keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Suhteellisen kallista

Syöminen ja juominen - mikä houkuttava ajatus, jos on rahaa.


Tuttu kuvio monesta suomalaisesta pikkukaupungista - pääkatu on autio kuin neutronipommin jäljiltä.

Autiomaan tuuli puhaltaa ja pölypallo pyörii. Tai oikeastaan täällä kotimaassa vision korvaa räntä ja pakkanen, mutta tyhjää on joka tapauksessa.

Tilanne ei ole uusi, vaan sama on vaivannut pieniä paikkoja ja paikkakuntia jo vuosia. Ei olla enää 1980-luvulla, jolloin ihmisillä oli rahaa, eikä 90-luvulla, jolloin lama-aikaan baarit vetivät 2€ tuoppitarjouksilla ihmisiä sisään odottelemaan parempia aikoja.

Keskusta 22.30 keskiviikkoiltana
Yrittäminen on kallista, tiloista pitää maksaa vuokraa, palkat pitää maksaa (ainakin toistaiseksi) ja niin edelleen. Ns.kiinteät kulut ovat samat riippumatta siitä onko täyttä vai hiljaista. Siksi se olut maksaa melko paljon.

Kun ei olla Helsingin keskustassa, on todennäköisemmin hiljaista. Toki tsadissa se tuoppi maksaa helvetisti enemmän vaikka yleisöä onkin, syynä vessanrenkaan (kehä III) sisäpuolisen alueen yleinen järkyttävä hintataso.

Oli miten oli, ravintoloitsijoilla on syytä huoleen. Juuri muutama viikko sitten eräs maakunnassa toiminut soittoruokala, monelle tuttu keikkapaikka, sulki juuri ovensa kun yritteleminen ei enää maksanut vaivaa. Porukkaa kävi ilmeisen nihkeästi, minkä lisäksi ravintoloitsijoita kytätään ja verotetaan kuoliaaksi, eikä sen humalaisen asiakaskunnan paimentamisesta sitten lopulta jää kuin lämpimät muistot ja helvetisti velkaa. Kun sitten lafka laittaa lapun luukulle, alkaa paikallisissa itku ja poru, että missäs nyt syödään ja juodaan?

Viiden euron tuoppi voi olla kallis.
No - perusdilemma ravintoloitsijalla on paikan tyhjyys ja pohdinnan kohteena on että miten ihmiset saisi käymään siellä aktiivisemmin ja törsäämään enemmän. Vastaus on että ei oikein mitenkään, kun ei ihmisillä ole enää rahaa.

Eivätkä nämä viime aikojen työllistämistemppuilut ainakaan muuta tilannetta parempaan suuntaan.

Ravintoloitsija osuu asian ytimeen todetessaan, että se viiden euron oluttuoppikin voi olla kallis. Ajatellaanpa keskivertopalkansaajaa, tuota mystistä taruolentoa, joka tienaa vaikkapa 2000€ näppiin kuukaudessa. Vertailun vuoksi otetaan toinen henkilö, joka on kaikkien markkinatukien yms. ulkopuolella ja saa rahaa sosiaalitoimistosta 400€ kuukaudessa.

Jos 2000€ tienaavalla tuoppi maksaa 5€, se ei vielä tee suurtakaan lovea tämän tilipussiin. Vastaava 5€ panostus 400€ kuukausituloilla on 2% koko kuukauden käytettävissä olevista tuloista. 2000€ tienaavalla tämä tarkoittaisi suhteutettuna 40€ summaa. Moniko kävisi juomassa vaikkapa 10 tuoppia pitkin iltaa ravintolassa, jos niihin menisi fyrkkaa menisi 400€? Tai sitten se pihvi, á30€, bon appetit, maistuisiko samalla suhdeluvulla hintaan 150€?

Pieni keppana, kiitos.
Nykyinen trendi on, että toiset tienaavat jatkuvasti enemmän ja toiset merkittävästi vähemmän, mikä on yksi selittävä tekijä siihen, että kadut ja kapakat ovat autioina. Hallituskekkuleiden puheet viennin ongelmista eivät jaksa kiinnostaa ravintoloitsijaa, jonka pääasiallinen asiakaskohderyhmä ovat paikalliset asukkaat. Ravintolaa on vaikeaa viedä.

Oma neronleimauksensa on myös kiristää opiskelijoiden toimeentuloa - tuon ryhmän, joka on melko potentiaalinen ravintola-asiakkuutta ajatellen. Ilman alennuksia veloitettava 5€ on tällä ryhmällä vielä melko paljon kalliimpaa kuin tavallisen palkansaajan.

Oletetaan, että ihminen on sellainen nihilisti, että pystyy tulemaan toimeen hallituksen houreissa kaavaillulla 250€ opintorahalla. Vuokraan siitä menee väistämättä jotakin, vaikka asuisi minkälaisessa koirankopissa kaupungin laidalla ja menisi kesät talvet fillarilla kouluun. Oletetaan, että opiskelija on niin onnekas, että selviää 50€ omavastuulla vuokravelvoitteistaan saamansa asumislisän jälkeen. Kouraan jää loistavat 200€ kuukaudessa kaikkeen muuhun elämiseen. Jos opiskelija syö 5 päivänä viikossa koululla, ja ostaa omat eväät  illoiksi ja viikonlopuiksi, on tarjoustonnikalalla mahdollista päästä 100€ ravintomenoihin kuukaudessa. Jäljelle jää siis vielä satanen. Kaikkeen muuhun elämiseen. Jos tästä satasesta aletaan lohkoa 5€ tuoppeja, on jokainen ravintola-annos keppanaa arvoltaan 5% opiskelijan tuloista.

