maksaa jumalauta junassa pullakahvinsa ja keskikaljansa kortilla?
Aikamoinen saavutus, kun ottaa huomioon, että nykyään hodarikojujen Vietnamilaisilla myyjilläkin on maksupäätteet, joilla sen 2,50 maksavan keitinrasvassa marinoidun närästyspommin voi ostaa ja survoa taksijonossa muiden myrkkyjen seurana vatsanpohjalle.
Mutta ei siis Valtion Rautateillä, hyvänen aika.
Mietin, onko syynä pelkästään sinitakkien krooninen vittuilun tarve, vai ehkä jokin teknisempi syy? Ensimmäistä puoltaa toki se, että konduktöörit ovat tänä vuonna kunnostautuneet useasti mm. heittelemällä alaikäisiä ja lasten kanssa matkaavia ulos junista jollain jumalanhylkäämillä korpiasemilla - näiden yritettyä maksaa matkansa tällä samalla surullisenkuuluisalla Electronilla.
Toisaalta nettiyhteyksien kanssa junassa on vähän niin ja näin. Maksupäätteellä maksaminen on kestävyyslaji - optimitilanteessakin laitteen perkele on taipuvainen pitkään mietiskelyyn. Luulisi silti, että jonkinlainen junan katolle viritelty antennivahvistus olisi mahdollista järjestää, jos tahtoa moiseen löytyisi.
Allekirjoittanut kunnostautui joskus keväämmällä yrittäessään ostaa Electronilla tuopillista siideriä ravintolavaunusta. Sepeilyksihän se meni. Elektroonit eivät kelvanneet, ja ravintolan akka alkoi tivaamaan kolikoita. Sain kasaan pari euroa, ja olimme äkkiä kasvokkain mahdottoman alkoholipoliittisen ongelman kanssa - myydäkö viinaa tuntuvalla alemnnuksella, vai tehdä pyhäinhäväistys ja kaataa menemään?
Päädyimme jälkimmäiseen, ja ryhtyi Louhi loitsemaan pahoja sanoja jälkeeni ja jäi surkeana miettimään, voisiko kerran avatun siideritölkin jotenkin vielä korjata. Ei voinut. Asia jäi kyllä kaivelemaan kun mietin millaista tavaraa siellä vaunussa mahtaa loppupeleissä myynnissä olla.
Aloin tuumin tässä kohtaa sellaista, että kun telemaksu on kerran mahdotonta, niin hommanha voisi hoitaa VR:n profiiliinkiin paremmin sopivan neuvostoliittolaisen mallin mukaan. Miksei junamaateissa voitaisi myydä lipun lisäksi jonkinlaista ravintolaseteliä, jonka voisi maksaa kortilla etukäteen? Senhän voisi jopa tulostaa samalle matkalipulle. Viinakortti takaisin!
Ravintolan setä tai täti sitten napsaisisi leikkuulaitteella lipun kulmasta ateria- ja juomatositteita pois sitä mukaa kun tavaraa laitetaan tuulensuojaan: eikä VR:lle tule edes lisäkuluja - maksetaan ostokset siitä samasta tulosteesta, jolla asiakas on ylipäänsä päästetty junaan mellastamaan!
Ja vielä se vastuupuoli : ajatelkaa sitä riemun ja ylpeyden tunnetta, kun asiallinen kansalainen on suunnitellut juomisensa vastuullisesti etukäteen, ja valtion virkamies nipsauttaa juhlallisesti lippuun merkinnän ja ojentaa naama peruslukemilla sen kylmän kolmosen tiskin ylitse. Tästä voisi olla Liisa Hyssäläkin ylpeä.
-Pastori-
Valtion Rautatiet, tai tuttavallisemmin VeeÄr on siitä mukava kaveri, että kun lipun hinnasta saa 50% alennuksen, junalla matkustaminen tulee jopa niukasti halvemmaksi kuin ajella omalla autolla lumipyryssä satoja kilometrejä. Ajatella.
Rahalliset edut ovat siis ilmeisiä, ja lisäksi tätäkin bloginpätkää on mahdollista kirjoitella kaikessa rauhassa valaistussa ja lämpimässä kopissa, joka kiitää sadankahdenkymmenen kilometrin tuntinopeudella kohti määränpäätään - mikäli syksy, talvi, pakkanen, muu junaliikenne, ratalankavaurio, virhe automaattisessa kulunvalvonnassa tai jumalallinen väliintulo eivät matkaa tällä(kään) kertaa keskeytä.
