maanantai 24. syyskuuta 2012

Tsemppiä hakemassa




Erittäin hyvää pimenevää syksyä kaikille.






On taas se aika vuodesta kun lehdet tippuvat puista ja työntekijät potkitaan pihalle yrityksistä. Syyskuun varistelusaldo on tällä hetkellä komeat 1700 työntekijää pihalle. Tapahtumasarjaa kutsutaan medioissa yt-neuvotteluiksi. Yhteistoiminta tarkoittaa nykyslangissa sitä, että firma Oy Ab kertoo ihmisille että he saavat potkut.  Se on ns. ajan henki, että toisille annetaan kauhalla ja toiset jäävät kokonaan ilman.



Presidentti Sale von Niinistö oli tässä hiljattain huolissaan yhteisöllisyyden puutteesta, niistä aivan tavallisista asioista. Huoli ei ole aiheeton, sillä ovathan tämänkaltaiset uutiset nykyään perin tavallisia.



Yhdessä kun vedetään, niin hyvä tulee!
Kokoomusvetoinen hallitus liputtaa suomen rahat ulkomaille kansainvälisen uhkapelaamisen solidaarisuusverona (sillä sijoittajien rahaa siellä Kreikassakin turvataan, muutenhan kreikkalaiset saisivat tanssia zorbasta ihan keskenään -toim. huom.). Samaan aikaan se kiristää tavallisten ihmisten verotusta, leikkaa sosiaalipalveluja ja kilometrikorvauksia. Sijoittajien tappiot maksetaan kollektiivisesti veronmaksajien pussista, voitot lähetetään vastaavasti osinkoina ulkomaille, jotta sijoitustyön uuvuttamilla osakkeenomistajilla olisi varaa litkiä rommikolaa Cayman-saarilla kun siirtyvät 45-vuotiaina eläkkeelle.






Nyt vähän tsemppiä, Tero.
Tämä viiden patruunan venäläinen ruletti on ollut todellisuutta 90-luvulta lähtien, kun uusi markkinaevankelistinen höpöreformi ajettiin laman jälkeen heittämällä läpi. Kaikki vanha oli huonoa, kaikki uusi, innovatiivinen ja markkinahenkinen trendikästä. Suomalaiset näkivät valon ja kaikista tehtiin kertaheitolla yrittäjiä, huvitti tai ei. Niinpä wanha valtiojohtoinen malli heitettiin romukoppaan ja mytologinen markkinavoima -niminen hallitsematon petoeläin päästettiin kahleistaan. Kukaan ei vaan muistanut kysyä siltä tavalliselta tallaajalta haluaako hän varmasti olla dynaaminen ja tehokas 24/7. Se on oma vika, jos ei jaksa, pitää vaan tsempata ja tarkistaa omaa asennetta.




Meillä on nyt pysyvä rakenteellinen työttömyys, helvetisti valtionvelkaa, sosiaalinen epätasa-arvo kasvaa jatkuvasti tulo- ja terveyserojen muodossa, kouluja pannaan kiinni ja terveyskeskuksia alueellistetaan. Vähän koulutetut köyhät kuolevat 8 vuotta ( miehet) / 5 vuotta (naiset) aikaisemmin kuin hyvin toimeentulevat kanssaeläkeläisensä. 



Jesse ja Niklas innovoimassa.
Nuoriso lorvii sylkemässä kaduilla ja vetää nupin sekaisin, koska kotoa opittu malli kertoo, että kun sillä koulut käyneellä mutsillakaan ei ole ollut duunia kymmeneen vuoteen niin ei voisi itseäkään v***u vähempää kiinnostaa. Faija oli yrittäjä ja veti itsensä kaulakiikkuun -93, niin että sekin homma on vähän niinku nähty. Työnteko puhelinmyyjänä ta S-kaupan harjoittelijana ilman palkkaa kiinnostaa kuin reikä päässä.






Tulevaisuus näyttää tästä huolimatta kovin valoisalta, sillä valtiojohto on nyt Saulin johdolla ryhtynyt toimeen. Saulin neuvo kuuluu näin:

Leipokaa pullaa.




Aihepiiristä lisää mm. täällä: 

http://pantterin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116329-niiniston-kasitys-syrjaytymisesta-on-pelottavan-naiivi
http://pantterin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/117776-turvat-tukkoon-huutavat-hyvinvoijat
http://www.hameensanomat.fi/kolumnit/216563-syrjaytyminen-ei-ole-valinta
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/P%C3%A4%C3%A4tt%C3%A4jien+syrj%C3%A4ytymiseen+on+puututtava/a1347940081237
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2875798/syrjaytymisen-ehkaisyniksit-suututtavat-%E2%80%9Dpresidentilla-ei-mita-ilmeisimmin-ole-hajuakaan-%E2%80%9D
http://willerydman.fi/blogi/154/kovat-vasemmistoarvot
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/niinisto-torjuu-syrjaytymiskritiikin/1248351
https://www.facebook.com/NiksejaSyrjaytymisenEhkaisemiseen
http://en.wikipedia.org/wiki/Capitalism:_A_Love_Story
http://www.sak.fi/aineistot/tilastot/yt-ja-irtisanomistilastot/irtisanomisia-lomautuksia-ja-yt-neuvotteluja-11-682012




-Pastori-

torstai 24. toukokuuta 2012

Armolasta kajahtaa






Suomessa on ns. uskonnonvapaus. Se tarkoittaa, että kuka tahansa saa harjoittaa "hyvän tavan mukaisia" uskontoja keskenään tai porukalla ilman pelkoa lynkkaamisesta tahi inkvisiittorin peukaloruuveista. Myös maamme konservatiivisemmat uskonnolliset järjestöt ovat modernisoineet toimintaansa aikojen saatossa ja jättäneet ruuvaamisen vähemmälle.

