Kävin Berliinissä. Matka oli tervetullut, sillä sitä edeltävänä 6 kuukautena minulla on ollut kokonaista kaksi vapaata viikonloppua. Loma oli siis tarpeen, ja sellaisen myös sain. Olen myös sitä mieltä, että asioihin saa perspektiiviä kun niitä katselee tietyn välimatkan päästä, joten on myös hyvin terveellistä käydä aika ajoin tämän pohjoisen lintukotomme ulkopuolella.
Persukohkaamisen ja muun vaalijankutuksen keskellä teki oikein hyvää katsoa miten maailmalla pärjätään, vaikka Suomen ulkopuolella onkin ihan perkeleen paljon ulkomaalaisia. Eri metkaa oli havaita, että vaikka saman vartin sisään saattoi kuulla venäjää, turkkia, espanjaa, italiaa, mandariinikiinaa sekä saksaa, silmiinpistävimmät merkit maahanmuuton vaikutuksista löytyivät etnisten ravintoloiden ruokalistoilta.
Berliini on kohtuullisen iso kaupunki noin 3,4 miljoonan ihmisen asukasluvullaan. Lähialueilla asuu vielä pari miljoonaa lisää, joten kaupungissa on saman verran asukkeja kuin Suomessa yhteensä. Äkkiä voisi kuvitella, että tuollaisen porukan pistäminen yhteen pinoon asustelemaan aiheuttaisi väistämättä näkyviä ongelmia ja suurta holhoamisen tarvetta. Ei tuntunut aiheuttavan.
Entisen DDR:n puolella Mittessä liikkuessaan törmää jokaisen metropysäkin luona muutamaan eri etniseen ravintolaan, bratwurstikojuun ja kioskiin. Kaikista näistä saa viinaa - kyllä, siis VIINAA - kellon ympäri tai ainakin niin kauan kuin puljuja auki pidetään. Kebabin saa parilla eurolla, ja palanpainikkeeksi voi ottaa euron hintaisen oluen ihan itse, ilman viranomaisvalvontaa, kylmäkaapista mukaan ja painella kadulle syömään ja juomaan maksamiaan tuotteita. Syyllinen olo häviää pian kun tajuaa, että hei, ei se täällä ihan aikuisten oikeasti ole rikollista, eikä se kiinnosta ketään, toisin kuin Suomessa, jossa alkoholiin suhtaudutaan samalla rasvaisella kiihkolla kuin naisten alusvaatteisiin tietyissä uskovaislahkoissa - kiinnostaa ihan liikaa, mutta hävettää.
Suomalainen sosiaalitäti tai kukkahattusetä ei varmasti hyväksyisi moista, mutta viikon oleskelun aikana miljoonakaupungissa ei näkynyt yhtään väkivallantekoa, agressiivisessa humalassa heiluvaa sekoa, tai edes varsinaisia puliukkoja paria rajatapausta lukuunottamatta. Ihmiset tuntuivat ihan itse, ilman erillistä valvontaa tai sakkorangaistusta hallitsevan juomisensa (voi hyvä vittu, mikä termi) ihan omatoimisesti. He joivat olutta ja viiniä, polttivat kapakassa sisällä tupakkaa, keskustelivat keskenään ja heillä tuntui olevan hauskaa.
Tämä on tietysti se viimeinen synti, sillä pitäähän meillä kotimaassa olla paitsi virkavalta, alkoholiongelma ja sen mukanaan tuoma syyllisyys, myös mahdollisimman vaisu ja alistunut sekä hiljaisen melankolinen juopposlaavilainen masennustila ympäri vuorokauden. Mitähän muutkin meistä ajattelevat, hyvänen aika sentään. DDR-museossa käydessäni näin pari maanmiestä. Perheen lapset pyörivät AD-FullHD:n kourissa jaloissa, ja hysteeriset vanhemmat kielsivät kaiken elämään viittavan maanisella innolla. "Älä koske mihinkään". "Varo portaissa". "Ole hiljaa". Museon opasteissa mainittiin erikseen, että kaikkeen näytteillä olevaan saa ja on tarkoitus koskea - näyttely oli siis intertaktiivinen, mikäli kulttuurikohtainen syyllisyys ja yleinen idiotismi ei sitä kävijöiltä estänyt.
