torstai 22. syyskuuta 2016

Vielä sananen natseista


Eräs turha kuolemantapaus

Jotkut kokevat edelleen suurta tarvetta vähätellä äärioikeston (uusnatsien) suorittaman kuolemaan johtaneen pahoinpitelyn vakavuutta vertaamalla sitä pakolaisten suorittamiin rikoksiin. Tyypilliset argumentit ovat jotakuinkin tällaisia : "Jos muslimeja/ somaleita/ ulkomaalaisia/ laita-vihaamasi-ihmisryhmä-tähän ei otettaisi maahan, jäisi niin ja niin monta raiskausta/ tappoa/ ryöstöä /mieltäni-kuohuttava-rikos tekemättä".



Jos tämä ei ole tyylipuhdasta rasismia, silloin sitä ei ole mikään. Argumenttien keskeinen väite on näet tällöin, että kaikkien ei-syntyperäisten suomalaisten ominaisuuksiin kuuluu rikollisuus monissa eri muodoissa. Melko Halla-Aholainen ajatus.

Vaatii melko kovapäistä maailmankatsomusta ajatella esimerkiksi, että islaminuskoiset, joihin kuuluu 23% maailman väestöstä, noin 1.6 mrd ihmistä, käyttäytyvät kaikki tietyllä, ennakoitavissa olevalla tavalla. Tosiasiassa kukaan ei osaa ennustaa luotettavasti edes sadan ihmisen otannasta, mitä heidän päässään liikkuu, oli kyseessä mikä eettinen tai uskonnollinen ihmisryhmä tahansa. Jos ajattelet toisin, katso peiliin ja mieti kovasti miksi.

Sen sijaan ei vaadi suurtakaan ymmärrystä oivaltaa mihin uusnatsien toiminta perustuu ja mikä heidän agendansa on. Tapahtumien keskiössä ollut SVL kertoo sen avoimesti : olemassaolevan demokraattisen järjestelmän korvaaminen uusnatsien omalla ideologialla, aseellisen väkivallan keinoin.

Yksittäisten ihmisten suorittamia rikoksia ei voida estää ennalta. Hulluja, rikollisia ja kusipäitä on aina ollut ja tulee aina olemaan, eikä tämä tilanne muutu vihaamalla valikoituja ihmisryhmiä. Ainoa tapa vähentää pahoinvointia on lisätä hyvinvointia, ei vihaa.

Sen sijaan väkivallan nimeen vannovien äärijärjestöjen olemassaoloon voidaan ja pitääkin puuttua lain sallimien keinojen rajoissa. Tarvitsemmeko me ihan oikeasti uusnatseja yhteiskunnassamme? Onko tällä aatteella mielestänne jotain annettavaa meille kaikille?

Haluatteko henkilökohtaisesti saada turpaan, puukosta tai kaasua väärien mielipiteittenne takia sitten kun homma siirtyy seuraavalle tasolle?



Ajatuksia herättävää lukemistoa aiheesta löytyy mm. seuraavista linkeistä :

Asema-aukion pahoinpitely
Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsingissä
Uusnatsit ”soittivat suutaan” kansanedustaja Ben Zyskowiczille Asema-aukiolla: ”Onni, etten käynyt niiden kanssa vänkäämään”
Tällainen on SVL: Väkivaltainen natsijärjestö
Poliisilta uutta tietoa: Uusnatsit eivät valinneet Jyväskylän pahoinpitelyn kohteita sattumalta
Jyväskylän pahoinpitelyn uhri uusnatseille kirjastopuukotuksesta tuttu
Suomen vastarintaliike
Uusnatsit pahoinpitelivät miehen Hartolan markkinoilla
Paikallisten pahoinpitely ja yhteistyö immosten kanssa osa natsien kasvustrategiaa
Uusnatsit riehuivat Jyväskylässä - kolmea pahoinpideltiin
Natsiliike laittomaksi
Miksi uusnatsit pääsivät Hartolan markkinoille?
Uusnatsit levittivät varoituslappusia Koskelan vastaanottokeskuksen lähistölle
Äärioikesito-oikeudenkäynti: Hyökkääjät olivat varustautuneet suojahanskoilla, suojalaseilla, luotiliivillä ja puukolla
Pride-kulkueeseen sumutettiin pippurikaasua Helsingissä

