Tuttu dilemma - Tarttis Saada Rahaa. On hieman hankalaa nauttia 1,5 viikon mittaisesta kesälomasta täysin siemauksin, kun on tullut törsättyä yltiöpäisesti esim. sähkö- ja puhelinlaskuihin. Pikavippaaminenkaan ei ole vierasta. Tältä pohjalta tulee jotenkin kumma fiilis, kun katselee lehdestä tilastokeskuksen keskimääräisiä palkkatilastoja ryystäen samalla Lidliläistä tarjouskahvia joka maistuu kamalalta. Saksalaisilla on tunnetusti pitkät perinteet erityyppisistä paahtohommista.
No, lehden mukaan Suomalaisen miehen keskipalkka on kuulemma 3500 euroa kuukaudessa. Naiset tienaavat 2667 euroa kuukaudessa. En tunne ketään joka tienaisi mitään tämän suuntaistakaan. Moni tienaa kolmanneksen näistä jos on oikein hyvä kuukausi.
Mikään ei ole niin hienoa kuin tilastotiede. Tilastot kertovat paitsi keski- ja mediaanipalkoista, myös sen paljonko on keskimääräinen tuntiansio. Tässä kauppalehden artikkelissa se on 14,50 euroa tunnilta, naisilla 11,70 euroa.
Lukion lyhyellä matematiikalla tämä tarkoittaa että suomalainen mies tekee keskimäärin 241 tuntia töitä kuukaudessa, ja nainen 227 tuntia. Melko hyvämoraalista työväkeä, sillä tästä tulee keskimäärin 12 tuntia päivässä (miehet) ja 11,35 tuntia (naiset) mikäli lasketaan että kuukaudessa on 20 työpäivää (8 tunnin päiviä).
Sen sijaan jos kerromme tuon 14,50 € (11,35€) normaalilla työajalla 150 tuntia kuukaudessa, saamme palkaksi 2175 € (1702 €) kuukaudessa. Nämä kun ovat vielä bruttopalkkoja joista leipaistaan keskimääräiset 25 prosenttia päältä (omakohtainen petumetri-arvio) valtion pohjattomaan kirstuun, alkaa perimmäinen syy keskimääräisen palkansaajan keskimäärin maanantaista perjantaihin kroonisena jatkuvaan vitutukseen selvitä.
Petumetri - orgaaninen laitteisto jolla mitataan ns. perstuntumaa (omit. huom.)
Tässähän voisi nyt tilastomatemaattisemmin orientoitunut henkilö alkaa protestoimaan että ei tilastoa voi noin lukea. Minulla on hänelle kuitenkin kaksi yksikköä painavaa asiaa. Ensinnäkin on perusteetonta, että tilastoja - joiden lukemiseen tarvitaan jotain erityisiä lukutaitoja - käytetään lööppien pohjana sellaisenaan koska ne poikkeavat rajusti normaalimaailman oloista. Herää äkisti kysymys, että kenen intresseissä on esittää suomalaisten olevan puolta rikkaampia kuin he todellisuudessa ovat? Poliitikkojen? Yrittäjien? Suuri osa aamulihapiirakkaansa Helsingin kauppatorilla jyrsivistä kaduntallaajista kuitenkin uskoo mukisematta kaiken lukemansa.
Toinen asia on se, että rahaa ja naisia ei saada tekemällä tilastoja, joten matemaatikon kannattaisi ajan hengen mukaisesti mittauttaa markkina-arvonsa kentällä ja mennä johonkin oikeisiin, kovapalkkaisiin töihin. Suomea uhkaa jatkuvasti työvoimapula, ja henkilöille jotka osaavat vääntää todellisuutta omiin tarkoituksiin sopivaksi tilastomatemaatikon tavoin löytyy takuuvarmasti helvetin hyvin palkattuja töitä höpöheikkinä esim. myynnin tai konsultoinnin värikkäästä maailmasta.
Höpöhöpöstä maksetaan hyvin. Kysykää vaikka Koop Arposelta, Pete Parkkoselta, Anna Abreulta tai heidän sedältään Aku Ankalta.
Se ei tietysti ole mikään uutinen, että meille suolletaan ns. bulsiittia ympäri vuorokauden niin paperimedian, internetin, tv:n kuin radionkin välityksellä. Uutinen on se, että paskapuheesta on tullut vakiintunut, hyväksytty maan tapa kommunikoida ylhäältä alaspäin. Epärehellisyys on standardi. On ihan ookoo kusettaa ja sumuttaa silmään, niinhän kaikki tekevät.
Bulsiitti - uusiutuva orgaaninen alkuaine, jolle modernin teollisuusvaltion talousjärjestelmän toiminta pitkälti perustuu (sark. huom.)
Perustuslakia olisikin syytä muuttaa pikaisesti. Sisällöltään eltaantuneessa vanhassa laissahan muun muassa todetaan että valtiovalta kuuluu Suomen kansalle, julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin, ja että kaikki ovat tasavertaisia lain edessä.
