maanantai 26. toukokuuta 2008

Äärimmäisen suvaitsevaista kesää

Lukaisinpa taas päivän lehdet joutessani.


Uutisia maailmalta :

- Polttoaineen hinta puhuttaa jälleen lööppilehdistöä. Ennätyksellinen 1,50 € litralta dieseliä rikottiin tänään Mikkelissä.

Noin 8 vuotta sitten omistin valkoisen linttamersun jonka ruttasin kolmostien kallioleikkaukseen noin 100 kilometrin tuntivauhdilla. Syynä moiseen ei ollut dieselin hinta - noihin aikoihin dieselöljy maksoi 0,65 € / litra - vaan inhimillinen ajovirhe ja turha kiire kelistä riippumatta. Voin suositella lämpimästi jos elämä käy tylsäksi. Ei vaiskaan.


Also in the news :
- Phoenix-luotain laskeutuu tutkimaan onko Marsissa joskus ollut älyllistä elämää.

Samaa voisi joskus ihmetellä lukiessaan ihmisten mielipiteitä. Otetaan nyt esimerkiksi nämä kuuluisat proosallisen ajatustenvaihdon kanavat kuten tämä iltalehden keskustelupalsta.



Yritin tutkia palstalta mitä ihmiset ovat mieltä tästä löpön hinta-asiasta, (vaikka tietäähän sen lukemattakin - ajattelin vaan herkutella lukemalla parhaimmat törkeydet) kun eksyin epähuomiossa keskusteluun, jossa kohkattiin kesäisestä aiheesta - uimahallin miessiivoojista.


Tästä pääsemmekin päivän puheenaiheeseen - kuinka kireällä pipon pitää olla, ettei se purista päätä liikaa?

Ihmisten suvaitsevaisuus tai suvaitsemattomuus on mielenkiintoinen juttu. Sen kanssa saa olla koko ajan tarkkana. Jos suvaitset kaiken mahdollisen, homma menee pelleilyksi. Jos taas et suvaitse mitään, olet tiukkapipo idealisti.



Olen aina pitänyt uimisesta, joskaan halleissa ei ole tullut viime aikoina paljon vierailtua. Olen ennemmin kesämökki-, sauna-, olut-, grillimakkara- ja järvi-ihmisiä. Voin silti vakuuttaa, etten ole tähän päivään mennessä nähnyt ainuttakaan miessiivoojaa uimahalleissa. Pitää varmaan käydä useammin naisten puolella kurkkimassa, sieltä niitä (varoitus! K-18!) ** pervoja ** (varoitus! K-18!) nykyään kuulemma löytyy.


Lähdetäänpä näin ollen liikkeelle alapäästä. Alastomuuden kanssa pelaamisessa on nimittäin mahdollista saada suuria konflikteja aikaan.

Oletusarvoisesti me kaikki synnymme tähän maailmaan alasti, vaikka veikkaan että amerikkalaiset miettivät kuumeisesti tähänkin ongelmaan ratkaisua.

Alastomuudesta ja varsinkin seksistä (nämä niputetaan monesti hieman virheellisesti yhteen) on helppo vetää isolla haukulla herne klyyvariin.


Milloin vastustetaan eduskuntamatkailijoiden hotellihuoneita joissa on mahdollista katsella pornoa, milloin taas halutaan kriminalisoida seksin ostaminen - puheenaihe ja poru on aina taattu. Kamala kohkaus puolesta ja vastaan alkaa. Järjen haivenet leijailevat kesätuulessa. Alkaa huuto ja papatus, uhataan poliisilla ja oikeuslaitoksella. Herran tähden, sehän on vaatteiden alla ihan alasti. Miksi näin?

Sukupuolia on kaksi, ja miehethän tietty ajattelevat vain ja ainoastaan alapäällään. Kuten nyt tässä uimahallitapauksessakin nähdään - ajatusmaailma on senkaltainen, että jos mies menee uimahalliin siivoojaksi hän on vähintään perverssi ja pedofiili. Uimahallissa siivoojan ainoa kiireinen työtehtävä näyttää olevan ottaa kuvia alastomista naisista ja myydä niitä pervokavereilleen. Voi hyvät ihmiset.

(Jos kyseessä on nainen, hän on vain sorrettu työntekijä alipalkatussa naisvaltaisessa työssä, sov.huom.)


Liitetäänpä mukaan vielä uskonto, etiikka ja moraali ja hämmennetään soppaa. (Hyi yäk, en syö.)


Eräs entinen Kokkolan aikainen opiskelukaverini kertoi sekavan kuuloisen kaskun entisestä vuokranantajastaan joka kuului ihmiskategoriaan 'syvästi uskovainen iäkkäämpi naisihminen' . Vuokranantaja oli kuulemma eräänä kauniina päivänä hyökännyt omilla avaimillaan sisään naisen asuntoon ja alkanut penkoa tämän tavaroita raivoten samalla jotain tähän malliin :

"Minä tiedän että täällä käy jotain miehiä koko ajan, olen nähnyt pyykkinarulla miesten alusvaatteita kuivumassa. Missä se mies on?"