Nazi daggers, SS hats and a hangman's noose: On night patrol with the 'Soldiers of Odin', neo-Nazi led vigilantes vowing to 'keep Europe's women safe from migrant sex attacks'
Finnish Neo-Nazi youths marching and Sieg Heiling
Finnish Neo-Nazi Accused of Killing Man at Demonstration
Finland’s neo-Nazis face off against pro-refugee huggers

Klamydia - Sementtiin

Jorieskolin.com
Uuninpankkopoika / Image



-Pastori-

maanantai 19. syyskuuta 2016

Tappakaa väärinajattelijat


Paskaa talikon toisessa päässä.
Natsit. Tai kuulemma siis kansallissosialistit, mikä tarkoittaa ihan sitä samaa asiaa.

Kyseinen aatesuunta on ollut voimissaan 1920-luvulta lähtien, ja jokainen historiaa joskus koulussa lukenut voi vetää johtopäätöksiä siitä, minkälaisia saavutuksia ko. ideologian nimissä on saatu aikaiseksi.

Kyseinen ideologia saa edelleen tästä huolimatta kannatusta. Myös ihan täällä kotimaassa, vuonna 2016.

Natsit olivat viimeksi tapetilla valtakunnanlehdistössä vuonna 2013, kun päättivät ryhtyä esittelemään sivistystään puukottamalla ihmisiä kirjastossa. Tällä kierroksella tyydyttiin perinteiseen nyrkkipohjaiseen sivistämiseen, ja sen seurauksena 28-vuotias mieshenkilö on nyt kuollut.

Rähinä syntyi, kun ohikulkija oli mennyt kertomaan natseille, mitä mieltä hän on natseista. Natsit eivät pitäneet mielipiteestä, jonka seurauksena mielipiteen esittäjä pahoinpideltiin. Hän kuoli joitakin päiviä myöhemmin aivoverenvuotoon.

Mitä sitten tapahtui?


Check... check... check...
Kuvassa nationalistinen puolueohjelma.
Netti täyttyi paskasta. Natsien harjoittaman väkivallan puolesta puhuvista kommenteista. Puhuttiin "kurinpalautuksista", siitä miten vasemmistolaiset ja anarkistit saivat sitä mitä tilasivat. Että ne pitäisikin kaikki tappaa, että kuoliaaksi pahoinpitely on jotenkin tosi jees, ja sitä saisi käyttää laajemminkin väärinajattelevien hiljentämiseen?

Käsitättekö te vitun aivokääpiöt yhtään mitä te puhutte?

Onko teistä todellakin vallan mainiota, että vääristä mielipiteistä rangaistaan kuolemalla? Sanovatko kirjainyhdistelmät STASI, KGB, tai vaikkapa POHJOIS-KOREA teille yhtään mitään? Ei huolta, ne kaikki löytyvät googlesta (kannattaa toki varata kunnolla aikaa lukemiseen, sillä niistä kirjoitetaan paljon tosi pienellä tekstillä, eikä mukana ole paljoakaan värikkäitä kuvia).






Nyt tietoisku kaikille teille, jotka lietsotte tyytyväisenä vihaa ja mässäilette ihmisen kuolemalla: 



Päänne on täynnä paskaa.

Teidän inhimillisyydessänne ja oikeudentunnossanne on jotain pahasti rikki. Te olette viallisia.



Toivon vahvasti, että te ja teidän kaltaisenne lopetatte lisääntymisen. En aio puhua kaltaistenne tavoin saunan takana olevista tiloista. Toivon vain, että elätte elämänne loppuun kuten parhaaksi taidatte, ja kuihdutte pois. Lopetatte pahuuden lietsomisen ja inhimillisyyden vihaamisen, menette hetkeksi itseenne ja mietitte syvällisesti miksi me olemme täällä.

Vihallanne ei saada aikaan mitään hyvää. Vihallanne saadaan aikaan vain lisää vihaa ja lisää ruumiita.