Talvimaiseman nytkähtäessä jälleen liikkeelle alkaa junan kaiuttimista kuulua tuttu korviarepivä pälätys, jossa intron vetää se VR:n automaattiäänitenainen - eläintenkesyttäjän rauhoittavalla, monotonisella äänellä - ja jonka jälkeen ikään kuin illan artistina tai päätähtenä päästetään junan varsinainen henkilökunta vauhtiin.
Kaiutin on liian pieni ja liian kovalla. Särkemisefekti muistuttaa Jimi Hendrixin huumeisimpia kitarasoundeja, joilla mies raiskasi aikoinaan mm. USA:n kansallislaulun unohtumattomaan kuntoon.
Tällä kertaa junan kipparina on se lupsakka kummelihahmo, joka luulee olevansa hauska, kun möllöttellöö levveetä savvoo kuin Lentävässä Kalakukossa ainakin, ja yrittää luoda ympärilleen rauhallista ja leppoisaa tunnelmaa. Närästyksestä kärsivä pukumies katselee hermostuneena kelloaan, kun landepaukku ilmoittaa junan olevan tällä hetkellä aikataulusta jäljessä noin parikymmentä minuuttia.
Kun kapteenista (jonka pakasta puuttuu kortteja, YUP) selvitään, päästetään vielä uusi artisti kehiin ja vedetään vielä ilmoitusfanfaarin loppuun liturgiat junan ravintolasta. Nuori kloppi alkaa mainostamaan kuppilan antimia korvaa miellyttävällä äänellä. Kontrasti edelliseen soundiin on suuri ja tarjoilee balsamia kuuloelinten haavoille.
Poika toivottelee kaikki tervetulleiksi lämpimän pullan ja kahvin ääreen. Mielikuvamainonta toimii, eikä kellekään tule välttämättä edes mieleen ajatella niitä tenukeppejä, jotka hilluvat junan ravintolassa järjestään koko matkan ajan vetämässä jallukolaa, vaikka oltaisiin matkalla Kolarista Helsinkiin. Tuumin jo puolivakavissani lähtöä ravintolaan. Sitten poika pyytää samalla miellyttävällä, hyväntuulisella äänellä huomioimaan, että Visa Electron ei käy maksuvälineenä junassa.
Tämän jälkeen on vaivaantunut, 10 sekunnin tauko, jonka jälkeen miespolo kuittaa vielä loppuun vaisusti"...eli siis... tervetuloa pullakahveille ravintolaan". Tulee hiljaista.
Huomaan pappageenini aktivoituvan, kun alkaa perinpohjaisesti ottaa kupoliin.
Tietoyhteiskunta Suomi Oy:ssä, jonka viennin veturi on tietoliikenneyhteyksistäkin tunnettu Nokia, on siis yhä, herran vuonna 2010, mahdotonta maksaa jumalauta junassa pullakahvinsa ja keskikaljansa kortilla?
Aikamoinen saavutus, kun ottaa huomioon, että nykyään hodarikojujen Vietnamilaisilla myyjilläkin on maksupäätteet, joilla sen 2,50 maksavan keitinrasvassa marinoidun närästyspommin voi ostaa ja survoa taksijonossa muiden myrkkyjen seurana vatsanpohjalle.
Mutta ei siis Valtion Rautateillä, hyvänen aika.
Mietin, onko syynä pelkästään sinitakkien krooninen vittuilun tarve, vai ehkä jokin teknisempi syy? Ensimmäistä puoltaa toki se, että konduktöörit ovat tänä vuonna kunnostautuneet useasti mm. heittelemällä alaikäisiä ja lasten kanssa matkaavia ulos junista jollain jumalanhylkäämillä korpiasemilla - näiden yritettyä maksaa matkansa tällä samalla surullisenkuuluisalla Electronilla.
Toisaalta nettiyhteyksien kanssa junassa on vähän niin ja näin. Maksupäätteellä maksaminen on kestävyyslaji - optimitilanteessakin laitteen perkele on taipuvainen pitkään mietiskelyyn. Luulisi silti, että jonkinlainen junan katolle viritelty antennivahvistus olisi mahdollista järjestää, jos tahtoa moiseen löytyisi.
