Ei mitään nähtävää

Muistaako kukaan sellaista aikaa, kun Suomessa oli arvossaan tuollainen hyve kuin rehellisyys?

Esim. Kari Tapio -vainaa jätti joskus keikat väliin kun pullon korkki ei mennyt millään kiinni. Kysyttäessä syytä keikkojen perumiseen mies kertoi asian niin kuin se oli - hänellä oli hirttänyt ryyppy kiinni, eikä hän sen tähden ollut selvinnyt töistään. Hän pyysi anteeksi ja sai, myös tietynlaisen sankarin viitan harteilleen. Kartsa oli rehellinen, suomalainen viinaan menevä mies. Itse ikävä tapahtuma, keikkojen peruuntuminen, jäi äkkiä taakse, koska mies oli myöntänyt virheensä ja syykin oli kansallisesti hyväksytty. 

Toisenlaisen lähestymistavan rehellisyyteen tarjoilee päivästä toiseen Suomen lehdistössä edukseen esiintyvä Suomen eduskunta. Irwin lauloi aikanaan kappaleen jonka nimi on "Suomen suurin sirkus". 

Viihdettä onkin taas tarjoiltu koko rahalla. Kaikenlaista pikku epäselvää on taas tapahtunut kulisseissa, viimeisimpänä ilakoinnin aiheena esiintymässä on nähty kokoonpano nimeltään ministeri Hautala & Greenpeace. 

Vitsi tosin alkaa jo olla hieman vanhentunut, eikä se siksi enää jaksa ketään naurattaa. Aina kun jotain ikävää sattuu, kyseessä on unohdus, työtapaturma, hauska herja tai vahinko. Suomalaiset poliitikot ovat omasta mielestään puhtaita pulmusia, jotka joutuvat median ajojahdin kohteeksi täysin syyttä. Kukaan ei oikeasti palkkaa kavereitaan palkintovirkoihin, diilaa edullisia lautoja tai pesukoneita, ota rahaa teollisuudelta heille myönteisistä päätöksistä, tilaa filosofiaa päivän hintaan kaveriltaan tai pyri painamaan villaisella aateveljien ja siskojen kömmähdyksiä, joista joutuu rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Tämän seurauksena aletaan pikku hiljaa saavuttaa sellainen henkinen tila, josta ei ole enää paluuta entiseen. Usko siihen että Suomessa valtaa käytettäisiin oikeudenmukaisesti ja kaikkien kansalaisten parhaaksi alkaa olla mennyttä. Samat naamat kusettavat ihmisiä vuodesta toiseen, eikä kukaan heistä näe omissa tai kavereidensa toimissa mitään väärää.

Ei siinä, kaikki tekevät joskus virheitä, se on inhimillistä. Suuttumusta herättää kuitenkin se, että ihmisille pyritään pokerinaamalla jatkuvasti valehtelemaan, silloinkin kun jäädään kiinni rysän päältä keskellä kirkasta päivää ja housut nilkoissa. Tämä ei menoa haittaa - kokenut poliitikko pystyy tästä huolimatta luupokalla selittämään, ettei hän tiedä mistään mitään ja että hän on menetellyt täysin oikein. Se pistää ns. Harmittamaan tavan tallaajaa. Vallankäyttäjien tulisi toimia jonkinlaisina esimerkkeinä maan tavasta, ja sen he tekevätkin sekä hyvässä että pahassa. Nykyinen poppoo kiteyttää toiminnallaan ajan hengen varsin mallikelpoisesti: Sulle, mulle ja hyvälle veljelle näin paljon, ja ylijäävät roposet noille muille.

On herttaisen yhdentekevää puuhastella joidenkin harmaan talouden kitkemisohjelmien parissa, kun ministerikin teetättää pimeää remonttia kirkkaassa päivänvalossa. Kiinni jäätyään toetaa olevansa vain ihminen. Pimeän työn teettäminen oli väärinkäsitys. En minä mitään tehnyt.

Miksi helvetissä Pekka Perusjätkän tulisi olla lainkuuliainen ja maksaa veronsa, kun ne joilla maallista mammonaa ja valtaa on, elävät kuin lait eivät koskisi heitä lainkaan? Jos lainsäätäjä ei itse välitä laeista, miksi muiden pitäisi? Suomalainen pinna on pitkä ja sitkeä, mutta kun se katkeaa, tapahtuu yleensä ikäviä asioita. Kapakoiden murkkapöydissä kuultava nurina voimistuu, ja sen saamat sävyt alkavat käydä synkeämmiksi. Keskustelupalstoilla muistutellaan jo vuoden 1918 tapahtumista.