"Hyvän tavan mukaisen" uskonnollisuuden käsite on hieman häilyvä, mutta esim. saatananpalvonta ja tähän rinnastettavat pahuudet jäävät mitä ilmeisimmin sen ulkopuolelle. Sen sijaan esim. ihmisten eriarvoistaminen, ksenofobia, misogynia, homofobia, kärsimyksen ihannointi ja muut valoisat -ismit nauttivat valtauskonnon puitteissa lain ja yliluonnollisten voimien antamaa suojaa. 



Pistetään pataan vielä ripaus politiikkaa ja sekoitetaan, niin saadaan hämmentävä soppa aikaiseksi.




Parhaat itkunaurut aikoihin politiikan kentällä saatiin kun kirkkoherra Heikki Linnavirta antoi blogissaan 23.5.2012 täyslaidallisen kaikille saatanan riivaamille kulttuurikerman edustajille ja vihreille kannabiksenpolttajille. Törähdys oli kapeakatseisuudessaan häkellyttävä suoritus, mutta varteenotettavaa J-voimaa löytyy kuitenkin vielä paljon kirkkoherraa korkeammilta palleilta, aina ministeriöstä asti.



Sisäministeri Päivi Räsänen on siinä mielessä varteenotettava poliitikko, että hän saa valtuutuksensa paitsi kansalta (huikeat 6 edustajaa eduskunnassa) myös itse Jumalalta, jonka tahdon välikappale hän uskonveljineen ja sisarineen on. Tällaista kotikenttäetua on harvemmalla politiikan ammattilaisella.
 

Jumalan tahto on melko vahva poliittinen lyömä-ase asiassa kuin asiassa. Jos joku on eri mieltä kuin uskovainen, on asiasta reklamointi korkeamman voiman suuntaan jokseenkin työlästä. Toiseen suuntaan ongelmaa ei ole - uskova saa tiedon oikeasta ja väärästä suoraan yläkerrasta, eikä millään rationaalisella (lue : maallisella) argumentoinnilla ole minkäänlaista vaikutusta. Vastaväite pysähtyy oikeamielisyyden kilpeen ja tippuu maahan kuin kuoliaaksi kivitetty vääräuskoinen sapattina.



Hyvään illanistujaistapaan kuuluu, ettei kännissä puhuta uskontoa eikä politiikkaa. Ei-niin-kamalan-hyvätapainen Räsänen on viime aikoina käsitellyt sekä kännäämisen, uskonnon että politiikan ja puuttunut siinä sivussa kuolemanvakaviin aiheisiin kuten ravintoloiden aukioloon ja eutanasiaan.


Räsänen näkee ihmisen jonkinlaisena valaistuneena, jumalallisen voiman täyttämänä olentona, joka on erillään muusta elämästä maapallolla. Näin ollen ihmisen kärsimys on jonkin korkeamman voiman tahto, kun taas esim. eläinten kärsimykset voidaan huoletta lopettaa tappamalla. Armoa ei saa siis ihminen toiselle antaa, vaan se on ison J:n heiniä.

Ihmisen tulee sen sijaan selvitä kivuistaan ja kärsimyksistään (vaikkapa syöpähoitojen terminaalivaiheessa) omin ja lääketieteen voimin - jos ei muuten niin vetämällä niin paljon roinaa suoneen, että makaa tiedottomassa tilassa kuolemaansa saakka. Mömmöissä taju kankaalla kuoleminen on siis ihmisarvoista, eutanasia ei. Loogista, eikö totta.

Komppikitaristiksi höpötyksilleen Päivi on saanut toisen uskonnolla päänsä sekoittaneen poliitikon, Timo Soinin. Vekkuliin tyyliinsä Timppa rinnastaa omatahtoisen elämän lopettamisen vammaisten ja eläkeläisten 1940-lukulaiseen joukkotuhontaan. Luulisi natsikortin heiluttelusta tuohtuneen persun ymmärtävän eron, mutta ei. Soinin mielestä vihreän liikkeeen telotuspartiot odottavat verenhimoisina joukkoina lakimuutosta, joka sallii "luvallisen tappamisen". Siinäpä tyylinäyte typerille median edustajille, jotka aina vääristelevät tosiasioita.


Kyseiset uskon puusilmät unohtavat ääliöretoriikassaan yhden oleellisen asian - ihmisen vapaan tahdon.

Jos ihminen itse ei halua jatkaa kärsimistä, ei aistihavaintojen ulkopuolella olevan kiistanalaisen entiteetin tulkinnanvaraisen tahdon pitäisi olla kovinkaan pätevä argumentti tarpeettoman kärsimyksen jatkamiselle. Vielä vähemmän vaakakupissa painaa asiaan liittymättömän itserakkaan ventovieraan ihmisen mielipide.


Palataanpa vielä uskonnonvapauteen.

Ameriikassa, demokratian ja uskonnonvapauden mallimaassa, vaikuttaa eräs mielenkiintoinen uskonlahko, joka palvoo jumalolentoa nimeltään Lentävä Spagettihirviö (The Flying Spaghetti Monster). "Pastafarit"  ovat rekisteröineet uskonlahkon kaikkien jenkkilakien ja asetusten mukaisesti, ja Flying Spaghetti Monsterism on siten hyväksytty viralliseksi uskonnoksi. Ja miksei olisi - onhan lentävästä spagettihirviöstä yhtä paljon kiistattomia todisteita kuin muistakin jumaluuksista. Lahkon erään itävaltalaisen edustajan ajokortissa on jopa kuva, jossa mies poseeraa ylösalaisin oleva pastakulho päässään - virallisessa kuvassa kun saa esiintyä lain mukaan uskonnollinen päähine (yleensä esim. turbaani tms.) päässä.