Allekirjoittanut kunnostautui joskus keväämmällä yrittäessään ostaa Electronilla tuopillista siideriä ravintolavaunusta. Sepeilyksihän se meni. Elektroonit eivät kelvanneet, ja ravintolan akka alkoi tivaamaan kolikoita. Sain kasaan pari euroa, ja olimme äkkiä kasvokkain mahdottoman alkoholipoliittisen ongelman kanssa - myydäkö viinaa tuntuvalla alemnnuksella, vai tehdä pyhäinhäväistys ja kaataa menemään?
Päädyimme jälkimmäiseen, ja ryhtyi Louhi loitsemaan pahoja sanoja jälkeeni ja jäi surkeana miettimään, voisiko kerran avatun siideritölkin jotenkin vielä korjata. Ei voinut. Asia jäi kyllä kaivelemaan kun mietin millaista tavaraa siellä vaunussa mahtaa loppupeleissä myynnissä olla.
Aloin tuumin tässä kohtaa sellaista, että kun telemaksu on kerran mahdotonta, niin hommanha voisi hoitaa VR:n profiiliinkiin paremmin sopivan neuvostoliittolaisen mallin mukaan. Miksei junamaateissa voitaisi myydä lipun lisäksi jonkinlaista ravintolaseteliä, jonka voisi maksaa kortilla etukäteen? Senhän voisi jopa tulostaa samalle matkalipulle. Viinakortti takaisin!
Ravintolan setä tai täti sitten napsaisisi leikkuulaitteella lipun kulmasta ateria- ja juomatositteita pois sitä mukaa kun tavaraa laitetaan tuulensuojaan: eikä VR:lle tule edes lisäkuluja - maksetaan ostokset siitä samasta tulosteesta, jolla asiakas on ylipäänsä päästetty junaan mellastamaan!
Ja vielä se vastuupuoli : ajatelkaa sitä riemun ja ylpeyden tunnetta, kun asiallinen kansalainen on suunnitellut juomisensa vastuullisesti etukäteen, ja valtion virkamies nipsauttaa juhlallisesti lippuun merkinnän ja ojentaa naama peruslukemilla sen kylmän kolmosen tiskin ylitse. Tästä voisi olla Liisa Hyssäläkin ylpeä.
-Pastori-
sunnuntai 1. maaliskuuta 2009
Lasten Asialla vol.2
Varttuneemmat saattavat muistaa kuinka joskus kakaroina oltiin ulkona ja leikittiin milloin mitäkin kesät talvet. Saatettiin ajaa fillarilla täysillä alamäkeen ja kiipeillä kymmenmetrisillä kallioilla. Myöhemmin sitten ryhdyttiin koviksi jätkiksi. Jotkut yrittivät änkeä kyyn pulloon ja saivat pureman, toiset ajoivat mopolla ilman kypärää amisviikset tuulessa lepattaen.
Reenattiin kuudella pullolla keppanaa ja porukoilta varastetuilla tupakoilla aikuisena oloa. Tehtiin kaikkea sellaista, mikä ehkä tarkemmin ajatellen olisi voinut jäädä tekemättäkin, mutta tehtiin kuitenkin ja selvittiin hengissä ja kutakuinkin terveenä aikuisiksi saakka. Oli kaikesta peuhaamisesta huolimatta selkeä ymmärrys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.
Se oli ennen se. (Tässä vaihessa voidaan ottaa mukavampi asento narisevassa keinutuolissa ja koputella piippu tyhjäksi kuistille.)
Nyttemmin tilanne on sellainen, että jos kakarat ovat yksinään kalliolla (ilman kypärää ja suojaliivejä) polttamassa ja juomassa ja pelehtivät jonkin vaarallisen luontokappaleen kanssa, paikalle kutsutaan poliisi, palokunta, ambulanssi, sosiaalitoimi, Liisa Hyssälä, sekä psykologeista ja nuorisopapeista koostuva kriisiryhmä selvittämään tilannetta, jossa avuttomia lapsiparkoja on havaittu epäinhimillisissä olosuhteissa.