Voin vain kuvitella millaisen hersyvän naurun tämä hupaisa pikku ohjekirja herättää rahaporukoiden rapukesteissä. Toivossa on hyvä elää, totesi selänpesijä kimppasaunassa. On ne melkoisia velikultia.
-Pastori-
perjantai 31. heinäkuuta 2009
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Musamaailman pohdiskelua part III
Taas on vierähtänyt kesäpäivä jos toinenkin Suomen maan asfaltoitua pintaa edestakaisin kiidellessä, laatikoita kantaen ja tanssittavaa rytmimusiikkia kansalaisille (medborgare) soittaen. Kulkurit rehjusivat Mäntymotellin kautta Kangasalan kisarantaan, jossa rytmitimme allekirjoittaneen historian ensimmäiset sunnuntaitanssit. Kokemus oli vahvasti positiivinen ja kotikonnuille palaaminenkin onnistui kerrankin melkein ihmisten aikaan. Kiitos kaikille osallistuneille!
Mäntymotellilla esiintyi lisäksemme drag queen Miss Divet (Kyseessä ei siis ollut kiihdytysautoiluun liittyvän missikilpailun voittaja). Ohjelmiston kattaus ei näin ollen ollut ihan perinteisimmästä päästä.
Ohjelmiston valinta on oma taiteenlajinsa myös soittopuolella. Homma on jatkuvaa tasapainottelua monipuolisuuden, asiakaspalvelun, omaperäisyyden ja mielekkyyden välillä. Mikä on hyvää musiikkia? Onko hyvä ohjelmisto sellainen, joka tarjoaa yllätyksiä ja uusia elämyksiä, vai sellainen, joka koostuu tutuista kappaleista jotka kaikki tuntevat? Pitääkö soittaa perinteisesti kappaleiden alkuperäisillä sovituksilla, vai saako sovituksiin luoda omaa näkemystä? Saako kappaleita muokata rajustikin, vai pitääkö niissä säilyttää alkuperäinen henki?
Paljon kysymyksiä, vielä enemmän vastauksia. Musiikki on nimittäin sellainen kulutushyödyke, josta jokaisella on hyvin, hyvin erilainen näkemys.
Kulkureilla on ollut nyt sellainen orastava tendenssi, että napataan tuttuja kappaleita hyvin erilaisista ympyröistä ja sovitetaan niitä oman soundifiltterin läpi tanssimusiikkimuotoon. Tämä ei siis edelleenkään tarkota viiksiä, peruukkeja eikä syntsaviuluja. Ähem.
No, ohjelmistoon kuuluu nykyään mm. Deep Purplea, HIMiä, Popedaa, Espanjalaista jazzia tangoksi sovitettuna ja Kultaisen harmonikan konserttihaitariteoksia instrumentaalivalssina. On pyritty rohkeasti hakemaan omaa tyyliä ja omaa paikkaa laajassa laadukkaiden tanssiorkestereiden kirjossa - tekemään jotain erilaista, erottumaan joukosta. Toki perinteikkäitä biisejä unohtamatta.
Ohjelmisto on kuitenkin asia, joka on jatkuvan kritiikin kohteena, teki sen millaiseksi tahansa. Aikanaan Kulkurit soittivat baareissa pääasiassa rokettirollia ja Agents-rautalankaa. Ohjelmistoa piti kuitenkin laajentaa koskemaan useita perinteisiä tanssilajeja jotta bändistä tuli salonkikelpoinen esim. lavatanssihommiin. Tuumasta toimeen.
On uusittu ohjelmistoa, reenattu hidasta ja nopeaa valssia, jenkkaa, tangoa, foksia, humppaa, rumbaa, cha-chata sun muita powerballadeja ja näitä kaikkia esitetään mahdollisimman monipuolisesti pitkin Suomen lavoja.
Mitä sitten tapahtuu? Tulee yleisön joukosta heippalappu jossa kerrotaan että SOITTAKAA OIKEAA TANSSIMUSIIKKIA. Ei sellaista jenkan renkutusta kuulemma kukaan halua tanssia. Asiakaspalveluammatissahan tässä ollaan. Joskus vaan ei oikein pysy kärryillä.
Laulu- ja soitinyhtye Agents pisti jossain vaiheessa liinat kiinni, kun kuulemma kyllästyivät kuuntelemaan neuvoja kappaleiden tempoista. Joku tietää aina soittajia paremmin miten mikäkin kappale pitäisi esittää.
Asiasta sen vakavammin poraamatta : Kun kaupan neiti lukee venäläisen metvurstin viivakoodia lukulaitteella, ei kenellekään tule ensimmäisen mieleen mennä auttamaan häntä painelemalla kasskoneen nappuloita sattumanvaraisesti. Kun insinööri piirtelee CAD-piirrustuksia uudesta sähkökaapin kytkennästä, ei kukaan mene piirtelemään kirkkoveneitä ohikulkiessaan paperin toiseen laitaan.