Kun miestä ei etsinnästä huolimatta löytynyt vaatekaapista, vetolaatikosta, postiluukusta tahikka kylpyammeesta, naisparka poistui tutisten rappukäytävään, minkä jälkeen opiskelukaverini laittoi oven hiljaa takalukkoon ja alkoi selata vuokrailmoituksia.



Suvaitsemattomuutta ja v-mäisiä ihmisiä löytyy kaikkialta ympäriltämme. Katsokaa vaikka. (Jotkut jopa heittelevät kitaristeja jääpalakuutioilla päähän baaritiskin takaa, kuten Tom Tomille kävi ravintola Ukko-Nooassa.)


Jos asutte kerrostalossa, naapurustosta löytyy vähintään yksi kyttääjä joka huolehtii siitä, ettei kukaan tee mitään hänen itse keksimistään järjestyssäännöistä poikkeavaa edesvastuun uhalla. Autopaikat pidetään jumalauta kunnossa ja niille pysäköidään vain kirjallisen luvan kanssa. Lasten hiekkalaatikolla ei ole tarkoitus leikkiä, koska siitä koituu melua ja epäjärjestystä.

Pahimmassa tapauksessa näitä tyyppejä on monta ja niillä on oikein mafia A-rapussa. Läheisessä K-marketissakin myydään jo kiikareita ja kuuntelulaitteita. A4-paperia kuluu ennätysmääriä kun vanhat mustepatruunaprintterit huutavat hoosiannaa läpi yön, kun niitä heippalappuja printataan rappukäytävän ilmoitustaululle. Ne tyypit saavat tukkualennusta tarjouskahvista jota ryystetään läpi yön silmät punoittaen, jotta voidaan ottaa selvää mihin aikaan ja missä kunnossa ihmiset tulevat baarista kotiin. Voidaan nähkääs sitten laittaa muistikirjaan ja kalenteriin ylös, että sinä ja sinäkin yönä kuului kauheaa meteliä.


Jos sen sijaan asutte omakotitalossa, on naapurustossa taatusti joku sellainen reipas velikulta, joka on ihan yhteisen hyvän nimissä ja yhteisiä pelisääntöjä kunnioittaakseen valmis laatimaan maisemakaavan, jonka perusteella sinunkin autokatoksesi maalataan vauvankakan keltaiseksi, jottei yhtenäinen maisemakuva kärsi. Hän käy lenkillä schäefferinsa kanssa aamukuudelta ja kuuluu työtehoseuraan.

Se on se sama kaveri joka sai jo viime syksynä sen yhteispostilaatikkohankkeen jyrätyksi läpi. Siinä on sitten kiva niitä Intrum Justitian kirjeitä laatikosta kaivaessa vähän morjestella naapuria että kuinkas meillä tänään menee.
Grillauksesta ja autojen tyhjäkäynnistä talvisin onkin jo puhuttu edellisessä torikokouksessa.



Sitten toiseen ääripäähän - suvaitsemattomuuden vastakohta ei ole suvaitsevaisuus.

Suvaitsevaisuus on se kultainen meridiaani jota pitkin tulisi kulkea jotta elämä ja muut ihmiset eivät alkaisi kiristää niin kamalasti.


Sen sijaan toinen ääripää on - Äärisuvaitsevaisuus.


Äärisuvaitsevaisuus on tanttasosialismin äärimmäinen ilmentymä. Se tarkoittaa sitä, että kukaan ei saa koskaan tehdä mitään kivaa paitsi kypärä päässä, ja silloinkin vain jos siitä ei tule kenellekään muulle paha mieli.
Peruskoulu ja ihmisten tasapäistäminen ovat näiden ihmisten keksintöjä.


Äärisuvaitsevaiset ihmiset huolehtivat, ettei Panu- ja Olvitytöillä ole vääränlaisia työasusteita päällä, koska joku voi suuttua. (Huolimatta siitä, että maalatessa shortsit + toppi ja saunoessa ns. Aatami on luontevin asuvalinta.)

Äärisuvaitsevaiset ihmiset ovat niin huolissaan toisten kulttuureiden parista tulleiden henkisestä hyvinvoinnista, että traditiona noin viimeisten 850 vuoden ajan vietettyjä joulujuhlia ei voida pitää, koska joku toisin uskova voi pahoittaa mielensä.

Äärisuvaitsevaiset ihmiset yrittävät miettiä asioita niin kuumeisesti kaikkien mahdollisten ihmisten ja ryhmien kannalta, että minkäänlainen toiminta ei ole enää realistisesti ajatellen mahdollista, mutta se ei tunnu menoa haittaavan.

Äärisuvaitsevaiset ratkaisisivat uimahalliongelman tekemällä kiintiöitä, joiden avulla voitaisiin pakottaa työttömiä miehiä siivoamaan uimahallin miesten tilat, kunnes joku heistä keksisi sanoa että se polkee hänen ihmisoikeuksiaan.