Pistetään jonkinlaiset asiantuntijat itkemään lehdistölle kuinka lapsen etu on kaikessa pääasia. Spekuloidaan mahdollisuudella kieltää kyykäärmeet uudella lailla. Mietitään tosissaan dokaisiko nuoriso vähemmän, jos kaljapulloon laitettaisiin suuri etiketti jossa lukee "HYI, EI SAA JUODA". Pidetään tv-paneeleja, joissa ruoditaan nykyajan vanhempien kyvyttömyyttä kasvattaa lasta ilman asiantuntevaa lässyttävistä ämmistä koostuvaa organisaatiota ja pakkohoitavaa neuvolaa. Voivotellaan miten vähän on valtion varoja käytettäväksi huostaanottoihin, joiden pääasiallinen syy on se, ettei vanhemmilla ole varaa PlayStation 3:een - lapsen kehitys kun vaarantuu, jollei hän saa samanlaisia virikkeitä kuin muidenkin lapset.
Lapsen ehdoilla mennään kaikessa julkisuudessa vellovissa lässytätien ja -setien keskusteluissa, mutta mennäänköhän sittenkään?
Hiljattain lehdistössä ilmeni tapaus, jossa isä oli nostanut kakaransa tukasta ilmaan, kun nämä olivat repiä kissanpennun kahtia tapellessaan siitä, kumpi saa näin tyydyttää hellyyden jakamisen tarvettaan. Isä sai syytteen, ja tuomion oikeudessa, kun oli pahoinpidellyt lapsiaan.
Mahtaa olla isäukko melkoinen auktoriteetti tämän jälkeen perheessä. Lapsilla pitää olla oikeuksia. Vanhemmillahan niitä ei enää ole - Googlettakaa vaikka.
Nähdäkseni isä yritti menettelyllään opettaa pikku mussukoille, ettei eläimen repiminen kahtia ole eettisesti suotavaa toimintaa, ja kun verbaalinen puuttuminen ei tilanteen akuuttiuden vuoksi ollut riittävän nopea toimenpide, (kissan hengenlähdön kannalta asiaa tarkastellen) päätti vanhempi toimia fyysisesti lopettaakseen eläinrääkkäyksen.
Nyt pikkusieluiset ihmiset voivat kysyä, onko mielestäni oikein, että lapsia saa pahoinpidellä? Tähän heitän vasta-argumenttina, onko arvon pikkusielun mielestä oikein, ettei lapsia kasvateta? Ero tukistamisen ja sairaalahoitoa vaativan, toistuvan luiden katkomisen välillä on kuitenkin, no, sanoisinko jopa merkittävä.
Kasvatuksen puutteellakin saattaa joskus olla jopa hieman epäsuotuisia vaikutuksia. Jos kasvattajana on X-Box ja sosiaalitäti, voi käydä kuten Britanniassa : lukutaidoton, asosiaalinen 16-vuotias puukotti tuttavansa kuoliaaksi konsolista syntyneen riidan takia. Ihan kotimainen uutinen taas on se, että kaksi 15-vuotiasta on syytteessä koulun tuhopoltosta.
Jos ensimmäinen varsinainen auktoriteetti mihin kasvava miniterroristi törmää on vasta virkaansa toimittava poliisi, (joka ei sekään saa alaikäistä tapausta mihinkään vastuuseen mistään) on jo auttamatta liian myöhäistä. Vasta täysi-ikäisen tekemiin ryöstöihin, tappoihin, pahoinpitelyihin ja varkauksiin saa puuttua. Ei lasten.
Kakarat oppivat jo tarhassa että möykkääminen ja toisten päältä kävely on ihan okei. Kun tähän yhdistetään vielä se fakta, että kun pikku kullanmuruilta taittaa hiuksenkin päästä kotona, on äkkiä oikeudessa tuomiolla kuin Jeesus ristillä - onko mikään ihme, että riiviöt oppivat tekemään jo lapsesta asti ihan mitä huvittaa?
Oman lusikkansa soppaan työntää vielä joku Nina Mikkonen, joka rähjää kotiäitiyden puolesta. Uraäidit ovat fasisteja. Pienille lapsille on kuulemma vahingollista joutua vieraiden hoidettavaksi. Moniko on kuullut afrikkalaisista ADHD-lapsista? En minä ainakaan. Vaikka siellä päin on usein tapana että koko kylä hoitaa yhdessä kaikkien kyläläisten mukuloita.
Tämänkaltaisten mielipideautomaattien kotkotusten pohjalta sitten puuhastellaan lakeja lasten suunnattomien kärsimysten vähentämiseksi - "lapset kärsivät koska päivähoitokokoa ei saada lailla rajoitettua" - mutta samaan aikaan heitetään rikoslainsäädännön ja ammattijeesustelijoiden voimin hatullinen kakkaa niiden vastuullisten vanhempien silmille, jotka yrittävät kasvattamalla tehdä lapsistaan yhteiskuntakelpoisia ihmisiä. Hullujen touhua.