Miksi ihmeessä sitten kuka tahansa voi mennä asiantuntijan ominaisuudessa neuvomaan orkesteria siinä, mikä on oikeaa musiikkia, tai miten sitä tulisi esittää? Rakentava palaute on toki aina tervetullutta, mutta elokuvistakin tuttu "paskaa, ei kaupallista potentiaalia" - tyyppiset lausumat eivät ole sitä.
Summa summarum : täydellistä ohjelmistoa ei olekaan, koska hyvä biisi on aina kuulijan korvassa. Joku linja pitää silti valita, ja tämä toteutetaan oman tyylitajun ja ammattitaidon puitteissa niin hyvin kuin mahdollista.
Makuasioita :
Joku juo maitoa, toinen keskikaljaa, kolmas punaviiniä. Jos näitä kaikkia juodaan samaan aikaan, saadaan aikaan omituista litkua, joka maistuu kaikkien mielestä kamalalta.
-Pastori-
Mäntymotellilla esiintyi lisäksemme drag queen Miss Divet (Kyseessä ei siis ollut kiihdytysautoiluun liittyvän missikilpailun voittaja). Ohjelmiston kattaus ei näin ollen ollut ihan perinteisimmästä päästä.
Ohjelmiston valinta on oma taiteenlajinsa myös soittopuolella. Homma on jatkuvaa tasapainottelua monipuolisuuden, asiakaspalvelun, omaperäisyyden ja mielekkyyden välillä. Mikä on hyvää musiikkia? Onko hyvä ohjelmisto sellainen, joka tarjoaa yllätyksiä ja uusia elämyksiä, vai sellainen, joka koostuu tutuista kappaleista jotka kaikki tuntevat? Pitääkö soittaa perinteisesti kappaleiden alkuperäisillä sovituksilla, vai saako sovituksiin luoda omaa näkemystä? Saako kappaleita muokata rajustikin, vai pitääkö niissä säilyttää alkuperäinen henki?
Paljon kysymyksiä, vielä enemmän vastauksia. Musiikki on nimittäin sellainen kulutushyödyke, josta jokaisella on hyvin, hyvin erilainen näkemys.
Kulkureilla on ollut nyt sellainen orastava tendenssi, että napataan tuttuja kappaleita hyvin erilaisista ympyröistä ja sovitetaan niitä oman soundifiltterin läpi tanssimusiikkimuotoon. Tämä ei siis edelleenkään tarkota viiksiä, peruukkeja eikä syntsaviuluja. Ähem.
No, ohjelmistoon kuuluu nykyään mm. Deep Purplea, HIMiä, Popedaa, Espanjalaista jazzia tangoksi sovitettuna ja Kultaisen harmonikan konserttihaitariteoksia instrumentaalivalssina. On pyritty rohkeasti hakemaan omaa tyyliä ja omaa paikkaa laajassa laadukkaiden tanssiorkestereiden kirjossa - tekemään jotain erilaista, erottumaan joukosta. Toki perinteikkäitä biisejä unohtamatta.
Ohjelmisto on kuitenkin asia, joka on jatkuvan kritiikin kohteena, teki sen millaiseksi tahansa. Aikanaan Kulkurit soittivat baareissa pääasiassa rokettirollia ja Agents-rautalankaa. Ohjelmistoa piti kuitenkin laajentaa koskemaan useita perinteisiä tanssilajeja jotta bändistä tuli salonkikelpoinen esim. lavatanssihommiin. Tuumasta toimeen.
On uusittu ohjelmistoa, reenattu hidasta ja nopeaa valssia, jenkkaa, tangoa, foksia, humppaa, rumbaa, cha-chata sun muita powerballadeja ja näitä kaikkia esitetään mahdollisimman monipuolisesti pitkin Suomen lavoja.
Mitä sitten tapahtuu? Tulee yleisön joukosta heippalappu jossa kerrotaan että SOITTAKAA OIKEAA TANSSIMUSIIKKIA. Ei sellaista jenkan renkutusta kuulemma kukaan halua tanssia. Asiakaspalveluammatissahan tässä ollaan. Joskus vaan ei oikein pysy kärryillä.
Laulu- ja soitinyhtye Agents pisti jossain vaiheessa liinat kiinni, kun kuulemma kyllästyivät kuuntelemaan neuvoja kappaleiden tempoista. Joku tietää aina soittajia paremmin miten mikäkin kappale pitäisi esittää.
Asiasta sen vakavammin poraamatta : Kun kaupan neiti lukee venäläisen metvurstin viivakoodia lukulaitteella, ei kenellekään tule ensimmäisen mieleen mennä auttamaan häntä painelemalla kasskoneen nappuloita sattumanvaraisesti. Kun insinööri piirtelee CAD-piirrustuksia uudesta sähkökaapin kytkennästä, ei kukaan mene piirtelemään kirkkoveneitä ohikulkiessaan paperin toiseen laitaan.