Normipalkansaajan lompakkoon verrannollisena tämä tarkoittaisi 100€ hintaisia tuoppeja.

Vieläkö janottaa?

Didn't think so.

Summa summarum : Jos sitä yrittäjyyttä halutaan ihan aikuisten oikeasti tukea (ja yrityksillä tarkoitetaan muutakin kuin pörssiin listattuja rahansiirtokoneita) on ratkaisu melko selkeä - ei viedä ihmisten viimeisiäkin rahoja, koska kuten tiedetään, ei niillä risusavotan risuilla voi ostaa yhtään mitään.


Kippis sille. 



**Edit 10:04 : Linkki vanhaan asiaa sivuavaan, loistavaan kirjoitukseen rahasta: http://www.luutii.ma-pe.net/vain-raha-ratkaisee/**

-Pastori-

torstai 21. huhtikuuta 2016

Rakkaudesta lajiin

Selkokieliset uutiset / Ilta-Sanomat 13.4.2016











Tapahtuipa kerran Arkadianmäellä :

Ilmastointilaitteen leppoisa surina loi ympärilleen unettavan ja leppoisan ilmapiirin. Hyvänmakuisen pihvin nimikaima herra Lindström istui näyttöpäätteen ääressä silmien lumpsahdellessa puoliväkisin kiinni. Raskas päivä oli alkanut jo toista tuntia sitten verorahoilla maksetulla taksimatkalla työhuoneeseen. Onneksi kohtuuhintainen torkkupeitto lämmitti mukavasti jalkoja, sillä sisälämpötila oli talkoohengessä ja säästösyistä asetettu vain 22 asteeseen.

Sitten se tuli : unen ja valveen rajamailla, kuten mullistavilla ideoilla on tapana. Innovaatio, tuo kultareunuksin koristeltu sana, tuo Suomen pelastaja ja höpökonsulttien märkä päiväuni. Ajatus alkoi itää pihvimiehen väsyneissä aivosoluissa.

Äkisti kaikki kirkastui. Jartsan ruumis jähmettyi ajovaloihin joutuneen peuran lailla, ajatuksen tuoma tunnekuohahdus vavisutti miehen hentoa ministerinruumista kuin pyörremyrsky. Sieltä se lähti kuin Sirkesalo rantatuolista, aivojen syvimmistä syövereistä, pelastus, aamen ja hallelujah, kaikki samassa shokkipaketissa.

Harvakseen pesty kahvimuki, jossa luki humorisisesti "Herättäkää minut kun työpäivä on lopussa" tippui Jartsan tärisevistä käsistä ja hajosi tuhansiksi siruiksi kovalle kivilattialle.

Miehen vapiseva ääni alkoi huutaa pikku hiljaa voimistuen:
"HEI! HEI! Kaikki tänne! NYT MÄ KEKSIN!"

Muutama väsynyt silmäpari alkoi tarkentaa fokustaan ministerin nyt jo innosta punaisena raivoavaan naamatauluun.
Hetki, jona kaikki oli selvää.

"LAITETAAN KAIKKI JOTKA HALUAA ILMAISEKSI TÖIHIN!!!"

Kului pitkä hetki ja lukuisat silmämunat tuijottivat ministeriä pitkään.

Oivalluksen valo alkoi syttyä hiljakseen silmäätekevien lasittuneisiin katseisiin. Pupillit laajenivat, hengitys nopeutui. Ei jumalauta. Siinä se on, se mitä on haettu jo pitkään. Lopullinen oivallus. Mikä järjen juoksu, mikä finesse, mikä tyylitaju, ei olisi jumalavita maaseutupuolueen miehestä uskonut!

Työkoneiden pasianssit vaihtuivat yksi toisensa jälkeen ruudunsäästäjiin. Golf-aplodit alkoivat ensin hajanaisina, sitten suorastaan raikuvina puolityhjässä työhuoneessa. Meteli oli, jos nyt ei varsin korviahuumaava, niin ainakin melko kova ottaen huomioon kuinka vähän väkeä tälle eduskunta-nimiselle työmaalle nykyään raahautui.

Eipä aikaakaan, kun oli jo työryhmää ja mietintöä työn alla ja jumalaton tohina. Painokoneet pysähtyivät ja etusivut menivät uusiksi, kun tämän jumalaisen johdatuksen saneleman vision tuoksu saavutti lehdistön verikoirien valppaat nenät.

Loppu onkin sitten historiaa.