Äärisuvaitsevaisia ihmisiä istuu paljon erilaisten sosiaalisten verkostojen päättävissä elimissä. Mukaan lukien televisio. Odotan sitä päivää jona meillä on Kiinalais-Afrikkalaista syntyperää oleva biseksuaali rampa syöpää sairastava sokea krishnalainen televisiojuontaja joka vetää lasten jouluohjelmaa ruotsiksi Pakkasukoksi pukeutuneena ja syö laktovegaaneille tarkoitettua joulukinkkua.

Kukahan siitä sitten hermostuu, sen aika näyttää.


Itse yritän ottaa rennosti ja antaa kaikkien puuhata mielensä mukaan. Ja niin suvaitsevainen olen, että jos se minun karvaisen kaljamahani näkeminen mökkirannassa saa jonkun tolaltaan, en lainkaan pahoita mieltäni, jos kyseinen henkilö tahtoo vaihtaa rantaa.


-Pastori-

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Rosvoja ja Poliiseja

Jälleen eräs keväinen viikonloppu vierähti musisoinnin merkeissä. Kaksipäiväinen megakiertue käsitti käytännössä koko läntisen Suomen : soitin soolona poskea Raumalla ja Henkan & Kulkureiden kanssa Porissa. Kiitoksia yleisölle ja erityisesti henkilökunnalle molemmille paikkakunnille. On mukavaa kun homma toimii mallikkaasti.

(Risuja taas lähtee sille hullulle autoilijalle, joka meinasi ajaa itsensä ja muutaman sivullisen tartar-pihviksi koetellessaan uuden Mondeonsa turvatekniikan rajoja. )


Vietin lauantaiaamun (ts. iltapäivän) Parnell'sin tihkusateisella terassilla nauttien hyvästä kahvista ja piipullisesta tupakkaa ja silmäilin samalla vanhat ja uudet Iltalehdet läpi. Silmiini purjehti ihka-aitoa Alibimateriaalia, niin rikollinen meininki oli taas Suomen maata koetellut.

Joskus palopostin kokoisena sisäistin logiikan jonka mukaan rikoksesta seuraa rangaistus. Kuinka helppoa maailmaa olikaan ymmärtää noihin aikoihin.



Nikita Joakim Fouganthine (kavereiden kesken ihan vaan Valjakkala) oli käynyt ohjaamattomalla omatoimilomalla Suomen lapissa. Ajattelimme ystäväni tehdä kesäkuussa ihan samaa, ei siinä mitään. Ainoa erikoinen piirre kyseessä olevan julkkiksen reissussa oli se, että Nikke sattui olemaan vankeudessa tehdessään tämän matkan.Viisaammat kysyisivät tietysti, että mitä jarkeä sellaisessa vankeudessa on, mistä pääsee halutessaan lappiin lomailemaan. Ja on sitä kyllä herran tähden kyseltykin.

Erinäiset kansanedustajat ovat mälvänneet (jälleen uusiosanakirjasta : verrokkina esim. "ryssiä, kämmätä, ähertää, tuhrata, mokailla") vaalirahoituksensa kanssa siihen malliin että poliisi kurtisti kulmiaan ja sosiaalipornoon tosi-tv:n kautta hurahtanut Suomen kansa alkoi huutaa verta. Verenhimoon saattoi toki olla syynä myös pyhä kansallisurheilumme jääkiekko, jossa kerrankin rakas naapurimme ja kolme kruunua sai käkeensä pronssiottelussa niin lujaa että ranteet paukkuu. Kauhukuvissa odoteltiin tietty jo sitä viimeisen 5 minuutin perinteikästä nousua.

"Sundin vetää tauluun lukemat 5-4. Miten tässä taas näin kävi?"




Ei onneksi tällä kertaa. Mutta se lätkästä, olin hourailemassa rikollisista.

Kansanedustuslaitoksemmehan on nyt teknisesti ottaen täynnä rikollisia. Vaalirahoituksesta on säädetty niin kutsuttu laki (lex) joka velvoittaa kyseisen lain piirissä olevia kansalaisia toimimaan lain kirjaimen mukaan. Joko tietyt henkilöt eivät miellä itseään kansalaisiksi, tai sitten eivät koe moisten lakien koskevan itseään. Tässä on tietty paradoksi - ihmiset jotka istuvat lakeja säätämässä eivät katso velvollisuudekseen itse noudattaa niitä.


Tässä kohtaa aloin ihmetellä syvästi ja koputtelin piippuni tyhjäksi. Eikös nyt ollut niin, että suurin syy Iken potkuihin oli se, että katsottiin ettei hän tekstittelytoimintansa jälkeen voi olla enää luotettava ministerin virassa? Onko siis niin, että tekstailu tissiblondeille on rikollisempaa toimintaa kuin se että rikkoo tieten tahtoen vaalirahoituslakia ja vielä kehuu lehdissä tehneensä niin siksi, ettei lain noudattamatta jättämisestä ole mitään seurauksia?