Miksi ihmeessä sitten kuka tahansa voi mennä asiantuntijan ominaisuudessa neuvomaan orkesteria siinä, mikä on oikeaa musiikkia, tai miten sitä tulisi esittää? Rakentava palaute on toki aina tervetullutta, mutta elokuvistakin tuttu "paskaa, ei kaupallista potentiaalia" - tyyppiset lausumat eivät ole sitä.
Summa summarum : täydellistä ohjelmistoa ei olekaan, koska hyvä biisi on aina kuulijan korvassa. Joku linja pitää silti valita, ja tämä toteutetaan oman tyylitajun ja ammattitaidon puitteissa niin hyvin kuin mahdollista.
Makuasioita :
Joku juo maitoa, toinen keskikaljaa, kolmas punaviiniä. Jos näitä kaikkia juodaan samaan aikaan, saadaan aikaan omituista litkua, joka maistuu kaikkien mielestä kamalalta.
-Pastori-
maanantai 22. kesäkuuta 2009
Köyhän päivän uutisia
Joskus harmittaa kun olo tuntuu köyhältä. Olo on kuin Aku Ankalla. Laskuja ja uhkavaateita satelee postilaatikosta sellaisia määriä, että niillä voi lämmittää talon kun syksyn viileys saapuu. Jotenkin vain tuntuu ettei raha oikein riitä mihinkään. Ei pysty esimerkiksi halutessaan rakentamaan Titanicin kopiota Kiiminkiin 30 miljoonalla eurolla kuten Sukarin Toivo taannoin. Mr J tokaisi asiasta kuullessaan, että rakentaisi nyt "edes vittu sairaalan tai vanhainkodin".
Toivo Sukari haluaa kuitenkin selvästi viestiä näin lama-ajan kunniaksi, että maakunnat ja niihin rakennetut ostosparatiisit ovat vahvoja kuin höyrylaiva, joka uppoaa jäämereen vieden mukanaan 1500 ihmistä. Hanke työllistänee suunnilleen saman verran, mikä on toki positiivista.
On selvää, että tälläinen vetää varmasti turisteja puoleensa. Ihmisiä kun yleisesti ottaen kiinnostaa kaikenlainen megalomania ja siihen liittyvä tuhon odotus. Ilmiö on vähän sama kuin esimerkiksi tosi-tv:tä seuratessa - halutaan nähdä kun joku haukkaa paskaa (joskus jopa konkreettisesti) niin lujaa että heikompia hirvittää.
Mutta puhe oli siis rahan puutteesta.
Rahan määrä on hyvin suhteellinen käsite. Ajatellaanpa vaikka sikariportaan työntekoa. Jotkut asianosaiset pitävät Fortumin hallintoneuvoston kokoukseen 4-5 kertaa vuositasolla osallistuneille maksettavaa 13 000 euron palkkiota kohtuullisena. Kyseisessä artikkelissa Fortumin hallintoneuvoston puheenjohtaja perusteli tätä kohtuullista palkkiotaan sillä, että kokouksiin ja niiden valmisteluihin menee aikaa. Joku vittumaisempi kaveri voisi tietysti veistellä huumoria siitä, että Suomessa moni painaa samanlaisella vuosipalkalla 8-tuntisia työpäiviä keskimäärin 260 kappaletta vuodessa.
Palkkio on hyvin kohtuullinen siinäkin mielessä, että moisessa kokouksessa istuvilla ei ole minkäänlaista valtaa eikä vastuuta tekemisistään. Sen sijaan monilla tonnilla kuussa elävillä pätkätyöllistetyillä on kuitenkin potkujen uhalla otettava vastuu heidät työllistävän yrityksen toiminnan pyörittämisestä. Aikaahan siinäkin toki menee.
Tälläisiä tonnilla kuussa elävien esiintymisilmiötä kutsutaan suhteelliseksi köyhyydeksi.
Kuten maksettavan palkan suuruus, myös köyhyys voi siis olla suhteellista. Ajatellaanpa esim. Helsingin sosiaalijohtajan Paavo Voutilaisen työhuonetta. Miesparka on joutunut hoitamaan suhteellisen köyhien ihmisten asioita työtilassa, jonka sisustus on maksanut 71 900 euroa - ts. suhteellisesti köyhän ihmisen 6 vuoden palkan. Ilmeisesti myös järjen köyhyys on suhteellista.
Suhteellisen järjetöntä sen sijaan on se, että ihmiset joilla on varaa ostella asuntoja suoralla rahalla kaappaavat miljonäärisuvun tyttäriä rahoittaakseen harrastuksiaan. Yritysjuristi Juha Turunen pääsi kertaheitolla historiaan Suomen kohutuimman sekä ääliömäisimmän kidnappausdraaman pääarkkitehtina. Oletettavasti Turkulaisuutta ei tämän sarjan sekoilussa voida pitää lieventävänä asianhaarana. No, mitä isot edellä, sitä pienet perässä - Kun mikään ei riitä.
