perjantai 30. maaliskuuta 2018

Soihtuja ja talikoita


Mitä yhteistä on Olavi Virralla ja Jari Sillanpäällä?


Kumpikin heistä on tullut tunnetuksi loistavana laulajana, ja kumpikin on joutunut kusipäiden silmätikuksi.

Kuvassa sosiaalisen median kenttäoikeuden istunto 3/2018
Somelynkkauksen aikakaudella on helppoa tuhota ihminen ja hänen uransa pelkästään kohdistamalla huomio hänen henkilökohtaisiin ongelmiinsa riittävän pitkäksi aikaa. Verenhimoinen, peruskateellinen ja toisten kärsimyksestä voimaantuva roskajoukko hoitaa loput. Media pistää verirahat taskuun ja pesee kätensä puhtaaksi olemalla vain raportoivinaan ihmisiä kiinnostavista aiheista.

Jari Sillanpää on antamiensa tietojen mukaan käyttänyt metamfetamiini -nimistä synteettistä huumetta noin kolmen vuoden ajan. Syitä voi jokainen häntä henkilökohtaisesti tuntematon ainoastaan arvailla. Se mitä tiedetään on, että hänen pitkäaikainen parisuhteensa päättyi suunnilleen aineen käytön alkuaikoihin, ja että hän on tehnyt julkista uraa vuodesta 1995 ollen jatkuvasti suurennuslasin alla tekemisineen.

Ihminen voi mennä raiteiltaan monesta syystä. Erot ja muut suuret elämänmuutokset ratkaistaan Suomessa perinteisesti päihteillä, tarttumalla pulloon. Addiktio erilaisiin päihdyttäviin aineisiin syntyy, kun aineiden saatavuus alkaa nousta elämän ykkösprioriteetiksi, eikä muulla ole enää väliä.

Moni addikti pystyy kuitenkin hoitamaan työnsä, ja addiktoituu salaa. Näin on käynyt myös Jari Sillanpään tapauksessa. Tällöin puhutaan ns. viihdekäytöstä. Tilanne on sama kuin perinteisessä työssä olevalla juopolla duunarilla, joka vetää viikolla joka päivä töiden jälkeen sixpackin, ja viikonloppuna juo itsensä kahtena päivänä tiedottomaksi. Maanantaina taas työmaalle ja samalla reseptillä uuteen viikkoon.

Tämä on kuitenkin "normaalia". Kuten sekin, että perheessä nyt vaan hiljaa kärsitään puolison juopottelun takia, eikä se kellekään kuulu, yksityisasia. Portaissa kompastuin.

Ken on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
Sen sijaan kun luetaan kommentteja Jari Sillanpään huumekohusta, ei yksityisasioista ole enää tietoakaan, vaan julkinen riepottelu, viha, välinpitämättömyys ja sairas kateus rehottavat. Inhimillisyytensä menettäneet internetin röllipeikot huutavat suu vaahdossa ja janoavat verta. He kirkuvat kuinka narkki pitäisi viedä saunan taakse, haukkuvat miehen paskaksi artistiksi jonka olisi pitänyt lopettaa jo 20 vuotta sitten, ja veikkailevat kuola suupielistä valuen kuinka pian tämä piikittää itsensä kuoliaaksi. Kun media haastattelee Sillanpäätä ja tämä vastaa esitettyihin kysymyksiin, on se lynkkaajien mielestä huumehörhön säälittävä yritys saada lisää keikkoja ja sympatiaa.

Ihminen joka on päihdekoukussa kärsii ja tarvitsee apua. Sen sijaan Jarin pitäisi nyt kommentoijien mielestä pyydellä kovasti anteeksi käytöstään. Ikään kuin se olisi huumeaddiktion kanssa kamppailevan ihmisen ykkösprioriteetti.

Artistien fanittaminen perustuu harhaluuloon, että jos toisen ihmisen esiintyminen tekee vaikutuksen henkilökohtaisella tasolla, luullaan että tähän artistiin on syntynyt jokin henkinen yhteys. Kun sitten artisti ei olekaan toivotun kaltainen, menee pettymys tunteisiin ja aloitetaan henkilökohtainen haukkuminen. Artisti on pettänyt ihailijansa, valehdellut henkilökohtaisesti päin naamaa. Ei ymmärretä, että kyseessä on ihminen, jolla on ihmisen ongelmat, ja että kukaan ei ole täydellinen eikä selviydy maailmasta kolhuitta, vaikka urheilisi, äänestäisi kokoomusta, olisi korrektin keskiluokkainen ja maksaisi laskunsa ajoissa.