Mitäs luulisitte syöpään kuolevan sanovan, jos pastakulhon päähänsä kiskonut mielipuoli manifestoituisi kuolinvuoteen ääreen, nappaisi morfiinipiikin hoitajan kädestä ja ryhtyisi sönkkäämään, että kärsimys on spagettihirviön tahto, eikä ihminen saa puuttua asioiden pyhään järjestykseen?


Niinpä.



-Pastori-

maanantai 14. toukokuuta 2012

Tolkun miehet





Toukokuun alussa saimme lukea ilouutisia lehdistöltä: Guggenheim-hanke kaatui. Tätä voidaan pitää jonkinlaisena järjen riemuvoittona, logiikan niskalenkkinä ulkokultaisesta idiotismista (kielikuvasta huolimatta Jyrki Kataisella ei tiettävästi ollut asian kanssa mitään tekemistä).

Itse en vastusta kulttuuria
sinänsä, päin vastoin. Olen jonkinlainen "taiteilija" itsekin, soittajanrenttu ja kiinnostunut muustakin kuin keskikaljasta ja jääkiekosta (hyviä toki nekin). En vain ymmärrä, miksi todellisuudesta vieraantuneiden elitistien pitäisi saada maksattaa suuruudenhullut fantasiansa muiden ihmisten rahoilla. Toinen mikä asiassa ihmetyttää on se, että nämä samat puupäät ovat niin pohjattoman typeriä, että Guggen tapauksessa jo pelkästään suuruudesta haaveiluun on onnistuttu jo hassaamaan miljoonia euroja.


Mikä vaivaa? Miksi yhteisistä asioista päättää joukko ihmisiä, joilla ei ole todellisuudentajua, suhteellisuudentajua, alkeellisintakaan matemaattista ajattelukykyä tai minkäänlaista taloudellista ymmärrystä hankkeista, joihin kaikilta muilta kerättyjä pakkomaksuja holtittomasti käytetään?

On hienoa, että media kaikista puutteistaan huolimatta jaksaa tonkia puku-ukkojen kabinetteja ja muita vallan tunkioita, joissa päätöksiä tehdään. Skandaalit myyvät lehtiä ja uutismateriaalista ei varsinaisesti ole ollut viime aikoina pulaa. Surullista sen sijaan on se, miten nämä suurmiehet reagoivat jäädessään kiinni housut nilkoissa - reaktiot ovat yleenä vähättely, selittely, tietämättömyys, muistamattomuus ja agressio. Koska viimeksi joku käpälälautaan asetettu poliitikko tai höpövaltuutettu on lausunut sanat: "Anteeksi, minä mokasin"?

Oli kyse sitten verorahojen väärinkäytöstä tai tavan pulliaisten rahastamisesta, pukuäijien käyttämät metodit ovat samanlaisia. Tehdään päätös, kustaan korkealta linssiin niin paljon kuin vaan ikinä kehdataan (se on muuten melko paljon) ja katsotaan josko homma menisi läpi sellaisenaan. Jos ei mene, soraäänet pyritään vaimentamaan julkisella naureskelulla sekä väärinajattelijoiden sivistystason, tietämyksen ja järjenjuoksun vähättelyllä (ns. "me ei leikitä teidän kanssa, kun ootte niin tyhmiä"- lähestymistapa).

Guggenheimissa viitattiin kansalliseen häpeäntunteeseen, "metsäsuomalaisuuteen". Ilman vapahdusta tuovaa ulkomaista kulttuuria Suomi tulee näivettymään suopotkupallon ja eukonkannon kaltaisten asioiden ääreen. 



Lätkän MM-kisoissa taas ollaan närkästyneitä tavan tallaajien typeryydestä, kun he eivät ymmärrä että "kasvava kulurakenne" vaatii lipun hintojen nostoa. On se perkele, kun eivät ymmärrä kunnon rahastuksen olevan meidän mielestämme paitsi hyvää ja oikein, myös tuikitarpeellista. Yleisöhän onkin toisaalta vaan tiellä, kun eivät mokomat ymmärrä niitä hienouksia mitä jäällä tapahtuu vaan möykkäävät joku ihme smurffihattu päässä ja juovat kaljaa. Voisikohan oudosta pukeutumisesta pyytää lisämaksua?



Oopperan Kummola kumppaneineen ei välttämättä ymmärrä, että myös juntit metsäsuomalaiset osaavat laskea. Siitä syystä kasvaa kulurakenteen lisäksi myös v-käyrä ja tyhjien paikkojen määrä katsomossa.  



Jotain on pielessä, kun lätkän alkuerien liput maksavat 150 euroa, kun samaan aikaan oopperaan pääsee halvimmillaan reilusti alle kahdellakympillä. Toisaalta Kalen mielestä lätkä on niin hienoa korkeakulttuuria, että edes kulttuuriministerin kommenteille hintafarssista ei tarvitse korvaansa lotkauttaa. 


Kyllä setämiehet osaavat hoitaa hommat ihan keskenäänkin. Ei tartte auttaa, paitsi rahallisesti.






-Pastori-

tiistai 8. toukokuuta 2012

Musamaailman pohdiskelua part V





Musiikki- ja tähtiohjelmaformaatteja on nykyään melkoinen pinkka valittavaksi. On Idolsia, Talenttia, Voicea of Finlandia (VoF), Uuden Musiikin Kilpailua (UMK) ja niin edelleen (Jne). Näiden tosi-on-tv-formaattien lisäksi löytyy kevyeltä puolelta myös vaikkapa tangomarkkinoita ja tusina erilaisia karaoketähtikilpailuja niille, jotka haluavat urautua humppaavan kansan parissa. Bändeille on niinikään omat sarjansa, on iskelmäorkesterikilpailua, viihdyttäjäorkesterikilpailua, rockin sm:ää ja lukematon liuta pienempiä kilikolikisoja joihin ryhmäsoiton ystävät ja taitajat voivat ottaa osaa.