Myös järjenjuoksu voi olla suhteellista. Tämän todistaa Matti Vanhanen joka on hyvää vauhtia muuttumassa Suomen huonomuistisimmaksi pääministeriksi. Ilmeisesti hän ei ole suhteellisen köyhä, koska hänen ei tarvitse palavasti muistella mistä kaikkialta rahaa tileille tipahtelee. Muutama miljoona sieltä täältä, Nova groupilta tai anopilta joululahjaksi, mene tiedä. Onneksi on Mertala, joka alkaa sädehtiä aina kun Matilla on vaikeuksia. Tämä kirkas loiste poistaa kaikki epäilyksen pilvet kansan muistista ja saa pääministerimme uuniperunan sakkauttamat äänijänteet puhumaan pehmoisia iltapäivälehdille.
Kokoomuksen rehtihenkiset kemoonit sentään muistavat lahjoittajia reilulla sauna-illalla. Sukarin Toivon lisäksi pyyhe päällä siellä nähtiin Nova Groupin toimitusjohtajakin - herra jonka nimi on enteellisesti Yli-Saunamäki. Suomalaiset ovat niin tyhmää ja yksinkertaista porukkaa, että ne alkavat epäillä että tälläiset saunakerhot jotenkin pystyvät vaikuttamaan politiikkaan maksamalla miljoonia keskustan vaalirahastoon. Todellisuudessa tälläinen saunottelu vain kuuluu toimenkuvaan.
Kippis ja hyvää kesää.
-Pastori-
Toivo Sukari haluaa kuitenkin selvästi viestiä näin lama-ajan kunniaksi, että maakunnat ja niihin rakennetut ostosparatiisit ovat vahvoja kuin höyrylaiva, joka uppoaa jäämereen vieden mukanaan 1500 ihmistä. Hanke työllistänee suunnilleen saman verran, mikä on toki positiivista.
On selvää, että tälläinen vetää varmasti turisteja puoleensa. Ihmisiä kun yleisesti ottaen kiinnostaa kaikenlainen megalomania ja siihen liittyvä tuhon odotus. Ilmiö on vähän sama kuin esimerkiksi tosi-tv:tä seuratessa - halutaan nähdä kun joku haukkaa paskaa (joskus jopa konkreettisesti) niin lujaa että heikompia hirvittää.
Mutta puhe oli siis rahan puutteesta.
Rahan määrä on hyvin suhteellinen käsite. Ajatellaanpa vaikka sikariportaan työntekoa. Jotkut asianosaiset pitävät Fortumin hallintoneuvoston kokoukseen 4-5 kertaa vuositasolla osallistuneille maksettavaa 13 000 euron palkkiota kohtuullisena. Kyseisessä artikkelissa Fortumin hallintoneuvoston puheenjohtaja perusteli tätä kohtuullista palkkiotaan sillä, että kokouksiin ja niiden valmisteluihin menee aikaa. Joku vittumaisempi kaveri voisi tietysti veistellä huumoria siitä, että Suomessa moni painaa samanlaisella vuosipalkalla 8-tuntisia työpäiviä keskimäärin 260 kappaletta vuodessa.
Palkkio on hyvin kohtuullinen siinäkin mielessä, että moisessa kokouksessa istuvilla ei ole minkäänlaista valtaa eikä vastuuta tekemisistään. Sen sijaan monilla tonnilla kuussa elävillä pätkätyöllistetyillä on kuitenkin potkujen uhalla otettava vastuu heidät työllistävän yrityksen toiminnan pyörittämisestä. Aikaahan siinäkin toki menee.
Tälläisiä tonnilla kuussa elävien esiintymisilmiötä kutsutaan suhteelliseksi köyhyydeksi.
Kuten maksettavan palkan suuruus, myös köyhyys voi siis olla suhteellista. Ajatellaanpa esim. Helsingin sosiaalijohtajan Paavo Voutilaisen työhuonetta. Miesparka on joutunut hoitamaan suhteellisen köyhien ihmisten asioita työtilassa, jonka sisustus on maksanut 71 900 euroa - ts. suhteellisesti köyhän ihmisen 6 vuoden palkan. Ilmeisesti myös järjen köyhyys on suhteellista.
Suhteellisen järjetöntä sen sijaan on se, että ihmiset joilla on varaa ostella asuntoja suoralla rahalla kaappaavat miljonäärisuvun tyttäriä rahoittaakseen harrastuksiaan. Yritysjuristi Juha Turunen pääsi kertaheitolla historiaan Suomen kohutuimman sekä ääliömäisimmän kidnappausdraaman pääarkkitehtina. Oletettavasti Turkulaisuutta ei tämän sarjan sekoilussa voida pitää lieventävänä asianhaarana. No, mitä isot edellä, sitä pienet perässä - Kun mikään ei riitä.
