sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Junalla on hauska matkustaa part III

Valtion rautateiden henkilöstö ei lakkaa hämmästyttämästä asiakaspalvelutaidoillaan. Pitkien jouluvapaiden jälkeen ajauduin jälleen ajelemaan kohti sivistyksen kehtoa - Tamperetta - leppoisalla ratakyydillä. Juna oli luonnollisesti tupaten täynnä lomilta palailevia matkustajia. Monesti matkaan (sukulaisiin jotka asuvat kaukana) lähdetään hyvin varustettuna ja tämä näkyy matkustajien mukanaan raahaamien reppujen määrässä.

Koska juna oli täynnä kuin avaamaton sillipurkki, en saanut lähtöasemaltani paikkalippua. Loppuunmyydyltä näyttää, totesi lipunmyyjä. Mietittiin, voisiko minulle myydä paikkalipun ensimmäisestä luokasta. Totesimme yhdessä virkailijan kanssa mokoman piletin olevan noin parikymppiä tavallista kalliimpi, joten lähdin suosiolla ihailemaan junan ravitsemustiloja.

Ennen Lahtea juna oli totuttuun tapaan myöhässä parikymmentä minuuttia, ensin muun junaliikenteen ja sitten teknisen veturivian (?) takia. Ei- tekniset viat löytyivät tälläkin kertaa asiakaspalvelun puolelta.

Istuin paikalleni ravintolavaunun pöytään seuraamaan, kuinka vielä avaamattomasta ravintolasta ryhdyttiin häätämään pariskuntaa, joka oli istunut kantamuksineen pöytään. MATKATAVARAT PITÄÄ VIEDÄ TAVARAVAUNUUN informoi keski-ikäinen ravintolavirkailija tulevia asiakkaitaan. Pariskunnan mies lähti roudaamaan kapsäkkiään narikkaan. Kutsumusammatissa oleva päivänsäde huomasi tilaisuutensa koittaneen. RAVINTOLAAN EI TUODA OMIA EVÄITÄ, hän valisti naista joka oli tullut junaan kolapullo käsissään. Nainen laittoi pullon pois. EIHÄN ME SAATAISI MITÄÄN KATETTA MYYNNISTÄ JOS KAIKILLA ON OMAT EVÄÄT. Ilmeisesti baarityöntekijöiltä vaaditaan VR:llä näinä vaikeina aikoina ainakin ekonomin koulutus.

Onnistuin potkimaan oman kassini piiloon ja lähdin tilaamaan aamiaista. Ennen vuoroani kahvilan morlokki ehti tiuskia kahdelle asiakkaalle. Toinen halusi vääränlaista ruokaa, ja toisella oli vääränkokoista rahaa. Havaitsin vuoroni tulleen ja hämäsin minua tuijottavaa kaksisilmäistä kyklooppia tiedustelemalla siltä ylireippaaseen sävyyn mitä leipiä aamiaiseen kuuluu. Se murahteli kolmen eri tuotteen nimet, eikä nauranut mukana kun yritin murjoa vitsiä vaihtelusta joulukinkulle. Vetäydyin aiempaan tuliasemaani tarkkailemaan tilannetta.

Juna pysähtyi. Asemalta saapui lisää vaeltajia. Kotka havaitsi tilaisuuden asiakaspalveluun ja alkoi rähjätä parille nuorelle repputuristille. MATKATAVARAT PITÄÄ VIEDÄ TAVARAVAUNUUN, se huomautti hienovaraisesti.

Hölmistynyt tyttö kiirehti selvittämään, että haluaisi juoda kahvia, jonka jälkeen hän ja ystävänsä jatkaisivat matkaansa omalle paikalleen. Asiakaspalvelija päätti kokeilla poliisin toimista tuttua käskyttämismetodia yhdistettynä peruskoulusta tuttuun toisto-opetukseen.

MATKATAVARAT PITÄÄ VIEDÄ TAVARAVAUNUUN. Täällä ei kuulemma ole muuten tilaa, koska juna on niin täynnä.

Epäuskoisena pariskunta poistui, palatakseen myöhemin juomaan kahvinsa seisaaltaan, koska myös ravintolavaunu oli tässä kohtaa täynnä ihmisiä. Asiakkaita valui täpötäyteen ravintolaan. Asiakkaat tuijottivat ahdistuneena tyhjää paikkaa kassalla. Työn sankari seisoi heihin selin ja huusi päivän tarjouksia keskusradioon pakkaseen kuolevan torimuijan äänellä.