Sanomattakin on selvää, että tämä idea runnotaan läpi jotensakin näin :

1. Aloitetaan vapaaehtoinen kokeilu TE-keskuksien antaessa tykistötukea.
2. Surulliset kusipäät tarttuvat riemusta kiljuen tilaisuuteen ampua itseään munille , ja skeptikot runnotaan kokeiluun puoliväkisin suostuttelemalla ja uhkailemalla.
3. Idean toimivuutta tsempataan lehdistössä otsikoilla tyyliin : "Työ on parasta sosiaaliturvaa".
4. OY Firma AB sidosryhmineen korjaa potin, ilmaistyöläinen miettii homman mielekkyyttä.
5. Tehdään SITRAn tms. tutkimus, jossa osoitetaan että vautsi, ihan tooosi moni on työllistynyt.
6. Vedotaan teetettyyn tutkimukseen ja päätetään, että kokeilusta tehdään pakollinen.
7. Runnotaan jo esillä olevat lait läpi, jolloin mistään työpaikasta, kokeilusta yms. ei voi enää kieltäytyä millään verukkeella saatikka ilman.
8. Pakotetaan ihmiset käymään ilmaiseksi töissä 3h päivämatkan päässä kotoaan vailla työsuhdetta, palkkaa, sairasvakuutusta, lomaoikeutta, tai päätäntävaltaa omista asioistaan.
9. Todetaan että tulipa tehtyä hyvää työtä ja korotetaan kansanedustajien palkkaa 27%.
10. Siirrytään viettelemään soputtamiseläkepäiviä Cayman-saarille valtion avustusten sekä itse kerättyjen paratiisiomistusten turvin ja nautitaan elämästä .



Ilta-Sanomat 18.4.2016 juttu :
"Työstä kieltäytyminen vaikeutuu - tämä on suurin muutos"
Esillä olevissa työllisyystiukennuksissa on esitetty mm. seuraavaa :

- Mikä tahansa työ tulee ottaa vastaan karenssin uhalla (ammattisuojan tiukentaminen)

- Työtä velvoitetaan ottamaan vastaan 3h päivittäisen matkan takaa omalla autolla

- Vaikka työstä tienaisi vähemmän palkkaa kuin mitä saa työttömyyskorvausta, on se otettava vastaan.







Vähän peruskoulun matematiikkaa, jotta kaikki ymmärtävät kuinka loistavasta ideasta lopulta on kysymys:

Paperikoneenhoitaja Pertsa Lahtinen saa potkut, kun markkinataloudellinen itsesääntely osoittaa, että hänen työpaikkansa kannattaa siirtää Kiinaan. Pertsa havaitsee olevansa työtön, ja kiikuttaa korvaushakemukset konttoriin. Pertsa saa jatkossa palkkansa 3700€ sijaan työttömyyskorvausta, 1700€ kuussa. (Lähde: Ilta-Sanomat, Työttömyyskorvaus: paljonko saisit ansiosidonnaista?)

"Tarjouksenne on äärimmäisen mielenkiintoinen".
Tällä hetkellä voimassaolevalla lainsäädännöllä tilanne on se, että jos Pertsalle tarjotaan töitä vaikkapa 100% provisiopalkkaisena Aku Ankka-kauppiaana, Pertsa todennäköisesti haistattaa yritysriskiä työntekijän niskaan sovittelevalle yrittäjälle ns. pitkät vitut.

Pertsa laskeskelee, että mahdollinen nollan euron (0€) kk-korvaus tehdystä työstä ei ole järjellinen tarjous jos hän kuitenkin saa ihan järjellistä korvausta menetetystä työstään.

Pertsalle ei by the way makseta laiskottelusta, vaan hän saa korvausta menettämästään työstä. Siksi tätä maksumenettelyä kutsutaan työttömyyskorvaukseksi. Pertsa itse sekä hänet työllistänyt yritys on nimittäin maksanut aika mehevän summan työttömyysvakuutusmaksuja juuri siitä syystä, että jos Pertsa joutuu työttömäksi, on hänellä aikaa etsiä uutta korvaavaa työtä vielä jonkinlaisella, kohtuullisella toimeentulolla. Korvaus mahdollistaa sen, että Pertsa säilyttää asuntonsa, autonsa yms. velaksi hankkimansa hyödykkeet sen sijaan että tipahtaisi heti rattailta, ja näin hänellä on myös realistiset edellytykset löytää uusi työ tai uudelleenkouluttautua, koska hänellä on pelivaraa.




Uuden toimintamallin mukaan tilanne saattaa kuitenkin muuttua radikaalisti. Saattaakin käydä jotain tällaista:


Kuvitteellinen opportunisti ja elämäm koululainen Antti Nastaja päättää kavereidensa kanssa ryypyllä ollessaan ryhtyä yrittäjäksi. Hänellä on SWOT-analyysin mukaan vahva tausta koulukiusaamisessa, sekä narsistinen omakuva yhdistettynä maanisdepressiiviseen luonteenlaatuun ja näistä johtuva taipumus liioitella omaa osaamistaan, pitää itseään ylivertaisena muihin nähden, sekä ryhtyä impulsiivisesti työmäärältään järjettömiin projekteihin ilman asiaankuuluvaa ennakkosuunnittelua. Niinpä A.Nastaja tekee luontevan valinnan ja perustaa puhtaalta pöydältä puhelinmyyntifirman, OY Riistomyynti AB:n, ryhtyen samalla itse komealla tittelillä firman tomitusjohtajaksi. Uuden menettelytavan mukaisesti hän päättää rekrytoida firmaansa ihmisiä TE-keskuksen kautta, koska mikä jottei, ilmaista työvoimaa 4kk koeajalla ja kaikki menee nykyisen lainsäädännön silmissä ihan by the book. Eikun töihin.



Hetki, jona tsemppi ja positiivisuus ei enää riittänyt.
Kuinka ollakaan, nyt duunari-Pertsa saakin havaita, että hänen on otettava TE:n tarjoama paskaduuni vastaan tai tulee sanktiota: korvaukset katkaistaan 5kk ajaksi jos hän kieltäytyy tarjotusta työstä. Siksi Pertsa nielee kiukkunsa ja lähtee skeptisyydestään huolimatta kokeilemaan uraa puhelinhäirikkönä.