Myös järjenjuoksu voi olla suhteellista. Tämän todistaa Matti Vanhanen joka on hyvää vauhtia muuttumassa Suomen huonomuistisimmaksi pääministeriksi. Ilmeisesti hän ei ole suhteellisen köyhä, koska hänen ei tarvitse palavasti muistella mistä kaikkialta rahaa tileille tipahtelee. Muutama miljoona sieltä täältä, Nova groupilta tai anopilta joululahjaksi, mene tiedä. Onneksi on Mertala, joka alkaa sädehtiä aina kun Matilla on vaikeuksia. Tämä kirkas loiste poistaa kaikki epäilyksen pilvet kansan muistista ja saa pääministerimme uuniperunan sakkauttamat äänijänteet puhumaan pehmoisia iltapäivälehdille.
Kokoomuksen rehtihenkiset kemoonit sentään muistavat lahjoittajia reilulla sauna-illalla. Sukarin Toivon lisäksi pyyhe päällä siellä nähtiin Nova Groupin toimitusjohtajakin - herra jonka nimi on enteellisesti Yli-Saunamäki. Suomalaiset ovat niin tyhmää ja yksinkertaista porukkaa, että ne alkavat epäillä että tälläiset saunakerhot jotenkin pystyvät vaikuttamaan politiikkaan maksamalla miljoonia keskustan vaalirahastoon. Todellisuudessa tälläinen saunottelu vain kuuluu toimenkuvaan.
Kippis ja hyvää kesää.
-Pastori-
torstai 28. toukokuuta 2009
Alistamisleikkejä
Telekommunikaation hiljentyminen maksamattomiin laskuihin on viime aikoina hillinnyt allekirjoittaneen intoa jakaa ajatuksiaan internetissä. Linjoja palautellessa päätinkin sitten kopotella luontevaa aasisiltaa pitkin päivän asiaan ja hirnua tällä kertaa teleoperaattoreista.
DNA on paitsi ihmisen genetiikkaan liittyvä kirjainyhdistelmä, myöskin Suomalainen teleoperaattoriyritys joka on pysynyt julkisuudessa vuodesta toiseen. Suuren yleisön keskuuteen DNA laskeutui viimeistään tv-mainoskampanjallaan "elämä on" jossa oli nuoria stadilaisjuppeja, jalokiviä ja puutarhatonttuja. Kyseistä hokemaa kuultiin arkikielessäkin milloin missäkin asiayhteydessä ja slogani saavutti jonkinlaisen kulttimaineen mainonnan alan ihmisten piireissä. Nyttemmin mainoksen maksanut firma on päässyt toisenlaiseen kulttimaineeseen Suomen härskeimpänä yrityksenä.
Elämä on kallista ja DNA halpaa, ainakin mitä tulee eettisyyteen ja palkanmaksukykyyn. TU:n teettämän selvityksen mukaan henkilöstölle ei makseta kunnollista palkkaa, ylityökorvauksista ja lomakorvauksista ei ole kuultukaan ja mikäli asia jotakuta valveutunutta työntekijää häiritsee, käytetään painostukeinona töiden loppumisen uhkaa.
Ilmeisesti yrityksen johtoporrasta kansoittavat härskit vanhat sedät, koska firman mainoksissa on pystyrintaisia partiotyttöjä sekä kaksimielisiä vihjauksia, ja koska firmasta tehty selvitys osoittaa että yrityksen halutuinta työvoimaa ovat alistuvat ja nöyrät nuoret, joita voi käyttää varsinkin vuokrasuhteessa härskisti hyväksi. Liekö kyse sitten huonoista geeneistä, vai mitä tällä DNA:lla sitten ikinä tarkoitetaankaan.
Joka tapauksessa yrityksen mediastrategia saa hauskoja piirteitä, kun yhdistellään firman nimestä syntynyt suvunjatkamisassosiaatio (DNA) ja "elämä on"-mainoksen rikkaat jupit halpaan vuokratyövoimaan sekä nöyriin nuoriin naisiin ja tarkastellaan syntynyttä keitosta Freudilaisesta näkökulmasta.
DNA on nostanut sittemmin metelin toimihenkilöunionin selvityksestä, ja DNA kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko pyörittelee hämmästyneenä silmiään : Ei se noin ollut. Heillä kuulemma on palkat ja työolot kohdallaan.
Aavikon kommentin mukaan työntekijöiden oloja pyritään aktiivisesti parantamaan. Tekemistä riittää, koska DNA:n tiedotteen antamien lukujen mukaan (Palkkakeskiarvo 3864,68 € kuukaudessa, keskituntiansio 14,58 € tunnissa) henkilöstö painaa keskimäärin 265 työtuntia kuukaudessa. On hyvä että DNA työllistää nuoria, vanhemmat tuskin jaksaisivat painaa keskimäärin 13-tuntisia työpäiviä kun on esim. perheitä ja muuta velvoitetta mikä häiritsee sitoutumista yrityksen arvoihin.