Poistuin vähin äänin junasta kohti seuraavaa, joka oli myöhässä sen perinteiset 40 minuuttia. Pehmeä lasku arkeen!



-pastori-
Published with Blogger-droid v1.6.5

tiistai 14. joulukuuta 2010

Siniset Silmälasit

Ihmiset aina valittelevat, että "herrat" ajavat aina vaan omaa etuaan eivätkä esim. kansanedustajat tee mitään asioiden parantamiseksi. Onneksi tämä ei ole lainikaan totta. Eduskunnassa istuu ainakin yksi supermies, joka on aina siellä missä tapahtuu, ja mikäli mitään ei tapahdu, hän ryhtyy toimeen. Hän on aina ja kaikkialla, esillä mielipiteineen ja nyrkki pystyssä. Hän on Viimeinen Protestilaulaja. Hyvät naiset ja Herrat, hän on MIKKO ALATALO.





Mikko Alatalo on mies, joka vanhan kansan sanonnan mukaan ei pidä ns. kynttiläänsä vakan alla. Vain eräs toinen tunnettu mediapersoona, Timo T.A. Mikkonen yltää samankaltaiseen medianäkyvyyteen. Tästä toteamuksesta on rajattu ilmeiset Johanna Tukiaiset sun muut ruususet pois, mutta nyt käsitellään erilaista ihmistyyppiä. Tästä syystä myös tämän blogin "taitto" on poikkeuksellinen - käsittelemmehän kuitenkin uniikkia aikamme ilmiötä.





Mikko on oivaltanut, että ajan trendi on muuntautumiskyky. Vaikka miehellä onkin ollut vuosikymmenestä toiseen hassut silmälasit, hän ui seurapiireissä ja uutisissa kuin kala vedessä. Mitä valtakunnassa ikinä tapahtuukin, on Alatalo läsnä. Aina. Kaikkialla. Joka paikassa. Hän puhuu ja häntä kuunnellaan.






Tunnettu tosiasiahan on, että Alatalo teki Juicen ja Coitus Intin kanssa tunnettua musiikkia 70-luvulla. Tämä on mainittu monessakin eri yhteydessä.


Alatalo on myös muuttanut Pispalaan 70-luvulla. Lehtijutussa hän mainitsee, että Pispalassa asuu muitakin musiikkimiehiä, kuten Pauli Hanhiniemi sekä Heikki Salo. Alatalon varjon alla lepäilevät myös Lauri Viita sekä jääkiekostakin tunnettu Tappara.




Kun Paleface sai vuonna 2010 menestystä, Alatalo kiirehti kertomaan, että tämän kalpeanaaman musiikista tulee heti mieleen nuori Alatalo, 70-luvun Paleface. Kuten Paleface, myös Mikko oli tehnyt paljon kantaaottavia protestilauluja. Mikollakin oli ollut joskus paljon sanottavaa. Palefacen sanoin : "Alatalo teki myös Juicen kanssa tiukkaa settiä, se oli aika raflaavaa ja kantaaottavaa sen ajan meiningeissä. Mikko oli silloin aika kova jätkä." Moni on tästä samaa mieltä.





Kun Kari Tapio kuoli, Alatalo muisteli kuinka he tunsivat 70-luvulla saman levy-yhtiön kautta. Heitä yhdisti rakkaus country-musiikkiin. Kari oli myös kutsunut Alataloa senaattoriksi 90-luvulla.





Kun sanoittajamestari Juice Leskinen heitti veivin, Alatalo oli eturivissä suremassa. Hän muisteli lehdissä 70-luvun kulta-aikoja ja Juicen lapsuudenkuvia. Juice oli selvästi pääosissa näissä muisteloissa, kuten tästä lehtikuvasta näkyy. Tippa tuli väkisinkin mieleen, hieno mies.





70-luvulla nuori protestilaulaja opiskeli tiedotusoppia Tampereella joidenkin vuosien ajan. Tuolloin vasurivaltuustoon ehdokkaana ollut Alatalo sai 8 ääntä. Tiedottajan uralle mies ei päätynyt, mutta näkyvyys (ja kuuluvuus) saatiin kuntoon.



Nykyään kansanedustaja on jo kertomansa mukaan ymmärtäynt, ettei pysty yksinään hoitamaan koko eduskunnan asioita, mutta on silti pystynyt ihan itse ja ilman apua järjestämään Pirkkalan lentoaseman korjaukseen 1,1 miljoonan rahoituksen. Myös Veltto Virtasella oli ollut jotain sanottavaa asiaan (ja Alatalon persoonaan) liittyen.