"Muutenkin meno näyttää tolkuttomalta, kaikki pitäis kerralla erottaa" lauleskeli kansantaitelijia Goodman jo muutama vuosikymmen takaperin. Miksi miehen laulut tuntuvat yhä vain ajankohtaisilta, ehkä enemmän kuin silloin aikanaan? Hyvän tavan mukaisesta koplaamisesta on siirrytty täysin häikäilemättömään ja avoimeen oman edun tavoitteluun ja rosvoamiseen. Mitäpä jos kaikki seuraavat tätä esimerkkiä? Haluavatko lautakasa-Matit, Käteisjyrkit ja Höpö-Heidit anarkiaa? Onko panssarimersussa turvallista, jos yhteiskunta sen ympärillä murenee käsiin?

-pastori-

Musamaailman pohdiskelua part VI

Anna Eriksson laukoi hieman mielipiteitä musiikkimaailmasta ja siihen liittyvistä lainalaisuuksista Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. Kuten arvata saattaa, kohuhan siitä tuli. Artistin kun pitäisi aina hymyillä nätisti vaikka harmittaisi. Erityisesti naisartistin.

Sinä ostaa. Kaikki tykkää.

Eriksson pamautti, että iskelmätähtenä olo on “täysin paska maailma”. Kritiikki kohdistui lähinnä musiikkibisneksen hyvävelikerhoon - pieneen porukkaan joka määrittelee minkälaista musiikkia radiokanavilla soitetaan ja minkälaisia artisteja pinnalle nostetaan.

Siihen, että pienessä maassa pieni porukka määrää, kenestä tehdään tähti ja ketkä jäävät kakkosdivariin (Eriksson toki on ollut kärkikaartin artisti, mutta ilmaisi tyytymättömyytensä asiain tilaan siitä huolimatta). Osansa (mielestäni aiheellisesti) saivat myös kuulijat, jotka tyytyvät siihen tusinasontaan jota radiokanavilla päivästä toiseen veivataan.  

Voisi äkkiä ajatella, että tuossa kritiikissä on jonkin verran perää.Tilanne kun on suunnilleen sama, kuin pätkätöiden täyttämässä työelämässäkin: jos olet nöyrästi hymyilevä jees-mies, saat sen seuraavankin työkeikan.

Jos taas olet hankala ja kerrot miltä oikeasti tuntuu, alkaa keikkaluurissa ns. hiljainen kausi. Jos alat vaatia lisää oikeuksia, esim. kunnon korvausta tehdystä työstä, vihjataan pian että olisi tähän hommaan muitakin innokkaita tulijoita.

Työelämä on nykyään rankkaa missä tahansa, mutta tietysti haastavinta sellaisilla aloilla, joilla on vähän kultahippuja ja paljon jakajia. Kritiikin terävin kärki osuikin herra Levysetään, joka päättää mitä ja ketä myydään ja millä ehdoilla.

Ja seuraavana "hummani hei".

Levysetä menee vielä pidemmälle, kuin työ- ja elinkeinoelämä keskimäärin. Siinä missä esim. ravintola-ala luulee omistavansa työntekijän kehon ja kieltää tältä tatuoinnit, kertoo Levysetä minkälaisessa kesämekossa uusi tanssitähtönen esiintyy ja millainen persoona hänen täytyy olla.

Kun Idolsissa tai vastaavassa formaattiohjelmassa menestynyt parikymppinen tyttö tai poika joutuu tv- ja julkkispyöritykseen ja hänelle sanellaan ehdot joilla uran luvataan urkenevan, on harvalla jormaa sanoa “ei käy”. Uusi imago puetaan päälle kuin vaate, ja sitten vaan tien päälle vetämään 20 keikkaa kuussa. Ei ehdi miettimään kuka, mitä ja miksi, tekee vaan mitä käsketään. En ole psykologi, mutta veikkaan että tällaisesta tulee ennemmin tai myöhemmin hieman psyykkisiä ongelmia.

Musamaailma on “miesten maailma”, mutta silti sen kuvioissa käyttäydytään pahimmillaan kuin juoruämmien valtaamassa konttorissa. Ollaan kateellisia, panetellaan kollegoita, eikä jätetä ainuttakaan tilaisuutta käyttämättä, jos voidaan kiillottaa omaa tähteä muiden kustannuksella. Juuri näin on käynyt A.Erikssonin tapauksessa.