Täytyy kuitenkin todeta, että DNA on yrityksenä vahvasti ajan hermolla. Nöyryytys, halveksunta, kiristys ja väheksyminenhän ovat päivän sana paitsi tosi-tv-ohjelmissa, myös yritysmaailmassa. Kun on tätä lamaa nähkääs. Sillä verukkeella voidaankin sitten päästää pirut irti ja ryhtyä fiilistelemään omassa vallantunteessa ja heittelemään ihmisiä ja esineitä ulos firmojen ovista ja ikkunoista. Jäljelle jäävät saavat tuta nahoissaan mitä tarkoittaa työtehtävien jakaminen, organisaatiomuutos, yrityksen tervehdyttäminen, dynaamisuus, palkkajoustot sekä tulosvastuu.
Siinä rumbassa jää joku Johanna Tukiaisen uusi single aika kauas shokkilistan kärkipäästä.
Parhaat naurut aikoihin sain kun luin että yrityksissä yritetään vakuuttaa työntekijöitä siitä, että palkanalennukset ovat nykyään se trendi johon kaikkien työntekijöiden pitää ilosta kirkuen lähteä mukaan Me-hengen ja yritystalkoiden hengessä. Jotenkin vaan kyseinen Me-henki unohtuu aina siinä vaiheessa kun osakkeiden kurssi nousee raketin lailla yhtä nousukauden talouskäyrien kanssa ja duunari (jolla ei ole yrityksen osakkeita) jää nuolemaan rasvaisia näppejään.
Palkanalennukset voisivat kyllä sinäänsä toimia, jos jousto toimisi nousukaudella toiseenkin suuntaan. Reaalitilanne on kuitenkin hyvin toisenlainen. Nousukaudella duunarit ovat voimavara, laskukaudella rasite josta pitää päästä eroon. Laman ja irtisanomisten väliin voi helposti vetää yhtäläisyysmerkin. Irtisanomisten todellinen tarve on sitten asia erikseen.
Yritysmaailman innovaattoreiden kirkkaimat kynttilät ovat kuitenkin keksineet toisenlaisen keinon kohentaa yrityksien taloutta. Kantava ajatus on yksinkertaisuudessaan seuraava :
Pidetään työntekijät töissä, mutta maksetaan osa palkasta markkinakorkoisena lainana.
Ajatus on ällistyttävä, mutta tarkemmin tarkasteltuna melko luonnollinen munanjatke sille tielle jota esim. juuri DNA on lähtenyt tallustelemaan. Työntekijän tulisi olla siinä määrin kiitollinen laupealle yritysjohdolle työpaikastaan, että hänen pitäisi maksaa siitä etuoikeudesta että saa olla töissä. Ajatuskuvion pohjalla lietteenä lilluvan kusipäisyyden ja röyhkeyden määrä on sanoinkuvaamaton.
Eipä siinä, nahkaremmi kaulaan vaan ja töihin. Onhan sitä töitä tekevälle riittänyt muinaisessa Egyptissäkin kun niitä pyramideja rakennettiin. Pitäähän faaraoiden saada palatsinsa. Nyt ruvetaan kaikki ahkerasti joukolla rakentamaan tulevaisuutta.
-Pastori-
DNA on paitsi ihmisen genetiikkaan liittyvä kirjainyhdistelmä, myöskin Suomalainen teleoperaattoriyritys joka on pysynyt julkisuudessa vuodesta toiseen. Suuren yleisön keskuuteen DNA laskeutui viimeistään tv-mainoskampanjallaan "elämä on" jossa oli nuoria stadilaisjuppeja, jalokiviä ja puutarhatonttuja. Kyseistä hokemaa kuultiin arkikielessäkin milloin missäkin asiayhteydessä ja slogani saavutti jonkinlaisen kulttimaineen mainonnan alan ihmisten piireissä. Nyttemmin mainoksen maksanut firma on päässyt toisenlaiseen kulttimaineeseen Suomen härskeimpänä yrityksenä.
Elämä on kallista ja DNA halpaa, ainakin mitä tulee eettisyyteen ja palkanmaksukykyyn. TU:n teettämän selvityksen mukaan henkilöstölle ei makseta kunnollista palkkaa, ylityökorvauksista ja lomakorvauksista ei ole kuultukaan ja mikäli asia jotakuta valveutunutta työntekijää häiritsee, käytetään painostukeinona töiden loppumisen uhkaa.