Moni kollegakin ihmettelee, miten yksi mies jaksaa tuollaisella tarmolla hoitaa asioita ja vielä vetää keikkoja siihen päälle. Keskustan vaaliristeilylläkin hän yhdisteli nerokkaasti kaksi työtä, ja veti keikan Viikingin Terminaalissa ja myi samalla levyjä kympillä kappale! Tästä huolimatta yritteliäällä miehellä on vielä reilusti velkaa, joka on syntynyt uhrautuvasta työstä tämän kansan hyväksi.





Mies joka laulaa taikanapista ja ehdottelee kansanedustajan ominaisuudessa rakasteluvapaiden pitämistä ei ole ihan samanlainen kuin muut. Tältä koko kansan Puuhamaalta ei lopu vauhti kesken. Mies on ollut inspiraation lähteenä kateellisille rockpiireille, pikkulapsille, Suomen hiidolle, politiikalle, kansalle ja luoja ties mille aina 70-luvulta lähtien.

Koska Mikko on aina kiistatta Pääasia, kannattaa näihin ja muihin tietoihin tutustua pääasiassa Mikon ikiomia kotisivuja tutkien: http://www.mikkoalatalo.net.

Siellä uusimpana urotyönä mainitaan esimerkiksi, että Alatalo on saanut "joulukuussa käännettyä koko keskustan eduskuntaryhmän puolustamaan tekijänoikeuksia". Ilman Alataloahan piratismikin rehottaisi Suomessa ihan miten sattuu.







Mikon ympärillä siis satuu ja tapahtuu. Jäämme innolla odottelemaan seuraavia uutisia:

"Kekkonen kysyi Mikko Alatalolta neuvoja 70-luvulla"

"Avaruusolennot saapuivat maahan: Alatalo muistelee ufokokemuksiaan 70-luvulla"

"Jeesus palasi maan päälle - Alatalo muistelee rippikouluaikojaan 70-luvulla"

"Mikko Alatalo neuvotteli Lähi-itään rauhansopimuksen jo 70-luvulla"

"Tutkijat keksivät fuusioreaktorin: Mikko Alatalo oli avain tieteelliseen läpimurtoon 70-luvulla"

"Aurinko uhkasi sammua 70-luvulla: Mikko Alatalo puhalsi tähteen uutta hehkua"

"Alatalo olisi luonut loistavan muusikko-uran myös ilman Juice Leskisen apua 70-luvulla"






Loppuun vielä linkki hupailupätkään, jonka inspiraationa on toimunt meidän kaikkien ikioma Mikko Alatalo: http://www.youtube.com/watch?v=uX6jgI2keRA

Pitäähän suurmiehillekin voida vähän nauraa välillä.




-Pastori-

lauantai 4. joulukuuta 2010

Viinakortin paluu

On tässä tullut reissattua viime aikoina melkoiset määrät kotimaata ristiin raiteiden päällä.

Valtion Rautatiet, tai tuttavallisemmin VeeÄr on siitä mukava kaveri, että kun lipun hinnasta saa 50% alennuksen, junalla matkustaminen tulee jopa niukasti halvemmaksi kuin ajella omalla autolla lumipyryssä satoja kilometrejä. Ajatella.

Rahalliset edut ovat siis ilmeisiä, ja lisäksi tätäkin bloginpätkää on mahdollista kirjoitella kaikessa rauhassa valaistussa ja lämpimässä kopissa, joka kiitää sadankahdenkymmenen kilometrin tuntinopeudella kohti määränpäätään - mikäli syksy, talvi, pakkanen, muu junaliikenne, ratalankavaurio, virhe automaattisessa kulunvalvonnassa tai jumalallinen väliintulo eivät matkaa tällä(kään) kertaa keskeytä.

Talvimaiseman nytkähtäessä jälleen liikkeelle alkaa junan kaiuttimista kuulua tuttu korviarepivä pälätys, jossa intron vetää se VR:n automaattiäänitenainen - eläintenkesyttäjän rauhoittavalla, monotonisella äänellä - ja jonka jälkeen ikään kuin illan artistina tai päätähtenä päästetään junan varsinainen henkilökunta vauhtiin.


Kaiutin on liian pieni ja liian kovalla. Särkemisefekti muistuttaa Jimi Hendrixin huumeisimpia kitarasoundeja, joilla mies raiskasi aikoinaan mm. USA:n kansallislaulun unohtumattomaan kuntoon.