Ensin lehdet yrittivät revitellä kohuotsikoita aiheesta (siitähän niille rahaa maksetaan) kertomalla Annan “purkauksesta” ja "selittelystä". Seuraavassa aallossa sitten nautiskeltiinkin kollegoiden lausunnoilla, kuinka Annalta on lähtenyt mopo rotkoon ja kuinka epäkypsä ja vaikea ämmä tämä on.   

Kuulitteko... Sillä on... mielipide?!?

Perinteinen “Keitäs tyttö kahvit”-asetelma siis. Naisartistin kuuluu olla söpö ja kiva bimbo joka keikuttaa persettä eikä suutu jos setä pitää vähän kättä reidellä. Naisartisti muuttuu hankalaksi, jos sillä on oma mielipide eikä se ole kiltti ja kiitollinen. Se ei saisi sanoa “paska” ja olla vihainen.

Tuure Kilpeläinen nälvi Annaa oman vision puutteesta. Arvostan Kilpeläistä suuresti, mutta pidän lausuntoa vähän erikoisena, kun Eriksson sai juuri levystään Teoston palkinnon joka myönnettiin nimenomaan oman tyylin ja taiteellisten arvojen perusteella. Jos taas puhutaan aikaisemmasta tuotannosta, kritiikkihän koski nimenomaan sitä, ettei iskelmätähtönen saa itse päättää asioistaan. 

Jos siis haluaa tehdä jotain omaa ja pysyvää, pitää pitää oma päänsä, ei mennä amerikasta halvalla ostettujen paskaformaattien mukaan leikkimään jotain kivaa pudotuspeliä televisioon.

Egotripin Knipi huuteli takarivistä että on “Hassua, että hän (A.E) puhuu asioista, joita itse käsittelin ehkä joskus vihaisena 17-vuotiaana.”

Yhtä suurta perhettä.

Mahtoiko 17-vuotiaan Knipin ajatusmaailma todella olla pullollaan mietteitä iskelmämusiikin kaupallisuudesta ja siitä, miltä tuntuu kun joku puku-ukko päättää millainen imago muusikonalulle luodaan? Onko Knipillä ollut selkeä käsitys omasta tyylistä ja siitä, minkä värisiä sukkahousuja hän aikoo käyttää? Tuskin. Mikään ei silti estä huutelemasta, kun on itse yhdessä niistä harvoista porukoista, joiden “oma juttu” on lyönyt läpi. En toki tiedä Knipin iskelmätaustasta mitään, mutta tuskin hän on tahkonnut humppakeikkoja toistakymmentä vuotta pitkin suomea kiitollisuutta pursuten.

Artistilta nimittäin odotetaan nöyryyttä. Tämä on maan tapa. Halutaan tarina köyhyydestä pinnalle ponnistavasta nöyrästä rassukasta, joka haastatteluissa itku silmässä kertoo kuinka kiitollinen hän on saamastaan mahdollisuudesta. Samalla artistin odotetaan jotenkin dramaattisesti keikkuvan kuilun partaalla. Alkoholiongelma tai sekavat ihmissuhteet luovat mukavaa lisäarvoa, kun artistista voidaan repiä palstatilaa Seiskaan ja Hymyyn. Tähden pitää olla jatkuvasti kaltevalla pinnalla ollakseen mielenkiintoinen. 

Juuri tästä Eriksson puhui, kun mainitsi että edesmenneitä Olavi Virtaa ja Laila Kinnusta on nyt helppo ihastella, kun elinaikanaan he saivat kiertää maata hattu kädessä olosuhteissa, joista se ihmisten mielissä sitkeästi leijuva kuva “Glamourista” oli kohtuullisen kaukana. 

Kenen tahansa ihmisen mielestä on hienoa, että omaa työtä arvostetaan. Sen lisäksi sen tekemisen tulisi olla mahdollisimman siedettävää. Lisäksi myös musiikkialan ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus kritisoida vallitsevia olosuhteita ja vaatia niihin parannuksia. Ilman että kollegat puukottavat selkään ja ilman että yleisö alkaa vinkua keskustelupalstoilla näitä iänikuisia "en enää koskaan käy sen keikoilla enkä osta levyä"- ruikutuksia. (Levyjä kannattaa ostaa - maailmassa on kirjaimellisesti miljoonia kappaleita, joista radioasemat soittavat ehkä noin viittäsataa).