Kyseessähän nyt ei ilmeisesti ollut tasa-arvoasia. Silloinhan tilanteeseen olisi suhtauduttu hieman toisin, vai mitä. Tosin tässä kohtaa voidaan taas hampaat hiekasta kirskuen hymyillä että toiset ne vaan on vähän tasa-arvoisempia kuin toiset.


Poliisi on voimaton tällaisten rikollisten edessä. Nikke F juoksee vapaana ilman seuraamuksia, Matti ja kumppanit saavat Ideapark-rahaa touhuihinsa ilman seuraamuksia. Aina viisas ja ajan tasalla oleva Tarja C jopa kiirehti antamaan lausuntoja jonka mukaan pääministerin uskottavuus ei ole uhattuna. Ikään kuin uskottavuusasiassa olisi enää kaiken tämän ähräämisen jälkeen jotain epäselvää. Mitenkä se sellainen unohtelu ja tietämättömyys nyt epäluuloja herättäisi.


Keskustelupalstat, nuo internetin käymättömän korpimaan kenttäoikeudet ovat olleet pullollaan näiden tapausten selvittelyä. Ihmiset haluaisivat antaa Nikelle napin otsaan. Politiikasta keskustellaan aavistuksen rauhallisempaan sävyyn vaikka sielläkin kieltämättä olisi joskus muillekin kuin Rosa Meriläisen rintanapeille käyttöä. Vaihtoehtoisen metodin rikollisten uudelleenkoulutukseen tarjosi kuitenkin enoni, joka aikanaan kehitti loistavan suunnitelman vankiloiden uudistamiseksi.


Nykyiselläänhän vankila tuntuu olevan lähinnä rikollisen uran yliopisto. Varsinaista eheyttävää vaikutusta ja ns. oppia ja ojennusta sieltä saavat valitettavan harvat. Esim juuri Nikke on istunut telkien takana pitkälti toistakymmentä vuotta, ja heti kun tilaisuus koittaa, mies ottaa ritolat lainatulla autolla. Mitä on opittu telkien takana? Ei paljoakaan. Jos ei auton kylmäkäynnistystä sivuleikkureilla lasketa.

Sen sijaan enoni ajatus perustuu seuraavaan : Kun ihminen tekee rikoksen, siitä seuraa rangaistus joka muutetaan teon vakavuuden perusteella tietyksi määräksi euroja. Sitten kriminaali toimitetaan vankilaan, jossa joutuu tekemään tuottavaa työtä. Työstä maksetaan ihan oikeaa palkkaa, josta vähennetään ensin verot ja maksut - sen jälkeen vanki maksaa sellin vuokran, lämmityksen, veden ja ruuan sekä muut haluamansa mukavuudet IHAN NIIN KUIN MUUTKIN IHMISET - ja jäljelle jäävällä europinolla lyhennetään tuomiota.

Jos työ ei maistu, jäät ilman valoa, lämpöä, ruokaa ja vettä sinne koppiin. Jos tämä ei motivoi ja sopeuta yhteiskuntaan niin mikä sitten? (Kirjoitushetkellä kopissani on kylmää ja hämärää ja ruokakaappi on alakuloisen tyhjä. Vettä saa kyllä hanasta ja ulos sentään pääsee omilla avaimilla.)

Kerrassaan loistava metodi ja niin opettavainen suhteessa tosimaailmaan! Tulis vaan joku ja puhaltais pelin käyntiin. Vankilassa tai vapaalla, kyllä tekevälle aina töitä löytyy.

Ja jos ei löydy, niin ainahan sitä voi ryhtyä vaikkapa kansanedustajaksi.


-Pastori-

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Sielu myytävänä

Olo on kuin Uuno Turhapurolla: Kattokaa ny tätäkin, taas on taskut tyhjät! Kyllä kaikki maksaa nykyään niin mahottoman paljon!

Kun köyhä saa joskus rahaa, sitä alkaa myös kulua haipakalla tahdilla. On trattaa, maksua, kehotusta ja uhkavaatimusta sekä Anttilan kuvastoa postiluukussa. Kun akuuteimmat verikoirat saa karisteltua kintereiltä, alkaa tietysti holtiton rahankäyttö kaupungilla. Esim. sellaisiin säädyttömyyksiin kuin uusiin kenkiin ja paitaan saa helposti kulumaan yli 100 euroa rahaa.

Jos oikein pistää ranttaliksi, saattaa kyytiin tarttua myös hampurilaisateria ja vaikkapa paketti Gilletten partateriä. Siinä ne ylijäämät sitten monesti ovatkin. Odotellaan veronpalautuksia ja rukoillaan autovanhuksen hyvinvoinnin puolesta iltaisin. Saatanan kone älä hyydy. Amen.

Melkoisen Pappa aihe, mutta jos mennään taas aikamatkalle wanhaan kunnon Suomen marcan aikaan, voidaan äkkiseltään todeta että hintaa on vuosien varrella hilattu ylös vähän yhdestä jos toisestakin hyödykkeestä. Kaikki maksaa ihan Törkeän Paljon. Luulen että konstaapeli Reinikainenkin olisi aikanaan antanut armon käydä oikeudesta, jos asiakas olisi pamauttanut turpaan sellaista sohvamyyjää joka kehtaa tyrkyttää rupisesta lehmännahasta kokoon kyhättyä hirvitystä hulppeaan 30000 markan hintaan.