Kisailua on siis pohjola väärällään, mutta kannattaako tälläisiin kisoihin sitten osallistua?


Ei voida väittää, etteikö esim. tuore Idols-voittaja Diandra Flores osaisi laulaa. Ääntähän neidolta löytyy vaikka muille jakaa - pari esitystä jotka ehdin ohjelman tuijotteluun käytetyn rajallisen ajan puitteissa nähdä nostattivat niskavillat pystyyn (tämä siis vain ja ainoastaa positiivisella tavalla ajateltuna). On hämmästyttävää miten joku voi olla vasta 17-vuotias ja kuinka ääni voi nuoresta iästään huolimatta kuulostaa maailmanluokan tähtinä tunnettujen kokeneiden laulajien kaltaistelta.

Idols-tähteydestä kirjoitetaan lehdissä kuitenkin oudolla tavalla. Tuomaristossa esim. Laura Voutilainen oli maininnut kuinka voittaja oli "voittanut ujoutensa ja kasvanut artistiksi" ohjelman aikana. Lausunto sopi kuin nyrkki silmään nykyiseen kertakäyttökulttuuriin, jossa kaikki pitää saada nyt ja heti ja siitä pitää kirjoittaa päivitys tvitteriin ja feisspuukkiin. Formaatti varmasti opettaa pakostakin esiintymistä, mutta on ehkä hivenen liioiteltua esittää Idolsviikot / kuukaudet kouluna, joka kasvattaa valmiita artisteja. Myöhemmin Laura "kaula-aukko" Voutilainen oli kuitenkin puhunut asiasta järkevämmin, mainiten että julkisuusrumban keskellä oman itsensä aitona säilyttäminen on vaikeinta. Hän tietänee mistä puhuu.

Itsenäisyys ja omaperäisyys ei silti välttämättä ole hyve.

Idoleiksi halutaan nuoria ihmisiä, joista voidaan muokata tuotteita, joita voidaan myydä toisille (nuorille) ihmisille. Ymmärtäähän sen, money talks ja niin edelleen, niin levybisneksessäkin, joka on menestyksekkäästi tuonut julki ruikutuskampanjaansa jo vuosia (levyt eivät kuulemma enää myy). Bisnes keksii jatkuvasti uusia keinoja rahastaa, aina artistitehtailusta ja fanituotteista ideoihin, jossa levy-yhtiö saisi provikkaa artistien keikkatuloista. Tässä koneistossa on lopulta 17-vuotias tähdenalku melko yksin ja setämiesten vietävänä. Voitto on "once in a lifetime"-tilaisuus. Ota tai jätä. Nyt ei oikein voida maksaa, mutta tehdään diili niin kyllä se tästä vielä paranee. Tiettävästi kulisseissa häärätään myös mitä kummallisimpia sopimuksia, jotka sitovat tähtikokelasta voimakkaasti levaripomojen sanelemiin sopimuksiin. Kun nimi on alla, ei artistilla käytännössä ole enää mitään sanottavaa siihen, mihin suuntaan tämän ns. uraa aletaan kehittää.


Suomi on iso maa, jossa on lopulta melko vähän keikkapaikkoja ja yleisöä. Menestys ei ole takuuvarma asia, vaikka voittaisikin kilpailun (esim. Ilkka Jääskeläinen käytännössä katosi kartalta Idols-vuotensa jälkeen). Moniko muistaa ilman Googlea ja Wikipediaa ulkoa esim. 10 viimeisintä tangomarkkinoiden voittajaa? Entä vastaavan pinkan karaokestaroja? Mitkä olivat SMORK-bändikilpailun voittajat vuosina 2002-2012? Montako kertaa kisa järjestettiin? Tietääkö kukaan joka ei ole kyntänyt humppapeltoja ammatikseen edes mitä mokoma lyhenne tarkoittaa?

Erilaisia ilmaisia keikkoja tähtikilpailuita järjestetään joka niemennotkossa, mutta kovinkaan moni niistä ei ole takuuvarma julkisuuden ja leivän lähde.


Sama epävarmuus koskee siis tosi-tv:n lisäksi muitakin formaatteja, erityisesti bändikilpailujen keskuudessa. Kilpailu voi olla hyvä tapa saada naama/nimi julkisuuteen, mutta rahallisia jackpotteja on turha odottaa - työ on sitä samaa mitä se aina on - pakataan nippu helvetin painavia laatikoita auton perään, pistetään dieseli jyrisemään ja lämpöä koppiin, ja ajetaan perähikiän seuraintalolle läpi pimeän ja räntäisen suomen vetämään keikka 50:lle paikalle saapuneelle, koska pippaloiden järjestäjä ei ole muistanut laittaa mainosta paikallislehteen. "Eilen oli Trio Forrester keikalla, ja oli tosi kivasti porukkaa, nyt taitaa tulla vähän hiljainen ilta". Joskus kuulopuheiden mukaan Jani Wickholmkin oli esiintynyt suuressa tanssisalissa parillekymmenelle kuulijalle. Tälläisen yleisömeren edessä esiintyminen vaatii rautaista ammattitaitoa - v-käyrän mahdollinen nousu ei saa näkyä, vaan niille parille tusinalle on annettava se, mitä he ovat tulleet lipunhinnallaan katsomaan.


Tähtiesiintyjiä väheksymättä (solistiahan ihmiset tulevat tuijottamaan ja kuuntelemaan) voidaan todeta, että  varsinkin bändit jäävät suurelle yleisölle tuntemattomiksi. Agentsin Esa Pulliainen saatetaan tietää nimeltä, mutta kuinka moni tuntee nimeltä Idols-kisan tähtikokelaiden taustalla toimivan bändin kaikki jäsenet? Ei kukaan. Irti siitä Googlesta.