Tuskin Anna kohtuuttomia vaatii: mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihinsa, ja mahdollisuutta sanoa suoraan jos jokin asia kaivertaa. Tähtikin on ihan tavallinen ihminen sen föönatun ulkokuoren alla jota lehdissä esitellään.

-Pastori-

Hesarin juttu:

http://www.hs.fi/kuukausiliite/Anna+Eriksson+oli+iskelm%C3%A4taivaan+supert%C3%A4hti+mutta+k%C3%A4rsi+joka+hetkest%C3%A4/a1365071401817 

Lisää aiheesta:

http://www.mtv3.fi/viihde/musiikki.shtml/suorista-sanoista-kohu---nain-anna-eriksson-vastaa-kritiikkiin/2013/04/1733488

Tolkun miehet

Toukokuun alussa saimme lukea ilouutisia lehdistöltä: Guggenheim-hanke kaatui. Tätä voidaan pitää jonkinlaisena järjen riemuvoittona, logiikan niskalenkkinä ulkokultaisesta idiotismista (kielikuvasta huolimatta Jyrki Kataisella ei tiettävästi ollut asian kanssa mitään tekemistä).

Itse en vastusta kulttuuria sinänsä, päin vastoin. Olen jonkinlainen "taiteilija" itsekin, soittajanrenttu ja kiinnostunut muustakin kuin keskikaljasta ja jääkiekosta (hyviä toki nekin). En vain ymmärrä, miksi todellisuudesta vieraantuneiden elitistien pitäisi saada maksattaa suuruudenhullut fantasiansa muiden ihmisten rahoilla. Toinen mikä asiassa ihmetyttää on se, että nämä samat puupäät ovat niin pohjattoman typeriä, että Guggen tapauksessa jo pelkästään suuruudesta haaveiluun on onnistuttu jo hassaamaan miljoonia euroja.

Mikä vaivaa? Miksi yhteisistä asioista päättää joukko ihmisiä, joilla ei ole todellisuudentajua, suhteellisuudentajua, alkeellisintakaan matemaattista ajattelukykyä tai minkäänlaista taloudellista ymmärrystä hankkeista, joihin kaikilta muilta kerättyjä pakkomaksuja holtittomasti käytetään?

On hienoa, että media kaikista puutteistaan huolimatta jaksaa tonkia puku-ukkojen kabinetteja ja muita vallan tunkioita, joissa päätöksiä tehdään. Skandaalit myyvät lehtiä ja uutismateriaalista ei varsinaisesti ole ollut viime aikoina pulaa. Surullista sen sijaan on se, miten nämä suurmiehet reagoivat jäädessään kiinni housut nilkoissa - reaktiot ovat yleenä vähättely, selittely, tietämättömyys, muistamattomuus ja agressio. Koska viimeksi joku käpälälautaan asetettu poliitikko tai höpövaltuutettu on lausunut sanat: "Anteeksi, minä mokasin"?

Oli kyse sitten verorahojen väärinkäytöstä tai tavan pulliaisten rahastamisesta, pukuäijien käyttämät metodit ovat samanlaisia. Tehdään päätös, kustaan korkealta linssiin niin paljon kuin vaan ikinä kehdataan (se on muuten melko paljon) ja katsotaan josko homma menisi läpi sellaisenaan. Jos ei mene, soraäänet pyritään vaimentamaan julkisella naureskelulla sekä väärinajattelijoiden sivistystason, tietämyksen ja järjenjuoksun vähättelyllä (ns. "me ei leikitä teidän kanssa, kun ootte niin tyhmiä"- lähestymistapa).

Guggenheimissa viitattiin kansalliseen häpeäntunteeseen, "metsäsuomalaisuuteen". Ilman vapahdusta tuovaa ulkomaista kulttuuria Suomi tulee näivettymään suopotkupallon ja eukonkannon kaltaisten asioiden ääreen. 


Lätkän MM-kisoissa taas ollaan närkästyneitä tavan tallaajien typeryydestä, kun he eivät ymmärrä että "kasvava kulurakenne" vaatii lipun hintojen nostoa. On se perkele, kun eivät ymmärrä kunnon rahastuksen olevan meidän mielestämme paitsi hyvää ja oikein, myös tuikitarpeellista. Yleisöhän onkin toisaalta vaan tiellä, kun eivät mokomat ymmärrä niitä hienouksia mitä jäällä tapahtuu vaan möykkäävät joku ihme smurffihattu päässä ja juovat kaljaa. Voisikohan oudosta pukeutumisesta pyytää lisämaksua?