Hommahan perustuu siihen perusajatukseen, että kaikki käyvät töissä ja tienaavat kuussa käteen keskimäärin 2500 euroa. Mikäli kuitenkin olet jossain muussa palkkaluokassa (ja esim. allekirjoittaneen lähes kaikki tuttavat ja sukulaiset ovat) tulee kulutusjuhlaan äkisti tietynlaista nihkeyttä. Alkaa tuntua kohtuuttomalta, että plasmatelkusta pitäisi maksaa 5000 euroa, jos tv:n reaalihinta vastaa suunnilleen kahden vuoden käytettävissä olevia tuloja. Juuri tästä syystä ihan kaikilla suomalaisilla ei ole vielä plasmatelkkua.

Probleema on kuitenkin se, että yhteiskunnan päättävässä asemassa olevat kekkulit ovat selkeästi korkeammassa palkkaluokassa kuin herra ja rouva Keskiverto. Heillä ei ole henkilökohtaista ongelmaa nimeltä köyhyys, ja siten heille on ihan herttaisen yhdentekevää maksaako juustopaketti kaupassa 5 vai 15 euroa. Jos juustoa tekee mieli, pistetään lähettipoika tuomaan ja lyödään tukko euroja kouraan. Illalla on koktailkutsut ja ooppera - pitää ehtiä laittautumaan. Kuka siinä ehtii markettiin.

No, mikä sitten on kohtuullista? Se, että jokaisella olisi mahdollisuus ostaa kaupasta ruokaa ilman että täytyy miettiä onko varaa syödä muutakin kuin tonnikalaa ja makaronia, jos haluaa saada vuokransa maksettua. Tämä kuitenkin vaatii tiettyjä uhrauksia.

Sielu myytävänä! Hinta 10 euroa tunnissa + ilta- ja viikonloppulisät!

Mene mihin tahansa OY / AB :hen töihin, ja vastaasi tulee ennen pitkää jonkinlainen helppoheikki, konsultti tai koordinaattori joka haluaa pitää palaverin. Palaverissa kerrotaan firman arvoista ja siitä, kuinka henkilökunta sitoutuu talossa noudattamaan niitä. Käytännössä tämä niljake yrittää kertoa sinulle, että olet myynyt sielusi korporaatiolle, joka maksaa henkisen energiasi vampyroinnista 10 euroa tunnilta.

Jos olet oikein tajunnan räjäyttävän tehokas ja työllesi omistautunut, saatat saada hymyilevät kasvosi kehystettyyn polaroidkuvaan ja muhkean parinsadan euron bonuksen. Kyllä siinä sitten on työporukka kateellinen kuukauden työntekijälle.

Kuulin eräästäkin tehtaasta puistattavan tarinan, joka korniudessaan lähentelee jo taidetta. Työntekijöille oli pidetty palaveri, jossa oli oikein läppäriltä ja screeniltä näytetty kuinka tehdas muuttaa Kiinaan, jollei tehokkuutta saada parannettua. Olivat sitten vielä tosissaan kehottaneet työntekijöitä miettimään työpisteessä käytettyjen askelten määrää. Olisiko mahdollista ottaa vähemmän askelia työpisteellä, että saataisiin tehokkuutta?

Tässä vaiheessa hälytyskellojen pitäisi jo soida kenellä tahansa. Onko korkeasti alalle koulutetty työntekijä todella sellainen imbessilli, että hän tarvitsee herra johtajan kertomaan hänelle miten työpisteellä kävellään? Mutta tämähän on ajan trendi. Mitä törkeämmin esiinnytään, sitä vakuuttavampaa toiminta on. Lisää marmoria seiniin, tarvitsemme näyttävyyttä. Joutaa sinne tehtaaseen vähän huonommissakin farkuissa.


Rajansa siis kaikella. Mitään erityistä ideologiaa noudattamatta toivotetaan nyt näin postuumisti kaikille hyvää vappua ja toivotaan antoisia työpäiviä ja pian alkavia kesälomia kaikille. Kesä tulee rytinällä, ja silloin kitara soi, varpaita uitetaan järvessä, grillataan makkaraa hyvässä seurassa ja juodaan pienet viinit!


-Pastori-

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Nutaaminen Kielletty

Suomi äidinkielenä on tavaton rikkaus (Katsokaa vaikka mitä tahansa Suomi24:n foorumia joissa ihmiset kirjoittavat mielipiteitään). Toisin kuin keskivertoamerikkalaisella, meillä on rajattomat mahdollisuudet ilmaista itseämme. Kuunnelkaa vaikkapa kun kerrostalonaapurit vaihtavat päivän kuulumisia esimerkiksi auton parkkeeraamisesta tai parveketupakoinnista. Ilmauksia ja hellyydenosoituksia ropisee kuin liukuhihnalta ja sanan säilä heiluu, kun taas keskivertojenkki ilmaisee itseään rajoitetummin ja tyytyyn perinteiseen "fuck you":hun.