Käy kuitenkin niin, että Pertsa huomaa ettei tarjottu työ ole oikein häntä varten. Asiakkaat tuntuvat olevan jotenkin ihmeellisen huonotuulisia, eikä kauppakaan oikein käy. Pertsa tajuaa jossain vaiheessa, että hänestä ei vaan ole tähän työhön. Hän marssii kertomaan tämän oivalluksen vuosien tehdastyössä jalostuneella verbaalisella ulosannillaan henkilökohtaisesti toimitusjohtaja A.Nastajalle, ja tämän suullisen käsittelyn seurauksena kummatkin ovat sitä mieltä, että on kaikille parempi että Pertsa lähtee kotiin saman tien.

Koska Pertsa on "irtisanoutunut itse vailla pätevää syytä" uhkaamalla tappaa väkivaltaa käyttämällä pomonaan toimineen nilviäisen, on Pertsa pian työsuhteen päättymisen jälkeen TE-keskuksen päätöksellä 5kk karenssissa.


Kun palkkapäivä koittaa, Pertsa huomaakin yllätyksekseen, ettei edes sitä luvattua peruspalkkaa makseta, koska sopimusklausaalin §HV-ITE mukaan Pertsan olisi peruspalkan saadakseen pitänyt myydä vähintään 15 Prinsessa-lehteä päivässä.

Nyt Pertsa on siis tienannut työstään nolla euroa (0€) kuukaudessa. Persnettoa on syntynyt jo 1700 euroa. Mutta ei tässä vielä kaikki! (luetaan Ostos-TV:n mainosäänellä) : OY Riistomyynti AB sijaitsee sadan kilometrin päässä Pertsan asunnosta, kätevästi 1,5h matkan päässä suuntaansa. Hän on ajellut tuon matkan edestakaisin 22 työpäivän ajan vanhalla Saabillaan, joka hörppii menovettä 8,5 litraa sadalla. Hän on pistänyt polttoaineeseen omasta pussistaan 17 x 22 x 1,40€, eli hän on tukenut kansantaloutta osaltaan noin 520 eurolla ostamalla kevyesti verotettua bensiiniä.

Pertsa on siis piristänyt henkilökohtaista talouttaan noin miinus 2200€:lla kuukaudessa. Samainen miinusmerkkinen tulos menee kiertoon myös alueen kauppiaiden ja palvelujen keskuuteen, sillä Pertsa ei osta enää mitään. Parturit ja kyläkauppiaat ymmärtävät yskän ja laittavat Pertsan ja kohtalotoverien ostohaluttomuuden seurauksena lapun luukulle ja liittyvät jonon jatkoksi.

Pertsa käy aikansa kuluksi sosiaalihuollossa toteamassa, että koska hänellä on oma asunto, ei hän tarvitse 5kk karenssinsa aikana minkäänlaista toimeentuloa. Pertsa poistuu paikalta antaen sosiaalitoimen työntekijälle välitöntä verbaalista palautetta, joka muistuttaa sisällöltään tomitusjohtajan kanssa käytyä keskustelua.

Mikäpä sitten eteen? Ratkaisukeskeisenä miehenä Pertsa ostaa viinaa lääkkeeksi ja laittaa laskupinon leivinuunin sytykkeeksi. Muutaman kuukauden sisällä uuniin menee myös se infolippu Nordealta, jossa mainitaan että talo pakkohuutokaupataan lainanmaksun häiriöiden johdosta, ja pian Pertsa pääsee muuttamaan isotöisestä omakotitalosta hyvinhoidettuun kaupungin vuokralähiöön. Lähiössä Pertsa hoitaa työkykyään kuntoon paikallisessa baarissa, jossa hän vetää entisen parturin ja entisen kyläkauppiaan kanssa juopotellessaan sileäksi kaikki ne rahat ja säästöt mitä omakotiasumisen jäljiltä tilien nurkissa vielä pyörii. Nyt Pertsa kelpaa sosiaalitoimen autettavaksi, onhan hän jo rahaton, vailla omaisuutta, ja hänellä on jo orastava päihdeongelmakin.


Arbeit macht frei.
Nyt havaitaan, että Pertsahan tarvitsee kuntoutusta. Hänelle aukenee mahdollisuus lähteä kuntouttavaan työtoimintaan 9€ päiväkorvauksella, tai kenties antamaan osaamisestaan työnäytettä, joka tarkoittaa kuten ylempää muistamme selkokielisesti mahdollisuutta työskennellä 3-4 kuukautta ilman palkkaa, työsuhdetta, ja terveydenhuoltoa. Ja siis myös vailla mahdollisuutta saada koskaan työstä palkkaa, jos kerran ilmaiseksikin voidaan työtä teettää. Arvatkaapa mihin tarinamme Pertsa laitetaan antamaan työnäytettään ilmaiseksi? Tietysti siihen samaan puhelinmyyntifirmaan. Tällä kertaa ihan rehellisesti ilman ympäripyöreää lupaustakaan palkasta, ihan ilmaiseksi, vaikkapa 4kk ajaksi kerrallaan. Ja jos sattuu työtapaturma ja Pertsa ajaa katsastamattoman autonsa työmatkalla rotkoon, se on duunarin ihan oma voivoi.


