Musamaailman pohdiskelua part VII

Pitkästä aikaa taas virtuaalisen kynän ja paperin ääressä!

2000-luvun ihmissuojeludirektiivit täyttävä varoitustarra humppaladon seinässä.

Musiikki, tuo käymättömistä korpimaista viimeinen, on taas pitänyt allekirjoittanutta tien päällä paikassa jos toisessakin. Kun humppapolku Henkka & Kulkureissa taannoin katkesi, alkoi myös pakon edessä luova tauko keikkojen suhteen, tai ainakin niiden määrä romahti murto-osaan entisestään. 

Mikäpä siinä, aikansa kutakin. On ollut rentouttavaa tajuta, että myös omaa musiikkia tekemällä ja esittämällä saa ihmiset viihtymään ja siinä saa omalle sielulleenkin jotain sellaista lääkettä, mitä ei enää tietyn kilometrimäärän ja soittokertatoiston jälkeen saa soittamalla tuttuja ja turvallisia / puhkikulutettuja kappaleita. En kuitenkaan karsasta tanssimusiikkia, päin vastoin - olenhan tehnyt sen parissa hommia vuosikausia ja säveltänyt itsekin genreen kuuluvaa materiaalia. 

Nyt olen kuitenkin musiikin palkkasoturi, ja soitan hyvin monipuolisesti kaikkea mitä eteen tulee - välillä yksin, välillä isossa orkesterissa, mitä kulloinkin tarvitaan. 

Mutta ajatukseen - kun mennään soittokeikalle; mitä yleisö sitten lopulta haluaa? Tuttua musiikkia? Elämyksen? Rytmikoneen tanssin taustaksi? 

On varmasti helppoa tarttua valmiiksi tuttuun biisiin, fiilistellä sitä kun tietää mitä on tulossa seuraavaksi. Enemmän keskittymistä vaatii tarttua tuntemattomaan, kuunnella rauhassa ja ajatuksen kanssa ja makustella oudompaa kappaletta, sitä mitä siinä sanotaan, mistä se kertoo. Ehkä ihmiset eivät viitsi tehdä niin vapaa-ajallaan kapakassa; sinne tullaan rentoutumaan, nappaamaan napanderit, ja heittämään vapaalle. 

Tai niin sitä ainakin luulisi. 

Käväisimme hiljattain rock-orkesterin kanssa soittamassa keikan eräässä itäsuomalaisessa anniskeluravintolassa. Omistajan pyynnöstä veivasimme ensimmäisen setin tanssittavaa musiikkia, jossa oli paljon otteita Agents-yhtyeen tuotannosta. Tämän jälkeen siirryimme rivakkaampien biittien pariin ja aloimme soittaa enemmän (suomi)rokiksi tunnistettavaa materiaalia a'la Hurriganes, Eppu Normaali, Kolmas Nainen etc. 

Tanssiväki kaikkosi ensimmäisen setin jälkeen lattialta, mutta tilalle tuli pian nuorempaa väkeä, joka alkoi heilua heille tutumpien biisien tahdissa, ja kaikilla näytti olevan mukavaa. Keikasta jäi hyvä maku, ja ilmeisesti kaikki olivat illan kulkuun tyytyväisiä. Mutta kaikkiahan ei voi aina miellyttää, ja siitä osoituksen saimme jälkeenpäin eteemme tämän palautteen:

- Miksi valittaa kalliista, kun voi valittaa halvasta? 

Ensin huvitti, sitten ärsytti, ja sitten alkoi suoraan sanoen v***ttaa. 

Muistin kertaheitolla mikä tanssimusiikkigenressä on pepullaan. Ei se musiikki, eikä tunnelma kun ihmiset tanssivat ja nauttivat olostaan, vaan se tiettyjen ihmisten tyytymättömyys. Se "nouhau" mikä tulee kun on käyty tanssikurssilla, ja ollaan kaikkien alojen asiantuntijoita. Se kun neuvotaan orkestereita mikä on boogie-woogien oikea tempo kahden BPM:n tarkkuudella. Valitetaan ja rutistaan kaikesta, eikä keskitytä oleelliseen, eli siihen että pidetään hauskaa, rentoudutaan, tanssitaan, annetaan musiikin viedä. Ei. Suomessa pitää valittaa. 