Oma kategoriansa ovat ilkeät, pahantahtoiset ihmiset, jotka nauttivat suunnattomasti saadessaan nähdä kuinka toinen ihminen kärsii. Heitä kutsutaan myös koulu- ja työpaikkakiusaajiksi. Heidän pieneen sieluunsa ei mahdu ymmärrys siitä, että elämänhallinnan menettäminen voi sattua kenelle tahansa, monenlaisista syistä. Mika Myllylä, Matti Nykänen, Simo Silmu, 7-päivää. Ai että, kylläpä niillä nyt menee taas huonosti. Näistä toisten kärsimyksistä voimaantuvista ihmisistä ihaninta on seurata kuinka menestystä saaneet ihmiset tuhoutuvat ongelmiinsa, ja kuinka lohdullista heistä onkaan, että vaikka oma sielu on pieni ja mitätön, voi kuuluisuuksillekin käydä huonosti. Sehän se on parasta, sillä suomalainen on sellainen, että se maksaa itse 50€ ettei naapuri saa satasta.

Kaikille näille saunan taakse halajaville esittäisin empatiatestinä kysymyksen: Mitäpä jos tämä sattuisi sinulle tai jollekin läheisellesi? Entäpä jos oma puolisosi olisi juoppo, joka kusee alleen sammuttuaan nojatuoliin joka ilta viinipullo sylissä? Entäpä jos oma poikasi tai tyttäresi myisi persettä saadakseen lisää aineita, etkä tietäisi missä hän aikaansa viettää vaan odottelisit silmät punaisina läpi yön tietoa siitä onko hän ylipäätään yhä hengissä? Vieläkö tuntuisi siltä, että vitun narkkari, omapahan on ongelmansa, kuolisi pois verorahojani kuluttamasta?


Inhimillisyys on katoava luonnonvara. 


Vuonna 2016 alkoholiperäisiin syihin suomessa kuoli noin 1700 henkilöä. Vertailun vuoksi huumekuolemia oli vuonna 2010 yhteensä 156 kappaletta. Näistä kuolemista suuri osa oli reseptilääkkeinäkin määrättyjen opioidien, bentsodiaptsepiinien ja alkoholin yhteisvaikutuksesta seuranneen yliannoksen aikaansaannosta. Metamfetamiineihin kuoli alle 20 ihmistä. Mutta koska huu huu huu huu huumetta, ja koska menestynyt artisti, niin narkki hirteen vaan ja multaa päälle.

Itse toista vuosikymmentä koulukiusaajien rääkättävänä olleena ihmisenä voin kertoa, että viha on yhä syvällä sellaisia ihmispaskoja kohtaan, jotka toistensa yllyttämänä pyrkivät joukolla lyömään lyötyä ja nostattavat sillä omaa huonoa itsetuntoaan. Hyvää pitkää perjantaita myös kaikille heille.


-Pastori-

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Musamaailman pohdiskelua part XI


Pisti silmääni Vantaan Sanomien julkaisema juttu, joka oli jaettu sosiaalisessa mediassa.
Se on otsikoitu raflaavasti näin: "Uusi viinalaki uhkaa viedä artisteilta työt – Luulen, että tästä lähtien ravintoloissa lauleskellaan pelkkää karaokea"

Uusi alkoholilaki nimittäin mahdollistaa jatkossa sen, että ravintolat voivat pitää oviaan auki ilmoituksella niin pitkään kuin huvittaa, viinanmyynnin joutuvat kuitenkin lopettamaan kello 4:00 aamuyöstä, eikä uutta kierrosta saa aloittaa ennen aamuyhdeksää.

Entisessä säädännössä ravintolan jatkoaika vaati "tasokasta ohjelmaa" lupien heltymiseksi, eikä esim. karaokea tällaiseksi laskettu. Niinpä ravintolan piti järjestää ohjelmaa esim. palkkaamalla bändi, trubaduuri tai muu vastaava illan ohjelmaksi voidakseen myydä viinaa maksimaaliseen tappiin saakka. Nyt tällaista tasovelvoitetta ei siis enää ole, ja myyntilupa löytyy huolimatta siitä onko paikalla elävää musiikkia vai ei.


