sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Korpikansa lomailee

Morjesta pöytään.

Heti alkuun pahoittelut kuvitelluille lukijoilleni postauksen viivästymisestä. Syy oli perusteltu : olin noin 1000 km pohjoisempana kuin tietokoneeni, tunturin kupeessa itikoiden syötävänä. Eli siis niin sanotusti kesälomalla. Monet mieltävät 45-kiloisen rinkan raahaamisen ylämäkeen joksikin muuksi kuin lomaksi, mutta juuri tällaisten asioiden takia voidaan todeta että makuja on monenlaisia. Sitä ei voi kuvailla kuinka hienolta se tuntuu, se pitää kokea itse.

Lappi oli pitkästä aikaa taas sykähdyttävä kokemus. Edellinen reissu taisi olla riparilta, jossa opeteltiin hengellisiä asioita aina tupakoinnista vastakkaisen sukupuolen orastavien sekundääristen sukupuoliominaisuuksien tarkkailuun. Nattasia ja muita tuntureita, heh.


No, tällä kertaa menossa mukana olimme vain minä ja JS, kahjo luottopakki jo yli 15 vuoden ajalta. Jaoimme varusteet siten, että hänen rinkkansa keveni pääasiassa juomalla ja minun syömällä, ja lähdimme tarpomaan. Alustavasta tunturihulluudesta selviydyttyämme reissu alkoi tuntua hyvältä idealta. Siinä sitä sitten maissipiippua poltellessa joen varressa oli aikaa olla vaan kaikessa rauhassa ja nautiskella.

Siitähän lomailussa periaatteessa on juuri kysymys.

Poronvasa tallusteli leiriimme ja pysähtyi hölmistyneenä 10 metrin päähän. Siinä se katseli aikansa, kunnes viimein sen alikehittyneissä aivoissa alkoi itää epäilys, ja se ryntäsi takaisin tulosuuntaansa kevyesti hölkäten. Ymmärsin sitä täysin.

Suomalaisethan lähtevät korpeen juuri siksi, ettei siellä tarvitse katsella liikaa toisia suomalaisia.


On jotenkin huvittavaa, että suurin osa tämän pohjoisen maan takkupäisistä asukeista haluaa ehdoin tahdoin pakkautua etelän kaupunkeihin, mutta heti kun mahdolisuus antaa myöten, alkaa paniikinomainen joukkopako maalle, mökeille, luontoon tai vaikka kalastamaan.
Erityisen ansiomerkinnän saavat luonnollisesti karavaanarit, nuo kaikkien kaverit (S.Edelmann)


Mikään ei ole surkeampaa, kuin istua pitkiä matkoja autossa odottamassa perille pääsyä. Odotella loman alkamista. Oltaisiin jo perillä, mutta kun ei.

Sitten niitä tulee. Nutaamisen erikoismiehet ja -naiset mainioissa valkeissa kopperoissaan. Revitään alitehoisilla Taunuksilla jäähallin kokoisia koppeja pitkin valtateitä - 60 kilometrin keskituntinopeudella tietenkin. Erityisesti keskikaidealueella voidaan kaasujalkaa höllentää reilusti ja nauttia maisemista.

Ajellaan Hymer-, Dethleffs-, tai Globetrotter-merkkisillä helvetinkoneilla vuoroin keskiviivan tuntumassa ja vuoroin puoliksi ojassa, jotta saadaan takanatuleville pysyvä pelkotila siitä, onko kuski yhä kännissä eilisen porsasjuhlan jäljiltä. Häkkyrän sisällä istuu joukko pyjamaan pukeutuneita lapsia jotka tuijottavat perässä ajajaa ja hierovat jäätelöä ja karamellejä ruskeisiin ikkunoihin.

Siinä sitten viisas isä-Erkki (Kauko Röyhkä - Hammerfest) syö Sisua ja Rennieitä peräkanaa ja odottaa että sykkivä vitutus ohimoiden kohdalla menisi pois. Vaimokulta vierellä on kireä kuin ladattu varsijousi, ja takana keskimääräiset 1,8 lasta ja koira kirkuvat, ulvovat, riitelevät ja vaativat huomiota samalla kun se helvetin karavaanari edessäsi nauraa sinulle makeasti juoden kahvia ja ohjastaen kiireettömästi toisella kädellä.