Parhaimpia konflikteja syntyy, jos eri maakunnista tulevat ottavat yhteen ja lisäävät omat murteensa ja ilmaisunsa keskusteluun. Tulee mieleen eräskin tapaus jossa pohjalaisen kaverini isukki ja siskon mies ottivat erää. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, mutta jos tunnette pohjalaisia ja olette kuulleet kun he ryhtyvät vakavissaan vittuilemaan, ymmärrätte mistä on kysymys.


Tätä löyhää aasinsiltaa pitkin mennään itse asiaan. Suomen kieleen ilmestyy jatkuvasti uusiosanoja, joista yksi esitellään nyt. "Nutaaminen" on hieno uusiosana siinä missä räplääminen, räpeltäminen, säätäminen, hääräily, puuhaaminen, touhuaminen, hinkkaaminen, nysvääminen, kortsuilu, spedeily, ruuvaaminen, roplaaminen häslääminen ja ährääminenkin.
Kaikkien näiden hienojen sanontojen perusajatus on kutakuinkin sama. Niissä subjekti touhuaa jotain objektiivisesti oleellista joka muiden kanssaihmisten mielestä on lähinnä raivostuttavaa, turhaa, epämääräistä ja aikaavievää. Tiedättehän tilanteen - joku häärää jonkin asian kimpussa jopa tuntikausia, vaikka kaikille on tuskallisen selvää, ettei tuosta tule valmista ilman sairaalareissua.

Woodyn & Hyvien Poreiden taannoisella studioreissulla kaikki tämänkaltainen toiminta ristittiin yksissä tuumin NUTAAMISEKSI. (Aiheesta on luonnollisesti biisitelakalla kappale valmisteilla)

NUTAAMISESTA tuli ilmiö. NUTAAMISTA esiintyy kaikkialla.
Valaistaanpa asiaa muutamalla käytännön esimerkillä :


Mene käymään vaikkapa kuninkaankadun R-kioskilla. Siellä täytetään päivittäin veikkauksen kuponkeja maanisella raivolla, tosin kuitenkin vain sellaisella raivolla mikä toteutetaan laiskiaisen päivärytmillä. Yrität ostaa tupakkaa, mutta päiväsi kuluu odotellessa kun edessä nutaava pappa kaivaa vielä sen yhden veikkauskupongin taskustaan. Tarkistatko tämän vielä? Ei voittoa.

Käy marketissa parhaaseen ruuhka-aikaan. Yritä salakuljettaa hernekeittopurkki ja pari valmispitsaa kassahyökkäykseen valmistautuvien ostosvaunurykmenttien linjojen taakse. Kuin huomaamatta havaitset valinneesi juuri sen jonon, jossa keski-ikäinen rouva ryhtyy vastoin kaikkia odotuksia nutaamaan. Hän on varma että sen voipaketin hinnan piti olla 1,90 eikä 2,15 ja kassaneiti käy varmistumassa asiasta samalla kun mieleltään järkkynyt sosiopaattikakara kierii lattialla itkuraivarin kourissa kun ei saanut Turtles-purukumia.

Yritä ajaa Tampereen halki kello 16-17 välisenä aikana minä tahansa arkipäivänä. Torvet soivat kuin amerikkalaisessa elokuvassa, kun etukumarassa pää tuulilasissa kiinni ajavat Varovaiset Autoilijat ajavat kaikkien pääteiden kahta kaistaa 35 kilometrin tuntivauhdilla kahdensadan auton letka perässään. Pullonpohjalasit huurussa nämä vekkulit pysäyttävät auton keskelle risteystä, laittavat vilkun oikealle, pakin päälle ja peruuttavat bussikaistaa lähimpään parkkiruutuun jotta voivat puhua kännykkään laillisesti ja turvallisesti ilman hands-freelaitteita.

Baaritiskillä on ruuhkaa pahimpaan ruuhka-aikaan lauantai-iltana. Humalainen keski-ikäinen mies on edessäsi, kuten 20 asiakasta häntä ennen. Olet juuri saapunut helvetin pitkältä reissulta tarkoituksenasi saada tuopillinen kylmää Karhua. (Tai vaikka pienet viinit, toim. huom.)
Mies ryhtyy tilaamaan. Nutaustapahtuma käynnistyy. Jos tämä olisi videoleike, sen oikeassa yläkulmassa vilkkuisi pieni punainen neliö, jossa teskti "nutaaminen käynnissä".
"Mitäs sinne?" Kuluu piinallisen pitkä 15 sekuntia. "No tota." Kolikot kilisevät.
"Mitäs sulta sieltä löytyy?" Alat repiä hiuksia päästäsi. Baarimikko on ammatti-ihminen - hänellä ei ole lainkaan hiuksia. "Mä voisin ottaa sen... sen... ööh... Artsköpföqöq - paukun?"
"Niin minkä?" Kysyy baarimikko ja hieraisee kaljuaan ohimoiden kohdalta. Tässä vaiheessa revit vaatteesi ja sirottelet tuhkakupin sisällön yllesi (Waltaria mukaillen).