Oli hauska reissu. Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan. Viikko meni nopeasti ihmetellessä suuren kaupungin erikoisuuksia; vallattuja taloja, omatoimisia taidetaloja, ravintoloita ja baareja, rentoa ilmapiiriä ja toimivaa julkista liikennettä. Berliini on juuri sellainen kaupunki, kuin Helsinki haluaisi olla. Mutta ei auttanut, kävi kuin Junnu Vainion biisissä: Kuulla sain mä tuomion, mun määränpääni Suomi on.
Tegelin kentällä seurasin siistiä parijonoa, joka muodostui (noin 35 minuuttia ennen portin aukenemista) jurottavista, pönäköistä, viinan turvottamista suomalaisista, jotka pälyilivät epäluuloisena kentälle. Entä jos kone ei tulekaan? Entä jos me myöhästytään? Mitä jos joudutaan jäämään tänne ulkomaille? Alistuneet katseet pyyhkivät infotaulua kuin hiekkapaperi kesämökin seinää. Ei sanaakaan suomea, eikä vieläkään tietoja siitä, miksi portti ei ole jo auki. Kyllä Finnair varmaan osaisi tiedottaa tästä paremmin. Ja suomeksi.
Lopulta kone kuitenkin yleisen ihmetyksen vallitessa saapui kuin saapuikin portille, lähti ajoissa, nousi ilmaan, pääsi perille Suomeen, avautui, päästi lauman juntteja ryysimään ulko-ovelle kassit kädessä, hiostuttava talvitakki niskassa, odottelemaan rynnäkköä seuraavalle jonotuspisteelle - matkatavaroiden kuljetushihnalle - joka käynnistyy vain ja ainoastaan siten, että seisotaan ärtyneenä tiiviissä sumpussa muiden idioottien kanssa linjan vierellä tuijottamassa intensiivisesti hihnan yläpuolella möllöttävää monitoria. Kun sitten saadaan laukut, ryysitään pakkaseen odottelemaan bussia, ettei vain myöhästytä, koska yhdeltä yöllä suuressa kaupungissa on varmasti pirunmoinen ruuhka. Muodostetaan parijono ja jutellaan säästä.
Kävinpä siinä bussia odotellessani tilaamassa pari fetajuustopiirakkaa ja tuopit olutta. Minulle ei voitu myydä. Hanaa ei voitu aukaista, koska auki olevalla ravintolalla, paikassa jossa on töissä enemmän turvamiehiä kuin suomen kaikilla rockfestareilla yhteensä, ei ollut anniskeluoikeuksia tähän kellonaikaan. Kiitin lämpimästi ja ruttasin piirakat takaisin lämpiöön. Tunsin suurta huojennusta ja ylitsevuoravaa kiitollisuutta. Kyllä minusta nyt taas pidettiin huolta. En ole onneksi kuitenkaan ainoa. Huolenpito on kokonaisvaltaista.
Meillä suomessa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ohjeistaa, miten tupakat pitää piilottaa, ja samalla virkavalta eli poliisi, jolla ei ole tähdellisempääkään tekemistä, tekee valvontaiskuja busseihin ja takavarikoi kaljaa alaikäisiltä.
Nyt vittu oikeesti.
-Pastori-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lomareissu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lomareissu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 12. huhtikuuta 2011
lauantai 21. helmikuuta 2009
Korpikansa lomailee, osa 2.
Lunta sataa ja kaikkia vituttaa. On kylmää ja pimeää. Helpotusta tähän haetaan olemalla mahdollisimman juroja ja töykeitä, sekä tilaisuuden tullen myös ilkeitä kanssaihmisille. Änkyröidään oikein porukalla. Ollaan kateellisia ja kytätään toisten tekemisiä. Kasvatetaan kakarat olemaan hiljaa ja naama norsunvitulla. Huudetaan niille jos ne nauravat ja melskaavat liian kovaa. Jeesustellaan samalla kuinka huonosti kasvatettuja ne naapurin ipanat ovat. Ovat ihan hunningolla kun nehän on ne naapurin Lahtisetkin aina töissä. Ollaan samalla kuitenkin hieman kateellisia kun niillä on parempi auto. Onneksi on hiihtoloma, niin voidaan näyttää niille. Meidän loma onkin kalliimpi kuin teidän loma.