Ilmeisesti yrityksen johtoporrasta kansoittavat härskit vanhat sedät, koska firman mainoksissa on pystyrintaisia partiotyttöjä sekä kaksimielisiä vihjauksia, ja koska firmasta tehty selvitys osoittaa että yrityksen halutuinta työvoimaa ovat alistuvat ja nöyrät nuoret, joita voi käyttää varsinkin vuokrasuhteessa härskisti hyväksi. Liekö kyse sitten huonoista geeneistä, vai mitä tällä DNA:lla sitten ikinä tarkoitetaankaan.
Joka tapauksessa yrityksen mediastrategia saa hauskoja piirteitä, kun yhdistellään firman nimestä syntynyt suvunjatkamisassosiaatio (DNA) ja "elämä on"-mainoksen rikkaat jupit halpaan vuokratyövoimaan sekä nöyriin nuoriin naisiin ja tarkastellaan syntynyttä keitosta Freudilaisesta näkökulmasta.
DNA on nostanut sittemmin metelin toimihenkilöunionin selvityksestä, ja DNA kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko pyörittelee hämmästyneenä silmiään : Ei se noin ollut. Heillä kuulemma on palkat ja työolot kohdallaan.
Aavikon kommentin mukaan työntekijöiden oloja pyritään aktiivisesti parantamaan. Tekemistä riittää, koska DNA:n tiedotteen antamien lukujen mukaan (Palkkakeskiarvo 3864,68 € kuukaudessa, keskituntiansio 14,58 € tunnissa) henkilöstö painaa keskimäärin 265 työtuntia kuukaudessa. On hyvä että DNA työllistää nuoria, vanhemmat tuskin jaksaisivat painaa keskimäärin 13-tuntisia työpäiviä kun on esim. perheitä ja muuta velvoitetta mikä häiritsee sitoutumista yrityksen arvoihin.
Täytyy kuitenkin todeta, että DNA on yrityksenä vahvasti ajan hermolla. Nöyryytys, halveksunta, kiristys ja väheksyminenhän ovat päivän sana paitsi tosi-tv-ohjelmissa, myös yritysmaailmassa. Kun on tätä lamaa nähkääs. Sillä verukkeella voidaankin sitten päästää pirut irti ja ryhtyä fiilistelemään omassa vallantunteessa ja heittelemään ihmisiä ja esineitä ulos firmojen ovista ja ikkunoista. Jäljelle jäävät saavat tuta nahoissaan mitä tarkoittaa työtehtävien jakaminen, organisaatiomuutos, yrityksen tervehdyttäminen, dynaamisuus, palkkajoustot sekä tulosvastuu.
Siinä rumbassa jää joku Johanna Tukiaisen uusi single aika kauas shokkilistan kärkipäästä.
Parhaat naurut aikoihin sain kun luin että yrityksissä yritetään vakuuttaa työntekijöitä siitä, että palkanalennukset ovat nykyään se trendi johon kaikkien työntekijöiden pitää ilosta kirkuen lähteä mukaan Me-hengen ja yritystalkoiden hengessä. Jotenkin vaan kyseinen Me-henki unohtuu aina siinä vaiheessa kun osakkeiden kurssi nousee raketin lailla yhtä nousukauden talouskäyrien kanssa ja duunari (jolla ei ole yrityksen osakkeita) jää nuolemaan rasvaisia näppejään.
Palkanalennukset voisivat kyllä sinäänsä toimia, jos jousto toimisi nousukaudella toiseenkin suuntaan. Reaalitilanne on kuitenkin hyvin toisenlainen. Nousukaudella duunarit ovat voimavara, laskukaudella rasite josta pitää päästä eroon. Laman ja irtisanomisten väliin voi helposti vetää yhtäläisyysmerkin. Irtisanomisten todellinen tarve on sitten asia erikseen.
Yritysmaailman innovaattoreiden kirkkaimat kynttilät ovat kuitenkin keksineet toisenlaisen keinon kohentaa yrityksien taloutta. Kantava ajatus on yksinkertaisuudessaan seuraava :
Pidetään työntekijät töissä, mutta maksetaan osa palkasta markkinakorkoisena lainana.
Ajatus on ällistyttävä, mutta tarkemmin tarkasteltuna melko luonnollinen munanjatke sille tielle jota esim. juuri DNA on lähtenyt tallustelemaan. Työntekijän tulisi olla siinä määrin kiitollinen laupealle yritysjohdolle työpaikastaan, että hänen pitäisi maksaa siitä etuoikeudesta että saa olla töissä. Ajatuskuvion pohjalla lietteenä lilluvan kusipäisyyden ja röyhkeyden määrä on sanoinkuvaamaton.
Eipä siinä, nahkaremmi kaulaan vaan ja töihin. Onhan sitä töitä tekevälle riittänyt muinaisessa Egyptissäkin kun niitä pyramideja rakennettiin. Pitäähän faaraoiden saada palatsinsa. Nyt ruvetaan kaikki ahkerasti joukolla rakentamaan tulevaisuutta.
-Pastori-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)