Jos halaat lasta, olet pedari, jos tukistat sitä, olet väkivaltarikollinen. Ole siinä nyt sitten rakastava ja huolehtiva, autoritäärinen vanhempi.
-Pastori-
Reenattiin kuudella pullolla keppanaa ja porukoilta varastetuilla tupakoilla aikuisena oloa. Tehtiin kaikkea sellaista, mikä ehkä tarkemmin ajatellen olisi voinut jäädä tekemättäkin, mutta tehtiin kuitenkin ja selvittiin hengissä ja kutakuinkin terveenä aikuisiksi saakka. Oli kaikesta peuhaamisesta huolimatta selkeä ymmärrys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.
Se oli ennen se. (Tässä vaihessa voidaan ottaa mukavampi asento narisevassa keinutuolissa ja koputella piippu tyhjäksi kuistille.)
Nyttemmin tilanne on sellainen, että jos kakarat ovat yksinään kalliolla (ilman kypärää ja suojaliivejä) polttamassa ja juomassa ja pelehtivät jonkin vaarallisen luontokappaleen kanssa, paikalle kutsutaan poliisi, palokunta, ambulanssi, sosiaalitoimi, Liisa Hyssälä, sekä psykologeista ja nuorisopapeista koostuva kriisiryhmä selvittämään tilannetta, jossa avuttomia lapsiparkoja on havaittu epäinhimillisissä olosuhteissa.
Pistetään jonkinlaiset asiantuntijat itkemään lehdistölle kuinka lapsen etu on kaikessa pääasia. Spekuloidaan mahdollisuudella kieltää kyykäärmeet uudella lailla. Mietitään tosissaan dokaisiko nuoriso vähemmän, jos kaljapulloon laitettaisiin suuri etiketti jossa lukee "HYI, EI SAA JUODA". Pidetään tv-paneeleja, joissa ruoditaan nykyajan vanhempien kyvyttömyyttä kasvattaa lasta ilman asiantuntevaa lässyttävistä ämmistä koostuvaa organisaatiota ja pakkohoitavaa neuvolaa. Voivotellaan miten vähän on valtion varoja käytettäväksi huostaanottoihin, joiden pääasiallinen syy on se, ettei vanhemmilla ole varaa PlayStation 3:een - lapsen kehitys kun vaarantuu, jollei hän saa samanlaisia virikkeitä kuin muidenkin lapset.
Lapsen ehdoilla mennään kaikessa julkisuudessa vellovissa lässytätien ja -setien keskusteluissa, mutta mennäänköhän sittenkään?
Hiljattain lehdistössä ilmeni tapaus, jossa isä oli nostanut kakaransa tukasta ilmaan, kun nämä olivat repiä kissanpennun kahtia tapellessaan siitä, kumpi saa näin tyydyttää hellyyden jakamisen tarvettaan. Isä sai syytteen, ja tuomion oikeudessa, kun oli pahoinpidellyt lapsiaan.
Mahtaa olla isäukko melkoinen auktoriteetti tämän jälkeen perheessä. Lapsilla pitää olla oikeuksia. Vanhemmillahan niitä ei enää ole - Googlettakaa vaikka.
Nähdäkseni isä yritti menettelyllään opettaa pikku mussukoille, ettei eläimen repiminen kahtia ole eettisesti suotavaa toimintaa, ja kun verbaalinen puuttuminen ei tilanteen akuuttiuden vuoksi ollut riittävän nopea toimenpide, (kissan hengenlähdön kannalta asiaa tarkastellen) päätti vanhempi toimia fyysisesti lopettaakseen eläinrääkkäyksen.
Nyt pikkusieluiset ihmiset voivat kysyä, onko mielestäni oikein, että lapsia saa pahoinpidellä? Tähän heitän vasta-argumenttina, onko arvon pikkusielun mielestä oikein, ettei lapsia kasvateta? Ero tukistamisen ja sairaalahoitoa vaativan, toistuvan luiden katkomisen välillä on kuitenkin, no, sanoisinko jopa merkittävä.
Kasvatuksen puutteellakin saattaa joskus olla jopa hieman epäsuotuisia vaikutuksia. Jos kasvattajana on X-Box ja sosiaalitäti, voi käydä kuten Britanniassa : lukutaidoton, asosiaalinen 16-vuotias puukotti tuttavansa kuoliaaksi konsolista syntyneen riidan takia. Ihan kotimainen uutinen taas on se, että kaksi 15-vuotiasta on syytteessä koulun tuhopoltosta.