Olkoonkin että palaute on saatu suhteellisen siistissä muodossa (uskokaa minua, paljon pahempia lappuja on tullut kaikille nimekkäille tanssibändeillekin), on siinä muutama silmiinpistävällä tavalla ärsyttävä ajatuspieru. 

1. "Käväistiin mutta (bändi) ei soittanut tanssimusiikkia".

Käväsimme soittamassa kolme settiä, joista ensimmäinen koostui esim. sellaisista kappaleista kuin Salattu Suru, Kauan, Yksi ainoa Ikkuna. Viimeksi kun tarkistin niin nämä olivat tanssimusiikkikappaleita.

2. "Lattia oli täynnä kun DJ soitti valssin ja humpan".

Lattia oli täynnä myös rautalankamusiikin aikana, sekä myöhemmin illalla kun soitimme ZZ-Topia. ZZ-Topilla ei ole tietääkseni ainuttakaan valssia eikä humppaa. Lattia oli täynnä myös kun DJ soitti teknoa, koska siihen aikaan kun iäkkäämpi väki oli siirtynyt kotiin tutimaan, oli paikalla vielä sankoin joukoin nuorempaa väkeä, jota humppa ei voisi vähempää kiinnostaa.

3. "Nykyiset orkesterit ei(vät) huomioi muuta ku(i)n omaa musiikkia(an,)ei(vät) yleisöä".

Omia biisejä emme soittaneet ainuttakaan. Dallapeen jälkeisellä aikakaudella on julkaistu suuri määrä erilaisia kappaleita, joista yllättävän moni ihminen myös pitää. Pyrimme tällä(kin) orkesterilla valikoimaan monipuolisen kattauksen biisejä juuri sitä silmällä pitäen että jokaiselle olisi jotain hyvää kuunneltavaa ja tanssittavaa. 

4. "Kun esim. ennen oli Väliaikaiset(-)orkesteri, niin (soittoruokala) oli täynnä". 

Epäilemättä olikin täynnä tanssinharrastajia, mutta tuskin hirveästi muuta porukkaa. Esim. Joensuun ainoa tanssiravintola lopetti toimintansa kannattamattomana, koska tanssilipun ostajat yleensä sijoittavat iltaan sen tanssilipun hinnan 15€ per lärvä ja juovat lasin jäävettä koko illan aikana. Ravintoloitsija tarvitsee työstään myös toimeentulon, eikä pelkkä kenkien kopina saa laskupinoa pienenemään pöydän kulmalla - siihen tarvitaan myyntiä.

5. "Luulen että... tulos oli parempi kuin... näillä halvoilla orkestereilla".

Mitäpä tuohon sanoisi. Peruskoulumatematiikalla ajatellen kalliimpi bändi jättää vähemmän katetta ravintolaan. Toisaalta tuskin tätä lausetta oli muutenkaan ihan loppuun asti ajateltu, kunhan vittuili. On masentavaa miettiä että itsekin on tanssittanut ihmisiä ammattitaitoisesti parikymmentä vuotta ja siitä huolimatta tällaiset pikku päivänsäteet heiluttavat paskaleimasinta hyvin kevyesti, kun musa ei satu miellyttämään. Ihan sama mikä on soittajien ammattitaito, kokemus, tieto eri musiikkityyleistä. Ne nyt soittaa jotain rokkia ja mä en ala, kun mun mielestä Korsuorkesteri on parempi. Selvä. Kyllä maailmaan mielipiteitä mahtuu. Mutta hei - kannattaa tilata vaikkapa Cheek kotiinsa keikalle, se on takuulla kallis!

