Köyhän päivän uutisia

Joskus harmittaa kun olo tuntuu köyhältä. Olo on kuin Aku Ankalla. Laskuja ja uhkavaateita satelee postilaatikosta sellaisia määriä, että niillä voi lämmittää talon kun syksyn viileys saapuu. Jotenkin vain tuntuu ettei raha oikein riitä mihinkään. Ei pysty esimerkiksi halutessaan rakentamaan Titanicin kopiota Kiiminkiin 30 miljoonalla eurolla kuten Sukarin Toivo taannoin. Mr J tokaisi asiasta kuullessaan, että rakentaisi nyt "edes vittu sairaalan tai vanhainkodin".


Toivo Sukari haluaa kuitenkin selvästi viestiä näin lama-ajan kunniaksi, että maakunnat ja niihin rakennetut ostosparatiisit ovat vahvoja kuin höyrylaiva, joka uppoaa jäämereen vieden mukanaan 1500 ihmistä. Hanke työllistänee suunnilleen saman verran, mikä on toki positiivista.

On selvää, että tälläinen vetää varmasti turisteja puoleensa. Ihmisiä kun yleisesti ottaen kiinnostaa kaikenlainen megalomania ja siihen liittyvä tuhon odotus. Ilmiö on vähän sama kuin esimerkiksi tosi-tv:tä seuratessa - halutaan nähdä kun joku haukkaa paskaa (joskus jopa konkreettisesti) niin lujaa että heikompia hirvittää.


Mutta puhe oli siis rahan puutteesta.


Rahan määrä on hyvin suhteellinen käsite. Ajatellaanpa vaikka sikariportaan työntekoa. Jotkut asianosaiset pitävät Fortumin hallintoneuvoston kokoukseen 4-5 kertaa vuositasolla osallistuneille maksettavaa 13 000 euron palkkiota kohtuullisena. Kyseisessä artikkelissa Fortumin hallintoneuvoston puheenjohtaja perusteli tätä kohtuullista palkkiotaan sillä, että kokouksiin ja niiden valmisteluihin menee aikaa. Joku vittumaisempi kaveri voisi tietysti veistellä huumoria siitä, että Suomessa moni painaa samanlaisella vuosipalkalla 8-tuntisia työpäiviä keskimäärin 260 kappaletta vuodessa.

Palkkio on hyvin kohtuullinen siinäkin mielessä, että moisessa kokouksessa istuvilla ei ole minkäänlaista valtaa eikä vastuuta tekemisistään. Sen sijaan monilla tonnilla kuussa elävillä pätkätyöllistetyillä on kuitenkin potkujen uhalla otettava vastuu heidät työllistävän yrityksen toiminnan pyörittämisestä. Aikaahan siinäkin toki menee.


Tälläisiä tonnilla kuussa elävien esiintymisilmiötä kutsutaan suhteelliseksi köyhyydeksi.

Kuten maksettavan palkan suuruus, myös köyhyys voi siis olla suhteellista. Ajatellaanpa esim. Helsingin sosiaalijohtajan Paavo Voutilaisen työhuonetta. Miesparka on joutunut hoitamaan suhteellisen köyhien ihmisten asioita työtilassa, jonka sisustus on maksanut 71 900 euroa - ts. suhteellisesti köyhän ihmisen 6 vuoden palkan. Ilmeisesti myös järjen köyhyys on suhteellista.


Suhteellisen järjetöntä sen sijaan on se, että ihmiset joilla on varaa ostella asuntoja suoralla rahalla kaappaavat miljonäärisuvun tyttäriä rahoittaakseen harrastuksiaan. Yritysjuristi Juha Turunen pääsi kertaheitolla historiaan Suomen kohutuimman sekä ääliömäisimmän kidnappausdraaman pääarkkitehtina. Oletettavasti Turkulaisuutta ei tämän sarjan sekoilussa voida pitää lieventävänä asianhaarana. No, mitä isot edellä, sitä pienet perässä - Kun mikään ei riitä.



Myös järjenjuoksu voi olla suhteellista. Tämän todistaa Matti Vanhanen joka on hyvää vauhtia muuttumassa Suomen huonomuistisimmaksi pääministeriksi. Ilmeisesti hän ei ole suhteellisen köyhä, koska hänen ei tarvitse palavasti muistella mistä kaikkialta rahaa tileille tipahtelee. Muutama miljoona sieltä täältä, Nova groupilta tai anopilta joululahjaksi, mene tiedä. Onneksi on Mertala, joka alkaa sädehtiä aina kun Matilla on vaikeuksia. Tämä kirkas loiste poistaa kaikki epäilyksen pilvet kansan muistista ja saa pääministerimme uuniperunan sakkauttamat äänijänteet puhumaan pehmoisia iltapäivälehdille.