Jos ensimmäinen varsinainen auktoriteetti mihin kasvava miniterroristi törmää on vasta virkaansa toimittava poliisi, (joka ei sekään saa alaikäistä tapausta mihinkään vastuuseen mistään) on jo auttamatta liian myöhäistä. Vasta täysi-ikäisen tekemiin ryöstöihin, tappoihin, pahoinpitelyihin ja varkauksiin saa puuttua. Ei lasten.
Kakarat oppivat jo tarhassa että möykkääminen ja toisten päältä kävely on ihan okei. Kun tähän yhdistetään vielä se fakta, että kun pikku kullanmuruilta taittaa hiuksenkin päästä kotona, on äkkiä oikeudessa tuomiolla kuin Jeesus ristillä - onko mikään ihme, että riiviöt oppivat tekemään jo lapsesta asti ihan mitä huvittaa?
Oman lusikkansa soppaan työntää vielä joku Nina Mikkonen, joka rähjää kotiäitiyden puolesta. Uraäidit ovat fasisteja. Pienille lapsille on kuulemma vahingollista joutua vieraiden hoidettavaksi. Moniko on kuullut afrikkalaisista ADHD-lapsista? En minä ainakaan. Vaikka siellä päin on usein tapana että koko kylä hoitaa yhdessä kaikkien kyläläisten mukuloita.
Tämänkaltaisten mielipideautomaattien kotkotusten pohjalta sitten puuhastellaan lakeja lasten suunnattomien kärsimysten vähentämiseksi - "lapset kärsivät koska päivähoitokokoa ei saada lailla rajoitettua" - mutta samaan aikaan heitetään rikoslainsäädännön ja ammattijeesustelijoiden voimin hatullinen kakkaa niiden vastuullisten vanhempien silmille, jotka yrittävät kasvattamalla tehdä lapsistaan yhteiskuntakelpoisia ihmisiä. Hullujen touhua.
Jos halaat lasta, olet pedari, jos tukistat sitä, olet väkivaltarikollinen. Ole siinä nyt sitten rakastava ja huolehtiva, autoritäärinen vanhempi.
-Pastori-
perjantai 8. elokuuta 2008
Lasten Asialla
Pastori palailee pitkältä kesälomalta. Ei sillä, etteikö kesäisin olisi aikaa kirjoittaa, kyse on ollut lähinnä siitä vanhasta Suomalaisesta viisaudesta, joka menee kutakuinkin niin että :
"Jossei oo mitään sanottavaa, ni pidä pääs kiinni."
Nyt kuitenkin löytyi jällleen herkullinen aihe rienattavaksi ja pään kiinni pitäminen olisi kenties ollut jo päiviä sitten suotavaa erinäisten ihmisten taholla.
Kuten tyypillistä, lähestyn taas kahta tyystin erilaista tapahtumaa ja pyrin niputtamaan ne yhteen kohudokumenttiohjaaja Michael Mooren tavoin - siis välittämättä siitä, etteivät ne varsinaisesti liity toisiinsa, ja antaen ymmärtää että ne nimenomaan liittyvät.
Ja tästä lähtee.
Mikä olisi kesäisempää kuin kunnon kaupunkilaisten välinen kiukuttelu?
Ajatelkaa urbaanimiljöötä kesäterasseineen, vähäpukeisia iloisia ihmisiä kittaamassa siideriä ja pitämässä hauskaa. Jos ei tämä herätä kunnon perisuomalaista kateutta, niin ei mikään.
Tampereella rähinöinnin aiheena ovat usein polkupyörät (KLING KLING) kun taas pohjolan jalokivi Helsinki on siirtynyt modernimpana ja tyylitietoisempana kaupunkina sättimään ja säätelemään kaupunkilaisten pukeutumista.
Bikinikielto aiheuttaa eripuraa Helsingissä
Nyt ollaan kuitenkin tyypilliseen moderniin sosiaalitanttamaiseen tapaan huolissaan lapsista.