Jätkä alko heti nutaamaan. (T.Kaijasilta)



Voi hyvä luoja sentään. Näitähän löytyy. Jos kerran jotain ryhdytään tekemään, tehdään se kerralla kuntoon, tai jos ei osata, eikö olisi korrektia kanssaihmisiä kohtaan jättää sitten kokonaan tekemättä. Ihmisellä ei todellakaan ole muita luontaisia vihollisia kuin toiset ihmiset. Muistakaa että stressiinkin voi kuolla. Älä nutaa. Älkäämme nudatko. Nuta inte. Do not Nuta. Levittäkää ilosanomaa.


Mikäli jollain teistä joka sattuu tätä blogia lukemaan on hyviä nutaamiskokemuksia, kertokaa niitä ihmeessä minulle tuolla kommenttipuolella. Olisi mukavaa kuulla kanssaihmistenkin kärsimysnäytelmiä ja kilpailunkaltaisena mainittakoon että parhaat tarinat voivat päätyä biisin sanoituksiinkin jos oikein raskauttavaa materiaalia ilmestyy!


Biisin nimi on luonnollisesti - Nutaaminen Kielletty

-Pastori-

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Ja siitä se idea sitten lähti.

Hei kaikille, Kai Heikille.

Satuin pitkästä aikaa lueskelemaan ihmisten kurnutuksia internetin ihmemaassa, ja päässäni naksahti. Tässä ei sinäänsä ole mitään uutta, tuntemani henkilöt saattaisivat jopa kertoa sellaista sattuvan kaiken aikaa. Törmäsin surffatessani (ysäritermistön aatelia) muutamaan mielenkiintoiseen blogiin ja sain viimein tartuttua kynään, ikään kuin vertauskuvallisesti, ja aloitettua oman horinani lisäämisen kansainväliseen roskatiedon tulvaan.

Tähän väliin lienee korrektia hourata joitain asioita itsestään.
Pastori - nimimerkin takaa löytyy maailmaan tervehenkisellä kyynisyydellä suhtautuva hiukan reilu kolmekymppinen muusikonrenttu ja elämäntaiteilija. Nykyisellään taiteilu koostuu pääasiassa maksamattomien laskujen ja niiden perään kinuavien yritysten taitavasta karttelusta, mutta väliin mahtuu myös ihka aitoa musiikin soittamista, luomista ja tarinoiden kynäilyä.
Asustelen omassa menninkäisen kolossani Tampereen Pispalassa, josta käsin pyrin jatkossa solvaamaan ihmisiä ja ajan ilmiöitä omalla persoonallisella tyylilläni. Aika näyttää riittääkö ihmisten sekä allekirjoittaneen mielenkiinto ko. toimintaa kohtaan.

Päätin jonkin aikaa sitten hypätä tyhjän päälle, ja pyrkiä elättämään itseni soittohommilla. Suomen maassa on julmetusti kyntämättömiä humppapeltoja (TJ:tä lainatakseni) perattavana, ja jos sanan säilä ja nakkisormien viuhutus pianon koskettimistolla suo, myös "oikean" musiikin areenoita joita käydä morjestelemassa.

Siirrynpä suoraan asiaan ja aloitan ajan ilmiöiden perkaamisen kertomalla tarinan vanhoista tuttavista. Suoritan henkistä viuhahtelua - jota esiintymiseksikin kutstutaan - tätä nykyä neljässä aktiivisessa orkesterissa. Eräs näistä maanmainioista roistokoplista on nimeltään Henkka & Kulkurit. Tässä päivänä eräänä saimme H & K:n kanssa ilon esiintyä vanhalla asuinpaikkakunnallani Hämeenkyrössä, tarkemmin sanoen Hälläpirtillä, keltaisessa homeenraiskaamassa ladossa (jota kuitenkin oli kunniakkaasti kunnostettu) jossa silloin aikanaan mopopoikaiässä juotiin keskikaljaa ja saatiin turpaan parkkipaikalla Raptorin soidessa taustalla limudiskon PA-laitteistosta.

Paljoakaan ei ollut paikkakunnalla muuttunut. Mikäs siinä, Hämeenkyrö pärjäsi muuttumattomana 700 vuotta ennen kuin saavuin ja pärjännee jatkossakin yhtä mallikkaasti onnekaasta poistumisestani huolimatta. No, keikkapaikalla tapasin vanhan tuttavani JK:n, joka toimi nykyään baarialalla ja oli tapahtumassa kaatamassa kepukkaa niille harvoille jotka tapahtumaan olivat saapuneet.

Aloimme paremman puheenaiheen puutteessa keskustelemaan musiikista. JK esitti minulle mielenkiintoisen teorian siitä, kuinka musiikkialalla päästään eteenpäin. Hänen strategiansa oli yksinkertaisuudessaan nerokas:

"Tarvitaan vaan hyvä biisi niin siitä se lähtee. Ei mitään hissimusiikkia."