Reunahuomautuksena mainittakoon muuten, että Edelmann on muuttanut perheineen Maltalle.



Asiaan liittyy toki myös vakavampi puoli, jos lähdetään hiukan pohdiskelemaan.

Ideaalitilannehan olisi se, että ihmiset asuisivat ns. normaaliolosuhteissa sellaisissa kodeissa, joista ei olisi valtavaa tarvetta lähteä vaeltelemaan. Olisi omaa tilaa ja omaa pihaa, punainen tupa ja perunamaa.

Sen sijaan me pakkaudumme päällekkäin ja rinnakkain asumaan kerrostaloihin, kuuntelemaan toisten meteliä seinän läpi ja ärtymään aina päivä toisensa jälkeen hieman entistä helpommin ja hieman pienemmistä asioista.

Tähän soppaan lisätään vielä jatkuva melu, kiire, ruuhkat, liikaa kiukkuisia ihmisiä, vittumainen pomo ja liian suuret vaatimukset työpaikalla tai vaikkapa parisuhteessa, niin ei ole ihme että ihmiset menevät rikki. Alkaa niin sanotusti kiristää liikaa.



Lappiin asti kun ajaa, voi todeta vakuuttavasti, että Suomi on aika perkeleen iso maa. Kyllä täällä tilaa on - jos vaan on halua asua vähän väljemmin.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan miltä se tuntuu. Aluksi sitä voi vaikkapa mennä kerran viikossa metsään, ja siellä sitten istua kannon nokassa hetken aikaa tekemättä yhtään mitään.


Jos tämä ajatus tuntuu miellyttävältä, olet luultavasti oikeilla jäljillä.




Hyviä ja rentouttavia kesälomia toivottaen,


-Pastori-

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Veneillen auringonlaskuun

Nyt tulee pastorilta saarnaa. Tästä merkinnästä ette tule löytämään juurikaan huumoria, paitsi siinä tapauksessa että huumorintajunne on luonteeltaan todella mustanpuhuvaa, ja pidätte kipeästä tragikomediasta.


Tiedossa on vaikeita puheenaiheita ja päivän politiikkaa.


Ylitorniossa on tapahtunut kamalia asioita.
"Perheensä surmannut vanhus hoiti kehitysvammaisia tyttäriään kotona ilman apua."
(Iltalehti 17.kesäkuuta 2008)


Pistää hiljaiseksi. Kyseessä on sotien veteraani, jonka voitaisiin perustellusti sanoa osansa tehneen tämän maan hyvinvoinnin eteen. Faktat asiasta ovat vielä hämärän peitossa : miksi tällaista on tapahtunut, sitä ei voi kukaan ulkopuolinen varmaksi sanoa. Tekijä on jättänyt jälkeensä kirjeen, jonka sisältöä luonnehdittiin "perheen sisäisten asioiden käsittelyksi".

On epäilty, että epätoivoisen teon takana on loppuunpalaminen. Mies ei enää jaksanut vaan päätti tehdä kerralla selvää kaikesta. Game over ja sukulaisille pullaa.


Pysähdytäänpä hetkeksi miettimään tämän maailman menoa.

88-vuotias ihminen palaa loppuun.
Palaa loppuun. Burnout. Sairasta.

Mitä tämä kertoo meidän yhteiskunnastamme?


Onko todella niin, että tehokkuuden ja tuottavuuden nimissä 88-vuotiaan ihmisenkin on oltava jatkuvasti skarppina ja jaksettava hoitaa sekä omat että toisten asiat? Onko todella niin, ettei hyvinvointivaltiolla ole varaa kustantaa omaishoitajille edes sen verran resursseja, että nämä pääsisivät välillä levähtämään? Omaishoitajan raskaaksi käyvän arjen keskellä parikin päivää omaa aikaa voisi auttaa. Tai se, että edes taloudellinen toimeentulo turvattaisiin, eikä elämä olisi jatkuvaa kituuttamista.

Suomessa on noin 300 000 omaishoitajaa, joista noin 31 000 saa tukea.