Lapsille on ehdottomasti syytä opettaa jo pienestä pitäen, että ihmisvartalo ja etenkin alastomuus (edes osittainen) on luonnoton asia, jota on syytä pelätä ja hävetä pienestä pitäen. Omaa vartaloa pitää tarkkailla jatkuvasti, että on varmasti samanlainen kuin muutkin ja sen jälkeen myöhemmällä iällä tajuta tämän olevan mahdotonta ja saada jonkinlainen syömishäiriö tai masennustila jota voidaan pohtia valtakunnanlehdistössä.
On myös kuulemma syytä huomioida, että alastomuus saattaa häiritä etenkin maahanmuuttajataustaisten henkilöiden lapsia, jotka eivät ole tottuneet paljaaseen pintaan.
On myös ilmeisesti ymmärrettävä niin, että jonkun toisenlaisesta kulttuuritaustasta tulevan mahdollinen ärsyyntyminen on vaakakupissa painavampi asia kuin se, että tässä kulttuurissa syntynyttä ihan varmasti harmittaa se, että joku siveyspoliisi kertoo mitä saa pitää päällään ja mitä ei.
Ja sitten toisaalle :
Esitys: poikien ympärileikkaus sallitaan Suomessa
"Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavan lakiesityksen mukaan poikien ympärileikkaus olisi sallittua, kun sen tekee lääkäri vanhemman toivomuksesta ja lapsen suostumuksella."
Tässä kohtaa lapsen edun perään huutelijat asettavat itsensä hiukan outoon valoon.
Käsitinkö oikein - lapsi on kypsä itsenäisesti päättäämään silvotaanko hänen sukuelimensä - mutta voi häiriintyä nähdessään ihmisen jolla on bikinit päällä?
Mitähän Freud olisi tästä ajatellut?
Ote sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esityksestä:
"Poikaa olisi kuultava ja annettava hänelle riittävät tiedot ympärileikkauksesta ja sen vaikutuksesta hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla. Pojan mielipide ympärileikkauksesta olisi selvitettävä ja otettava huomioon silloin, kun se hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden on mahdollista. Pojalla olisi oltava oikeus kieltäytyä ympärileikkauksesta. Juutalaisuudessa ympärileikkaus on tehtävä kahdeksantena päivänä syntymästä. Islamilaisuudessa samanlaista aikarajaa ei ole, mutta ympärileikkaus on tehtävä viimeistään ennen puberteetti-ikää."
Odotan innolla selvitystä, jossa Hyssälä ja kumppanit kertovat, kuinka kahdeksan päivän kypsään ikään ehtineelle kerrotaan hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden sopivalla metodilla että täti on nyt sitä mieltä että sinulta leikellään pilistä pala pois.
Voi luoja tätä kansaa ja sen sekopäisiä johtajia.
Uskoisin että lapsia pelottaa kesäistä vähäpukeisuutta enemmän tulevaisuudessa se, että tätä laivaa ohjaa joukko ääliöitä joilla ei ole realiteetin- eikä suhteellisuudentajua, saatikka kykyä ratkaista oikeita ongelmia. Toivottavasti tulevaisuuden toivot jättävät pippeliasioiden ihmettelyn jo ala-asteelle, ettei niitä tarvitse sitten enää eduskunnassa asti käsitellä.
Ei millään hyvällä, Lili Marleen.
-Pastori-
"Jossei oo mitään sanottavaa, ni pidä pääs kiinni."
Nyt kuitenkin löytyi jällleen herkullinen aihe rienattavaksi ja pään kiinni pitäminen olisi kenties ollut jo päiviä sitten suotavaa erinäisten ihmisten taholla.
Kuten tyypillistä, lähestyn taas kahta tyystin erilaista tapahtumaa ja pyrin niputtamaan ne yhteen kohudokumenttiohjaaja Michael Mooren tavoin - siis välittämättä siitä, etteivät ne varsinaisesti liity toisiinsa, ja antaen ymmärtää että ne nimenomaan liittyvät.
Ja tästä lähtee.
Mikä olisi kesäisempää kuin kunnon kaupunkilaisten välinen kiukuttelu?
Ajatelkaa urbaanimiljöötä kesäterasseineen, vähäpukeisia iloisia ihmisiä kittaamassa siideriä ja pitämässä hauskaa. Jos ei tämä herätä kunnon perisuomalaista kateutta, niin ei mikään.
Tampereella rähinöinnin aiheena ovat usein polkupyörät (KLING KLING) kun taas pohjolan jalokivi Helsinki on siirtynyt modernimpana ja tyylitietoisempana kaupunkina sättimään ja säätelemään kaupunkilaisten pukeutumista.