Kaukaa haettu stoori, kenties, mutta jatkossa ihan mahdollista - jos siis ministeritason ehdotukset ottavat tuulta purjeeseen.

Käsi sydämelle : kenen mielestä tässä skenaariossa on yhtään mitään järkeä?

-Pastori-




keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Reipasta leirielämää



Ajatelkaa millaista olisi elää totalitäärisessä valtiossa, jossa kansalaisilla ei ole juuri minkäänlaisia oikeuksia. Kaikki palvelisivat vain johtajaa ja tämän tovereita, tuota pientä eliittiä jolla on kaikki valta sekä varallisuus takanaan.

Kansalaisten tehtävänä olisi vain totella ja tehdä työtä pakon edessä, vailla mahdollisuuksia vaikuttaa tulevaisuuteensa. Hallinta tapahtuisi pelon, disinformaation ja pakottamisen keinoin. Tälläisissa olosuhteissa eletään Pohjois-Koreassa. Tätä maata kutsutaan diktatuuriksi, ja ihmisoikeudet ovat tunnetusti tällaisissa valtioissa vähän reilummin hakoteillä.






Onneksi meillä täällä pohjoisen lintukodosssa on toisenlaista. Ihmisillä on vapaus päättää omista asioistaan eikä täällä teetetä pakon edessä palkattomia töitä. Kaikenmaailman työnäytteet ja kuntouttavat työtoiminnat eli palkattomat pakkotyöt eivät onneksi ole meillä todellisuutta.

Meillä lupaukset pidetään, eikä kansalaisia kusta silmään, vaan vallalla on reilu peli ja suoraselkäisyys. Yhteisessä veneessä on helvetin hienoa seilata.

Meillä demokratiassa rehellisillä vaaleilla valitut edustajat ajavat koko kansakunnan etua eivätkä pelaa epärehellisesti omaan pussiin. Valtion varoja ei kadoteta Panamalaisiin veroparatiiseihin, eikä täällä harrasteta hyvävelikerhoilua kansalaisten selän takana.

Eihän demokratiassa voitaisikaan toimia siten, että rikkain 1% omistaa 90% kaikesta varallisuudesta - sehän olisi kuin kurkistaisi suoraan diktaattorin pankkiholviin. Meillä demokratiassahan koko homma perustuu yhteiseen hyvinvointiin ja me-henkeen, tsemppiin ja suomalaiseen sisuun. Meillä ei voitaisi ajatellakaan, että joku laittaisi vaikkapa verorahansa hyvin suunniteltuun tytäryhtiöön ja jättäisi yhteiskunnan pyörittämisen muiden maksettavaksi. Talvisodan henki pitää huolen siitä, että kavereille ei jätetä. Eikun siis kaveria. Ei jätetä.

Vain diktatuurissa aivopestäisiin kansalaisia hokemalla yhä uudestaan ja uudestaan mantraa sohvalla loisivista työttömistä ja vapaamatkustajista, ja lietsottaisiin ajattelumallia, jonka mukaan Arbeit Macht Frei ja pakkotyö ja orjuus on ihan oikein ja kohtuullista. Demokratiassahan ei orjuutta tunneta.

Demokratiassa ei myöskään ole painetta valehteluun, koska meillä pelataan avoimilla korteilla. Kenenkään kätketyssä agendassa ei varmasti ole ajatusta ilmaisen työvoimareservin varustamisesta yrityskäyttöön lainsäädäntöä muuttamalla. Mitään kabinettiratkaisuja ei tehdä kansalaisten silmien tavoittamattomissa vaan kaikki perustuu rehellisyyteen.

Niin ja tietysti puhtaaseen matematiikkaan, jossa luku 90% voi ihan yhtä hyvin olla 10% (Stubbin funktio), jossa velkakello voi tikittää miljoonan tai puoli miljoonaa tunnissa (Sipilän vakio), jossa jonkin suureen (rahoitus) vähentäminen voikin tietyissä olosuhteissa tarkoittaa kyseisen suureen eksponentaalista lisäämistä (esim. houreet #koulutuslupauksista ja koulutukseen panostamisesta).

Meillä tehdään ahkerasti ja otsa hiessä työtä yhteisen hyvän eteen, mitä isot edessä, sitä pienet perässä. On hienoa seurata kuinka valitsemamme johtajat näyttävät jatkuvasti esimerkillään miten tärkeää on yhdessä ohjata sitä kuuluisaa samaa venettä kohti kaukaista rantaa, varsinkin silloin kun se pohja vuotaa. Rannalla voidaan toki vaihtaa huvijahtiin, kun akuutein tilanne on ohi, mutta yhdessä tekeminen on silti todella tärkeää - sillä jos kaikki ajattelisivat vain omaa etuaan, olisi rikastuminen melko vaikeaa, ja venettä olisi työlästä soutaa yksin.

Nyt yhteen hiileen puhaltelemaan, reipas leirielämä virkistää ja kuntouttaa. Työ itsessäänhän on palkkio, raha-asiat kannattaa jättää suosiolla Nalleille ja muille metsäneläimille jotka ymmärtävät rahan päälle toisin kuin muut tallaajat jotka ovatkin kuulemma 90-prosenttisesti idiootteja (Emme uskoaksemme käytä tässä Stubbin prosentteja).