Hedelmällistä ei ole myöskään yrittää sekoittaa pakkaa puhumalla siitä, että tekeväthän ne ja nuokin rikoksia, ja että tämä oli kanssa tällainen yksittäistapaus. Tämä ei muutu hyväksyttäväksi puhumalla maahanmuuttajista, islamista tai mistään muustakaan tähän asiaan liittymättömästä asiasta.

Tosiasia on, että ilman natseja, ja heidän edustamaansa ihmisyyttä halveksivaa ideologiaa ja heidän järjestämäänsä mielenilmausta tätä(kään) tragediaa ei olisi koskaan tapahtunut.

Ei kiitos, en käytä.
Toinen tosiasia on, että hiljaisuus ja kengänkärkiin tuijottelu antaa hiljaisen hyväksynnän tällaiselle toiminnalle. Tästä on pakko alkaa olla jotain mieltä. Lopettakaa jeesustelu ja ääripääkeskustelu. Ottakaa nyt jumalauta sellainen suoraselkäinen ja normijärkeen perustuva kanta, että tämä ei ole oikein, ja tätä ei haluta tänne.

Me emme tarvitse natseja. Kaikki historiansa lukeneet tietänevät miksi emme.



Lopettakaa.









-Pastori-

torstai 2. kesäkuuta 2016

Ahkera keskiluokka


Asioita seuranneet ovat kenties huomanneet, että johtavassa asemassa olevat henkilöt, sanotaanko nyt vaikka ministerit, elävät monesti ihan omassa todellisuudessan. Uusin päähänpälkähdys tulee ministeri Petteri Orpolta (kok), joka keksi kesähelteiden lämmittämässä aivokopassaan, että siivoojat kuuluvat nykyään keskiluokkaan.

Kuvassa A-luokkainen pihvi. 
Jos puhutaan keskiluokasta, mieleen tulee väistämättä muutamia asioita, päällimmäisenä tietty varallisuustaso. Keskiluokkaan ajatellaan kuuluvan mm. omistusasunto, pari autoa, koira, puoliso ja 1.7 lasta, kesämökki kaasugrillillä ja sähkövaloilla, sekä jonkun verran pätäkkää pankkitilillä pahan päivän varalle.

Keskiluokkaisuuden määritelmä on lukujen valossa kutakuinkin seuraava: suomalainen mediaanipalkka on 2 946€ kuukaudessa, eli 35 352€ vuodessa (tilastokeskus). Varallisuutta keskiluokkaisella on Ilta-Sanomien aiheeseen liittyvän jatkojutun mukaan 45 109€, eli pauttiarallaa mediaania tienaavan henkilön puolentoista vuoden liksan verran.

Orpo on huolissaan keskiluokasta, koska sitä uhkaa hänen mukaansa kutistuminen. Näppäränä miehenä hän on päätellyt, että koska ongelmaan (vaurauden kasaantuminen yhä harvemmille) ei ole puolueen hyväksymää ratkaisua, voidaan ongelma näppärimmin kiertää muuttamalla todellisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että keskiluokkaisia ovat Orpon mielestä oikeastaan kaikki. Ollaanhan samassa veneessä.

Orpon mielestä "ahkeruus on se, mikä määrittelee tämän (keskiluokkaisuuden)". Keskiluokkaa ovat "...ahkerat suomalaiset, jotka opiskelevat päästäkseen työelämään, jotka ovat työelämässä, työttömänä, yrittäjänä, tai sitten seniorit, jotka ovat tehneet pitkän työuran".

Huh huh, mitä sontaa.

Siivooja tupakkatauolla.
Kiinteistöpalvelualan TES:in mukainen taulukkopalkka (palkkaryhmä 2) on 1602€/kk miinus verot. Tämä on siis siivoojan liksa työehtosopimuksessa, 9.95€ tunnissa miinus verot.

Veroprosentteja mukaan sotkematta tällä tuntiliksalla saa painaa mediaanituloon päästäkseen töitä 296 tuntia kuukaudessa. Se on aika paljon, kun ajatellaan että työaikalain mukainen maksimityöaika on 160 tuntia kuukaudessa.

Nyt herää kysymys: Miksi Orpo puhuu puuta heinää?

Mielestäni vaihtoehtoja on kolme, eikä mikään niistä ole lapsille eikä herkille sopivaa kuultavaa.