Onko liikaa pyydetty, että yhteiskunta huolehtisi heikoistaan ja vanhoistaan edes sen verran, että nämä kokisivat elämänsä elämisen arvoisiksi? Jaksaminenhan sinäänsä on hyvin yksilöllistä.

En tiedä Ylitornion tapauksen faktoja. Onko apua osattu pyytää, onko pyyntöihin vastattu?
Tietoa asiasta ei ole, mutta tämä ei kuitenkaan ole oleellista. Oleellista on se, että tässä maassa on paljon pahoinvointia, koska ihmiset eivät enää välitä toisistaan.

Kuinka monta kertaa jokainen meistä onkaan ohittanut sammuneen kadulla ja ajatellut, että tämä ei kuulu minulle. Se on ihan normaalia. Kaikki eivät voi voittaa. Elämä on valintoja.

Puhutaan siitä, kuinka deekuja hyysätään, ja sossupummit saavat rahaa. Näin voi toki ollakin joidenkin kohdalla, mutta esim. mielenterveyspuolella ne, jotka apua tarvitsisivat, saavat purkin pillereitä ja kehotuksen soitella päivystykseen jos psykoottinen tila pahenee.

Se on surullista.

Ihmiset jotka ovat väsyneitä elämään sinäänsä, tarvitsevat apua. Ja sellaiset ihmiset eivät välttämättä ole enää siinä tilassa, että osaavat itse sitä pyytää.

Tässä kohtaa muut ihmiset astuvat kuvaan. Tai ainakin meidän pitäisi. Tässä kohtaa pitäisi jokaisella väsyneellä olla sellaisia ystävällisiä käsiä, jotka tarttuvat kiinni ja kannattelevat, kun ei enää itse jaksa. Sen sijaan meillä on medikalisoitunut ja välinpitämätön yhteiskunta, joka kertoo että jos et hymyile voittajan hymyä ja suorita jokaista päivää entistä tehokkaammin, olet menneen talven lumia ja valmis romukoppaan. Pitää yrittää lujempaa. Jos et jaksa, ota pilleri ja tee parempaa tulosta.


Omaishoitajan tuki on 320 euroa kuukaudessa miinus verot. Jos sen sattuu siis saamaan täysimääräisenä. Itse tiedän eräänkin tapauksen, jossa katsottiin että yhdeksääkymmentä lähestyvä sokea, yksin elävä vanhus pärjää niin hyvin itsekseen, ettei omaishoitajana toimivalle sukulaiselle ole perusteita maksaa korvauksia.


Rahahan tässä ratkaisee.

Onko Oy Suomi Ab köyhä? Ei ole.
Otetaanpa esimerkki.


Sosialistipresidenttimme viettää kesäisiä tunnelmia ja kertoo yllättyneensä kuinka uusi vene Kultaranta VIII on niin vimpan päälle mainio alus, että se kulkee jopa sivuttain.
(HS 16.kesäkuuta 2008)

Design-alus korvasi entisen Kultaranta VII:n.
Presidentin mukaan vanhaan veneeseen liittyi vahva tunneside: "Haikeaa on jättää kumppani". Luulen että Ylitorniossa ollaan samankaltaisissa tunnelmissa.

En halua edes kertoa, mitä mielleyhtymiä tämä herättää. Voin vain vihoissani vihjata, että jotain pitää työntää jonnekin, ja sivuttaisliikkeen sijaan asioita laitetaan mielikuvassani sisäkkäin - kivuliain seurauksin.

Sen sijaan kylmää matemaattista faktaa voin tarjoilla seuraavasti :

Presidentin uusi vene Kultaranta VIII on maksanut 1,9 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja. Ainakaan vielä tänä kesänä sitä ei tultane käyttämään edustustarkoituksiin. Kyseessä on siis presidenttiparille kustannettu leikkikalu.


Tämän lelun hinnalla voitaisiin kustantaa 5 937, 5 kuukautta omaishoitoa.
Vuosissa laskettuna siis noin 494,7 vuotta.

Tai jos haluttaisiin ilmaista asia toisin, noin 500 ihmistä saisi tällä vuodeksi tarvitsemansa avun päivittäiseen jaksamiseen. Voisi vaikka maksaa laskujaan, tai ehkä tilata lehden ja lukea kuinka Suomen asiat sujuvat tällä hetkellä. Nauttia vaikka kupin kahvia siinä lukiessaan.