Oopperan Kummola kumppaneineen ei välttämättä ymmärrä, että myös juntit metsäsuomalaiset osaavat laskea. Siitä syystä kasvaa kulurakenteen lisäksi myös v-käyrä ja tyhjien paikkojen määrä katsomossa.  



Jotain on pielessä, kun lätkän alkuerien liput maksavat 150 euroa, kun samaan aikaan oopperaan pääsee halvimmillaan reilusti alle kahdellakympillä. Toisaalta Kalen mielestä lätkä on niin hienoa korkeakulttuuria, että edes kulttuuriministerin kommenteille hintafarssista ei tarvitse korvaansa lotkauttaa. 

Kyllä setämiehet osaavat hoitaa hommat ihan keskenäänkin. Ei tartte auttaa, paitsi rahallisesti.





-Pastori-

AKTIn tiedote

AKTI:n tiedote

AKTI ei hyväksy kiusaamista ketään kohtaan

AKTI ei hyväksy työpaikkakiusaamista: ei koskaan, ei missään muodossa eikä ketään kohtaan, painottaa Alistamis- ja Kiusaamisalan Työntekijöiden Inkvisiittoriliitto AKTI ry:n varapuheenjohtaja Veijari Ruona. AKTI on vahva ammattiliitto joka on aina taistellut työntekijöiden oikeuksien puolesta. Siten tulemme toimimaan jatkossakin. Lähdemme siitä, että työntekijöillä pitää olla samat oikeudet, paitsi jos he ovat naisia tai muita ali-ihmisiä, tai vastaavasti vittuilevat minulle ja kavereilleni tai käyvät muuten hallituksen hermoille.

Viestintäpäällikkö Puna-Hilkan irtisanomisessa oli kysymys luottamuspullasta hallituksen ja "tyttösen" välillä. Irtisanominen ei perustu mihinkään yksinomaiseen ja yksittäiseen tapahtumaan, kuten siihen, että kyseinen lortto kehtasi aukoa päätään hallituksen pj:lle Timpe "Strauss-Kahn" Rätille. On hyvin valitettavaa että hallitus joutui turvautumaan tällaiseen päätökseen, mutta muuta vaihtoehtoa ei enää ollut jäljellä - meillä sikarikerhossa lähdetään siitä, että nainen ymmärtää paikkansa nyrkin ja hellan, tai vaihtoehtoisesti kortongin ja seinän välissä (parhaassa tapauksessa molempia yhtä aikaa).

Puna-Hilkan työsuhteen päättämisellä ei ole myöskään tekemistä meneillään olevan aluehallintoviraston alulle saattaman poliisitutkinnan tai kiusaamisväitteiden kanssa. Kukaan ei yrittänyt laittaa sitä sinne, eikä vihjaillut mitään sen suuntaistakaan firman pikkujouluissa. Akka suurentelee asioita, niinkun hysteerisellä hameväellä on tapana. Johtajilla pitää olla munat ja viikset, muuten ei homma toimi. Rätillä nyt ei varsinaisesti karva kasva naamassa, mutta se korvaa tämän puutteen muilla avuillaan, kuten mukavalla sosiaalisella luonteella ja karismaattisella johtamistaidolla. Mutta joo, siis se poliisitutkinta ja kiusaamisväitteet. Ne ovat oma asiansa ja sen suhteen juna etenee Suomen lakien ja asetusten mukaan, kuten muissakin asioissa, eli painetaan kaikki höpöhöpösyytteet villaisella ja sitten mennään poikien kanssa saunailtaan ja thaihierontaan.

Puna-Hilkan kohdalla pitää muistaa se, että kyseessä ei ole mikään tavallinen toimistotyöntekijä, vaan päällikköasemassa toimiva naisihminen jolla on ollut näennäisesti hyvin itsenäinen asema ja toimenkuva liitossa. Tyttö on keitellyt ahkerasti kahvia ja juossut hallituksen asioita ilman ulkoista opastusta jo pidemmän aikaa. AKTI:n viestintäpäällikkönä Puna-Hilkan tehtävä on ollut sen viestin välittäminen ulospäin, minkä AKTI:n johto ja hallinto on linjannut - ämmät pitäköön suunsa kiinni työpaikoilla tai tulee potkut ja turpaan.