1) Orpo on ideologiansa uhri, ja näkee kaiken menestymisen vain ja ainoastaan oman ahkeruuden tuloksena, välittämättä palkkarealiteeteista, eroista ihmisten elämäntilanteissa, olosuhteissa, varallisuudessa ja niin edelleen. Eli suomennettuna: hän ei ymmärrä mitä puhuu, mutta on sitä mieltä, että kunhan kaikki työttömät ja köyhät vähän tsemppaavat, maailma muuttuu paremmaksi ja kaikilla menee jee jee.

2) Orpo ei osaa yhteen- vähennys, eikä kertolaskua, ja luvut tuntuvat hänestä käsittämättömän vaikeilta. Tästä syystä hän oikeasti luulee, että siivoamalla tienaa ihan mukavasti. Koska hänellä ei itsellään ole kokemusta siivoojan työstä, hän arvelee että sillä pärjäilee kivasti, jos vaan on ahkera.

3) Orpo tietää mitä puhuu, mutta puhuu sitä silti. Hänen tarkoituksenaan on tietoisesti hämärtää yleistä käsitystä ihmisten varallisuuseroista ja puhua vakuuttavasti paskaa siinä toivossa, että suuri osa ihmisistä nielee koukun sellaisenaan vaivautumatta tarkistamaan tosiasioita. Hän haluaa viestiä, että kotimaisesta paarialuokasta pääsee kyllä reippaalla 16 tunnin päivittäisellä työpanoksella ja että tämä on ihan normaalia.

Selkokieliset uutiset.
Jos ministeri ei ymmärrä edustamansa kansan asioita, hän ei ole pätevä virkaansa. Sama koskee kohtaa 2; mikäli valtiotieteiden maisterin tutkinnon saa suoritetuksi ilman, että hallitsee peruskoulun matematiikkaa, on hallitus väärä työpaikka. Realistisesti meille jää jäljelle vain vaihtoehto kolme, joka alkaa olla väsyttävän tuttu, kirkkain silmin valehteleminen.

Sen viesti on sama, mitä kaaliimme yritetään takoa jatkuvalla syötöllä: kurjuus ja työttömyys on vain asennekysymys, kyllä ahkera töitä löytää. Palkasta ei puhuta, koska tosiasiassa siivoojan palkalla pitää asioida esim. pääkaupunkiseudulla sosiaalitoimiston luukulla joka kuukausi, jos mielii syödä ja asua.

Siteeraan tähän loppuun YUP:ta, joka kiteyttää asian oivallisesti:
"Onhan vapauttavaa joskus leikkisä kanta ottaa, se antaa asioihin perspektiiviä, eikö totta?"


-Pastori-






tiistai 24. toukokuuta 2016

Let's Yritetään


Eikö töitä tunnu löytyvän? Tekisikö mieli päästä lihavan palkkapussin ääreen? Ryhdy yrittäjäksi! Saatat tienata jopa alle 300€ kuukaudessa, ja sillä maksat vuokran, ruoan, asunnon, bensat, sekä kaikki muut mahdolliset ja mahdottomat kulut mitä vastaan tulee. Ai ei houkuttele? Ei haittaa! Teemme sinusta yrittäjän silti, nimittäin väkisin!

Materiaali on testattu pääosin kansanedustajilla.
Tuossa taannoin, 15.12.2015 hyväksyttiin uusi työttömyysturvalaki. Kun lakia valmisteltiin, oli moni freelanceri, muusikko, taiteilija, näyttelijä, teatterityöläinenkääntäjä, journalistiyms. epätavallisten työsuhteiden pakkoharrastaja huolissaan siitä, että heidät katsottaisiin jatkossa VÄKISIN yrittäjiksi vailla minkäänlaista työttömyys- tai sosiaaliturvaa.

Uuden lain tekstiä voitiin tulkita jopa siten, että vaikka kävisit vetäisemässä yhden humppakeikan kuukaudessa, olisit silti uuden laintulkinnan mukaan täysipäiväinen yrittäjä. Huolimatta siitä, että tällainen (tosiasiassa sivutoiminen) yrittäjyys ei millään tavoin estäisi sinua hakemasta kokopäivätöitä.