Ulkomaille mennään ihmettelemään paikallista elämää jota sitten analysoidaan possujuhlissa kusenkeltainen hihaton t-paita ja salihousut päällä ja valkoiset sukat sandaaleista vilkkuen. Ovat ne erikoisia nuo etelämaalaiset. Mitähän nekin meistä ajattelevat. Tarjoilija, lisää Sangriaa. Rahaa löytyy kyllä, meidän Jussi on Insinööri. Krasias ja porffavor. Tullaan humalaan ja vittuillaan paikallisille. Sitten aletaan tunteelliseksi ja puhutaan karvas kyynel silmäkulmassa Suomen maailmanmestaruudesta -95. Nykyäänhän kaikki on ihan paskaa, on lamakin ja niitä irtisanomisia. Onneksi tuli tämä aurinkomatka varattua jo vuosi etukäteen täydellä hinnalla.
Viikon ryyppyputken jälkeen lähdetään hyvin levänneenä kohti armasta kotimaata. Terminaalissa järjestäydytään parijonoon eikä uskalleta menemään viereen aukeavalle uudelle Finnairin lähtöselvitykselle, ennekuin paikallinen viranomainen nimenomaan käskee. Näinhän Kekkosen aikaankin toimittiin. Murjotetaan apeana, kun kotona on kuitenkin taas kylmää ja pitää taas maanantaina sitä pomonkin naamaa katsella.
Lennolla on vielä mahdollisuus vetää läskit. Saa sitten taas sukulaisetkin hävetä silmät päästään kun meidän Erkki mölyää kännissä omisavansa koko Euroopan, kun on ollut jo kolme kertaa Kanarialla neljän tähden hotellissa. Keihäsmatka katkeaa kotimaisen poliisin lämpimään syleilyyn kun juopunut sekatyömies taltutetaan ja heitetään maijan perälle selviämään. Mörkö se lähti piiriin, tinttan-tanttan-tallallei.
Sitten koittaakin taas armas arki. Pistetään harmaata villapaitaa päälle, huudetaan auton ratissa tuulilasi syljestä märkänä kun kukaan ei osaa ajaa. Kahvitunnilla syödään pari Rennietä ja huuhdotaan ne alas viidennellä kahvikupillisella. Työkaverit hymyilevät hainhymyä kun ovat kateellisia ulkomaan matkasta. Voidaan taas palata normaaliin päiväjärjestykseen ja puurtaa duunissa niska limassa. Kyräillään kun se naapuriloossin pyrkyri saa persettä nuolemalla ylennyksen, vaikka oma tärkeä työpanos jää epäreiluilta pomoilta huomaamatta. Työ vituttaa enemmän kuin koskaan, mutta sitä tehdään ihan piruuttaan mahdollisimman paljon, etteivät sitten pääse sanomaan että tuokin on laiska työnvieroksuja. Kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat.
Kotona viedään haluttomasti roskat ulos, kun puoliso huutaa pää punaisena sanoneensa asiasta jo kymmenen kertaa. Kirjoitetaan samalla pari lappua ja viedään ne rappukäytävän seinään. Aiheena on autojen pysäköinti yhdellä ainoalla, tietyllä ja oikealla tavalla - tästä lipsuminen johtaa edesvastuuseen. Katsellaan digiboksin kautta kympin uutiset paskalla kuvanlaadulla ja huudetaan kakaroille. Haetaan kaljaa jääkaapista ja kirjoitetaan pari kiukkuista tekstiviestiä paikallislehden yleisönosastoon tai vaihtoehtoisesti haukutaan maahanmuuttajia tai Halla-ahoa Suomi24:n keskustelupalstalla. Viikonloppuna vedetään Pertsan kanssa läskit kun kaikki on ihan paskaa - on tätä lamaa ja niitä irtisanomisia.