Jutussa on haastateltu ravintola Pingviinin omistajaa Petri Hietalaa, joka on tyytyväinen muutokseen ja siihen että nyt ravintola voi säästää bändikuluissa jotka ovat olleet kammottavat, Hietalan sanojen mukaan yksittäinen keikka on voinut maksaa jopa 500-1000 euroa.

"Nyt kaikki lattialle, Maikku laulaa Aikuisen Naisen!"
Ymmärrän toki, että ravintolan tehtävä on tehdä omistajalleen mahdollisimman paljon rahaa. Sitähän bisnes on. En kuitenkaan niele Hietalan näkemystä tolkuttoman kalliista musiikista.

Ravintola Pingviini kehuu sivuillaan, että ravintolaan mahtuu jopa 700 ihmistä. Jos nyt ajatellaan että lauantaina olisi tupa täynnä tai ainakin lähellä sitä, sanotaanko nyt vaikka 600 juhlijaa, olisi tilanne seuraava:

Pääsylippu 5€ / hlö + narikka 2€ (luvut päästä vedettyjä, en tiedä mitä Pingviinissä oikeasti ottavat)
-> Illan lipputulot narikkoineen 7*600 =  4200€.

Bändi on siis maksanut itse itsensä jo sillä, että porukkaa tulee paikalle, ihan kirkkaasti.
Bändi-iltoina käytäntö on monesti myös se, että lipusta otetaan enemmän rahaa per asiakas, joten tuskin se persnetolle menee, ellei yrittäjä harrasta ns. Stubbilaista matematiikkaa.

Jos bändi on vieläpä hyvä, ja porukka viihtyy pitempään, ja juo musiikin soidessa esim. 2 alkoholijuomaa enemmän, tilanne muuttuu seuraavasti :

Olut / siideri / paukku / Eviani / mikälie-juoma keskiarvoltaan 6€ kpl x 2 = 12€
-> lisäpirtelöt tuottavat 600*12€ = 7200€ (voipi tämäkin jäädä Vantaan hintatasosta, jota en ole tarkistanut).

Toisin sanoen - jos bändi tuo edes parin juodun juoman verran lisäarvoa per baarissa asioiva kekkuli tahi kekkulitar - voi se hyvinkin tuottaa palkkionsa hinnan 7-14 -kertaisena takaisin. Aika moni sijoittaja olisi tällaiseen tuottoon varsin tyytyväinen.

Ravintoloitsija tosin väittää, etteivät asiakkaat ole juuri "bilebändejä kaivanneet". Riippuu tietysti asiakkaan musiikkimausta ja bilebändin tasosta. Itse veikkaisin että tasokas elävä musiikki kiinnostaa ihmisiä enemmän kuin karaoke tai DJ, mutta makunsa kullakin.

Hietala pistelee jutussa myös käsitteensä iloisesti sekaisin. Hän puhuu samaan hengenvetoon trubaduureista, tähtiartisteista, ja bilebändeistä, tekemättä mitään eroa näiden välille muutoin kuin kustannusmielessä. Pointtina on vain, että bändit aiheuttavat kuluja. Ymmärrän että se harmittaa, mutta työstä maksetaan yleensä palkkaa.

Ymmärrän toki, että esim. mies + kitara -yhdistelmä ei välttämättä palvele 700-paikkaisen ravintolan yleisön biletarpeita vaan sopii paremmin pienempään baariin, mutta tässä kohtaa menestyvä ja asiantunteva ravintolayrittäjä tietää mitä ostaa, ja palkkaa sen "kalliimman" bilebändin, joka vetää tämän päivän hittejä bilekansan tarpeisiin. Asiantunteva yrittäjä ymmärtää myös, että varsinaiset tähtiartistit, jotka takavat sen että tupa on täynnä vähän isommallakin pääsylipun hinnalla, eivät tule esiintymään 500€ korvauksella bändeineen koko illaksi.