Suurin osa muusikoista on miehiä ja naisia, jotka elävät kiertolaisen elämää nuhaisissa keikkabusseissa matkalla kohti seuraavaa nuhaista soittokohdetta. Suurin osa keikoista ja keikkapaikoista on "vessanrenkaan" eli kehäkolmosen ulkopuolella, ja moni legendaarinen takahuone mikrokalakeittoineen ja peltisine pukukaappeineen on aika perkeleen kaukana siitä glamourista, jota tv:ssä nähtävien lasestrobojen välke ja kauniit iltapuvut edustavat.


Kisaajat ja artisteiksi haluavat olettavat, että jossain on kultainen portti, josta käymisen jälkeen tuo mystinen ura aukenee ja artistina oleminen alkaa. Fakta on kuitenkin se, että aniharva pääsee ravintoketjun yläpäähän nauttimaan niistä yritysjohtajan palkkatuloista ja sanelemaan levysedille minkälaista levyä seuraavaksi ryhdytään äänittelemään.

Tilanne on siis ihan sama kuin muussakin työelämässä - kaukana taivaanrannassa välkkyy (monelle lopulta täysin fiktiivinen) onnela, johon pääsemiseksi pitää kestää "vähän aikaa" niitä huonompia palkkoja ja työoloja. Sen aikaa pomo tai levysetä pitää vähän kättä reidellä ja vetää kaikki rumban pyörittämisestä tulevat hillot valtaosin omiin ja kavereittensa liiveihin. Alalla on siis ns. myyjän markkinat - musiikkibisnes kertoo tähteyttä janoaville pelisäännöt, ja punainen kortti heiluu heti, jos alkaa sooloilemaan ennen kuin on saavuttanut jonkinlaisen jalansijan tässä rehjuamisen ja jatkuvan taloudellisen epävarmuuden kiehtovassa maailmassa. Ilman hyviä ja hyvänä pysyviä suhteita homma loppuu kuin seinään.



Onnea, menestystä ja jaksamista kaikille teille, jotka jaksatte puurtaa soitto- ja lauluhommien parissa. Se on nimittäin yllättävän kovaa hommaa.



-Pastori-

maanantai 5. maaliskuuta 2012

AKTIn tiedote



AKTI:n tiedote

AKTI ei hyväksy kiusaamista ketään kohtaan

AKTI ei hyväksy työpaikkakiusaamista: ei koskaan, ei missään muodossa eikä ketään kohtaan, painottaa Alistamis- ja Kiusaamisalan Työntekijöiden Inkvisiittoriliitto AKTI ry:n varapuheenjohtaja Veijari Ruona. AKTI on vahva ammattiliitto joka on aina taistellut työntekijöiden oikeuksien puolesta. Siten tulemme toimimaan jatkossakin. Lähdemme siitä, että työntekijöillä pitää olla samat oikeudet, paitsi jos he ovat naisia tai muita ali-ihmisiä, tai vastaavasti vittuilevat minulle ja kavereilleni tai käyvät muuten hallituksen hermoille.

Viestintäpäällikkö Puna-Hilkan irtisanomisessa oli kysymys luottamuspullasta hallituksen ja "tyttösen" välillä. Irtisanominen ei perustu mihinkään yksinomaiseen ja yksittäiseen tapahtumaan, kuten siihen, että kyseinen lortto kehtasi aukoa päätään hallituksen pj:lle Timpe "Strauss-Kahn" Rätille. On hyvin valitettavaa että hallitus joutui turvautumaan tällaiseen päätökseen, mutta muuta vaihtoehtoa ei enää ollut jäljellä - meillä sikarikerhossa lähdetään siitä, että nainen ymmärtää paikkansa nyrkin ja hellan, tai vaihtoehtoisesti kortongin ja seinän välissä (parhaassa tapauksessa molempia yhtä aikaa).

Puna-Hilkan työsuhteen päättämisellä ei ole myöskään tekemistä meneillään olevan aluehallintoviraston alulle saattaman poliisitutkinnan tai kiusaamisväitteiden kanssa. Kukaan ei yrittänyt laittaa sitä sinne, eikä vihjaillut mitään sen suuntaistakaan firman pikkujouluissa. Akka suurentelee asioita, niinkun hysteerisellä hameväellä on tapana. Johtajilla pitää olla munat ja viikset, muuten ei homma toimi. Rätillä nyt ei varsinaisesti karva kasva naamassa, mutta se korvaa tämän puutteen muilla avuillaan, kuten mukavalla sosiaalisella luonteella ja karismaattisella johtamistaidolla. Mutta joo, siis se poliisitutkinta ja kiusaamisväitteet. Ne ovat oma asiansa ja sen suhteen juna etenee Suomen lakien ja asetusten mukaan, kuten muissakin asioissa, eli painetaan kaikki höpöhöpösyytteet villaisella ja sitten mennään poikien kanssa saunailtaan ja thaihierontaan.

Puna-Hilkan kohdalla pitää muistaa se, että kyseessä ei ole mikään tavallinen toimistotyöntekijä, vaan päällikköasemassa toimiva naisihminen jolla on ollut näennäisesti hyvin itsenäinen asema ja toimenkuva liitossa. Tyttö on keitellyt ahkerasti kahvia ja juossut hallituksen asioita ilman ulkoista opastusta jo pidemmän aikaa. AKTI:n viestintäpäällikkönä Puna-Hilkan tehtävä on ollut sen viestin välittäminen ulospäin, minkä AKTI:n johto ja hallinto on linjannut - ämmät pitäköön suunsa kiinni työpaikoilla tai tulee potkut ja turpaan.