Normaaliin elämänrytmiin palataan nopeasti ja aletaan haaveilla kesälomasta. Pilvilinnaa tietty varjostaa se tieto, että anopin perkelekin tulee varmasti sinne kylään loisimaan uuden ääliömiehensä kanssa ja odottava risusavottakin varmaan vie kaikki aurinkoiset päivät - jos sellaisia edes kesällä tulee. Sitä pirunpeltoon väkisin raivattua kasvimaatakin pitäisi hoitaa. Siinä voi sitten saada noidannuolen kuokka kädessä tai lämpöhalvauksen repiessään puunrunkoja korvessa naama irveessä. Mutta onhan tässä sentään vielä pitkä ja vittumainen talvi edessä ennen tätäkin riemua. Tulisi jo vappu niin voisi paheksua kuinka ihmiset ryyppäävät liikaa ja naureskelevat tyhjää serpentiinit päässä.
Että näin.
Lukekaapa joskus piruuttanne Metrosta tai jostakin paikallisesta sanomalehdestä yleisönosastokirjoituksia, ja laskekaa montako niistä on sisällöltään negatiivisia suhteessa positiivisiin. Sen jälkeen voi jokainen mennä peilin eteen miettimään minkälaista fiilistä levittää ympärilleen.
Jos tämän takkupäisen junttikansan henkiselle pahoinvoinnille halutaan tehdä jotakin, pitää aloittaa läheltä. Sanoa kaverille kättä päivää, katson silmiin ja todeta: Moi, mukava nähdä sua.
Sitten voi kertoa jonkin hyvän tai hauskan tapahtuman, ennen kuin lähdetään haukkumaan työnantajaa tai muita vastaavia. Eräs psykologi totesi nimittäin kirjassaan, että elämä tuntuu mielekkäältä jos ihmisen tunteista ja ajatuksista kaksi kolmasosaa on positiivisia ja yksi kolmasosa negatiivisia.
Toki tästäkin voi tietysti ajatella : Tekopyhää Jeesustelua. Mikähän toikin luulee olevansa?
Sic transit gloria mundi.
-Pastori-
Ulkomaille mennään ihmettelemään paikallista elämää jota sitten analysoidaan possujuhlissa kusenkeltainen hihaton t-paita ja salihousut päällä ja valkoiset sukat sandaaleista vilkkuen. Ovat ne erikoisia nuo etelämaalaiset. Mitähän nekin meistä ajattelevat. Tarjoilija, lisää Sangriaa. Rahaa löytyy kyllä, meidän Jussi on Insinööri. Krasias ja porffavor. Tullaan humalaan ja vittuillaan paikallisille. Sitten aletaan tunteelliseksi ja puhutaan karvas kyynel silmäkulmassa Suomen maailmanmestaruudesta -95. Nykyäänhän kaikki on ihan paskaa, on lamakin ja niitä irtisanomisia. Onneksi tuli tämä aurinkomatka varattua jo vuosi etukäteen täydellä hinnalla.
Viikon ryyppyputken jälkeen lähdetään hyvin levänneenä kohti armasta kotimaata. Terminaalissa järjestäydytään parijonoon eikä uskalleta menemään viereen aukeavalle uudelle Finnairin lähtöselvitykselle, ennekuin paikallinen viranomainen nimenomaan käskee. Näinhän Kekkosen aikaankin toimittiin. Murjotetaan apeana, kun kotona on kuitenkin taas kylmää ja pitää taas maanantaina sitä pomonkin naamaa katsella.
Lennolla on vielä mahdollisuus vetää läskit. Saa sitten taas sukulaisetkin hävetä silmät päästään kun meidän Erkki mölyää kännissä omisavansa koko Euroopan, kun on ollut jo kolme kertaa Kanarialla neljän tähden hotellissa. Keihäsmatka katkeaa kotimaisen poliisin lämpimään syleilyyn kun juopunut sekatyömies taltutetaan ja heitetään maijan perälle selviämään. Mörkö se lähti piiriin, tinttan-tanttan-tallallei.