Image result for karaoke meme
Ja seuraavana laulamaan tulee Austin Powers.
Itse näkisin niin, että muusikot, esiintyjät ja ravintoloitsijat ovat samalla puolella. Esiintyjät tuottavat elämyksiä, jotta ihmisillä olisi hauskaa. Ravintoloitsijat tuottavat paikan tälle hauskanpidolle ja myyvät asianmukaiset rentoutumisjuomat edistämään yleisön viihtymispyrkimyksiä. Lopputulemana esiintyjät saavat (ainakin toivottavasti) elantonsa tekemällä työtä jota rakastavat, ravintola saa viivan alle paljon riihikuivaa, ja se asiakas saa itsensä hyvälle mielelle, ja menee taas paremmalla fiiliksellä maanantaina sorvin ääreen pyörittämään tätä yhteiskuntaa. Tämä on todellinen Win-win-skenaario.

Jos sen sijaan illasta jää fiilis, että tuotteista otetaan kallista hintaa ja palvelu on vähän sinne päin, alkaa asiakkaalle tulla jossain vaiheessa mieleen että olisikohan muualla parempi meininki.

Tällöin esiintyjä on sossussa, ravintola konkassa, ja asiakas vittuuntuneena jossain muualla käyttämässä rahojaan. Näin pikkuisen kärjistäen tietenkin, mutta ymmärtänette pointin. Seitsemän euron Lapinkullan tai kympin sateenvarjodrinkin voi jotenkin perustella, jos sitä juodessa katsoo lempibändinsä esiintymistä, mutta se alkaa maistua katkeralle, jos sitä ryydittää +/- 2,5 sävelaskelta päin helvettiä laulettu Mombasa.

Karaoke on kivaa, ei siinä mitään. Harrastan itsekin ja arvostan heitä jotka sitäkin hyvin tekevät, sekä heitä jotka ylittävät itsensä ja menevät oman mukavuusalueensa ulkopuolelle laulaessaan.

Ymmärrettävä on kuitenkin, että muusikot tekevät työtä, josta kuuluu maksaa palkkaa. Muusikoiden liitto määrittelee ravintolamuusikon vähimmäistaksaksi 200€ +13,5% lomakorvaus per ilta, ja tämän päälle pitäisi vielä maksaa km-korvaus, päiväraha, ja niin poispäin. Todellisuudessa muusikot ovat harrastaneet sitä kuuluisaa paikallista sopimista jo pitkään, ja ottavat palkaksi sen mitä saadaan neuvoteltua sieltä missä sitä on tarjolla. Rakkaudesta lajiin.

Olen silti sitä mieltä, että elävällä musiikilla on edelleen kysyntää ja arvostusta, ja uskon että sitä halutaan kuulla jatkossakin. Hyvistä elämyksistä kannattaa hieman maksaa.




-Pastori-

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Miljoonien turhien hakemusten maa

Jos olette erehtyneet luulemaan että hallitus on jo ehtinyt esittelemään parasta osaamistaan, olette väärässä. Aktiviimalli-nimellä virtaava ajatusten Tonava runnottiin läpi väkisin nelosolutkeskustelun varjossa 19.12.2017, mutta toisin kuin oltiin laskeskeltu, asiasta nousi aikamoinen haloo. Kansalaisaloite epäpätevästi laaditun, vaikutuksiltaan epäselvän, ihmisiä eriarvoistavan ja kaikinpuolin aiemmin tehtyjä sopimuksia kunnioittamattoman lain kumoamiseksi on kerännyt parissa viikossa jo hieman alle 120 000 nimeä.

Aktiivimalli 2 tulee, oletko valmis?
Paniikki on kova ja kiinni on jääty housut kintussa, sillä eräätkin oikealle kallellaan olevat ovat jo sortuneet mustamaalaamaan aktiivisimpia lain irvikuvan vastustajia. Myös aloitetta itsessään vähätellään julkaisemalla juttuja, jonka mukaan kuusinumeroista väkimäärää ei tarvitse ottaa tosissaan.

Vastuuministereiltä ei asiasta sen sijaan ole saatu kommentteja, koska heillä on kiire olla savusaunassa, tai sitten heitä ei muuten vain kiinnosta kusta muuntajaan antamalla lausuntoja asiasta, joka ei varsinaista glooriaa omaan cv:hen liitettäväksi tarjoa. 

Ne onnettomat jotka ovat lausuntoja antaneet ovat onnistuneet vain näyttämään sen, etteivät ymmärrä itsekään minkälaisia lakeja ovat olleet päättämässä. On vaikeaa sanoa kumpi sapettaa enemmän: se että ministerit ylenkatsovat hallittaviaan niin paljon ettei dialogi kiinnosta, vai se että he eivät osaa tehdä työtään.