Tällaisessa päällikkötason tehtävässä toimivan naisihmisen tulee käsittää, että hän ei voi työssään välittää julkisuuteen toistuvasti liittoon ja sen puheenjohtajaan kohdentuvaa hyökkäystä. Sellaisella toiminnalla on vahingoitettu vakavasti AKTI:n ulkoista kuvaa. Todellinen AKTI syntyy miehekkäistä lähtökohdista, sen perusarvoina ovat nurkkakuntaisuus, hyvävelikerhoilu, ämmien jorinoiden vähättely sekä makkaraperunoiden ja kossun hankkiminen liiton jäsenille. Siihen ei tarvita mitään herkkää ja empaattista akkaa inuamaan salaattipöytää ja punaviiniä firman saunailtoihin.

Reilu viikko sitten otin yhteyttä puheenjohtaja Rättiin ja pyysin häntä kutsumaan koolle ylimääräisen kull... eikun hallituksen kokouksen, asiana ylimääräisen valtuuston tammikuun lopulla antama toimeksianto hallitukselle: valtuusto linjasi, että puheenjohtaja Timpe Rätti nauttii valtuuston luottamusta ja valtuusto velvoitti AKTI:n hallituksen ryhtymään toimiin mikäli on sisäisiä ongelmia toimintatavoissa tai toimintaorganisaatiossa. Käytännössä tätä toimintaa suoritettiin kenttäaoloissa - kun ongelmia, eli röyhkeästi vinkuvia ämmiä havaittiin liittopäivien jälkeen lähibaarissa, niitä vedettiin turpaan. Näin minä, varapuheenjohtaja Veijari Ruona annoin selkeän signaalin kenttäväelle siitä, miten itkemiseen ja ruikutukseen liitossa suhtaudutaan.

Kyseessä ei ollut salainen kokous tai salainen kutsu, vaan liitossamme hallituksen koolle kutsuja on sääntöjen mukaan puheenjohtaja. Hän ilmoittaa kyllä, ketä haluaa paikalle.

Hallituksen ylimääräisessä kokouksessa 2.3. esitin, että viestintäpäällikkö Puna-Hilkan yösuhteen jatkamiselle ei ole enää jäljellä mitään edellytyksiä, sillä luottamus hallituksen ja viestintäpäällikön välillä on loppu. Katsoin, ettei ollut enää kenenkään osapuolen kannalta järkevää että Puna-Hilkan työsuhde jatkuu. Meidän hiekkalaatikolle ei mahdu tyttöjä, paitsi jos ne lupaavat leikkiä kotia alasti.

Kun AKTI puheenjohtajaa on yritetty jatkuvalla syötöllä kyseenalaistaa ja nakertaa, katsoi hallitus että liiton vaaleilla valitun puheenjohtajan työskentelyrauhan turvaamiseksi on ryhdyttävä toimiin, joilla lopetetaan jatkuva kyseenalaistaminen puheenjohtajaa kohtaan. On muistettava, että Napoleonkin oli pieni kiukkuinen mies, joka laittoi suututtuaan paikat oikein kunnolla remonttiin. Tämä on tavallaan siis ennaltaehkäisevää toimintaa, koska emme halua että historia toistaa itseään.

Viestintäpäällikön tehtävän hoitaminen edellyttää täydellistä luottamusta liitossa. Tämä luottamus oli pidemmän ajan kuluessa mennyt. Luottamusta joko on, tai sitä ei ole, ja ämmä joko ymmärtää paikkansa tai sitten ei, kuvaa AKTI:n hallituksen varapuheenjohtaja Veijari Ruona Puna-Hilkan irtisanomiseen johtanutta tilannetta.

Veijari Ruona hallituksen varapuheenjohtajana tuo AKTI:n näkökannan julkisuuteen, koska asia näyttää saavan hyvin erikoisia piirteitä. Luottamuspulaan johtanutta vyyhteä ei ole tarpeen yksityiskohdiltaan puida liiton puolelta julkisuudessa, koska AKTI ei halua pilata irtisanotun mainetta ja sitä kautta työllistymismahdollisuuksia jatkossa. Tällainen vatvominen on muutenkin hieman kiusallista. Työrauhaa ja respektiä, pliis.



-Pastori-

perjantai 24. helmikuuta 2012

Hyvinvointia rakentamassa



Kokoomuksen Jan Vapaavuori höpöttelee 19.2.2012 sunnuntain Helsingin Sanomissa tarinoita eläkeiän nostamisen puolesta. Miehen puheissa vilahtelee tyypillistä kokoomusretoriikkaa, jossa hyvinvointiyhteiskunta käsitteenä sotketaan ajatukseen, jonka mukaan ihmisen pitäisi mielellään kuolla työnsä ääreen, ettei hän aiheuttaisi ylimääräisiä kuluja yhteiskunnalle.

Vapaavuoren näkökulma on, että ihmiset elävät "satavuotiaiksi" ja jäävät eläkkeelle 63-vuotiaina.

Keskimääräinen elinikäennuste on lehtitietojen mukaan 81 vuotta(miehet), naisilla 86 vuotta. Vapaavuoren tarkoitushakuinen heitto on siis aavistuksen verran, 14-19 vuotta päin pyrstösulkaa.

Lehdessä mainitaan myös mielenkiintoinen tieto, jonka "elinikien ennustetaan nousevan selvästi yli 90 vuoden lähivuosikymmeninä".

Melko optimistinen veikkaus.


Terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas luennoi Itä-Suomen yliopistossa (kansanterveystieteen ajankohtaiset kysymykset) terveyden eriarvoistumisesta, ja esitti tilastotietoa (KTL:n julkaisu 2006) jonka mukaan matala- ja korkeakoulutettujen elinikäennusteessa on tällä hetkellä melkoinen ero, miehillä 6 vuotta, naisilla 3 vuotta (seurantaa on tehty 1960-luvulta asti).