Lakiesitys runtattiin läpi ennätyksellisen nopeasti, kuten PersKeKo-hallituksella on tapana. Vielä loppukesästä 13.7.2015 asiaa vatuloi Salossa joukkoirtisanottuja morjestamaan saapunut Juha Sipilä, ja samassa yhteydessä touhun ja toiminnan mies, Jari Lindström houraili enteellisesti, että "yrittämisen esteitä tulisi purkaa".

Kuinka ollakaan, laki oli paketissa ja paketti pukinkontissa lahjana kaikille kansalaisille jo joulukuussa 2015. Metodi, jolla laki ajettiin läpi, oli tuttua hallituskauraa: ensin tehdään, sitten pohditaan. Asiasta kritiikkiä esittäville suututaan ja heitä uhkaillaan uusilla pakkokeinoilla, ja lopulta päädytään perumaan koko juosten kustu esitys ja valitetaan kun kaikkea vastustetaan.

Ikävä kyllä tämän lain kohdalla ei peruutettu, ja itkukin pääsee lähinä niiltä joihin lakia sovelletaan. Tässä tapauksessa se pääsee oletettavasti mieheltä, joka päätti sen kuuluisan sohvalla makaamisen sijaan ruveta tekemään jotain hyödyllistä, nimittäin valmistamaan käsityönä plektroja muusikonrentuille.

No, vituiksihan se meni tietenkin. Olemmehan Suomessa.

Yle 21.1.2016: Ei syytä huoleen.
Kävi nimittäin yllättäen niin, että plektroja valmistamaan ryhtynyt mies sai TE-keskuksen kimppuunsa, ja sitä myötä KELA:sta ilahduttavan tiedon, että hänen työttömyyskorvauksensa peritään takautuvasti takaisin yhdeksän kuukauden ajalta, koska hän on yrittäjä.

Kauanhan siihen menikin, vielä tammikuussa YLE uutisoi, että työ- ja elinkeinoministeriöstä vakuuteltiin ettei (uuden lain myötä) mikään oikeastaan muutu, ja että paniikki on aiheetonta.

Nyt kuitenkin jostain syystä tulkittiin, että koska hra Jansson on tienannut puuta veistämällä jopa 2000€ rahaa, on hän täystoiminen yrittäjä ja näin ollen häneltä peritään takaisin yhdeksän kuukauden toimeentulo. Peruskoulun matematiikalla yrittäjyyteen riittää siis tulo, joka on peräti 222€ kuukaudessa.

Kaksistaa. Kaksikymmentä. Kaksi. Euroa. Kuukaudessa.

Uuden yrittäjämme tuotteita myydään nettisivulla, jossa yhden plekun hinta on 6€. Yrittäjämme on siis myynyt kuukaudessa keskimäärin 37 plektraa. TE-tätien mielestä yhtä plekua on siis väkerretty noin 4.3 tuntia päivässä (160h / kk laskelma), ja näinhän sen on oltava, sillä muuten yrittäjämme voitaisiin lain mukaan katsoa osa-aikayrittäjäksi (jos siis voisi ottaa vastaan muuta työtä yritystoiminnan ohessa).

Työtä on siis tehty ihan helvetisti. Sehän autuaaksi tekee eikä palkka, jota on saatu 1,39€/h.

Suomen Yrittäjien checklistin päivitetty versio.
Kuinka joku virkamies voi olla näin helvetin tyhmä? Eikö matematiikka kuulu virkamiehen pätevyysvaatimuksiin? Eikö osata laskea, vai eikö vaan kiinnosta? Vai onko kenties jostain annettu ohje, että virkahenkilön tehtävänä on tiputtaa mahdollisimman monta ihmistä korvausten ulkopuolelle riippumatta siitä minkälaiseen taloustilanteeseen tämä menettely nämä ihmiset tiputtaa?

Viimeisin näistä on todennäköisin vaihtoehto, vaikka historian valossa voitaisiin kyllä liputtaa myös pelkän typeryyden puolesta.

Mutta siis aikuisten oikeasti: Kokopäiväinen yrittäjä, joka tienaa pari sataa kuussa (Suomessa, ei Intiassa)?