Toivotaan että nämä 500 jaksavat omin voimin seuraavan vuoden.

Toivotaan myös että aurinkoisella Naantalin seudulla piisaa ilmoja veneilyyn.


Oikein hyvää juhannusta presidentille.


Muille toivotan sitä vilpittömästi.




-Pastori-

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Trinsessa ja puolitoista valtakuntaa

Kun Mikään Ei Riitä (James Bond)



Ihquu! Daaaa! Siiiiiiideriiiii!!! Pisssixxxiiii!!!!


Nyt lähti kintaasta. Kerta kaikkiaan, kättä lippaan Jyrki Lehtolalle, nimettömille vihjeille ja Susanna "Susqu" Sieviselle!

Tapana ei ole kohdistaa herjaa kehenkään erityiseen henkilöön, mutta nyt on ihan pakko. Onneksi (vaiko valitettavasti?) ilmiötä voi kuitenkin tarkastella laajempana kokonaisuutena.

Valmiina? Täältä pesee.



Mistä on siis kysymys?

Edellisessä postauksessani käsittelin nuorisoa, joka hakee julkkikseksi hinnalla millä hyvänsä. Kauhukseni minun on todettava, että nuoriakin on monenikäisiä. Toisaalta tämähän on ihan luontevaa, koska todellisuudesta irtaantunut julkisuushakuisuus perustuu nimenomaan ikinuoruuteen ja epärealistiseen näkemykseen omasta erinomaisuudesta.

Tämän vuoksi neljättäkymmenettä käyvä nainenkin voi olla Ihqu Pissis. (YouTube)


Susqu ei toki itsestään moista ilmaisua käytä, sehän olis fucking uncool ja ehkä niinku ihan p*****stä :D :D :> >-Q¤?

Pahoittelen näppäimistö-touretten kaltaisia oireita, mutta kyseessä on vain tyylilainaus Kirjailija Sievisen (omaa sukua Prinsessa) blogiteksteistä.

Mainittakoon että kyseinen proosan hedelmä löytyy osoitteesta cuzetus.com. Melko nerokasta. Ehkä jopa hauskaa.

SS siis käyttää (käsittääkseni) itsestään ja naiseudestaan käsitettä Prinsessa.
Esikoiskirjaansa hän kuvaa seuraavasti :


"Jokaisessa naisessa asuu Prinsessa. Jotta mies löytäisi, valloittaisi ja saisi pitää oman Prinsessansa, hänen täytyy ymmärtää tätä, helliä ja paijata, mutta myös kantaa kortensa kekoon yhteisen elämän hyväksi.

Silloin Prinsessa kehrää.

Prinsessa ja puoli valtakuntaa on opas miehelle Prinsessan maailmaan. Naiselle kirja kertoo, kuinka elää täyttä Prinsessan elämää – miehen kanssa tai ilman.

Tosielämän Prinsessalla ei ole isänä kuningasta, joka lahjoittaisi hänen valitulleen puoli valtakuntaa. Kun mies avaa silmänsä ja katsoo Prinsessaansa, hän näkee edessään jotain vielä arvokkaampaa."


Katsotaanpa ymmärsinkö oikein. Keski-ikää lähestyvä nainen, jolla on nettisivut joissa hän on pukeutunut pornoalusvaatteita käyttäväksi enkeliksi kertoo, että jokaisen miehen pitäisi ymmärtää että juuri Hän on arvokkaampi kuin puoli valtakuntaa, tai muuten miespolot saattavat jäädä ilman?

Kyseessä on siis opas naisen maailmaan. Susannan mielestä miesten tulisi ymmärtää kuinka arvokasta on paijata, helliä ja ymmärtää ja maksaa, mutta vain tämän oppaan hankkineilla on riittävä ymmärrys hänen kompleksiseen ja monivivahteiseen sielunmaisemaansa. Kun eurot paukahtavat kirjailijan tilille, alkaa kehräys.