Tällaisessa päällikkötason tehtävässä toimivan naisihmisen tulee käsittää, että hän ei voi työssään välittää julkisuuteen toistuvasti liittoon ja sen puheenjohtajaan kohdentuvaa hyökkäystä. Sellaisella toiminnalla on vahingoitettu vakavasti AKTI:n ulkoista kuvaa. Todellinen AKTI syntyy miehekkäistä lähtökohdista, sen perusarvoina ovat nurkkakuntaisuus, hyvävelikerhoilu, ämmien jorinoiden vähättely sekä makkaraperunoiden ja kossun hankkiminen liiton jäsenille. Siihen ei tarvita mitään herkkää ja empaattista akkaa inuamaan salaattipöytää ja punaviiniä firman saunailtoihin.

Reilu viikko sitten otin yhteyttä puheenjohtaja Rättiin ja pyysin häntä kutsumaan koolle ylimääräisen kull... eikun hallituksen kokouksen, asiana ylimääräisen valtuuston tammikuun lopulla antama toimeksianto hallitukselle: valtuusto linjasi, että puheenjohtaja Timpe Rätti nauttii valtuuston luottamusta ja valtuusto velvoitti AKTI:n hallituksen ryhtymään toimiin mikäli on sisäisiä ongelmia toimintatavoissa tai toimintaorganisaatiossa. Käytännössä tätä toimintaa suoritettiin kenttäaoloissa - kun ongelmia, eli röyhkeästi vinkuvia ämmiä havaittiin liittopäivien jälkeen lähibaarissa, niitä vedettiin turpaan. Näin minä, varapuheenjohtaja Veijari Ruona annoin selkeän signaalin kenttäväelle siitä, miten itkemiseen ja ruikutukseen liitossa suhtaudutaan.

Kyseessä ei ollut salainen kokous tai salainen kutsu, vaan liitossamme hallituksen koolle kutsuja on sääntöjen mukaan puheenjohtaja. Hän ilmoittaa kyllä, ketä haluaa paikalle.

Hallituksen ylimääräisessä kokouksessa 2.3. esitin, että viestintäpäällikkö Puna-Hilkan yösuhteen jatkamiselle ei ole enää jäljellä mitään edellytyksiä, sillä luottamus hallituksen ja viestintäpäällikön välillä on loppu. Katsoin, ettei ollut enää kenenkään osapuolen kannalta järkevää että Puna-Hilkan työsuhde jatkuu. Meidän hiekkalaatikolle ei mahdu tyttöjä, paitsi jos ne lupaavat leikkiä kotia alasti.

Kun AKTI puheenjohtajaa on yritetty jatkuvalla syötöllä kyseenalaistaa ja nakertaa, katsoi hallitus että liiton vaaleilla valitun puheenjohtajan työskentelyrauhan turvaamiseksi on ryhdyttävä toimiin, joilla lopetetaan jatkuva kyseenalaistaminen puheenjohtajaa kohtaan. On muistettava, että Napoleonkin oli pieni kiukkuinen mies, joka laittoi suututtuaan paikat oikein kunnolla remonttiin. Tämä on tavallaan siis ennaltaehkäisevää toimintaa, koska emme halua että historia toistaa itseään.

Viestintäpäällikön tehtävän hoitaminen edellyttää täydellistä luottamusta liitossa. Tämä luottamus oli pidemmän ajan kuluessa mennyt. Luottamusta joko on, tai sitä ei ole, ja ämmä joko ymmärtää paikkansa tai sitten ei, kuvaa AKTI:n hallituksen varapuheenjohtaja Veijari Ruona Puna-Hilkan irtisanomiseen johtanutta tilannetta.

Veijari Ruona hallituksen varapuheenjohtajana tuo AKTI:n näkökannan julkisuuteen, koska asia näyttää saavan hyvin erikoisia piirteitä. Luottamuspulaan johtanutta vyyhteä ei ole tarpeen yksityiskohdiltaan puida liiton puolelta julkisuudessa, koska AKTI ei halua pilata irtisanotun mainetta ja sitä kautta työllistymismahdollisuuksia jatkossa. Tällainen vatvominen on muutenkin hieman kiusallista. Työrauhaa ja respektiä, pliis.

-Pastori-

Tyttöbakteereja

Kehaisin taannoisessa kirjoituksessani Iltalehden journalistista tasoa. Olin sitä mieltä, että pääministerin pakkonaittaminen entiseen playboymalliin oli huonoa uutisointia. Ilmeisesti kyseinen vedos oli vain lämmittelyä, jolla harjoiteltiin varsinaista olympiatason rimanalittamista.