Sanonta köyhästä ja kipeästä pitää siis varsin hyvin paikkansa. Sosiaaliluokkaan ja koulutukseen perustuvat terveyserot jatkavat kasvuaan myös tulevaisuudessa - käsi kädessä kasvavan eriarvoistumisen kanssa.

Jos köyhä mieshenkilö elää nyt 75-vuotiaaksi (81 miinus kuusi vuotta), ehtii hän nauttia peruseläkettään 10-12 vuotta ennen kuin potkaisee tyhjää. Vapaavuori laskeskelee ilmeisesti tilikirjoissaan niin, että jos eläkeikää pamautettaisiin nostaen kertaheitolla vaikkapa seitsemäänkymmeneen vuoteen ja samalla köyhien elinikäennuste laskisi vielä muutamalla vuodella, ei köyhille tarvitsisi maksaa ansaittuja eläkkeitä kuin maksimissaan 2-3 vuotta ennenkuin aika jättää. Jopa 80% säästöt!

Säästyneitä rahoja voitaisiin sitten sijoittaa johonkin hyödylliseen, esimerkiksi osakkeisiin, jolloin voitaisiin tukea kokoomuslaisten rahasampoja ja varmistaa näiden omistamien firmojen kilpailukyky markkinoilla. Siinä sitten raskaan työn raatajat, harmaahapsiset paperinpyörittäjät voisivat nostella osinkotuloja 28 prosentin light-verolla aina sinne mainittuun sataan ikävuoteen asti.

Kiteytettynä - köyhät voisivat tehdä töitä kuolemaansa asti, jotta säästyneillä rahoilla voitaisiin tehdä hyvinvointiyhteiskuntaa niille, jolla on varaa nauttia vanhuudestaan.


Yhteen hiileen puhallellaan, eikö totta?


Odotan innolla sitä päivää, kun vetreä 75-vuotias palosotilas savusukeltaa Jan Vapaavuoren turvaan palavasta asunnostaan.



-Pastori-

maanantai 20. helmikuuta 2012

Kukkenheimin pojan paluu part 2 ratsastaa jälleen



Kirjoittelin tuossa tammikuussa 2011 hieman irvailua Guggenheim-haaveista joita Helsingin kulttuuriväki ryhtyi maalailemaan pohjoiselle taivaalle, veronmaksajien rahoilla totta kai. Nyt se sitten tulee, vaikka suurin osa ihmisistä kaipaa "Guggea" ja sen aiheuttamaa lisäveroa suurin piirtein yhtä paljon kuin reikää päähän. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Reilu vosi sitten koettiin tarpeelliseksi laittaa pari miljoonaa taivaan tuuliin sen selvittämiseksi, olisiko mahdollista rakennella Tsadilaisillekin oma pikku Kukkenhaimi, kun isoilla pojillakin tuolla Keski-Euroopassakin on. Tavalliset kansalaiset näkivät tuolloin hyvin vähän järkeä koko hankkeessa - mitä ideaa on rakentaa uusi helvetin kallis ja turha installaatio maisemaa rumistamaan, kun edellisetkin mörskät ovat melkein tyhjillään ympäri vuoden?

Toinen tuskaa tuottava asia on se, että nämä kulttuurin "suolarahat" olisi voitu käyttää vähän hyödyllisemminkin - ensinnäkin selvitystyö sinänsä oli täysin turha: joku taho on jo päättänyt rakentaa kyseisen linnunpöntön hinnalla millä hyvänsä, ja toisekseen: Koko selvitys on tehty mitä ilmeisimmin päin helvettiä - arviot Kukkelipöntön hinnasta, sijainnista, kannattavuudesta ja tarpeellisuudesta perustuvat (noin vuoden selvittelyn jälkeen) ilmeisesti kännissä ja/tai vakavassa mielenhäiriössä tehtyihin laskelmiin.

Mutta se ei menoa haittaa. Arssitalo on saatava, koska Hesa tarvitsee brändiä ja imitsii ja stailii ja mitä näitä nyt on. Integroidutaan muuhun Eurooppaan, kato.

Sillä ei ole mitään merkitystä että Berliinissä sijaitseva Guggenheim joudutaan sulkemaan kävijöiden puutteessa. Kyseisessä kulttuurilevitysvirastossa on käynyt - siis Berliinissä, ihan euroopan sydämessä, jossa vierailee noin kymmenen miljoonaa turistia vuodessa - viime aikoina nihkeät 124 000 kävijää vuodessa.

Tsadi meinaa pistää paremmaksi - Itämeren helmi aikoo tehdä bisnestä 500 000 kävijän arvioidulla kävijämäärällä vuosittain. Helsingissä vierailee vuosittain noin 1,5 miljoonaa turistia.

Suomessa vieraileva turisti on siis noin 30 kertaa kiinnostuneempi kulttuurista kuin juntti kollegansa joka suuntaa lomansa kulttuuriköyhään Keski-Eurooppaan.

Tälläisestä hivenen arveluttavasta ja luovasta laskutavasta huolimatta Guggenheim-säätiö on pitkällisen pohdinnan jälkeen päätynyt suosittamaan vilpittömästi museon rakentamista Helsingin Katajanokalle. Ja miksei suosittaisi, heillehän maksettiin juuri 2 miljoonaa tästä vaativasta selvitysurakasta.

Aivan, verovaroja pistettiin 2 miljoonaa ropoa riviin, jotta saataisiin "puolueeton" selvitys - joka tilattiin samalta firmalta, joka tulee rahastamaan 24 miljoonaa euroa lisenssimaksuja 20 vuodessa huolimatta siitä, käykö helsinkiläisen suuruudenhulluuden monumentissa tuona aikana kaupunginjohtajan ja avajaisiin kutsuttujen kokoomuslaisten lisäksi ketään vai ei.