Olkaamme ylpeinä suomalaisia, sillä meillä demokratia todella toimii.

-Pastori-

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Tervetuloa risusavottaan

Uuden talousjärjestelmän oravannahkavarasto odottaa keräämistään.


Olette varmaan huomanneet, että nykypäivänä ollaan kovasti huolissaan siitä miten ihmiset saataisiin töihin. On väläytelty monenlaisia viriilejä ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Risusavotasta on aiemminkin veistellyt ainakin sellutehtaan terävin kynä Teuvo Hakkarainen. Tosin hän taisi ajatella pakolaisia sinne risuja keräämään, mutta ajan trendi on joka puolella se, että työttömien on parempi olla ilmaisissa töissä sen sijaan että makailevat siellä kotisohvalla, en usko että tässä ruvetaan ketään erottelemaan syntyperän perusteella.

Ns. kuntouttavan työtöiminnan nimissä onkin jo perustettu jos jonkinlaista tehdasta tekemään miljoonaluokan bisneksiä, mm. mölkkypelejä ulkomaille ilmaistyön voimin. Niille jotka eivät ole perehtyneet vielä orjatyön riemuihin suosittelen perehtymään erinomaiseen tietopakettiin joka löytyy Juukalaisen kunnanvaltuutetun Sakari Timosen blogista.

Keskeinen ideahan tässä on se, että työttömiä pakotetaan ilmaiseksi tekemään töitä, ja järjestävä "kuntouttava" yritys, yhdistys tai muu höpöfirma kerää voitot talteen. Tämä mekanismi kuntouttaa työttömiä ja parantaa heidän työllistymismahdollisuuksiaan. Miten, se ei allekirjoittaneen mieleen mahdu, koska jos ilmaista työvoimaa on saatavilla, ei yksikään tervepäinen yrittäjä ota palkollisia riesoikseen.

Siispä : teetetään töitä ilman palkkaa!

Kuvassa ns. puhkeamistaan odottava kupla.
Tämän mullistavan oivalluksen johdosta jopa hallitus on herännyt talviuniltaan, ja keksinyt aivoriihessään että parasta lääkettä työttömyyteen olisi antaa työttömille mahdollisuus (ehkä jopa velvollisuus?) mennä töihin ilman työsuhdetta ja siitä maksettavaa palkkaa. Ajatelkaa, mitä mahdollisuuksia tällainen menettely mahdollistaa yrityksille! Ilmaisia kassatyöntekijöitä, taksikuskeja, siivoojia ja sorvinkääntäjiä pilvin pimein! Suomi nousuun! Panssarimersun takapenkki pitää siivota, kuolaa on joka puolella!

Eikä tässä vielä kaikki : kun mitään velvollisuutta varsinaiseen palkanmaksuun ei ole, ei työssä olevaa työtöntä (mikä paradoksi) tarvitse edes katsella minuuttiakaan pidempään kuin mitä sikaria tupruttelevaa firman johtajaa huvittaa - eikun ukko pihalle ja paremmin motivoitunut orja tilalle. Kyllä vain! Ei koeaikoja, ei sopimuksia, ei mitään muuta kuin tehty työ, ja siitä maksettava sanahelinällä maksettava nollakorvaus, joka puetaan muotoon : "Saat ehkä jotain palkkaa, jos haluamme palkata sinut sitten joskus".

Tällä kierrätysmenetelmällä ratkeaa myös se ikuinen ongelma, että miten 600 000 työtöntä ängetään 100 000 avoimeen työpaikkaan. Ratkaisu on ilmeinen : laitetaan kahden kuukauden välein aina osaamisensa esittelijä (eli orja / ilmaistyöntekijä) pihalle ja otetaan uusi tilalle. Ei enää työttömyyttä!


Tässä parodiassa surullista on ainoastaan se, ettei se ole parodiaa. Tällaisia ehdotellaan ihan tosissaan.


Kulttuurialalla tilanne on ollut tuttu jo pidemmän aikaa. Viime päivinä graafikko Kasper Strömman kirjoitti ansiokkaasti blogiinsa luettelon mainioista työtarjouksista, joita hänelle on ehdoteltu. Kovinta settiä tarjoili Opetus- ja kulttuuriministeriö : mahdollisuus tulla Finlandiataloon kahdeksi päiväksi töihin, tilaisuuteen johon tulee 700 arvovierasta ympäri maailmaa, ateriakorvauksella ja näkyvyydellä. Hyvä ettei sentään paljon tarvitse maksaa omasta pussistaan. Ala-arvoista tässä on ilmeisen kusettamisen lisäksi se, että jos kulttuuriministeriö arvostaa kulttuuria nollan euron (0€) edestä, on kulttuurin arvostus todistettavasti pohjalukemissa.

Musiikkimaailmassa samaa on tietty harrastettu jo pitkään - ei me pojat oikein mitään rahaa makseta, mutta jos saatte kaljaa ja ruokaa, niin tulkaa keikalle, saatte näkyvyyttä. Tästä aina tulee mieleen rumpaliherra Torvikosken kuolematon lausahdus : "ilmaisissa keikoissa on se hyvä puoli, että ne poikivat usein lisää ilmaisia keikkoja".

Nyt tarvittaisiin kipeästi ministeriön ohjeistusta. Minkälaisella kurssilla risuja otetaan vastaan veroja maksettaessa? Paljonko näkyvyyttä tarvitaan että ruokakaupasta saa maitoa ja kananmunia? Onko mahdollista maksaa veromätkynsä työkokemuksella?