Ainoa muistamani kehräävä prinsessa nukahti sadaksi vuodeksi. En ymmärrä konseptia tässä yhteydesä, ellei sitten ajatella että kielellinen lahjakkuus kehittyy sadan vuoden kooman aikana alitajuisesti. Tällä tarkoitan lähinnä blogia, en haamukirjoittajan tai oikolukijan tekstejä.
(Ihan näin perstuntumalta, kirjaa lukematta) Uni voi tulla silmään myös jos yrittää oikein kovasti ymmärtää Prinsessaa.



Minusta tässä on nyt tullut ajatusvirhe. Kyse ei ole prinsessasta, vaan ilmiselvästi Trinsessasta.

Jälleen Pastorin uusiosanakirjaa asiaan perehtymättömille :

Trinsessa on teinityttö, joka luulee olevansa Prinsessa.




Konsepteilla on merkittävä, muukin kuin yhden kirjaimen kattava ero.

- Prinsessa on kaunis, hyväkäytöksinen, viisas, kuninkaallinen ja haluttava.
- Trinsessa ei ole.

- Prinsessalla ei ole tarvetta esitellä itseään mediassa puolialastomana saadakseen julkisuutta.
- Trinsessalla on.

- Prinsessa ei saa turpaansa tahikka huorittelua osakseen etelänmatkalla, koska on hiukan liikaa kännissä.
- Trinsessa saa.

Ja niin edelleen. Trinsessuus (huh) on ilmiö, joka saa kaikki luulemaan että on ihan ok pukeutua paitaan jossa lukee "i'm a stupid bitch" jos se vaan on sellainen mitä Britney Spearskin pitää päällään. Toinen kuuluu näin : "I wanna be just like Barbie, that bitch has everything!"

Helppoa rahaa. Näytä nätiltä, ole prinsessa. Tapaa ternimaitobisneksiä pyörittävä ääliö joka kustantaa elämisesi. Esittele ääliön maksaman kodin sisustusta Anna-lehdessä. Anna lausuntoja joista sinulla ei ole käsitystä, korosta omaa erinomaisuuttasi.

Tulevaisuus on turvattu.

Entä mitä tapahtuu sitten joskus, kun kaikki JasminMäntylät, AnneHedmanit ja SusannaSieviset (omaa sukua Prinsessa) kasvavat isoiksi (lue vanhoiksi) ja heidän arvonsa seksybeibeuimapukubarbiekeijujulkkiksina katoaa? Menee ikään kuin parasta-ennen -päiväys umpeen? Mitä sitten leikitään? Julkaistaan kirja vanhenevan pissiksen, eiku siis Prinsessan ongelmista?


Lupaan että ostan - nauruhan tunnetusti pidentää ikää.



-Pastori-

torstai 5. kesäkuuta 2008

Kenelle kellot soi

Olin jälleen harrastamassa pseudotaiteellista esiintymistä spontaanin ekonomisen aplodin toivossa, eli toisin sanoen katusoittohommissa, rämpyttämässä lanttia anoen (Eppu Normaali). Kävi niinkuin monesti käy kun on lämmin kesäpäivä, törmäsin (tai oikemmin he törmäsivät minuun) tuttuihin jamppoihin ja päätimme ottaa pienet viinit kauniin kesäillan kunniaksi.

Käpöttelimme äijien kanssa pitkin Anttilan seinustaa kun takaa alkoi kuulua innokasta kellon renkkaamista.

KLING!

Pyöräilijähän se siellä. Ohitse porhalsi kiukkuisen näköinen keski-ikäinen rouva pyöräilykypärä päässä. Laskimme siinä sitten leikkiä siitä, kuinka kellonsoittaja on todennäköisesti aina turvallisuusasiat vakavasti ottava KIR (keski-ikäinen rouva) kun ilmiö toistui.

KLING KLING.

Ja jälleen ohitsemme pyyhälsi uusi KIR, tällä kertaa trendinmukaisemmalla kypärällä varustettuna. Kerkesin juuri avata keskusteluumme topiikin Tampereen jokavuotisesta hässäkästä, jossa yleisönosastopalstat täyttyvät kiukkuisista jalankulkijoista ja pyöräilijöistä, jotka ottavat erää siitä, kuka jalkakäytäviä lopuksi saa käyttää (vihje : niitä sanotaan Jalkakäytäviksi tietystä, hyvästä syystä) kun alkoi jälleen kilistä.

KLING KLING KLING.