Aivan sama, suomalainen maksaa. Puhumattakaan siitä, erä kyseinen pömpeli imaisee rakennuskuluihin arviolta 140 miljoonaa, joka toisen arvion mukaan saattaa helposti tuplautua. Siihen vielä parikymmentä milliä turvapuskuriksi, niin saadaan miehekkäät 300 miljoonaa upotettua kankkulan kaivoon - itse rakennukseen. Tähän pitäisi toki vielä lisätä muutamakymmentä milliä lisää, että komeaan taidetaloon saataisiin myös sitä taidetta, jota sadattuhannet turistit rynnistävät ihastelemaan. Eiköhän pistetä tasaluku, veikkaan lonkalta että 500 miljoonaa kattaa koko paketin rakennuksineen, alveineen, tontteineen, käyttökuluineen, lisensseineen, taiteineen, kunnostuksineen, oikeuskuluineen, jne.

Kahdessakymmenessä vuodessa tästä jää naurettavat 25 miljoonaa euroa vuotta kohti. Jos se halutaan kattaa suoraan sisäänpääsymaksuilla, lipun hinnaksi jää piristävä 50 euroa per kulttuurinjanoinen visitoori (paitsi jos lapset, eläkeläiset ja opiskelijat pääsevät puoleen hintaan).

Kannattavaa bisnestä, eikö totta? Eikun kuoppaa kaivamaan, me tienataan tällä.






-Pastori-

lauantai 11. helmikuuta 2012

Lauluja vajakeille























Aikaa on taas vierähtänyt, eikä mieleen ole tullut mitään kirjoitettavaa. Ilmiö on vähän samankaltainen kuin aikanaan ilmestyneessä Pahkasika-lehdessä - on vaikeaa parodioida todellisuutta, joka itsessään on jo parodiaa.

Presidentinvaalit toivat oman valonpilkahduksensa jos ei nyt parodian, niin ainakin farssin kentille. Valittavana oli ah-niin-monelle-karvalakkiaan-ylpeänä-kantavalle-juntille-liikaa-oleva julkihomo Pekka Haavisto, sekä "koko kansan presidentti" Sauli "Sale" Niinistö.
Kävin kuuntelemassa Haavistoa vaalitilaisuudessa kylttyyrikapakassa. Mies puhui järkeviä asioita, jotka liittyivät ihmisiin ja heidän hyvinvointiinsa. Varsinaista homoilua ei illan aikana esiintynyt.

Sale sen sijaan puhuu rahasta. Toki on ymmärrertävää, että poliitikotkin käsittelevät mieluusti itselle läheisiä asioita.


Ehdokkaan julkinen seksuaalinen poikkeavuus oli monelle liian kova paikka. Positiivista on silti se, että miljoona ihmistä äänesti mieluummin inhimillistä miestä, joka rakastaa vapaaehtoisesti toista miestä, kuin kuivakkaa virkamiesheteroa, jonka edustama ideologia painaa kaikkia kansalaisia lupaa kysymättä kakkoseen.


Varsinainen farssi ei silti niinkään liittynyt itse henkilöihin, vaan heidän taustajoukkoihinsa.


Ensin Sale ja apulannan Sipe esiintyivät yhteisessä tv-spektaakkelissa <LINKKI> kehumassa toisiaan kilpaa ja aiheuttaen valtavaa myötähäpeää kiemurtelemalla vaivaantuneena tuoleissaan.

Näytti todella hyvältä.

Varsinaisen kultamitalin nolousolympialaisissa saavutti kuitenkin viestijoukkue Kurt "Kurre" Westerlund, Maki Kolehmainen sekä Sana Mustonen kaikkien aikojen rimanalituksella joka kantaa nimeä "Kuuden vuoden kuuliaisuus" (Varoitus: tuote saattaa aiheuttaa unettomuutta, itsetuhoisia ajatuksia ja pahoinvointia). Tämän korvaraiskauksen jäljiltä Jamppa Tuomisen musiikkikin alkaa kuulostaa suurelta taiteelta.

Näin perverssiä esitystä on vaikeaa löytää edes saksalaiselta pornoklubilta. Suurin kiitos lankeaa tiimin ykkösnaiselle sanoittaja Mustoselle, joka enteellisen etunimensä voimalla pistää ilmoille sellaista Tuubaa että heikompaa hirvittää.

Tasavalta meidän suomalaisten
tahtoo elää, hengittää
siksi Suomen kansa äänestäen päätti,
että uusi jälki jää

Suuret haasteet,
ne joita matkallansa kohtaat
vain ratkaisuaan odottaa

Väinämöisen jalanjäljissä nyt vaan
me Sauli Niinistöä tuuletetaan

Häipyi viiden vuoden yksinäisyys
ja alkoi kuuden vuoden kuuliaisuus

Ykkösmiehen paikka täytetty on
ei se auki enää oo
Liekeissä myös Saulin sammumaton
rakkaus rouva Jenni Haukioon

Tekijäänsä kerran kiittävät työt
Nuku, Sauli, linnassasi hyvin yöt


En ole ihan varma, mitä kappaleella yritetään sanoa. Väinämöisen jalanjäljistä tuulettelusta tulee ensimmäisenä mieleen suohon laulamimen, ihan piristävä ajatus sinäänsä.

Tämän jälkeen tulee todellista helmeä:
Ykkösmiehen "paikka" on täytetty, eikä "se" ole enää auki...?
Ai niin - Saulillahan on tunnetusti rahaa.

Haetaanko tässä jotain vähemmistöääniä, vai mitä helvettiä tämän Mustosen päässä oikein on liikkunut?


Jäämme innolla odottamaan, onko korniuden pohja jo saavutettu. Odotellessa voidaan vaikka lukea iltapäivälehdistä uutisia Jenni-rouvan alusvaateostoksista.



-Pastori-