Kokoomuksen rehtihenkiset kemoonit sentään muistavat lahjoittajia reilulla sauna-illalla. Sukarin Toivon lisäksi pyyhe päällä siellä nähtiin Nova Groupin toimitusjohtajakin - herra jonka nimi on enteellisesti Yli-Saunamäki. Suomalaiset ovat niin tyhmää ja yksinkertaista porukkaa, että ne alkavat epäillä että tälläiset saunakerhot jotenkin pystyvät vaikuttamaan politiikkaan maksamalla miljoonia keskustan vaalirahastoon. Todellisuudessa tälläinen saunottelu vain kuuluu toimenkuvaan.



Kippis ja hyvää kesää.





-Pastori-

Alistamisleikkejä

Telekommunikaation hiljentyminen maksamattomiin laskuihin on viime aikoina hillinnyt allekirjoittaneen intoa jakaa ajatuksiaan internetissä. Linjoja palautellessa päätinkin sitten kopotella luontevaa aasisiltaa pitkin päivän asiaan ja hirnua tällä kertaa teleoperaattoreista.


DNA on paitsi ihmisen genetiikkaan liittyvä kirjainyhdistelmä, myöskin Suomalainen teleoperaattoriyritys joka on pysynyt julkisuudessa vuodesta toiseen. Suuren yleisön keskuuteen DNA laskeutui viimeistään tv-mainoskampanjallaan "elämä on" jossa oli nuoria stadilaisjuppeja, jalokiviä ja puutarhatonttuja. Kyseistä hokemaa kuultiin arkikielessäkin milloin missäkin asiayhteydessä ja slogani saavutti jonkinlaisen kulttimaineen mainonnan alan ihmisten piireissä. Nyttemmin mainoksen maksanut firma on päässyt toisenlaiseen kulttimaineeseen Suomen härskeimpänä yrityksenä.


Elämä on kallista ja DNA halpaa, ainakin mitä tulee eettisyyteen ja palkanmaksukykyyn. TU:n teettämän selvityksen mukaan henkilöstölle ei makseta kunnollista palkkaa, ylityökorvauksista ja lomakorvauksista ei ole kuultukaan ja mikäli asia jotakuta valveutunutta työntekijää häiritsee, käytetään painostukeinona töiden loppumisen uhkaa.

Ilmeisesti yrityksen johtoporrasta kansoittavat härskit vanhat sedät, koska firman mainoksissa on pystyrintaisia partiotyttöjä sekä kaksimielisiä vihjauksia, ja koska firmasta tehty selvitys osoittaa että yrityksen halutuinta työvoimaa ovat alistuvat ja nöyrät nuoret, joita voi käyttää varsinkin vuokrasuhteessa härskisti hyväksi. Liekö kyse sitten huonoista geeneistä, vai mitä tällä DNA:lla sitten ikinä tarkoitetaankaan.

Joka tapauksessa yrityksen mediastrategia saa hauskoja piirteitä, kun yhdistellään firman nimestä syntynyt suvunjatkamisassosiaatio (DNA) ja "elämä on"-mainoksen rikkaat jupit halpaan vuokratyövoimaan sekä nöyriin nuoriin naisiin ja tarkastellaan syntynyttä keitosta Freudilaisesta näkökulmasta.

DNA on nostanut sittemmin metelin toimihenkilöunionin selvityksestä, ja DNA kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko pyörittelee hämmästyneenä silmiään : Ei se noin ollut. Heillä kuulemma on palkat ja työolot kohdallaan.

Aavikon kommentin mukaan työntekijöiden oloja pyritään aktiivisesti parantamaan. Tekemistä riittää, koska DNA:n tiedotteen antamien lukujen mukaan (Palkkakeskiarvo 3864,68 € kuukaudessa, keskituntiansio 14,58 € tunnissa) henkilöstö painaa keskimäärin 265 työtuntia kuukaudessa. On hyvä että DNA työllistää nuoria, vanhemmat tuskin jaksaisivat painaa keskimäärin 13-tuntisia työpäiviä kun on esim. perheitä ja muuta velvoitetta mikä häiritsee sitoutumista yrityksen arvoihin.