6. "Eivät soita mitä suurin osa yleisöstä haluaa"

Emme myöskään ole ajatuksenlukijoita, vaan tulkitsemme tilannetta lavalta käsin siten, että jos Levottoman Tuhkimon aikana hypitään tasajalkaa ja lauletaan mukana, ei seuraava biisi todennäköisesti ole TV:n Kokoinen Haitari. Tämä ei johdu silkasta ilkeydestämme, vaan on osoitus meidän rassukoiden yrityksistä lukea yleisön tunnetilaa - monesti bändit nimittäin erehtyvät luulemaan että jos yleisöllä on hauskaa, kannattaa jatkaa samaan malliin. Mainittakoon vielä, että ajatustenlukutaidon kehittämisen vaihtoehtona käytetään yleensä sellaista menetelmää, että jos halutaan vaikkapa valssia, sitä voi käydä ihan kauniisti pyytämässä kun soitto on tauonnut. Jos orkesteri haltsaa kyseisen tyylilajin, saattaa käydä niinkin mainiosti, että sitä voidaan myös soittaa. Vittuilu sen sijaan on tiettävästi huono tapa saada tahtonsa läpi - oikeastaan asiassa kuin asiassa. 

7."Kaikella ystävällisyydellä en vain ymmärrä tätä meininkiä"

Kaikella ystävällisyydellä, huomasin sen. Ajat muuttuvat ja musiikki myös. Elämää rikastuttaa se, että ottaa mukaan rohkeasti uusia asioita eikä jämähdä haikailemaan menneiden aikojen perään. 

Lohduksi vielä todettakoon että ei se vanha tanssimusiikki mihinkään ole kadonnut. Tansseja järjestetään yhä monipuolisesti ympäri maata. Niiden perään on vaan nykyään lähdettävä, kun suurin osa tanssilavoista on kadonnut johonkin sinne 70-80-lukujen taitteeseen. Tuli sähköt työkaluihin ja soittimiin, perkele. Tuli karaoke ja markkinayhteiskunta. Enää tanssiaiset eivät ole ne kylän ainoat bileet joissa kaikki käyvät etsiskelemässä sitä parempaa puoliskoaan. Nykyään niitä rakkaustarinoita saattaa sitten syntyä vaikka baarissa rokkikeikan aikana :D. 

Mutta ei hätää - lupaan tulla sitten harmaahapsisena koukkunokkana emännän kanssa pilaamaan lastenlastenne keikkafiiliksen ja ryhdyn vinkumaan niille että "meidän aikana sentään bändit osas soittaa Paranoidin". 

Tai sitten vaan ollaan ihmisiksi. 

-Pastori-

Ei mitään nähtävää

Muistaako kukaan sellaista aikaa, kun Suomessa oli arvossaan tuollainen hyve kuin rehellisyys?

Esim. Kari Tapio -vainaa jätti joskus keikat väliin kun pullon korkki ei mennyt millään kiinni. Kysyttäessä syytä keikkojen perumiseen mies kertoi asian niin kuin se oli - hänellä oli hirttänyt ryyppy kiinni, eikä hän sen tähden ollut selvinnyt töistään. Hän pyysi anteeksi ja sai, myös tietynlaisen sankarin viitan harteilleen. Kartsa oli rehellinen, suomalainen viinaan menevä mies. Itse ikävä tapahtuma, keikkojen peruuntuminen, jäi äkkiä taakse, koska mies oli myöntänyt virheensä ja syykin oli kansallisesti hyväksytty. 

Toisenlaisen lähestymistavan rehellisyyteen tarjoilee päivästä toiseen Suomen lehdistössä edukseen esiintyvä Suomen eduskunta. Irwin lauloi aikanaan kappaleen jonka nimi on "Suomen suurin sirkus". 

Viihdettä onkin taas tarjoiltu koko rahalla. Kaikenlaista pikku epäselvää on taas tapahtunut kulisseissa, viimeisimpänä ilakoinnin aiheena esiintymässä on nähty kokoonpano nimeltään ministeri Hautala & Greenpeace. 