(Iltalehti 15.6.2010)

Mitä yhteistä on tamponimainoksella ja Suomen pääministerillä? Ei tule äkkiä mitään mieleen. Paitsi siis tietysti se, että uusi pääministeri on nainen. Joo, tota. Mitäs me kirjoitettaisiin? No hei, kysele siltä vaikka jostain tamppooneista, näin saadaan lukijoita lehdelle kato kun ne alapääasiat varmaan kiinnostaa toisia naisia.

Iltalehden toimituksellinen linja on sellainen, että tärkeintä ja kiinnostavinta, mitä uudesta pääministeristä voidaan kirjoittaa, on hänen suhtautumisensa tamponipakettien avausmekanismeihin, sekä se, kuinka paljastavaa iltapukua hän on käyttänyt linnan juhlissa Herran Vuonna 1998.

Kirjoittaisiko kukaan journalisti tosissaan vaikkapa Paavo "Mooses" Lipposesta, että tämä on "kauheen kova panomies jonka mielestä miesten Tenapaketteja on ihan perkeleen vaikea avata, ja että Paavolla oli linnanjuhlissakin niin kireä smokki, että heikompihermoisilta alkoi loppua happi päästä kun sen etumus pullotteli niin vihjailevasti"?


Nainen jolla on valtaa on niinku tosi vaikee asia. Kamoon kaverit, hei, miten tähän nyt pitäis suhtautua.


Persut rientävät apuun mielipiteineen.

Timo Soini paljasti olevansa hyvävelikerhon kannattaja ja varsinainen mölö kun hän katsoi asiakseen kritisoida Mari Kiviniemen valintaa keskustan johtajaksi. (Iltalehti 15.6.2010)

Soinin mielestä Mauri "Tupee" Pekkarista on petetty, kun hänen ohitseen on kehdattu valita joku tytönheitukka keskustan johtoon. (Soinin blogi, 15.6.2010)

Soinin (jolle asia ei kai varsinaisesti mitenkään kuulu) mielestä kepulaisten eliitti on loppumetreillä kääntänyt selkänsä Mauri-paralle, ja valinnut naisen, joka joutuu valinnastaan suureen kiitollisuuden velkaan.

Vapaasti käännettynä : Soinin mielestä maan asioista päättää edelleen muutamien harvojen ja valittujen ukkojen sikariporras, jonne naisilla ei ole mitään asiaa, paitsi ehkä kiitollisuudesta polvillaan, mielellään tietysti vielä ilman vaatteita. Tarpeen tullen voidaan sitten heittää akka susille jos meno käy mediassa liian kuumaksi, ihan pyytämättä ja yllättäen. 


Onhan se varmasti hankala tilanne. Ei sitä tiedä enää saunaillassakaan mihin silmänsä laittaisi, jos siellä joku tyttölapsi keikistelee. Menee ajatukset ihan väärille radoille, eikä välttämättä onnistu enää sekään, että sovitaan kättä päälle ja juodaan pullo kossua, kun ei niistä naisista tiedä että juoko ne muuta kuin Eviania. Mitenkähän tähänkin nyt osaisi suhtautua, voi maahanmuuttaja sentään.


Mutta siitähän vasta perkeleellinen tilanne tulee, jos ne akat tulevat vielä juttuun keskenäänkin. Aatelkaa ny jätkät hei, pääministerinä JA presidenttinä hameväkeä.

Entä jos ne ei riitelekään ja revi toisiaan tukasta? Entä jos ei tule lautas- eikä lautakasakohuja, vaan ne ystävystyy ja vieläpä liittoutuu meidän ukkojen pään menoksi? Perustavat ihka oman kerhon, jonne pojilta on pääsy kielletty?


Nyt mennään hirvimettälle juomaan kossua ja puhumaan pillujuttuja. Näin niitä maan asioita hoidetaan.

Hyvä perussuomalaiset.




-Pastori-

Bulsiittia sekä muita alkuaineita

Tuttu dilemma - Tarttis Saada Rahaa. On hieman hankalaa nauttia 1,5 viikon mittaisesta kesälomasta täysin siemauksin, kun on tullut törsättyä yltiöpäisesti esim. sähkö- ja puhelinlaskuihin. Pikavippaaminenkaan ei ole vierasta. Tältä pohjalta tulee jotenkin kumma fiilis, kun katselee lehdestä tilastokeskuksen keskimääräisiä palkkatilastoja ryystäen samalla Lidliläistä tarjouskahvia joka maistuu kamalalta. Saksalaisilla on tunnetusti pitkät perinteet erityyppisistä paahtohommista.