Ja kolmas KIR, tällä kertaa tapaus joka naamansa happamuusasteesta päätellen kuuluu vähintään omakotiyhdistykseen ja raittiusseuraan, pyyhältää ohitsemme.
Jostain syystä sana KIRistely ja juuri keksimäni lyhenne rimmaavat yhteen. Kaikki ymmärtänevät että tarkoitan tällä päänaukomisellani taas kerran juuri sellaista tiettyä ihmisryhmää. Keski-ikäisiä vastaan minulla ei ole mitään. Kohtahan olen itsekin jo kireä vanha äijä.

Äh, tein sen taas. Siis sellainen tietynlainen, tiedättehän.

Kellon soittamattomuus taas sen sijaan viittaa toisenlaiseen ihmisryhmään. Todennäköisesti trendikkäästi ja urheilullisesti vaatetettuun kundiin, joka sujahtaa ohitsesi ennen kuin tajuatkaan. Tyyppiin jonka itsevarmuus ja koordinaatio ovat sitä luokkaa, että hän voi viilettää jäätävästi hymyillen väkijoukkoon 40 kilometrin tuntivauhdilla ja selviytyä ulos voittajana. Taakse jää hämmästyneitä ja kiukkuisia ihmisiä ja eteen hiipii huomaamatta taksi, jonka keulan ylitse hölmistynyt voittaja lentää halkaisten 250 euron kupolinsuojaimensa kahtia kun törmää pää edellä nakkikioskiin.


Jotenkin taas miettii sitä internetin kiertoviestiä, missä mietittiin kuinka on mahdollista että 70-luvulla syntyneet ovat ylipäänsä hengissä. Asiaa tuntemattomille valaistakoon että tässä mainiossa tekstissä listataan kymmeniä sellaisia turvallisuusasioita joita ilman on aikanaan pärjätty ihan hyvin pelkän maalaisjärjen turvin. Asioita, jotka sosiaaliämmät ovat tehneet kaikille pakollisiksi ihan piruuttaan, vaikka hyysäämisen sijaan ihmisille pitäisi opettaa, että sillä yläpäällä voi tehdä muutakin kun kantaa kypärää. Kyllä vain, hyvät lapset ja vanhemmat, päätä voi käyttää myös ajattelemiseen.


Maalaisjärki on tänä kaupungistumisen aikana monesti kadoksissa. Lehdistä voi lukea ihmisistä jotka yrittävät kuivattaa kissaa mikroaaltouunissa, ja toisista jotka nostavat syytteen McDonaldsia vastaan, kun mokomat eivät ole varoittaneet että vasta keitetty kahvi voi olla kuumaa. Mitä pyöräilyyn tulee, olen itsekin rutistellut luitani joskus aikanaan sotkemalla pystyasennossa alamäkeen vauhdin maksimoimiseksi, mutta voin puolustautua sillä, että olin hädin tuskin kymmenvuotias noihin aikoihin.


Tämän päivän trendi on olla ikinuori ja aina menossa mukana. Kuka siinä kerkeää aivoja käyttämään. Pitää päästä esille, juontamaan, malliksi, missiksi, Idoliksi, maajussin morsiameksi, kisaamaan ja visaamaan. Näyttämään hyvältä tv:ssä, kertomaan kuumimmat sisustusvinkit ja tilittämään vaikeaa eroa ja uusperhettä naistenlehtiin. Pitää puffata uutta levyä ja kertoa vaikeasta lapsuudesta, laukoa järjettömyyksiä kaikkiin tiedotusvälineisiin. Kunniasta viis, kunhan on mainetta. Puhutaan minusta, siitä saa rahaa.

Ajetaan ikäänkuin voittajana väkijoukkoon, jos sallitte ontuvan vertaukseni.


Joskus viattomuuden aikana kun polkupyörän saattoi jättää lukitsematta kerrostalon pihaan, oli lapsilla toiveammattia kyseltäessä tapana vastata jotain sen suuntaista kuin Astronautti tai Jäteauton kuljettaja. Nykyään poika tai tyttö 12-v. pyyhkäisee herkällä kädenliikkeellä pitkät hiukset kajalin tummentamilta silmiltään ja ottaa raukean ilmeen vastatessaan :

- Musta tulee Julkkis.



-Pastori-