Vitsi tosin alkaa jo olla hieman vanhentunut, eikä se siksi enää jaksa ketään naurattaa. Aina kun jotain ikävää sattuu, kyseessä on unohdus, työtapaturma, hauska herja tai vahinko. Suomalaiset poliitikot ovat omasta mielestään puhtaita pulmusia, jotka joutuvat median ajojahdin kohteeksi täysin syyttä. Kukaan ei oikeasti palkkaa kavereitaan palkintovirkoihin, diilaa edullisia lautoja tai pesukoneita, ota rahaa teollisuudelta heille myönteisistä päätöksistä, tilaa filosofiaa päivän hintaan kaveriltaan tai pyri painamaan villaisella aateveljien ja siskojen kömmähdyksiä, joista joutuu rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Tämän seurauksena aletaan pikku hiljaa saavuttaa sellainen henkinen tila, josta ei ole enää paluuta entiseen. Usko siihen että Suomessa valtaa käytettäisiin oikeudenmukaisesti ja kaikkien kansalaisten parhaaksi alkaa olla mennyttä. Samat naamat kusettavat ihmisiä vuodesta toiseen, eikä kukaan heistä näe omissa tai kavereidensa toimissa mitään väärää.

Ei siinä, kaikki tekevät joskus virheitä, se on inhimillistä. Suuttumusta herättää kuitenkin se, että ihmisille pyritään pokerinaamalla jatkuvasti valehtelemaan, silloinkin kun jäädään kiinni rysän päältä keskellä kirkasta päivää ja housut nilkoissa. Tämä ei menoa haittaa - kokenut poliitikko pystyy tästä huolimatta luupokalla selittämään, ettei hän tiedä mistään mitään ja että hän on menetellyt täysin oikein. Se pistää ns. Harmittamaan tavan tallaajaa. Vallankäyttäjien tulisi toimia jonkinlaisina esimerkkeinä maan tavasta, ja sen he tekevätkin sekä hyvässä että pahassa. Nykyinen poppoo kiteyttää toiminnallaan ajan hengen varsin mallikelpoisesti: Sulle, mulle ja hyvälle veljelle näin paljon, ja ylijäävät roposet noille muille.

On herttaisen yhdentekevää puuhastella joidenkin harmaan talouden kitkemisohjelmien parissa, kun ministerikin teetättää pimeää remonttia kirkkaassa päivänvalossa. Kiinni jäätyään toetaa olevansa vain ihminen. Pimeän työn teettäminen oli väärinkäsitys. En minä mitään tehnyt.

Miksi helvetissä Pekka Perusjätkän tulisi olla lainkuuliainen ja maksaa veronsa, kun ne joilla maallista mammonaa ja valtaa on, elävät kuin lait eivät koskisi heitä lainkaan? Jos lainsäätäjä ei itse välitä laeista, miksi muiden pitäisi? Suomalainen pinna on pitkä ja sitkeä, mutta kun se katkeaa, tapahtuu yleensä ikäviä asioita. Kapakoiden murkkapöydissä kuultava nurina voimistuu, ja sen saamat sävyt alkavat käydä synkeämmiksi. Keskustelupalstoilla muistutellaan jo vuoden 1918 tapahtumista.

"Muutenkin meno näyttää tolkuttomalta, kaikki pitäis kerralla erottaa" lauleskeli kansantaitelijia Goodman jo muutama vuosikymmen takaperin. Miksi miehen laulut tuntuvat yhä vain ajankohtaisilta, ehkä enemmän kuin silloin aikanaan? Hyvän tavan mukaisesta koplaamisesta on siirrytty täysin häikäilemättömään ja avoimeen oman edun tavoitteluun ja rosvoamiseen. Mitäpä jos kaikki seuraavat tätä esimerkkiä? Haluavatko lautakasa-Matit, Käteisjyrkit ja Höpö-Heidit anarkiaa? Onko panssarimersussa turvallista, jos yhteiskunta sen ympärillä murenee käsiin?

-pastori-

Musamaailman pohdiskelua part VI

Anna Eriksson laukoi hieman mielipiteitä musiikkimaailmasta ja siihen liittyvistä lainalaisuuksista Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. Kuten arvata saattaa, kohuhan siitä tuli. Artistin kun pitäisi aina hymyillä nätisti vaikka harmittaisi. Erityisesti naisartistin.

Sinä ostaa. Kaikki tykkää.

Eriksson pamautti, että iskelmätähtenä olo on “täysin paska maailma”. Kritiikki kohdistui lähinnä musiikkibisneksen hyvävelikerhoon - pieneen porukkaan joka määrittelee minkälaista musiikkia radiokanavilla soitetaan ja minkälaisia artisteja pinnalle nostetaan.