Sitten koittaakin taas armas arki. Pistetään harmaata villapaitaa päälle, huudetaan auton ratissa tuulilasi syljestä märkänä kun kukaan ei osaa ajaa. Kahvitunnilla syödään pari Rennietä ja huuhdotaan ne alas viidennellä kahvikupillisella. Työkaverit hymyilevät hainhymyä kun ovat kateellisia ulkomaan matkasta. Voidaan taas palata normaaliin päiväjärjestykseen ja puurtaa duunissa niska limassa. Kyräillään kun se naapuriloossin pyrkyri saa persettä nuolemalla ylennyksen, vaikka oma tärkeä työpanos jää epäreiluilta pomoilta huomaamatta. Työ vituttaa enemmän kuin koskaan, mutta sitä tehdään ihan piruuttaan mahdollisimman paljon, etteivät sitten pääse sanomaan että tuokin on laiska työnvieroksuja. Kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat.
Kotona viedään haluttomasti roskat ulos, kun puoliso huutaa pää punaisena sanoneensa asiasta jo kymmenen kertaa. Kirjoitetaan samalla pari lappua ja viedään ne rappukäytävän seinään. Aiheena on autojen pysäköinti yhdellä ainoalla, tietyllä ja oikealla tavalla - tästä lipsuminen johtaa edesvastuuseen. Katsellaan digiboksin kautta kympin uutiset paskalla kuvanlaadulla ja huudetaan kakaroille. Haetaan kaljaa jääkaapista ja kirjoitetaan pari kiukkuista tekstiviestiä paikallislehden yleisönosastoon tai vaihtoehtoisesti haukutaan maahanmuuttajia tai Halla-ahoa Suomi24:n keskustelupalstalla. Viikonloppuna vedetään Pertsan kanssa läskit kun kaikki on ihan paskaa - on tätä lamaa ja niitä irtisanomisia.
Normaaliin elämänrytmiin palataan nopeasti ja aletaan haaveilla kesälomasta. Pilvilinnaa tietty varjostaa se tieto, että anopin perkelekin tulee varmasti sinne kylään loisimaan uuden ääliömiehensä kanssa ja odottava risusavottakin varmaan vie kaikki aurinkoiset päivät - jos sellaisia edes kesällä tulee. Sitä pirunpeltoon väkisin raivattua kasvimaatakin pitäisi hoitaa. Siinä voi sitten saada noidannuolen kuokka kädessä tai lämpöhalvauksen repiessään puunrunkoja korvessa naama irveessä. Mutta onhan tässä sentään vielä pitkä ja vittumainen talvi edessä ennen tätäkin riemua. Tulisi jo vappu niin voisi paheksua kuinka ihmiset ryyppäävät liikaa ja naureskelevat tyhjää serpentiinit päässä.
Että näin.
Lukekaapa joskus piruuttanne Metrosta tai jostakin paikallisesta sanomalehdestä yleisönosastokirjoituksia, ja laskekaa montako niistä on sisällöltään negatiivisia suhteessa positiivisiin. Sen jälkeen voi jokainen mennä peilin eteen miettimään minkälaista fiilistä levittää ympärilleen.
Jos tämän takkupäisen junttikansan henkiselle pahoinvoinnille halutaan tehdä jotakin, pitää aloittaa läheltä. Sanoa kaverille kättä päivää, katson silmiin ja todeta: Moi, mukava nähdä sua.
Sitten voi kertoa jonkin hyvän tai hauskan tapahtuman, ennen kuin lähdetään haukkumaan työnantajaa tai muita vastaavia. Eräs psykologi totesi nimittäin kirjassaan, että elämä tuntuu mielekkäältä jos ihmisen tunteista ja ajatuksista kaksi kolmasosaa on positiivisia ja yksi kolmasosa negatiivisia.
Toki tästäkin voi tietysti ajatella : Tekopyhää Jeesustelua. Mikähän toikin luulee olevansa?