Se vanha hyvä tapa.

Näitä odotellessa vastaehdotus:
Maksetaan ammattilaisille tehdystä työstä palkkaa.




-Pastori-




lauantai 2. huhtikuuta 2016

Musamaailman pohdiskelua part VII


Pitkästä aikaa taas virtuaalisen kynän ja paperin ääressä!


2000-luvun ihmissuojeludirektiivit täyttävä varoitustarra humppaladon seinässä.

Musiikki, tuo käymättömistä korpimaista viimeinen, on taas pitänyt allekirjoittanutta tien päällä paikassa jos toisessakin. Kun humppapolku Henkka & Kulkureissa taannoin katkesi, alkoi myös pakon edessä luova tauko keikkojen suhteen, tai ainakin niiden määrä romahti murto-osaan entisestään. 

Mikäpä siinä, aikansa kutakin. On ollut rentouttavaa tajuta, että myös omaa musiikkia tekemällä ja esittämällä saa ihmiset viihtymään ja siinä saa omalle sielulleenkin jotain sellaista lääkettä, mitä ei enää tietyn kilometrimäärän ja soittokertatoiston jälkeen saa soittamalla tuttuja ja turvallisia / puhkikulutettuja kappaleita. En kuitenkaan karsasta tanssimusiikkia, päin vastoin - olenhan tehnyt sen parissa hommia vuosikausia ja säveltänyt itsekin genreen kuuluvaa materiaalia. 

Nyt olen kuitenkin musiikin palkkasoturi, ja soitan hyvin monipuolisesti kaikkea mitä eteen tulee - välillä yksin, välillä isossa orkesterissa, mitä kulloinkin tarvitaan. 

Mutta ajatukseen - kun mennään soittokeikalle; mitä yleisö sitten lopulta haluaa? Tuttua musiikkia? Elämyksen? Rytmikoneen tanssin taustaksi? 

On varmasti helppoa tarttua valmiiksi tuttuun biisiin, fiilistellä sitä kun tietää mitä on tulossa seuraavaksi. Enemmän keskittymistä vaatii tarttua tuntemattomaan, kuunnella rauhassa ja ajatuksen kanssa ja makustella oudompaa kappaletta, sitä mitä siinä sanotaan, mistä se kertoo. Ehkä ihmiset eivät viitsi tehdä niin vapaa-ajallaan kapakassa; sinne tullaan rentoutumaan, nappaamaan napanderit, ja heittämään vapaalle. 

Tai niin sitä ainakin luulisi. 

Käväisimme hiljattain rock-orkesterin kanssa soittamassa keikan eräässä itäsuomalaisessa anniskeluravintolassa. Omistajan pyynnöstä veivasimme ensimmäisen setin tanssittavaa musiikkia, jossa oli paljon otteita Agents-yhtyeen tuotannosta. Tämän jälkeen siirryimme rivakkaampien biittien pariin ja aloimme soittaa enemmän (suomi)rokiksi tunnistettavaa materiaalia a'la Hurriganes, Eppu Normaali, Kolmas Nainen etc. 

Tanssiväki kaikkosi ensimmäisen setin jälkeen lattialta, mutta tilalle tuli pian nuorempaa väkeä, joka alkoi heilua heille tutumpien biisien tahdissa, ja kaikilla näytti olevan mukavaa. Keikasta jäi hyvä maku, ja ilmeisesti kaikki olivat illan kulkuun tyytyväisiä. Mutta kaikkiahan ei voi aina miellyttää, ja siitä osoituksen saimme jälkeenpäin eteemme tämän palautteen:

- Miksi valittaa kalliista, kun voi valittaa halvasta? 




Ensin huvitti, sitten ärsytti, ja sitten alkoi suoraan sanoen v***ttaa. 

Muistin kertaheitolla mikä tanssimusiikkigenressä on pepullaan. Ei se musiikki, eikä tunnelma kun ihmiset tanssivat ja nauttivat olostaan, vaan se tiettyjen ihmisten tyytymättömyys. Se "nouhau" mikä tulee kun on käyty tanssikurssilla, ja ollaan kaikkien alojen asiantuntijoita. Se kun neuvotaan orkestereita mikä on boogie-woogien oikea tempo kahden BPM:n tarkkuudella. Valitetaan ja rutistaan kaikesta, eikä keskitytä oleelliseen, eli siihen että pidetään hauskaa, rentoudutaan, tanssitaan, annetaan musiikin viedä. Ei. Suomessa pitää valittaa. 

Olkoonkin että palaute on saatu suhteellisen siistissä muodossa (uskokaa minua, paljon pahempia lappuja on tullut kaikille nimekkäille tanssibändeillekin), on siinä muutama silmiinpistävällä tavalla ärsyttävä ajatuspieru. 

1. "Käväistiin mutta (bändi) ei soittanut tanssimusiikkia".
Käväsimme soittamassa kolme settiä, joista ensimmäinen koostui esim. sellaisista kappaleista kuin Salattu Suru, Kauan, Yksi ainoa Ikkuna. Viimeksi kun tarkistin niin nämä olivat tanssimusiikkikappaleita.