Siihen, että pienessä maassa pieni porukka määrää, kenestä tehdään tähti ja ketkä jäävät kakkosdivariin (Eriksson toki on ollut kärkikaartin artisti, mutta ilmaisi tyytymättömyytensä asiain tilaan siitä huolimatta). Osansa (mielestäni aiheellisesti) saivat myös kuulijat, jotka tyytyvät siihen tusinasontaan jota radiokanavilla päivästä toiseen veivataan.  

Voisi äkkiä ajatella, että tuossa kritiikissä on jonkin verran perää.Tilanne kun on suunnilleen sama, kuin pätkätöiden täyttämässä työelämässäkin: jos olet nöyrästi hymyilevä jees-mies, saat sen seuraavankin työkeikan.

Jos taas olet hankala ja kerrot miltä oikeasti tuntuu, alkaa keikkaluurissa ns. hiljainen kausi. Jos alat vaatia lisää oikeuksia, esim. kunnon korvausta tehdystä työstä, vihjataan pian että olisi tähän hommaan muitakin innokkaita tulijoita.

Työelämä on nykyään rankkaa missä tahansa, mutta tietysti haastavinta sellaisilla aloilla, joilla on vähän kultahippuja ja paljon jakajia. Kritiikin terävin kärki osuikin herra Levysetään, joka päättää mitä ja ketä myydään ja millä ehdoilla.

Ja seuraavana "hummani hei".

Levysetä menee vielä pidemmälle, kuin työ- ja elinkeinoelämä keskimäärin. Siinä missä esim. ravintola-ala luulee omistavansa työntekijän kehon ja kieltää tältä tatuoinnit, kertoo Levysetä minkälaisessa kesämekossa uusi tanssitähtönen esiintyy ja millainen persoona hänen täytyy olla.

Kun Idolsissa tai vastaavassa formaattiohjelmassa menestynyt parikymppinen tyttö tai poika joutuu tv- ja julkkispyöritykseen ja hänelle sanellaan ehdot joilla uran luvataan urkenevan, on harvalla jormaa sanoa “ei käy”. Uusi imago puetaan päälle kuin vaate, ja sitten vaan tien päälle vetämään 20 keikkaa kuussa. Ei ehdi miettimään kuka, mitä ja miksi, tekee vaan mitä käsketään. En ole psykologi, mutta veikkaan että tällaisesta tulee ennemmin tai myöhemmin hieman psyykkisiä ongelmia.

Musamaailma on “miesten maailma”, mutta silti sen kuvioissa käyttäydytään pahimmillaan kuin juoruämmien valtaamassa konttorissa. Ollaan kateellisia, panetellaan kollegoita, eikä jätetä ainuttakaan tilaisuutta käyttämättä, jos voidaan kiillottaa omaa tähteä muiden kustannuksella. Juuri näin on käynyt A.Erikssonin tapauksessa.

Ensin lehdet yrittivät revitellä kohuotsikoita aiheesta (siitähän niille rahaa maksetaan) kertomalla Annan “purkauksesta” ja "selittelystä". Seuraavassa aallossa sitten nautiskeltiinkin kollegoiden lausunnoilla, kuinka Annalta on lähtenyt mopo rotkoon ja kuinka epäkypsä ja vaikea ämmä tämä on.   

Kuulitteko... Sillä on... mielipide?!?

Perinteinen “Keitäs tyttö kahvit”-asetelma siis. Naisartistin kuuluu olla söpö ja kiva bimbo joka keikuttaa persettä eikä suutu jos setä pitää vähän kättä reidellä. Naisartisti muuttuu hankalaksi, jos sillä on oma mielipide eikä se ole kiltti ja kiitollinen. Se ei saisi sanoa “paska” ja olla vihainen.

Tuure Kilpeläinen nälvi Annaa oman vision puutteesta. Arvostan Kilpeläistä suuresti, mutta pidän lausuntoa vähän erikoisena, kun Eriksson sai juuri levystään Teoston palkinnon joka myönnettiin nimenomaan oman tyylin ja taiteellisten arvojen perusteella. Jos taas puhutaan aikaisemmasta tuotannosta, kritiikkihän koski nimenomaan sitä, ettei iskelmätähtönen saa itse päättää asioistaan. 