Täytyy kuitenkin todeta, että DNA on yrityksenä vahvasti ajan hermolla. Nöyryytys, halveksunta, kiristys ja väheksyminenhän ovat päivän sana paitsi tosi-tv-ohjelmissa, myös yritysmaailmassa. Kun on tätä lamaa nähkääs. Sillä verukkeella voidaankin sitten päästää pirut irti ja ryhtyä fiilistelemään omassa vallantunteessa ja heittelemään ihmisiä ja esineitä ulos firmojen ovista ja ikkunoista. Jäljelle jäävät saavat tuta nahoissaan mitä tarkoittaa työtehtävien jakaminen, organisaatiomuutos, yrityksen tervehdyttäminen, dynaamisuus, palkkajoustot sekä tulosvastuu.

Siinä rumbassa jää joku Johanna Tukiaisen uusi single aika kauas shokkilistan kärkipäästä.



Parhaat naurut aikoihin sain kun luin että yrityksissä yritetään vakuuttaa työntekijöitä siitä, että palkanalennukset ovat nykyään se trendi johon kaikkien työntekijöiden pitää ilosta kirkuen lähteä mukaan Me-hengen ja yritystalkoiden hengessä. Jotenkin vaan kyseinen Me-henki unohtuu aina siinä vaiheessa kun osakkeiden kurssi nousee raketin lailla yhtä nousukauden talouskäyrien kanssa ja duunari (jolla ei ole yrityksen osakkeita) jää nuolemaan rasvaisia näppejään.

Palkanalennukset voisivat kyllä sinäänsä toimia, jos jousto toimisi nousukaudella toiseenkin suuntaan. Reaalitilanne on kuitenkin hyvin toisenlainen. Nousukaudella duunarit ovat voimavara, laskukaudella rasite josta pitää päästä eroon. Laman ja irtisanomisten väliin voi helposti vetää yhtäläisyysmerkin. Irtisanomisten todellinen tarve on sitten asia erikseen.


Yritysmaailman innovaattoreiden kirkkaimat kynttilät ovat kuitenkin keksineet toisenlaisen keinon kohentaa yrityksien taloutta. Kantava ajatus on yksinkertaisuudessaan seuraava :

Pidetään työntekijät töissä, mutta maksetaan osa palkasta markkinakorkoisena lainana.

Ajatus on ällistyttävä, mutta tarkemmin tarkasteltuna melko luonnollinen munanjatke sille tielle jota esim. juuri DNA on lähtenyt tallustelemaan. Työntekijän tulisi olla siinä määrin kiitollinen laupealle yritysjohdolle työpaikastaan, että hänen pitäisi maksaa siitä etuoikeudesta että saa olla töissä. Ajatuskuvion pohjalla lietteenä lilluvan kusipäisyyden ja röyhkeyden määrä on sanoinkuvaamaton.


Eipä siinä, nahkaremmi kaulaan vaan ja töihin. Onhan sitä töitä tekevälle riittänyt muinaisessa Egyptissäkin kun niitä pyramideja rakennettiin. Pitäähän faaraoiden saada palatsinsa. Nyt ruvetaan kaikki ahkerasti joukolla rakentamaan tulevaisuutta.



-Pastori-

Mediaa maksuhaluttomille

Jokainen lehtiä säännöllisesti seuraava henkilö Suomessa on varmasti imenyt verkkokalvojensa välityksellä aivokuoreensa tiedon siitä, että Suomi märehtii nyt taloudellisessa lamassa. Lama on seurausta talouden suhdannevaihteluista, eli kun talous hiipuu, on kaikilla talousjärjestelmään kuuluvilla tahoilla (esim. Sinä Itse ja Pertsan kolarikorjaamo) vähemmän ostovoimaa eli pätäkkää, nappulaa, tuohta, massia, riihikuivaa tahi ekua käytettävissään.

Tämä puolestaan aiheuttaa kulutuksen pienenemistä, joka pahentaa laman oireita entisestään, kun yritysten kassavirrat ehtyvät. Kun ei ole mistä maksaa, loppuu elostelu pikaisesti. Tätä kutsutaan vapaaksi markkinataloudeksi (Sallinette tässä "pienen" käsitteellisen oikaisun).