No, lehden mukaan Suomalaisen miehen keskipalkka on kuulemma 3500 euroa kuukaudessa. Naiset tienaavat 2667 euroa kuukaudessa. En tunne ketään joka tienaisi mitään tämän suuntaistakaan. Moni tienaa kolmanneksen näistä jos on oikein hyvä kuukausi.


Mikään ei ole niin hienoa kuin tilastotiede. Tilastot kertovat paitsi keski- ja mediaanipalkoista, myös sen paljonko on keskimääräinen tuntiansio. Tässä kauppalehden artikkelissa se on 14,50 euroa tunnilta, naisilla 11,70 euroa.

Lukion lyhyellä matematiikalla tämä tarkoittaa että suomalainen mies tekee keskimäärin 241 tuntia töitä kuukaudessa, ja nainen 227 tuntia. Melko hyvämoraalista työväkeä, sillä tästä tulee keskimäärin 12 tuntia päivässä (miehet) ja 11,35 tuntia (naiset) mikäli lasketaan että kuukaudessa on 20 työpäivää (8 tunnin päiviä).

Sen sijaan jos kerromme tuon 14,50 € (11,35€) normaalilla työajalla 150 tuntia kuukaudessa, saamme palkaksi 2175 € (1702 €) kuukaudessa. Nämä kun ovat vielä bruttopalkkoja joista leipaistaan keskimääräiset 25 prosenttia päältä (omakohtainen petumetri-arvio) valtion pohjattomaan kirstuun, alkaa perimmäinen syy keskimääräisen palkansaajan keskimäärin maanantaista perjantaihin kroonisena jatkuvaan vitutukseen selvitä.

Petumetri - orgaaninen laitteisto jolla mitataan ns. perstuntumaa (omit. huom.)



Tässähän voisi nyt tilastomatemaattisemmin orientoitunut henkilö alkaa protestoimaan että ei tilastoa voi noin lukea. Minulla on hänelle kuitenkin kaksi yksikköä painavaa asiaa. Ensinnäkin on perusteetonta, että tilastoja - joiden lukemiseen tarvitaan jotain erityisiä lukutaitoja - käytetään lööppien pohjana sellaisenaan koska ne poikkeavat rajusti normaalimaailman oloista. Herää äkisti kysymys, että kenen intresseissä on esittää suomalaisten olevan puolta rikkaampia kuin he todellisuudessa ovat? Poliitikkojen? Yrittäjien? Suuri osa aamulihapiirakkaansa Helsingin kauppatorilla jyrsivistä kaduntallaajista kuitenkin uskoo mukisematta kaiken lukemansa.

Toinen asia on se, että rahaa ja naisia ei saada tekemällä tilastoja, joten matemaatikon kannattaisi ajan hengen mukaisesti mittauttaa markkina-arvonsa kentällä ja mennä johonkin oikeisiin, kovapalkkaisiin töihin. Suomea uhkaa jatkuvasti työvoimapula, ja henkilöille jotka osaavat vääntää todellisuutta omiin tarkoituksiin sopivaksi tilastomatemaatikon tavoin löytyy takuuvarmasti helvetin hyvin palkattuja töitä höpöheikkinä esim. myynnin tai konsultoinnin värikkäästä maailmasta.

Höpöhöpöstä maksetaan hyvin. Kysykää vaikka Koop Arposelta, Pete Parkkoselta, Anna Abreulta tai heidän sedältään Aku Ankalta.


Se ei tietysti ole mikään uutinen, että meille suolletaan ns. bulsiittia ympäri vuorokauden niin paperimedian, internetin, tv:n kuin radionkin välityksellä. Uutinen on se, että paskapuheesta on tullut vakiintunut, hyväksytty maan tapa kommunikoida ylhäältä alaspäin. Epärehellisyys on standardi. On ihan ookoo kusettaa ja sumuttaa silmään, niinhän kaikki tekevät.

Bulsiitti - uusiutuva orgaaninen alkuaine, jolle modernin teollisuusvaltion talousjärjestelmän toiminta pitkälti perustuu (sark. huom.)


Perustuslakia olisikin syytä muuttaa pikaisesti. Sisällöltään eltaantuneessa vanhassa laissahan muun muassa todetaan että valtiovalta kuuluu Suomen kansalle, julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin, ja että kaikki ovat tasavertaisia lain edessä.

Voin vain kuvitella millaisen hersyvän naurun tämä hupaisa pikku ohjekirja herättää rahaporukoiden rapukesteissä. Toivossa on hyvä elää, totesi selänpesijä kimppasaunassa. On ne melkoisia velikultia.




-Pastori-