Jos siis haluaa tehdä jotain omaa ja pysyvää, pitää pitää oma päänsä, ei mennä amerikasta halvalla ostettujen paskaformaattien mukaan leikkimään jotain kivaa pudotuspeliä televisioon.

Egotripin Knipi huuteli takarivistä että on “Hassua, että hän (A.E) puhuu asioista, joita itse käsittelin ehkä joskus vihaisena 17-vuotiaana.”

Yhtä suurta perhettä.

Mahtoiko 17-vuotiaan Knipin ajatusmaailma todella olla pullollaan mietteitä iskelmämusiikin kaupallisuudesta ja siitä, miltä tuntuu kun joku puku-ukko päättää millainen imago muusikonalulle luodaan? Onko Knipillä ollut selkeä käsitys omasta tyylistä ja siitä, minkä värisiä sukkahousuja hän aikoo käyttää? Tuskin. Mikään ei silti estä huutelemasta, kun on itse yhdessä niistä harvoista porukoista, joiden “oma juttu” on lyönyt läpi. En toki tiedä Knipin iskelmätaustasta mitään, mutta tuskin hän on tahkonnut humppakeikkoja toistakymmentä vuotta pitkin suomea kiitollisuutta pursuten.

Artistilta nimittäin odotetaan nöyryyttä. Tämä on maan tapa. Halutaan tarina köyhyydestä pinnalle ponnistavasta nöyrästä rassukasta, joka haastatteluissa itku silmässä kertoo kuinka kiitollinen hän on saamastaan mahdollisuudesta. Samalla artistin odotetaan jotenkin dramaattisesti keikkuvan kuilun partaalla. Alkoholiongelma tai sekavat ihmissuhteet luovat mukavaa lisäarvoa, kun artistista voidaan repiä palstatilaa Seiskaan ja Hymyyn. Tähden pitää olla jatkuvasti kaltevalla pinnalla ollakseen mielenkiintoinen. 

Juuri tästä Eriksson puhui, kun mainitsi että edesmenneitä Olavi Virtaa ja Laila Kinnusta on nyt helppo ihastella, kun elinaikanaan he saivat kiertää maata hattu kädessä olosuhteissa, joista se ihmisten mielissä sitkeästi leijuva kuva “Glamourista” oli kohtuullisen kaukana. 

Kenen tahansa ihmisen mielestä on hienoa, että omaa työtä arvostetaan. Sen lisäksi sen tekemisen tulisi olla mahdollisimman siedettävää. Lisäksi myös musiikkialan ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus kritisoida vallitsevia olosuhteita ja vaatia niihin parannuksia. Ilman että kollegat puukottavat selkään ja ilman että yleisö alkaa vinkua keskustelupalstoilla näitä iänikuisia "en enää koskaan käy sen keikoilla enkä osta levyä"- ruikutuksia. (Levyjä kannattaa ostaa - maailmassa on kirjaimellisesti miljoonia kappaleita, joista radioasemat soittavat ehkä noin viittäsataa).

Tuskin Anna kohtuuttomia vaatii: mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihinsa, ja mahdollisuutta sanoa suoraan jos jokin asia kaivertaa. Tähtikin on ihan tavallinen ihminen sen föönatun ulkokuoren alla jota lehdissä esitellään.

-Pastori-

Hesarin juttu:

http://www.hs.fi/kuukausiliite/Anna+Eriksson+oli+iskelm%C3%A4taivaan+supert%C3%A4hti+mutta+k%C3%A4rsi+joka+hetkest%C3%A4/a1365071401817 

Lisää aiheesta:

http://www.mtv3.fi/viihde/musiikki.shtml/suorista-sanoista-kohu---nain-anna-eriksson-vastaa-kritiikkiin/2013/04/1733488

Patriootti vajaavainen

Päivän politiikkaa Jyväskylässä 2013: Kirjan julkaisutilaisuudessa pistettiin rähinäksi, särjettiin pulloja ja heiluteltiin puukkoa. Osumiakin saatiin aikaan. Asialla olivat "patriootit", ns. Kansallinen Vastarinta- nimiseen liikkeeseen kuuluvat touhukkaat miehet, jotka olivat ilmeisesti sitä mieltä, että kirjan julkaisu asettaa heidät jotenkin huonoon valoon. Kirja kun oli nimeltään "Äärioikeisto Suomessa".