Talousjärjestelmämme on perustunut jo jonkin aikaa kysynnän ja tarjonnan lakeihin, toisin kuin esim. entisissä Neuvostoliiton jäsenmaissa tai vaikkapa Kuubassa, jossa valtio säännöstelee taloutta tiukalla otteella.

Jos nyt kysyt vaikkapa vastaantulevalta kadunmieheltä ihan vaan heittona muistuttaako tämän mielestä Suomen talouselämä enemmän USA:ta vai edesmennyttä NL:ää, vastaus on yli 90 prosentin varmuudella ensimmäinen annetuista vaihtoehdoista (Vanhoja elinvoimaisia vasemmistoänkyröitä tosin on vielä niin paljon elossa, että jätän tähän 10 prosenttia pelivaraa).



Yhteenveto tähän asti luetusta : Elämme vapaan markkinatalouden säätelemässä yhteiskunnassa, jossa valuutan ja hyödykkeiden liikkuvuutta säätelee kysynnän ja tarjonnan laki. Kaikki selvää tähän mennessä?

Hyvä.




Sitten onkin aika lisätä soppaan uutinen, joka ei millään järjellä mahdu edellämainittujen tosiseikkojen seuraksi samaan kattilaan. Ei mene alas vaikka miten nieleskelisi.

"Yleisradion rahoitusta pohtinut työryhmä ehdottaa, että jatkossa rahoitus kerätään erityisellä mediamaksulla. Näin ollen perinteinen tv-lupa poistuu käytöstä vuonna 2011."


Kantava ajatus on lyhyesti seuraava : Televisiolupa korvataan uudella veroluonteisella maksulla, jonka maksaminen tulee olemaan jatkossa pakollista riippumatta siitä, oletko television, radion tai minkään muun maksun perusteena olevan median käyttäjä vai et. Maksun suuruus tulee olemaan sama, olit sitten työtön, työelämässä, eläkkeellä tai opiskelija. Kaikki maksavat. Vastasyntyneistä ei ole tietoa, mutta olettaisin että heidätkin saadaan luovalla mielikuvituksella maksun piiriin tulevaisuuudessa jos oikein kovasti pinnistetään.


Nyt nukahtaa kysymys, että Miten Helvetissä on mahdollista, että valtiossa jonka talousjärjestelmä perustuu puhtaasti länsimaiseen kapitalismiin, on valtiorahoitteinen tv- ja radioyhtiö, jonka rahoitus pitäisi järjestää kollektiivisella (kommunistisella) maksulla joka koskee kaikkia ikään, sukupuoleen tai sosiaaliseen asemaan tai palvelun tarpeellisuuteen katsomatta? Poliittisemmin orientoitunut henkilö voisi veikata nuivasti tämän edellämainitun 10 prosentin olevan YLEllä hommissa. Mene ja tiedä.


Paitsi yksityishenkilöt, myös yritykset on valjastettu tämän riemullisen maksujärjestelmän piiriin. Toisin kuin yksityisillä, yrityksillä maksupakko rajoittuu vain yli 400 000 euron liikevaihdon ylittäviin puulaakeihin.

Tässä päästään ehdotuksen muihin mielenkiintoisiin puoliin : Miksi pienyrittäjien ei tarvitse maksaa, mutta esim. työttömän, eläkeläisen, opiskelijan tai sosiaalipummin tarvitsee? Toisaalta miksi miljoona euroa vuodessa nettoavan televisiottoman maahantuontiyrityksen pitää maksaa saman verran kuin vaikkapa miljardeja tahkoavan Nokia-konsernin, jonka tiloissa on varmasti tuhansia tv-vastaanottimia?

Pitäisikö yksityispuolellekin järjestää jotain reunaehtoja? Miltä kuulostaisi seuraava : vain yli 24 000 euroa vuodessa tienaavien tarvitsee maksaa tv-luvasta? Tai toisin päin : Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavat vapautetaan mediamaksusta, koska he maksavat ennestään jo niin paljon veroja?

Miten olisi tälläinen ehdotus :

MAKSAKOON PALVELUSTA SE, JOKA SITÄ HALUAA JA TARVITSEE.