2. "Lattia oli täynnä kun DJ soitti valssin ja humpan".
Lattia oli täynnä myös rautalankamusiikin aikana, sekä myöhemmin illalla kun soitimme ZZ-Topia. ZZ-Topilla ei ole tietääkseni ainuttakaan valssia eikä humppaa. Lattia oli täynnä myös kun DJ soitti teknoa, koska siihen aikaan kun iäkkäämpi väki oli siirtynyt kotiin tutimaan, oli paikalla vielä sankoin joukoin nuorempaa väkeä, jota humppa ei voisi vähempää kiinnostaa.

3. "Nykyiset orkesterit ei(vät) huomioi muuta ku(i)n omaa musiikkia(an,)ei(vät) yleisöä".
Omia biisejä emme soittaneet ainuttakaan. Dallapeen jälkeisellä aikakaudella on julkaistu suuri määrä erilaisia kappaleita, joista yllättävän moni ihminen myös pitää. Pyrimme tällä(kin) orkesterilla valikoimaan monipuolisen kattauksen biisejä juuri sitä silmällä pitäen että jokaiselle olisi jotain hyvää kuunneltavaa ja tanssittavaa. 

4. "Kun esim. ennen oli Väliaikaiset(-)orkesteri, niin (soittoruokala) oli täynnä". 
Epäilemättä olikin täynnä tanssinharrastajia, mutta tuskin hirveästi muuta porukkaa. Esim. Joensuun ainoa tanssiravintola lopetti toimintansa kannattamattomana, koska tanssilipun ostajat yleensä sijoittavat iltaan sen tanssilipun hinnan 15€ per lärvä ja juovat lasin jäävettä koko illan aikana. Ravintoloitsija tarvitsee työstään myös toimeentulon, eikä pelkkä kenkien kopina saa laskupinoa pienenemään pöydän kulmalla - siihen tarvitaan myyntiä.


5. "Luulen että... tulos oli parempi kuin... näillä halvoilla orkestereilla".
Mitäpä tuohon sanoisi. Peruskoulumatematiikalla ajatellen kalliimpi bändi jättää vähemmän katetta ravintolaan. Toisaalta tuskin tätä lausetta oli muutenkaan ihan loppuun asti ajateltu, kunhan vittuili. On masentavaa miettiä että itsekin on tanssittanut ihmisiä ammattitaitoisesti parikymmentä vuotta ja siitä huolimatta tällaiset pikku päivänsäteet heiluttavat paskaleimasinta hyvin kevyesti, kun musa ei satu miellyttämään. Ihan sama mikä on soittajien ammattitaito, kokemus, tieto eri musiikkityyleistä. Ne nyt soittaa jotain rokkia ja mä en ala, kun mun mielestä Korsuorkesteri on parempi. Selvä. Kyllä maailmaan mielipiteitä mahtuu. Mutta hei - kannattaa tilata vaikkapa Cheek kotiinsa keikalle, se on takuulla kallis!

6. "Eivät soita mitä suurin osa yleisöstä haluaa"
Emme myöskään ole ajatuksenlukijoita, vaan tulkitsemme tilannetta lavalta käsin siten, että jos Levottoman Tuhkimon aikana hypitään tasajalkaa ja lauletaan mukana, ei seuraava biisi todennäköisesti ole TV:n Kokoinen Haitari. Tämä ei johdu silkasta ilkeydestämme, vaan on osoitus meidän rassukoiden yrityksistä lukea yleisön tunnetilaa - monesti bändit nimittäin erehtyvät luulemaan että jos yleisöllä on hauskaa, kannattaa jatkaa samaan malliin. Mainittakoon vielä, että ajatustenlukutaidon kehittämisen vaihtoehtona käytetään yleensä sellaista menetelmää, että jos halutaan vaikkapa valssia, sitä voi käydä ihan kauniisti pyytämässä kun soitto on tauonnut. Jos orkesteri haltsaa kyseisen tyylilajin, saattaa käydä niinkin mainiosti, että sitä voidaan myös soittaa. Vittuilu sen sijaan on tiettävästi huono tapa saada tahtonsa läpi - oikeastaan asiassa kuin asiassa. 

7."Kaikella ystävällisyydellä en vain ymmärrä tätä meininkiä"
Kaikella ystävällisyydellä, huomasin sen. Ajat muuttuvat ja musiikki myös. Elämää rikastuttaa se, että ottaa mukaan rohkeasti uusia asioita eikä jämähdä haikailemaan menneiden aikojen perään. 

Lohduksi vielä todettakoon että ei se vanha tanssimusiikki mihinkään ole kadonnut. Tansseja järjestetään yhä monipuolisesti ympäri maata. Niiden perään on vaan nykyään lähdettävä, kun suurin osa tanssilavoista on kadonnut johonkin sinne 70-80-lukujen taitteeseen. Tuli sähköt työkaluihin ja soittimiin, perkele. Tuli karaoke ja markkinayhteiskunta. Enää tanssiaiset eivät ole ne kylän ainoat bileet joissa kaikki käyvät etsiskelemässä sitä parempaa puoliskoaan. Nykyään niitä rakkaustarinoita saattaa sitten syntyä vaikka baarissa rokkikeikan aikana :D. 

Mutta ei hätää - lupaan tulla sitten harmaahapsisena koukkunokkana emännän kanssa pilaamaan lastenlastenne keikkafiiliksen ja ryhdyn vinkumaan niille että "meidän aikana sentään bändit osas soittaa Paranoidin". 

Tai sitten vaan ollaan ihmisiksi. 


-Pastori-