Ryhmää tarkemmin tuntemattoman on vaikeaa varmuudella tietää, mitä kekkuleiden päässä liikkui.

...ja oikealla näette niin sanotun kirjaston.

Ajatuksenjuoksu kulki todennäköisesti jotenkin näin: koska vasemmistolaiset ovat jotain ihme punavihreitä lesboja ja halaavat puita ja maahanmuuttajia, he haluavat mitä ilmeisimmin puhua meistä, äärioikeistolaisista pahaa, koska julkaisevat meistä kirjan. Kirjaa emme viitsi lukea, koska siinä ei ole hauskoja kuvia, vaan tosi paljon ihan pientä tekstiä. Koska kirja kuitenkin käsittelee äärioikeistoa, ja sen kirjoittajat ovat jotain ihme sateenkaariporukkaa, ne varmaan haukkuvat kaikkia normaaleja kunnon perusnatseja siellä oikein urakalla. Nauravat meille perkele. Väittävät varmaan että olemme typeriä ja väkivaltaisia, asenteellisia ja ennakkoluuloisia ihmisiä, jotka eivät osaa tuoda mielipiteitään normaalissa keskustelussa esiin. Juuri tästä syystä nyt on syytä mennä vähän äkkiä sinne kirjan julkistamistilaisuuteen riehumaan ja todistaa tämä mustamaalaus vääräksi esim. puukottamalla paikalla olevia hippejä naamaan. Oppivatpahan puhumaan paskaa kunnon arjalaisista.


Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia ja niin poispäin. Luulisi silti typerimmänkin mobilatkaljun ymmärtävän, että oman agendan edistäminen puukon kanssa tulee saamaan melko vähän positiivista palautetta mediassa ja niiden ihan tavallisten pullaa syövien kanslaisten keskuudessa. Mutta ei. Kun mies ei osaa muuta niin se puukottaa.


No, kukaan ei varmasti vakavissaan usko, että äärioikeistolaiset osaisivat keskustella ja tuoda näkemyksiään asioista esille sivistyneesti ja muiden mielipiteet huomioiden. Jos he kykenisivät tällaiseen, heidät olisi syytä ottaa vakavasti. Tällainen esitys kuitenkin herättää useimissa lähinnä inhoa ja jonkinlaista sääliä.


Tapaus ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen ääri-idioottien mielenilmaus. Asenteet ovat kovenemassa. Sama porukka joka nyt riehui Jyväskylässä, on kunnostautunut aikaisemminkin väkivallan käytössä esim. kaasuttamalla pride-kulkueeseen osallistuneita kyynelkaasulla. On hyvä muistaa, että kaasu ja natsit ovat historiallisessa kontekstissa melko huono yhdistelmä. Luulisi, että terroriteko joka kohdistuu "vääriin ajatuksiin" olisi yksiselitteisesti vain ja ainoastaan tuomittava teko. Jokainen niin kutsuttu normaali ymmärtää että politiikkaa ei pitäisi tehdä väkivallan keinoin. Tapahtunut olisi voitu tähän mennessä kuitata jälleen yhtenä rassukoiden yksittäistekona, ellei tähänkin touhuun olisi taas kerran työnnetty perussuomalaista kauhaa soppaa hämmentämään.

Tää oli taas, ööö.... huumoria?

Perussuomalaisilla on ollut paitsi melkoinen poliittinen menestys nykymenoon kyllästyneiden äänestäjien mandaatilla, myös kunnia esiintyä median etusivuilla milloin minkäkin harkitsemattoman vitsin, murjaisun, vollotuksen, provokaation tai sahayrittäjän pölkkypäisen lausunnon takia.