Esimerkki joka selventää vielä asiaa entisestään :
(Väännetäänkö rautalangasta? - Henkka & Kulkurit)

I. YLEn toimintametodi - ns. "neukkulainen" malli

Maksaisitko sinä mediamaksua minulle, koska olen tehnyt musiikkia? Teenhän sentään tärkeää työtä Suomalaisen kulttuurin hyväksi. Ei sen ole väliä, pidätkö musiikistani vai et, tai haluatko edes kuunnella sitä. Kyseessä on kuitenkin tärkeä yhteiskunnallinen vaikuttamisen keino. Minulla on paljon sanottavaa. Sinullahan on korvat päässäsi, näin ollen voit kuulla musiikkia missä tahansa. Siksi sinun pitää maksaa.


II. Normaali toimintametodi - ns. "kaupallinen" tai "tarpeeseen perustuva" malli

Maksaisitko sinä tekemästäni levystä 10 euroa, koska olen tehnyt hyvää musiikkia. Teenhän sentään hyviä biisejä joilla on vaikutusta sinun elämääsi. Jos pidät musiikistani ja haluat kuunnella sitä, kymppi on ihan reilu kauppa valmiista levystä. Minulla on tarinoita kerrottavanani, ja arvostan jos haluat hetkeksi pysähtyä kuuntelemaan. Sinulla on järkeä päässäsi, näin ollen voit ymmärtää pointtini. Siksi sinun kannattaa ostaa.



Iljettää sanoa, mutta kyllä tällä kertaa porvarit ovat oikeassa. Kysyntä ja tarjonta saa minun puolestani määrätä tässä asiassa.

Muuten vaadin että myös minun asuntolainani, ruokani, vaatteeni, viinapulloni sekä nettikirjoitteluni maksatetaan tästä lähin valtion kassasta erityisellä hevonpaskamaksulla.




-Pastori-

Lasten Leikkiä

Lapset tulevat aina etusijalla.

Näin puhuu moni julkisuudessa, ja mikäli tulkitsen asian oikein, keskustelijoiden tarkoituksena on tällä sanoa "Olen hyvä ihminen, pidän lasten(i) hyvinvointia arvossa ja haluan edistää sitä, haluan ottaa huomioon että lapset eivät vielä osaa ja pärjää ja haluan auttaa heitä".

Nöyrin kirjoittajanne ei ole lahottanut sahajauhojaan eikä suinkaan väitä että yllämainitun kaltainen olisi tuossa tarkoituksessaan huono tai väärä asia. Näinhän sen (tulkittuna) juuri pitäisi ollakin.

Tarkemmin tarkasteltuna ensimmäisessä lauseessa on kuitenkin ongelma, joka lähemmässä tarkastelussa saa kummallisia, paradoksaalisia ja sanalla sanoen typeriä ulottuvuuksia. Virke "lapset tulevat aina etusijalla" muuttuu kummalliseksi siinä vaiheessa kun sitä aletaan tulkita juuri niin kuin se on kirjoitettu.

Esitän muutamia esimerkkejä puolesta ja vastaan.

1. Laiva uppoaa.
- Tulevatko lapset etusijalla kun aletaan pelastaa ihmisiä pelastusveneisiin? Kuulostaa eettisesti uskottavalta, sankarivanhemmat vajoavat merten tyrskyihin ja elämä jatkuu.

2. Vanhemmilla on huumeongelmia.
- Tulevatko lapset (ja heidän hyvinvointinsa) etusijalle kun ongelmavyyhteä selvitetään? Aivan varmasti, lapset sijoitetaan johonkin sellaiseen ympäristöön missä he voivat kasvaa ja kehittyä normaalisti.

3. Perhe on köyhä.
- Tulevatko lasten tarpeet etusijalle? Aletaan olla harmaalla alueella. Onko lasten saatava Playstation, vai riittääkö päivittäinen ruoka ja vaatetus? Jaksavatko vanhemmat jos kaikki raha ja aika menee lasten tarpeiden tyydyttämiseen?

4. Perheellä on sisäisiä ongelmia.
- Onko kaikki hyvin, jos keskitytään lasten asioihin, mutta vanhempien keskinäiset suhteet muistuttavat kylmää sotaa? Onko lapsella hyvä olla, jos vanhemmilla ei ole enää muuta yhteistä keskusteltavaa kuin lapset?

5. Lapset itse aiheuttavat ongelmia.
- Tulevatko lasten tarpeet etusijalle, jos näillä tarkoitetaan esim. nuorisorikollisten tekemiä ryöstöjä ja pahoinpitelyitä lainsäädännössä? Pitääkö tarinan pikku-Anteroa ymmärtää vielä siinä vaiheessa, kun naapurin mummo makaa koomassa sen takia ettei Antero saanut viikkorahoillaan riittävästi piriä?