Koska näytöt vankasta osaamisesta ovat näillä esityksillä jo ihan omaa luokkaansa, on tietenkin luontevaa jatkaa samalla hyväksi koetulla tiellä ja säätää lisää järjettömyyksiä. Jos muualla maailmassa ongelma ei ratkea annetuilla keinoilla, vaihdetaan työkaluja tai hallitusta. Meillä päin otetaan lisää vauhtia ja juostaan pää edellä seinään.


Seuraava suunniteltu vaihe (anteeksi sarkastinen hymyni sanan "suunniteltu" kohdalla) pahoinvoinnin lisäämiseksi on aktiivimalli 2.0, jossa vailla työtä olevat velvoitetaan lähettelemään olemattomiin työpaikkoihin noin 16 miljoonaa hakemusta vuodessa.

Kuvassa ns. tekevä on löytämässä työtä
Kyse on työnhaun aktiivimallista, jossa hallitus kaavailee pakottavansa työttömät tehtailemaan ja raportoimaan vähintään yhden työhakemuksen viikossa 2kk karenssin uhalla, oli oman osaamisen töitä tarjolla tai ei. Ammattiliitot alkavat pikku hiljaa heräillä horroksestaan, ja jopa ei-niin-äärivasemmistolainen julkaisu Taloussanomat toteaa, ettei tällaisessa uudistuksessa ole minkäänlaista järkeä.

Kuten aikaisemminkin, hallitus aikoo härkäpäisesti jälleen lyödä päätä seinään tosiasioista piittaamatta. Yksikään firma ei nimittäin kaipaile tuhansia pakon edessä lähetettyjä työhakemuksia postiosoitteitaan tukkimaan, joten todennäköisesti tarjolla olevien työpaikkojen määrä vähenee entisestään kun yritykset kaivavat poteron ja menevät paperisotaa piiloon. Tähänkään mennessä kovin valtti työhakemuksessa kun ei ole ollut se, että "työkkäri pakotti hakemaan tätä paikkaa". 

Asiaa valmistelee tuttu ja turvallinen työministerimme Jari Lindström, joka on siitä hyvä ministeri, ettei ymmärrä mitään valmistelemistaan asioista, mutta ajaa niitä tunnollisesti eteenpäin koska näin on isompien poikien kanssa sovittu. Kummeli oli paljon aikaansa edellä, mutta pääministerin Penan toilailuista kertovat sketsit sentään ymmärrettin aikanaan viihteeksi. 

Artistin näkemys työttömyyden hoidosta.
Lähde: ylilauta.org
Alkaisi olla korkea aika laittaa Oy Suomi Ab kiinni yleislakon voimin, kunnes sen yläpää saadaan tervehtymään sitä vaivaavasta influenssasta. Yhteiskunnan hengityselimiin on nimittäin päässyt kertymään pöpöjä, jotka alkavat haittaamaan koko yhteiskunnan yleiskuntoa ja toimintaa. 

Tervehdyttämiskeinona hallituksen vaihto voisi tuoda helpotusta oloon. Olen nimittäin ollut ymmärtävinäni, että hallitus on olemassa siksi, että yhteiskunta toimisi parhaalla tavalla ja sen jäsenillä (kansalaisilla) olisi parhaat edellytykset mielekkääseen elämään, eikä suinkaan siksi, että korkeimmassa virassa olevat voisivat vetää yhteiskunnan heikommassa asemassa olevia turpaan minkä omien taskujensa täyttämiseltä ja valtatrippailultaan jaksavat ja kerkeävät.

Tosiasiassahan näissä päätöksissä ei tietenkään ole kyse  työllistämisestä, vaan sosiaaliturvan aktiivisesta heikentämisestä. Halpatyömarkkinoiden luominen kasaa rahaa sinne, missä sitä on jo ennestään sanotaanko nyt ilman voimasanoja vaikkapa että ihan riittävästi. Voiton maksimoinnin ideologia kun ei tunnusta sitä tosiseikkaa, että rajaton kasvu rajallisessa ympäristössä ei ole mahdollista, joten kasvu revitään sitten toisten ihmisten selkänahasta.