Sic transit gloria mundi.
-Pastori-
sunnuntai 29. kesäkuuta 2008
Korpikansa lomailee
Morjesta pöytään.
Heti alkuun pahoittelut kuvitelluille lukijoilleni postauksen viivästymisestä. Syy oli perusteltu : olin noin 1000 km pohjoisempana kuin tietokoneeni, tunturin kupeessa itikoiden syötävänä. Eli siis niin sanotusti kesälomalla. Monet mieltävät 45-kiloisen rinkan raahaamisen ylämäkeen joksikin muuksi kuin lomaksi, mutta juuri tällaisten asioiden takia voidaan todeta että makuja on monenlaisia. Sitä ei voi kuvailla kuinka hienolta se tuntuu, se pitää kokea itse.
Lappi oli pitkästä aikaa taas sykähdyttävä kokemus. Edellinen reissu taisi olla riparilta, jossa opeteltiin hengellisiä asioita aina tupakoinnista vastakkaisen sukupuolen orastavien sekundääristen sukupuoliominaisuuksien tarkkailuun. Nattasia ja muita tuntureita, heh.
No, tällä kertaa menossa mukana olimme vain minä ja JS, kahjo luottopakki jo yli 15 vuoden ajalta. Jaoimme varusteet siten, että hänen rinkkansa keveni pääasiassa juomalla ja minun syömällä, ja lähdimme tarpomaan. Alustavasta tunturihulluudesta selviydyttyämme reissu alkoi tuntua hyvältä idealta. Siinä sitä sitten maissipiippua poltellessa joen varressa oli aikaa olla vaan kaikessa rauhassa ja nautiskella.
Siitähän lomailussa periaatteessa on juuri kysymys.
Poronvasa tallusteli leiriimme ja pysähtyi hölmistyneenä 10 metrin päähän. Siinä se katseli aikansa, kunnes viimein sen alikehittyneissä aivoissa alkoi itää epäilys, ja se ryntäsi takaisin tulosuuntaansa kevyesti hölkäten. Ymmärsin sitä täysin.
Suomalaisethan lähtevät korpeen juuri siksi, ettei siellä tarvitse katsella liikaa toisia suomalaisia.
On jotenkin huvittavaa, että suurin osa tämän pohjoisen maan takkupäisistä asukeista haluaa ehdoin tahdoin pakkautua etelän kaupunkeihin, mutta heti kun mahdolisuus antaa myöten, alkaa paniikinomainen joukkopako maalle, mökeille, luontoon tai vaikka kalastamaan.
Erityisen ansiomerkinnän saavat luonnollisesti karavaanarit, nuo kaikkien kaverit (S.Edelmann)
Mikään ei ole surkeampaa, kuin istua pitkiä matkoja autossa odottamassa perille pääsyä. Odotella loman alkamista. Oltaisiin jo perillä, mutta kun ei.
Sitten niitä tulee. Nutaamisen erikoismiehet ja -naiset mainioissa valkeissa kopperoissaan. Revitään alitehoisilla Taunuksilla jäähallin kokoisia koppeja pitkin valtateitä - 60 kilometrin keskituntinopeudella tietenkin. Erityisesti keskikaidealueella voidaan kaasujalkaa höllentää reilusti ja nauttia maisemista.
Ajellaan Hymer-, Dethleffs-, tai Globetrotter-merkkisillä helvetinkoneilla vuoroin keskiviivan tuntumassa ja vuoroin puoliksi ojassa, jotta saadaan takanatuleville pysyvä pelkotila siitä, onko kuski yhä kännissä eilisen porsasjuhlan jäljiltä. Häkkyrän sisällä istuu joukko pyjamaan pukeutuneita lapsia jotka tuijottavat perässä ajajaa ja hierovat jäätelöä ja karamellejä ruskeisiin ikkunoihin.
