Suomessa on ns. uskonnonvapaus. Se tarkoittaa, että kuka tahansa saa harjoittaa "hyvän tavan mukaisia" uskontoja keskenään tai porukalla ilman pelkoa lynkkaamisesta tahi inkvisiittorin peukaloruuveista. Myös maamme konservatiivisemmat uskonnolliset järjestöt ovat modernisoineet toimintaansa aikojen saatossa ja jättäneet ruuvaamisen vähemmälle.
"Hyvän tavan mukaisen" uskonnollisuuden käsite on hieman häilyvä, mutta esim. saatananpalvonta ja tähän rinnastettavat pahuudet jäävät mitä ilmeisimmin sen ulkopuolelle. Sen sijaan esim. ihmisten eriarvoistaminen, ksenofobia, misogynia, homofobia, kärsimyksen ihannointi ja muut valoisat -ismit nauttivat valtauskonnon puitteissa lain ja yliluonnollisten voimien antamaa suojaa.
Pistetään pataan vielä ripaus politiikkaa ja sekoitetaan, niin saadaan hämmentävä soppa aikaiseksi.
Parhaat itkunaurut aikoihin politiikan kentällä saatiin kun kirkkoherra Heikki Linnavirta antoi blogissaan 23.5.2012 täyslaidallisen kaikille saatanan riivaamille kulttuurikerman edustajille ja vihreille kannabiksenpolttajille. Törähdys oli kapeakatseisuudessaan häkellyttävä suoritus, mutta varteenotettavaa J-voimaa löytyy kuitenkin vielä paljon kirkkoherraa korkeammilta palleilta, aina ministeriöstä asti.
Sisäministeri Päivi Räsänen on siinä mielessä varteenotettava poliitikko, että hän saa valtuutuksensa paitsi kansalta (huikeat 6 edustajaa eduskunnassa) myös itse Jumalalta, jonka tahdon välikappale hän uskonveljineen ja sisarineen on. Tällaista kotikenttäetua on harvemmalla politiikan ammattilaisella.
Jumalan tahto on melko vahva poliittinen lyömä-ase asiassa kuin asiassa. Jos joku on eri mieltä kuin uskovainen, on asiasta reklamointi korkeamman voiman suuntaan jokseenkin työlästä. Toiseen suuntaan ongelmaa ei ole - uskova saa tiedon oikeasta ja väärästä suoraan yläkerrasta, eikä millään rationaalisella (lue : maallisella) argumentoinnilla ole minkäänlaista vaikutusta. Vastaväite pysähtyy oikeamielisyyden kilpeen ja tippuu maahan kuin kuoliaaksi kivitetty vääräuskoinen sapattina.
Hyvään illanistujaistapaan kuuluu, ettei kännissä puhuta uskontoa eikä politiikkaa. Ei-niin-kamalan-hyvätapainen Räsänen on viime aikoina käsitellyt sekä kännäämisen, uskonnon että politiikan ja puuttunut siinä sivussa kuolemanvakaviin aiheisiin kuten ravintoloiden aukioloon ja eutanasiaan.
Räsänen näkee ihmisen jonkinlaisena valaistuneena, jumalallisen voiman täyttämänä olentona, joka on erillään muusta elämästä maapallolla. Näin ollen ihmisen kärsimys on jonkin korkeamman voiman tahto, kun taas esim. eläinten kärsimykset voidaan huoletta lopettaa tappamalla. Armoa ei saa siis ihminen toiselle antaa, vaan se on ison J:n heiniä.
Ihmisen tulee sen sijaan selvitä kivuistaan ja kärsimyksistään (vaikkapa syöpähoitojen terminaalivaiheessa) omin ja lääketieteen voimin - jos ei muuten niin vetämällä niin paljon roinaa suoneen, että makaa tiedottomassa tilassa kuolemaansa saakka. Mömmöissä taju kankaalla kuoleminen on siis ihmisarvoista, eutanasia ei. Loogista, eikö totta.
Komppikitaristiksi höpötyksilleen Päivi on saanut toisen uskonnolla päänsä sekoittaneen poliitikon, Timo Soinin. Vekkuliin tyyliinsä Timppa rinnastaa omatahtoisen elämän lopettamisen vammaisten ja eläkeläisten 1940-lukulaiseen joukkotuhontaan. Luulisi natsikortin heiluttelusta tuohtuneen persun ymmärtävän eron, mutta ei. Soinin mielestä vihreän liikkeeen telotuspartiot odottavat verenhimoisina joukkoina lakimuutosta, joka sallii "luvallisen tappamisen". Siinäpä tyylinäyte typerille median edustajille, jotka aina vääristelevät tosiasioita.
Kyseiset uskon puusilmät unohtavat ääliöretoriikassaan yhden oleellisen asian - ihmisen vapaan tahdon.
Jos ihminen itse ei halua jatkaa kärsimistä, ei aistihavaintojen ulkopuolella olevan kiistanalaisen entiteetin tulkinnanvaraisen tahdon pitäisi olla kovinkaan pätevä argumentti tarpeettoman kärsimyksen jatkamiselle. Vielä vähemmän vaakakupissa painaa asiaan liittymättömän itserakkaan ventovieraan ihmisen mielipide.
Palataanpa vielä uskonnonvapauteen.
Ameriikassa, demokratian ja uskonnonvapauden mallimaassa, vaikuttaa eräs mielenkiintoinen uskonlahko, joka palvoo jumalolentoa nimeltään Lentävä Spagettihirviö (The Flying Spaghetti Monster). "Pastafarit" ovat rekisteröineet uskonlahkon kaikkien jenkkilakien ja asetusten mukaisesti, ja Flying Spaghetti Monsterism on siten hyväksytty viralliseksi uskonnoksi. Ja miksei olisi - onhan lentävästä spagettihirviöstä yhtä paljon kiistattomia todisteita kuin muistakin jumaluuksista. Lahkon erään itävaltalaisen edustajan ajokortissa on jopa kuva, jossa mies poseeraa ylösalaisin oleva pastakulho päässään - virallisessa kuvassa kun saa esiintyä lain mukaan uskonnollinen päähine (yleensä esim. turbaani tms.) päässä.
Mitäs luulisitte syöpään kuolevan sanovan, jos pastakulhon päähänsä kiskonut mielipuoli manifestoituisi kuolinvuoteen ääreen, nappaisi morfiinipiikin hoitajan kädestä ja ryhtyisi sönkkäämään, että kärsimys on spagettihirviön tahto, eikä ihminen saa puuttua asioiden pyhään järjestykseen?
Niinpä.
-Pastori-