Miten voidaan järkevästi perustella, että työtön työnhakija voi olla vaikka osa-aikaisena mäkkärin kassalla palkkatyössä, josta hän voi tienata maksimissaan 300€ kuukaudessa ilman että se vaikuttaa hänen statukseensa tai tuloihinsa, mutta jos sama henkilö veistelee vapaa-ajallaan puusta plektroja parin sadan arvosta, hän muuttuu maagisesti yrittäjäksi - tuoksi tarunhohtoiseksi sankariksi, joka luo ympärilleen satoja työpaikkoja ja pistää talouden rattaat pyörimään - ja joutuu samantien puille paljaille?

No, jutuista päätellen (1 2) yrittäjämme itse on vakuuttunut tuotteestaan ja pyrkii tekemään siitä maailmanlaajuisen hitin. Sitä toivon minäkin, onnea yritykseen. Mutta tuskin tämä rankaisumentaliteetti ainakaan helpottaa taivalta - ja uskon vahvasti, että aika moni muu jättää tämän kohun jälkeen tilaisuuteen tarttumatta, vaikka olisikin jokin hyvä idea takintaskussa. Ilman rahaa on nimittäin vaikeaa elää, ja on käsittämätöntä, että kaikista poliitikkojen kultaisista bulsiittipuheista huolimatta yrittäjä on edelleen lainsuojaton ja vailla minkäänlaista taloudellista turvaa.

Jari Lindströmille ja muille vastaaville innovaatiotehtaille tiedoksi: Niin kauan kuin yrittäjyyden aloittamisesta tehdään väkisin vaikeaa ja yrittäjyydestä sinänsä taloudelliseasti rangaistavaa, ei uusia yrityksiä synny. Kun teillä kerran on se mandaatti säätää lakeja, tehkää koe-erä ja säätäkää vaihteeksi vaikka pari hyödyllistä. Jossain sivistysmaassa olisi tämänkin plektratehtailijan idea otettu lämmöllä vastaan ja ruvettu kehittämään hommaa yhteistyössä eteenpäin. Meillä tulee KELA:n kirjekuori ja kymppitonnin lasku.

Sokerina pohjalla TE-toimisto on herännyt tapauksen aiheuttamaan somekohuun ja puolustelee toimintaansa olemassaolevalla lainsäädännöllä - siis sen samaisen lain, jonka säätämistä vastustettiin joka ikisellä sektorilla niiden ihmisten keskuudessa, jota tämä pakkoyrittäjyyspykälä tuli sittemmin koskemaan. TE-keskuksen mukaan pelkona [yrittäjyyden ja työttömyysturvan yhdistämisessä] on, että "...sosiaaliturvasta tulisi eräänlainen yritystuki, joka voisi ajaa monet ilman sosiaaliturvaa elävät yrittäjät konkurssiin". Lohduttivat kuitenkin, että yritystoiminnan lopettamisen jälkeen pääsee suhteellisen nopeasti takaisin työttömyysturvan pariin.

Ahaa.

Miksi minulle tulee tästä lausunnosta mielleyhtymä kuntouttavaa työtoimintaa järjestävistä työpajoista? Tiedättehän, niistä joita valtio tukee luoja tietää kuinka monilla miljoonilla vuodessa? Niistä, jotka kilpailevat lainvastaisesti samoilla markkinoilla muiden yritysten kanssa, mutta joille maksetaan siitä, että niissä on ihmisiä orjatöissä?

Onko siis ymmärrettävä näin:

1) Jos kansalainen itse on aktiivinen ja tekee jotain sellaista, mihin sosiaali- ja työviranomaistäti ei ole häntä erikseen määrännyt, tulee kansalaista välittömästi rangaista oma-aloitteisuudesta. Mutta:

2) jos sama täti pakottaa ihmisen orjatöihin ilmaiseksi ja laittaa tämän kuntoutumaan Oy Työpaja Ab:hen, on sosiaaliturvan käyttäminen yritystukena äkisti ihan ookoo?


Jotain ihan pirun sairasta ja hämärää tässä kuviossa on.



-Pastori-




(Lopun kevennyksessä yrittäjän peukaloruuveista kertova kappale, Chubby Checkerin "Let's Twist Again", TE-tädin laulukirja, 15.12.2015, Helsinki: Sirkus-julkaisut 2015 / eduskunta Press).