Bikinikielto aiheuttaa eripuraa Helsingissä
5.8.2008 11:02
"Aurinkoa ottaneelta äidiltä kiellettiin bikinit leikkipuistossa, kertoo Helsingin Sanomat. "
Paula Kokkonen - apulaiskaupunginjohtaja ja sosiaali- ja terveystoimen vastaava avainhahmo oli sitä mieltä ettei ole sopivaa kuljeskella bikineissä lasten nähden, kun joku saattaa hämmentyä. Kuulemma lisäsi vielä että ihmisiä on niin monenlaisia. En voisi olla enemmän samaa mieltä jälkimmäisestä.
A.K-vaarivainaan aikoihin - joka myös hoiti apulaiskaupunginjohtajan toimea - sosiaali- ja terveysasioissa keskityttiin vaatimattomampiin asioihin kuten työllisyyteen ja köyhyyden poistamiseen.Nyt ollaan kuitenkin tyypilliseen moderniin sosiaalitanttamaiseen tapaan huolissaan lapsista.
Lapsille on ehdottomasti syytä opettaa jo pienestä pitäen, että ihmisvartalo ja etenkin alastomuus (edes osittainen) on luonnoton asia, jota on syytä pelätä ja hävetä pienestä pitäen. Omaa vartaloa pitää tarkkailla jatkuvasti, että on varmasti samanlainen kuin muutkin ja sen jälkeen myöhemmällä iällä tajuta tämän olevan mahdotonta ja saada jonkinlainen syömishäiriö tai masennustila jota voidaan pohtia valtakunnanlehdistössä.
On myös kuulemma syytä huomioida, että alastomuus saattaa häiritä etenkin maahanmuuttajataustaisten henkilöiden lapsia, jotka eivät ole tottuneet paljaaseen pintaan.
On myös ilmeisesti ymmärrettävä niin, että jonkun toisenlaisesta kulttuuritaustasta tulevan mahdollinen ärsyyntyminen on vaakakupissa painavampi asia kuin se, että tässä kulttuurissa syntynyttä ihan varmasti harmittaa se, että joku siveyspoliisi kertoo mitä saa pitää päällään ja mitä ei.
Ja sitten toisaalle :
Esitys: poikien ympärileikkaus sallitaan Suomessa
"Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavan lakiesityksen mukaan poikien ympärileikkaus olisi sallittua, kun sen tekee lääkäri vanhemman toivomuksesta ja lapsen suostumuksella."
Tässä kohtaa lapsen edun perään huutelijat asettavat itsensä hiukan outoon valoon.
Käsitinkö oikein - lapsi on kypsä itsenäisesti päättäämään silvotaanko hänen sukuelimensä - mutta voi häiriintyä nähdessään ihmisen jolla on bikinit päällä?
Mitähän Freud olisi tästä ajatellut?
Ote sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esityksestä:
"Poikaa olisi kuultava ja annettava hänelle riittävät tiedot ympärileikkauksesta ja sen vaikutuksesta hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla. Pojan mielipide ympärileikkauksesta olisi selvitettävä ja otettava huomioon silloin, kun se hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden on mahdollista. Pojalla olisi oltava oikeus kieltäytyä ympärileikkauksesta. Juutalaisuudessa ympärileikkaus on tehtävä kahdeksantena päivänä syntymästä. Islamilaisuudessa samanlaista aikarajaa ei ole, mutta ympärileikkaus on tehtävä viimeistään ennen puberteetti-ikää."
Odotan innolla selvitystä, jossa Hyssälä ja kumppanit kertovat, kuinka kahdeksan päivän kypsään ikään ehtineelle kerrotaan hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden sopivalla metodilla että täti on nyt sitä mieltä että sinulta leikellään pilistä pala pois.
Voi luoja tätä kansaa ja sen sekopäisiä johtajia.
Uskoisin että lapsia pelottaa kesäistä vähäpukeisuutta enemmän tulevaisuudessa se, että tätä laivaa ohjaa joukko ääliöitä joilla ei ole realiteetin- eikä suhteellisuudentajua, saatikka kykyä ratkaista oikeita ongelmia. Toivottavasti tulevaisuuden toivot jättävät pippeliasioiden ihmettelyn jo ala-asteelle, ettei niitä tarvitse sitten enää eduskunnassa asti käsitellä.
Ei millään hyvällä, Lili Marleen.
-Pastori-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)