Esimerkkiryppääni ei varmasti ole valaisinliikkeen kirkkaimmasta päädystä mutta yritän tällä niputtaa yhteen niin laajaa ja monenkirjavaa tunne- ja asiasisältöä sisältävää aihetta, ettei sen kiteyttäminen normaaleihin banaaliuksiini ole mahdollista.

Viivan alle jää kuitenkin seuraava väittämä : Lasten asialla liikkuva taho on nykyajan sankari ja kirkasotsainen pyhimys, jonka kaikki tekemiset voidaan perustella pahimmillaan sillä, että tarkoitus pyhittää keinot. Lasten selässä ratsastava ristiretkeläinen ei eroa viime vuosituhannen alkupään kollegoistaan mitä fanaattisuuteen ja ahdasmielisyyteen tulee. Uskonnon suhteesta lapsiin saisikin sitten jo ihan oman aiheensa, mutta näistä asioista on nykyään syytä olla ihan hiljaa.


Lapsiuskonto (jos sallitte ilmauksen) on taas tuonut julkisuuteen uuden totaalisen järjettömyyden, jonka mahdollistaa vain ja ainoastaan se, että lainlaatijoina ja tulkitsijoina on hysteerisiä ämmiä, joiden todellisuudentaju on samaa luokkaa liekkihotellin respalla Marinolpullon jälkeen.

Mitä olette mieltä oikeusistuimesta, joka on antanut sakkoja siitä syystä, että isä on leikkinyt lastensa kanssa? Isä sai syytteen pahoinpitelystä. Eikä vain syytettä, vaan myös 25 päiväsakkoa (525 €) ja lisäksi hänen pitää pulittaa tyttärelleen 200 euroa kipukorvausta. Mainittakoon vielä, että lievän pahoinpitelyn päiväsakkomäärä on yleensä 5-20 päiväsakkoa (wikipedia / v.1999) Minkälaisen maailmankuvan rakentaa tytär, joka tajuaa että aikuisilta voi pumpata rahaa leikkimällä uhria oikeusistuimen kanssa? Minkälaiset mahdollisuudet normaaliin kasvatukseen on isällä, joka ei uskalla enää leikkiä lasten kanssa oikeudenkäynnin pelossa?


Siis. Lasten kanssa leikkiminen on rikoksena todella yhtä vakava asia, kuin se, että allekirjoittanut ottaisi ja lasauttaisi jotain täysin tuntematonta ihmistä nyrkillä päähän keskellä kirkasta katua - täysillä - siten, että poskiluut murtuvat ja henkilö tippuu tiedottomana katuun ja saa mahdollisesti aivovaurion?

Ilmeisesti isyys on tässä tapauksessa kuitenkin tietynlainen rangaistuksen koventamisperuste. Nimittäin toinen tapaus, jossa äiti läimäytti avokämmenellä lastaan päiväkodissa poiki "vain" 10 päiväsakkoa ja vaatimuksen maksaa lapselle 100 euroa. Tässä pahoinpitelyn tarkoitus oli kuitenkin ilmeinen, vaikkakin läimäyksen syy oli se, että äidin pikku kulta oli purrut toista päiväkotilasta aiemmin samana päivänä.

Syyttäjä aikoo kuitenkin kunnostautua viemällä asian hovioikeuteen asti ja vaatimalla 30 päiväsakkoa, joiden perään itkeskelyyn tuhlataan tuhansia euroja valtion, siis myös sinun ja minun, rahoja.


Surullista kyllä, tarkasteltiin näitä tapauksia miltä kantilta katsoen tahansa, suomalainen oikeusjärjestelmä tekee itsensä naurunalaiseksi - tai mikäli ko. toiminta ei naurata, ainakin herättää suurta myötähäpeää. Kun tämän auktoriteetin puutteen yhdistää nujerrettuun vanhemmuuteen ja paapovaan sosiaalitätijärjestelmään, on melko perusteltua olettaa, etteivät tämänkaltaisen sekoilun seurauksena kieroon kasvavat lapset tule nuorina aikuisinakaan kunnioittamaan yhteiskuntaa, toisiaan tai saati sitten oikeusjärjestelmää.


Vihelletään peli poikki, annetaan vanhempien kasvattaa lapsia ja pidetään oikeussalit varattuna ihan oikeille rikollisille.




-Pastori-