Luulisi, että oppirahat olisi jo maksettu, mutta tietyillä henkilöillä tuntuu olevan yhä edelleen pakottava tarve ampua itseään ja puoluettaan munille aina kun eteen tulee tilaisuus päästellä päättömyyksiä tiedostusvälineisiin ja sosiaaliseen mediaan.

Persujen kansanedustaja Juho Eerola viserteli internettiin tuohtumustaan tapauksesta. Sen sijaan että hän olisi harmistunut metodista jossa puukonterällä ilmaistaan ärtymystä vastapuolen mielipiteistä, häntä itseään ärsytti se, että "asenteellisen kirjan kirjoittanut" porukka ei ollut päästänyt äärioikeiston edustajia mellakoimaan kirjan julkistamistilaisuuteen. Raukkaparat kokivat varmasti trauman kun heidät suljettiin yhteisön ulkopuolelle. Eerola antoi myös twiittauksissaan isällisiä ohjeita siitä, miten roskaväen pitäisi jatkossa soluttautua vastaaviin tilaisuuksiin, huomaamatta ja muina miehinä (vihje: luotiliivit, pullot, puukot ja muut aseet kannattaa yleensäkin jättää kirjaston ulkopuolelle asioinnin helpottamiseksi).

Heh,heh, lisää huumoria

Juho itse on varmasti täysin asenteista vapaa ja objektiivinen henkilö esittämään tapauksesta mielipiteitä. Kyseisen persuherran avustaja Ulla Pyysalo haki vuonna 2011 nyt puukotuksen järjestäneen aatteellisen yhdistyksen jäsenyyttä. Eerola oli tietoinen asiasta ja naureskeli tuolloin, että eihän se väärin ole. Juho kuule, kyllä se on.

Toinen setä-Eerolan huolenaihe liittyi siihen, että puukotustapaus oli hänen mielestään "hyvää mainosta" kirjalle, siis jonkinlainen mainostemppu. Järkkäri oli hänen fantasiassaan ilmeisesti puukottanut itse itseään kilautettuaan ensin natsit paikalle.

Kansanedustaja, lainsäätäjä, ihminen joka roikkuu tuhansien muiden ihmisten mandaatilla vallan kahvassa, on täysin välinpitämätön siitä, että politiikaa tehdään väkivallan keinoilla. Mies hehhettelee uusnatsististen ajatusten nousulle ilmiönä. Saman kekkulin patologisessa ajattelussa terroriteko muuttuu uhrin mainoskampanjaksi. Mitä tällaisesta pitäisi ajatella?


Haluaisitko, että näinkin viriilillä mielenterveydellä ja asenteella varustautunut setämies päättää sinunkin asioistasi?



Ilmainen vinkki : Jos perusS haluaa olla jatkossakin vakavasti otettava poliittinen puolue, kannattaa puolueen sisäinen SS heittää jo pikku hiljaa pihalle.

Tässä vielä Klamydia-nimisen yhtyeen kiteytys asiasta:

Tämä kannattaa laittaa soimaan ja kuunnella pari kertaa läpi ajatuksella. Jälkiruuaksi levylautaselle suositellaan vielä spotifysta tai vastaaasta Popedan biisiä "serkkuni on rasisti". (spotify-linkki: Popeda – SERKKUNI ON RASISTI )

Musiikkielämysten lomassa voi halutessaan lukea lisää aiheen tiimoilta:

http://www.intokustannus.fi/kirja/aarioikeisto_suomessa/

http://kulttuurivihkot.fi/lehti/jutut/uutiset/229-aeaerioikeiston-verkostoituminen-paljastui

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2946137/%E2%80%9Djyvaskylan-puukotus-ei-enaa-yksittaistapaus%E2%80%9D

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/kirjallisuuskritiikkia-adolf-sedan-tyyliin/1293954

http://vallanvahtikoira.blogspot.fi/2012/03/perussuomalaiset-suomen-sisu-ja-pohjois.html

http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194792898202/artikkeli/ps-valtuutetun+naisnakemykset+kuohuttavat+facebookissa.html

http://yle.fi/uutiset/oikeistoradikalismi_on_siirtynyt_netista_tekoihin/6477581

http://www.patriootti.com/aarivasemmisto-sanelee-median-uutisointia/





-Pastori-