Siinä sitten viisas isä-Erkki (Kauko Röyhkä - Hammerfest) syö Sisua ja Rennieitä peräkanaa ja odottaa että sykkivä vitutus ohimoiden kohdalla menisi pois. Vaimokulta vierellä on kireä kuin ladattu varsijousi, ja takana keskimääräiset 1,8 lasta ja koira kirkuvat, ulvovat, riitelevät ja vaativat huomiota samalla kun se helvetin karavaanari edessäsi nauraa sinulle makeasti juoden kahvia ja ohjastaen kiireettömästi toisella kädellä.
Reunahuomautuksena mainittakoon muuten, että Edelmann on muuttanut perheineen Maltalle.
Asiaan liittyy toki myös vakavampi puoli, jos lähdetään hiukan pohdiskelemaan.
Ideaalitilannehan olisi se, että ihmiset asuisivat ns. normaaliolosuhteissa sellaisissa kodeissa, joista ei olisi valtavaa tarvetta lähteä vaeltelemaan. Olisi omaa tilaa ja omaa pihaa, punainen tupa ja perunamaa.
Sen sijaan me pakkaudumme päällekkäin ja rinnakkain asumaan kerrostaloihin, kuuntelemaan toisten meteliä seinän läpi ja ärtymään aina päivä toisensa jälkeen hieman entistä helpommin ja hieman pienemmistä asioista.
Tähän soppaan lisätään vielä jatkuva melu, kiire, ruuhkat, liikaa kiukkuisia ihmisiä, vittumainen pomo ja liian suuret vaatimukset työpaikalla tai vaikkapa parisuhteessa, niin ei ole ihme että ihmiset menevät rikki. Alkaa niin sanotusti kiristää liikaa.
Lappiin asti kun ajaa, voi todeta vakuuttavasti, että Suomi on aika perkeleen iso maa. Kyllä täällä tilaa on - jos vaan on halua asua vähän väljemmin.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan miltä se tuntuu. Aluksi sitä voi vaikkapa mennä kerran viikossa metsään, ja siellä sitten istua kannon nokassa hetken aikaa tekemättä yhtään mitään.
Jos tämä ajatus tuntuu miellyttävältä, olet luultavasti oikeilla jäljillä.
Hyviä ja rentouttavia kesälomia toivottaen,
-Pastori-
Heti alkuun pahoittelut kuvitelluille lukijoilleni postauksen viivästymisestä. Syy oli perusteltu : olin noin 1000 km pohjoisempana kuin tietokoneeni, tunturin kupeessa itikoiden syötävänä. Eli siis niin sanotusti kesälomalla. Monet mieltävät 45-kiloisen rinkan raahaamisen ylämäkeen joksikin muuksi kuin lomaksi, mutta juuri tällaisten asioiden takia voidaan todeta että makuja on monenlaisia. Sitä ei voi kuvailla kuinka hienolta se tuntuu, se pitää kokea itse.
Lappi oli pitkästä aikaa taas sykähdyttävä kokemus. Edellinen reissu taisi olla riparilta, jossa opeteltiin hengellisiä asioita aina tupakoinnista vastakkaisen sukupuolen orastavien sekundääristen sukupuoliominaisuuksien tarkkailuun. Nattasia ja muita tuntureita, heh.
No, tällä kertaa menossa mukana olimme vain minä ja JS, kahjo luottopakki jo yli 15 vuoden ajalta. Jaoimme varusteet siten, että hänen rinkkansa keveni pääasiassa juomalla ja minun syömällä, ja lähdimme tarpomaan. Alustavasta tunturihulluudesta selviydyttyämme reissu alkoi tuntua hyvältä idealta. Siinä sitä sitten maissipiippua poltellessa joen varressa oli aikaa olla vaan kaikessa rauhassa ja nautiskella.
Siitähän lomailussa periaatteessa on juuri kysymys.
Poronvasa tallusteli leiriimme ja pysähtyi hölmistyneenä 10 metrin päähän. Siinä se katseli aikansa, kunnes viimein sen alikehittyneissä aivoissa alkoi itää epäilys, ja se ryntäsi takaisin tulosuuntaansa kevyesti hölkäten. Ymmärsin sitä täysin.