Jos työllisyyttä haluttaisiin tosissaan lisätä, aloitettaisiin hoito esim. sellaisista asioista kuin byrokratian ja siitä aiheutuvien kannustusloukkujen purkamisesta, edullisista vuokra-asunnoista, reaaliaikaisesta verotuksesta, pienyritysten palkkakulujen pienentämisestä, palkkatuen lisäämisestä, jne. 

Nämä kepittämällä annetut keinot sen sijaan ovat pelkkää vittuilua yhteiskunnan hyväosaisilta vähäosaisille, ja niiden ainoa funktio on työttömyysturvan minimoiminen. Ei se nälkä lyömällä lähde.

He124/2017 aktiivimallin 1.version äänestyksen jakauma. Jakaumassa suhtautuminen köyhiin alleviivattuna. 



Jos kyseinen malli aktiivisesta työnhausta ajetaan läpi, voi käydä niin, että esim. eduskuntaan alkaa saapua perkeleen paljon avoimia työhakemuksia. Joku irvileuka voisi esim. hakea kerran viikossa avustajan paikkaa vaikkapa kaikilta sellaisilta kansanedustajilta, jotka kuvittelevat että töitä löytää helposti, kun vaan lähettelee riittävästi hakemuksia. Miksi tyytyä vain yhteen hakemukseen viikossa, kun niitä voi saman tien lähettää sata ja osoittaa kiitettävää aktiivisuutta?

Ohessa asiaan mitenkään liittymätön lista kansanedustajista jotka äänestivät aktiivimallin puolesta 19.12.2017, olivat poissa tai eivät osanneet ottaa kantaa. En suinkaan kannusta ketään kansalaistottelemattomuuteen, vaan haluan vain auttaa ihmisiä ottamaan helpommin yhteyttä aktiivimallin puolustajiin, mikäli heitä jokin lain sisällössä askarruttaa. Kansanedustajathan ovat täällä edustamassa kansaa, ja vastaavat kysymyksiin varmasti mielellään ja asiantuntevasti.

(Lista HE124/2017 -äänestyksen "jaa"-äänien, äänestyksestä poissaolleiden tai tyhjien äänten antaneista kansanedustajista. Lähde www.eduskunta.fi)








Reipasta, aktiivista ja työntäyteistä kevättä toivotellen,

-Pastori-

torstai 28. joulukuuta 2017

Keppiä työttömälle, toivoo Iltalehti


Iltalehden tomittaja Mika Koskinen
haaveilee Tanskan mallista.
Oman henkilökohtaisen historiani muistiarkistojen mukaan kirkkaasti suomen epäpätevin hallitus runnoi väkisin läpi lain, joka tulee voimaan 1.1.2018. Laki on nimetty työttömyysturvan "aktiivimalliksi", mutta käytännössä se tarkoittaa, että työtöntä rankaistaan, jos hän ei saa työtä tai pääse TE-toimiston pellekouluun. Idea on vähän sama kuin jos yritykselle langetettaisiin 5% liikevaihdosta suuruinen sakkomaksu, jos yritystoiminta olisi tappiollista. Siitäpä Juhalle liikeideaa.

Vain reilussa kahdeksassa (8) päivässä lain kumoamiseksi käynnistetty kansalaisaloite on kerännyt yli 60 000 allekirjoitusta, ja määrä tuntuu olevan tätä kirjoittaessa räjähdysmäisesti yhä kasvamassa. Luultavimmin siksi, että laki joka rankaisee ihmistä asioista joihin tämä ei voi itse vaikuttaa, on aika helvetin huono laki.



Kuin sattuman kaupalla tässä kiperässä tilanteessa alkaa iltapäivälehdistöstä äkkiä kuulua hallituksen toimia kovasti ymmärtäviä ja tsemppaavia kannanottoja. Päivän kaakkilannoitteen täyslaidallisesta vastaa Iltalehden Mika Koskinen näkökulmakirjoituksessaan "Aktiivimallin vastustus kertoo henkisestä ilmastosta - onko Suomen työttömät hemmoteltu pilalle?"


Eräskin muinainen kivipää oli asian ytimessä.
Lähdetäänpä perkaamaan tätä henkistä ilmastoa hieman tarkemmin.

Kolumnisti, politiikan toimittaja Koskinen (jatkossa tomittaja) aloittaa kirjoituksensa puhumalla "kovasta porusta", joka on noussut 2016 kun hallitus on päättänyt "tehostaa työvoimapalveluja työllistymisen nopeuttamiseksi", eli aloittaa työttömien haastattelut 3kk välein. Hän kertoo, että monet työttömät ovat olleet haastatteluihin tyytyväisiä, ja että moni on saanut töitä.