Olin mykistynyt. Jos musiikkialan päättävissä elimissä olisi lisää vanhan tuttavani kaltaisia ihmisiä, maailma voisi olla parempi paikka ainakin mitä muusikon leivänpäällisiin tulee.

Halusin kertoa hänelle, että paitsi hyvä biisi, nykyään tarvelistalla on myös hyvä promoottori, hyvä levy-yhtiö, paljon hyviä tuttavia jotka jaksavat fanittaa bändejä ja promota niitä kaikille tuttavilleen (eli hyvä puskaradio), hyvät kontaktit radioon, televisioon, ohjelmatoimistoihin ja lehdistöön, hyvä ulkonäkö, hyvät nettisivut, hyvät taustavoimat, hyvät sanoitukset ja viimesimpänä muttei vähäisimpänä : hyvä tuuri olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Sen sijaan tyydyin viemään keskustelua toiseen suuntaan ja tiedustelin että mitenkäs sinä sitten päädyit ravintola-alalle.

Ajatus jäi silti vaivaamaan. Soittohommat ovat edelleen ihmisten mielikuvissa helppoa ja hauskaa ryypiskelyä ja hauskanpitoa, johon vihkiytyneet saavat puolivahingossa naiset ja omakotitalot itselleen rämppäämällä vähän naisten stringien sisäpinnan lisäksi sähkökitaraa. Tosiasiassa kukaan muusikko ei ilmeisesti ole joutunut työntämään ruton kalvamaa vanhaa linttamersua käyntiin adventtisohjossa pikkutakkiin ja kauhtuneisiin juhlakenkiin sonnustautuneena.



No, se siitä. Pahempi puoli asiassa on kuitenkin se, että nykyään musiikilla on pirullisen vaikeaa päästä pinnalle. Hyvä biisi on makuasia, se on kuulijan korvassa totta kai. Faktaa on kuitenkin se, että moni lupaavakin yrittäjä jää pimentoon, koska heidän hengentuotteilleen ei ole oikeaa jakelukanavaa. Formaattiradiot määrittävät tarkasti sen minkälaista musiikkia aalloille päästetään, ja minkälaisia artisteja loppuun asti tuotettujen kappaleiden levynkansista pitää löytyä.

Jos oikein muistan, musiikkialan pitkän linjan Grand old Man Pekka Ruuska joutui lähes käsikähmään eräässä radiohaastattelussa radion kanavapäällikön kanssa kun hän kertoi mielipiteitään maailman menosta juuri musiikin esiintuomisen saralla (Kielikuva on Pastorin henkilökohtaiseen hataraan muistiin perustuvaa liioittelua) . Ruuska väitti ettei esimerkiksi Anssi Kela olisi koskaan päässyt radioon ilman että hänen musiikkiinsa, joka on pääosin perinteikästä singer-songwriter-materiaalia, olisi lisätty hesalais-trendikkäitä ulinoita ja säksätyksiä joiden jälkeen biisit sopivat paremmin kanavan profiiliin.

Kanavapomo yritti vähätellä että ei se nyt ihan noinkaan mennyt. Ruuskan kommentti oli ytimekäs. "Kyllä se meni juuri näin". Ruuska esitti vastakommenttina, että jos kanavalle tuotaisiin viimeisen päälle hyvä biisi, joka olisi nauhoitettu pelkästään akustisella kitaralla ja laululla, olisiko mahdollista että kanava soittaisi sen? Ei kuulemma ollut.
M.O.T.

On hienoa, että meillä on kuitenkin internet, kaikkien kaveri, jonne jokainen julkisuuteen hamuava saa laittaa tuotoksiaan muiden ihmeteltäväksi. Muistaakseni esim. Stella pääsi pinnalle Mikseri.net:in kautta. Indietoiminta on tänä päivänä tärkeämpää kuin koskaan, sillä jos levy-yhtiöissä ei ole kavereita töissä, voidaan sarkastisesti todeta, että levydiilin saaminen lähettämällä kirjekuoria saatekirjelmineen on yhtä todennäköistä, kuin levydiilin saaminen kiipeämällä hotelli Ilveksen katolle ja heittelemällä CD-levyin varustettuja lennokkeja katolta alas. Kannattaa silti tarkistaa yökerhon sisäänkäynti ilmaisen CD:n toivossa.

On kuitenkin tärkeää jatkaa omalla linjallaan. Ihmiset ovat kyllästyneet kuuntelemaan samoja harkittuja, laskelmoituja ja loppuun asti hiottuja tuotoksia uudestaan ja uudestaan. A-osan jälkeen kertosäe ja pirusti särökitaraa. Ei helvetti. Silti, harva jaksaa tosissaan paneutua etsimään vaihtoehtoja. Kuinka moni jaksaisi lähteä tilaamaan appelsiineja netin kautta Saksasta, jos ne olisivat päässeet kaikista kotikylän kaupoista loppumaan? Tuskin kovinkaan moni. Paitsi tietyt villapaitaporukat, mutta niistä myöhemmin lisää.


Jatketaan kurnutusta ja pidetään lippu korkealla.
-Pastori-