Suomalaisethan lähtevät korpeen juuri siksi, ettei siellä tarvitse katsella liikaa toisia suomalaisia.
On jotenkin huvittavaa, että suurin osa tämän pohjoisen maan takkupäisistä asukeista haluaa ehdoin tahdoin pakkautua etelän kaupunkeihin, mutta heti kun mahdolisuus antaa myöten, alkaa paniikinomainen joukkopako maalle, mökeille, luontoon tai vaikka kalastamaan.
Erityisen ansiomerkinnän saavat luonnollisesti karavaanarit, nuo kaikkien kaverit (S.Edelmann)
Mikään ei ole surkeampaa, kuin istua pitkiä matkoja autossa odottamassa perille pääsyä. Odotella loman alkamista. Oltaisiin jo perillä, mutta kun ei.
Sitten niitä tulee. Nutaamisen erikoismiehet ja -naiset mainioissa valkeissa kopperoissaan. Revitään alitehoisilla Taunuksilla jäähallin kokoisia koppeja pitkin valtateitä - 60 kilometrin keskituntinopeudella tietenkin. Erityisesti keskikaidealueella voidaan kaasujalkaa höllentää reilusti ja nauttia maisemista.
Ajellaan Hymer-, Dethleffs-, tai Globetrotter-merkkisillä helvetinkoneilla vuoroin keskiviivan tuntumassa ja vuoroin puoliksi ojassa, jotta saadaan takanatuleville pysyvä pelkotila siitä, onko kuski yhä kännissä eilisen porsasjuhlan jäljiltä. Häkkyrän sisällä istuu joukko pyjamaan pukeutuneita lapsia jotka tuijottavat perässä ajajaa ja hierovat jäätelöä ja karamellejä ruskeisiin ikkunoihin.
Siinä sitten viisas isä-Erkki (Kauko Röyhkä - Hammerfest) syö Sisua ja Rennieitä peräkanaa ja odottaa että sykkivä vitutus ohimoiden kohdalla menisi pois. Vaimokulta vierellä on kireä kuin ladattu varsijousi, ja takana keskimääräiset 1,8 lasta ja koira kirkuvat, ulvovat, riitelevät ja vaativat huomiota samalla kun se helvetin karavaanari edessäsi nauraa sinulle makeasti juoden kahvia ja ohjastaen kiireettömästi toisella kädellä.
Reunahuomautuksena mainittakoon muuten, että Edelmann on muuttanut perheineen Maltalle.
Asiaan liittyy toki myös vakavampi puoli, jos lähdetään hiukan pohdiskelemaan.
Ideaalitilannehan olisi se, että ihmiset asuisivat ns. normaaliolosuhteissa sellaisissa kodeissa, joista ei olisi valtavaa tarvetta lähteä vaeltelemaan. Olisi omaa tilaa ja omaa pihaa, punainen tupa ja perunamaa.
Sen sijaan me pakkaudumme päällekkäin ja rinnakkain asumaan kerrostaloihin, kuuntelemaan toisten meteliä seinän läpi ja ärtymään aina päivä toisensa jälkeen hieman entistä helpommin ja hieman pienemmistä asioista.
Tähän soppaan lisätään vielä jatkuva melu, kiire, ruuhkat, liikaa kiukkuisia ihmisiä, vittumainen pomo ja liian suuret vaatimukset työpaikalla tai vaikkapa parisuhteessa, niin ei ole ihme että ihmiset menevät rikki. Alkaa niin sanotusti kiristää liikaa.
Lappiin asti kun ajaa, voi todeta vakuuttavasti, että Suomi on aika perkeleen iso maa. Kyllä täällä tilaa on - jos vaan on halua asua vähän väljemmin.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan miltä se tuntuu. Aluksi sitä voi vaikkapa mennä kerran viikossa metsään, ja siellä sitten istua kannon nokassa hetken aikaa tekemättä yhtään mitään.
Jos tämä ajatus tuntuu miellyttävältä, olet luultavasti oikeilla jäljillä.
Hyviä ja rentouttavia kesälomia toivottaen,
-Pastori-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)