Tämän horjuvan aasinsillan ylitettyään hän etenee nopeasti etulinjaan puolustamaan tulevaa aktiivimallia, sivuuttaen heti alkukappaleessa muutamia seikkoja, kuten mm. sen että TE-keskusten johtajat kyseenalaistavat haastattelut, pakkohaastattelujen työllistävästä vaikutuksesta ei ole tietoa, positiiviset kokemukset haastattelujen tehosta perustuvat lähinnä tilastojen siivoamiseen ja työministerin toiveajatteluun, ja sen että haastattelut ovat vaikeuttaneet ihmisten toimeentuloa. Resursseja on haaskattu turhiin juttutuokioihin, ja jatkossa niitä tullaan haaskaamaan miljooniin tarpeettomiin työhakemuksiin ja niiden ympärillä pyörivään sanktioautomaattiin. Mainittakoon vielä, että tomittaja on kopioinut jorinat työllistymisen nopeuttamisesta suoraan Jari Lindströmin blogista. Näytöt ovat siis vahvoja, ja usko hallitukseen on horjumaton.

Mutta ei anneta sen haitata. Jatketaan kappaleeseen, jossa ylistetään aktiivimallia.

Tomittajamme näkee hyvänä asiana, että aktiivimallin myötä työtön "joutuu entistä enemmän ottamaan henkilökohtaista vastuuta työllistymisestään". Työttömän pitää siis osoittaa aktiivisuutta työnhaussa, tai hänen työttömyysturvansa "alenee hieman". Koskinen huomioi tasapuolisuuden nimissä sen että myös ongelmia on, mutta lopullista tuomiota ei kannata vielä antaa, koska Tanskassakin on kepitetty onnistuneesti työttömiä.

Jälleen sanomatta jää, että työllistyminen on tälläkin hetkellä työttömän omalla vastuulla, mutta jatkossa työpaikan puuttumisesta rangaistaan. Mikään "aktiivisuus" ei auta, vaan työttömän on käytävä töissä. Tämä paradoksi ei ilmeisesti särähdä päättäjien korvaan, mutta työttömän on siis todella jatkossa käytävä töissä saadakseen työttömyyskorvausta. Mitä taas Tanskan malliin tulee, on siitä monenlaisia mielipiteitä. Muun muassa sellaisia, ettei Tanskan malli sovi Suomeen esimerkiksi siksi, että Tanska käyttää työttömyyden hoitoon 3 kertaa enemmän resursseja kuin Suomi. Fantastista on varmasti myös Tanskassa käytössä oleva 1kk irtisanomisaika, jos sattuu olemaan työnantajapuolella.

Tomittajamme jatkaa kertomalla, että Suomessa on jo pitkään eletty tilanteessa, jossa ihmisillä on pelkästään oikeuksia ja etuuksia, muttei velvollisuuksia. Freudilaisena voidaan nähdä toteamus, jossa ihmisten lisäksi myös työttömät kehtaavat vaatia etuja tarjottimella. Loppu kappale onkin sitten tuttua dadaa, jossa suurimpina ongelmina nähdään loukkaantuminen siitä että töitä pitäisi hakea aktiivisemmin, ja uuteen kirjoitusasuun puettua nyökyttelyä siitä, että laiskojahan ne työttömät ovat, ja että niillä pitäisi olla velvollisuus ottaa töitä vastaan. Mediamannekiinit kuulemma vain toitottavat työnhaun vaikeudesta, eivätkä huomioi, että maassa on nyt ennätysmäärä työtilaisuuksia.

Kaikkea ei voi saada, toteaa juristi Ameriikasta
Tomittaja Koskinen ei ilmeisesti ole koskaan itse ollut työtön, sillä hänellä ei selvästi ole kokemusta siitä minkälaisia velvollisuuksia työttömällä tänä päivänä on. Loukkaantuminen ei ole ensimmäisenä mielessä jos ihmisen rahat eivät riitä ruokaan ja vuokraan, vaan silloin mietitään että mistähän vitusta revitään rahat tämän kuun elämiseen. Sen toimeentulon aleneminen "hieman" kun on vähän eri asia 3000€ kuussa nettona tienaavalle tai sille joka kituuttaa työmarkkinatuella. Ilmeisesti Koskinen ei ole myöskään päässyt tutustumaan ennätysmäärään työtilaisuuksia, joissa myydään bambusukkia puhelimessa provisiopalkalla, tai odotellaan nollasopimus kourassa puhelinsoittoa läheisestä K-Marketista jännittäen samalla reikäinen aluskerrasto ruskeana riittääkö kuukauden tienesti tällä kertaa sekä kattoon pään päällä että laskuihin.



Puretaanpa juttu jälleen lähiluvun keinoin toimijoihin ja attribuutteihin, jotta saadaan selville mitä kirjoittaja todella haluaa sanoa.



Juha Sipilän hallitus:
- on päättänyt nopeuttaa työllistymistä
- on järjestänyt säännöllisiä haastatteluja
- on tehnyt hyvin käyntiin lähteneitä uudistuksia
- joiden johdosta moni työtön on ollut tyytyväinen ja saanut töitä
- tekee kauan kaivattuja uudistuksia
- saa työpaikat ja työntekijät kohtamaan

Kriitikot
- pitävät kovaa porua
- puhuvat kovaan ääneen työttömien kyykyttämisestä
- antavat lopullisia tuomioita hätiköidysti
- ovat henkisessä ilmastossa, jossa on vain oikeuksia ja etuuksia, muttei velvollisuuksia
- estävät fanaattisesti työttömyysturvan uudistamista ja ovat näin kehityksen jarruna
- loukkaantuvat rajattomasti jos pyhää työttömyysturvaa uudistetaan

Työttömät
- joutuvat jatkossa ottamaan enemmän vastuuta
- joutuvat osoittaamaan aktiivisuutta
- aktiivisten työttömyysturva jopa paranee
- saattavat tarvita keppiä
- ovat myöskin henkisessä ilmastossa, jossa on vain oikeuksia ja etuuksia, muttei velvollisuuksia
- saavat vastikkeellista etua, jonka saamiseksi on haettava töitä
- saavat tarpeetonta mediajulkisuutta jos eivät löydä töitä
- eivät hae koko tarmollaan tai ollenkaan töitä
- tarvitsevat uudistuksia

Tanskalaiset
- ovat siitä hienoa kansaa, että siellä on tosi vähän työttömiä
- antavat työttömille keppiä, mutta kaiketi vähän jotain muutakin

Veronmaksajat 
- Ylläpitävät yhteistä pussia, joista työttömien korvaukset joudutaan maksamaan



Mika Koskinen tarkoittaa siis kirjoituksellaan seuraavaa:  



Hallitus on tarmokas, säännöllinen, osaava ja aikaansaava, ja se on tehnyt hyvin käyntiin lähteneitä uudistuksia. Hallituksen kriitikot ovat paikalleen jämähtäneitä muutoksenvastustajia, jotka ovat tottuneet ilmaisiin etuihin ja velvollisuuksien puuttumiseen. 

Työttömät ovat passiivisia reppanoita. Heitä pitää aktivoida ja jotkut jopa huomaavat oikein ilahtuvansa, kun heitä jututetaan ja he löytävät reippautensa ja pääsevät puuhailemaan kaikenlaista, ja jotkut saavat oikein töitäkin. 

Pirteät ja aktiiviset mallityöttömät saavat myös aikaisempaa parempaa työttömyysturvaa; seitsemän rahattoman päivän sijaan heitä odottaa jatkossa vain viisi rahatonta päivää. Työttömille olisi hyvä antaa lisää keppiä, koska Tanskassakin on tosi vähän työttömiä. 

Jotkut työttömät väittävät mediassa huomiohakuisesti ettei töitä löydy, mutta se ei voi olla koko totuus, koska onhan noususuhdanne, ja hallitus joka saa työntekijät ja työpaikat kohtaamaan. 

Veronmaksajien yhteisestä pussistahan tämä tarmottomien ja passivisten työttömien makoilu kuitenkin kustannetaan. 




Kiitoksia Mika Koskiselle asiallisesta, puolueettoman tiedonvälityksen ja hyvän journalistisen tavan mukaan totuudenmukaisesti laaditusta kirjoituksesta. Olette tällä kertaa ylittäneet jopa oman tavanomaisen tasonne. 





-Pastori-