Tällä kertaa junan kipparina on se lupsakka kummelihahmo, joka luulee olevansa hauska, kun möllöttellöö levveetä savvoo kuin Lentävässä Kalakukossa ainakin, ja yrittää luoda ympärilleen rauhallista ja leppoisaa tunnelmaa. Närästyksestä kärsivä pukumies katselee hermostuneena kelloaan, kun landepaukku ilmoittaa junan olevan tällä hetkellä aikataulusta jäljessä noin parikymmentä minuuttia.

Kun kapteenista (jonka pakasta puuttuu kortteja, YUP) selvitään, päästetään vielä uusi artisti kehiin ja vedetään vielä ilmoitusfanfaarin loppuun liturgiat junan ravintolasta. Nuori kloppi alkaa mainostamaan kuppilan antimia korvaa miellyttävällä äänellä. Kontrasti edelliseen soundiin on suuri ja tarjoilee balsamia kuuloelinten haavoille.


Poika toivottelee kaikki tervetulleiksi lämpimän pullan ja kahvin ääreen. Mielikuvamainonta toimii, eikä kellekään tule välttämättä edes mieleen ajatella niitä tenukeppejä, jotka hilluvat junan ravintolassa järjestään koko matkan ajan vetämässä jallukolaa, vaikka oltaisiin matkalla Kolarista Helsinkiin. Tuumin jo puolivakavissani lähtöä ravintolaan. Sitten poika pyytää samalla miellyttävällä, hyväntuulisella äänellä huomioimaan, että Visa Electron ei käy maksuvälineenä junassa.

Tämän jälkeen on vaivaantunut, 10 sekunnin tauko, jonka jälkeen miespolo kuittaa vielä loppuun vaisusti"...eli siis... tervetuloa pullakahveille ravintolaan". Tulee hiljaista.



Huomaan pappageenini aktivoituvan, kun alkaa perinpohjaisesti ottaa kupoliin.

Tietoyhteiskunta Suomi Oy:ssä, jonka viennin veturi on tietoliikenneyhteyksistäkin tunnettu Nokia, on siis yhä, herran vuonna 2010, mahdotonta maksaa jumalauta junassa pullakahvinsa ja keskikaljansa kortilla?

Aikamoinen saavutus, kun ottaa huomioon, että nykyään hodarikojujen Vietnamilaisilla myyjilläkin on maksupäätteet, joilla sen 2,50 maksavan keitinrasvassa marinoidun närästyspommin voi ostaa ja survoa taksijonossa muiden myrkkyjen seurana vatsanpohjalle.

Mutta ei siis Valtion Rautateillä, hyvänen aika.

Mietin, onko syynä pelkästään sinitakkien krooninen vittuilun tarve, vai ehkä jokin teknisempi syy? Ensimmäistä puoltaa toki se, että konduktöörit ovat tänä vuonna kunnostautuneet useasti mm. heittelemällä alaikäisiä ja lasten kanssa matkaavia ulos junista jollain jumalanhylkäämillä korpiasemilla - näiden yritettyä maksaa matkansa tällä samalla surullisenkuuluisalla Electronilla.

Toisaalta nettiyhteyksien kanssa junassa on vähän niin ja näin. Maksupäätteellä maksaminen on kestävyyslaji - optimitilanteessakin laitteen perkele on taipuvainen pitkään mietiskelyyn. Luulisi silti, että jonkinlainen junan katolle viritelty antennivahvistus olisi mahdollista järjestää, jos tahtoa moiseen löytyisi.


Allekirjoittanut kunnostautui joskus keväämmällä yrittäessään ostaa Electronilla tuopillista siideriä ravintolavaunusta. Sepeilyksihän se meni. Elektroonit eivät kelvanneet, ja ravintolan akka alkoi tivaamaan kolikoita. Sain kasaan pari euroa, ja olimme äkkiä kasvokkain mahdottoman alkoholipoliittisen ongelman kanssa - myydäkö viinaa tuntuvalla alemnnuksella, vai tehdä pyhäinhäväistys ja kaataa menemään?

Päädyimme jälkimmäiseen, ja ryhtyi Louhi loitsemaan pahoja sanoja jälkeeni ja jäi surkeana miettimään, voisiko kerran avatun siideritölkin jotenkin vielä korjata. Ei voinut. Asia jäi kyllä kaivelemaan kun mietin millaista tavaraa siellä vaunussa mahtaa loppupeleissä myynnissä olla.


Aloin tuumin tässä kohtaa sellaista, että kun telemaksu on kerran mahdotonta, niin hommanha voisi hoitaa VR:n profiiliinkiin paremmin sopivan neuvostoliittolaisen mallin mukaan. Miksei junamaateissa voitaisi myydä lipun lisäksi jonkinlaista ravintolaseteliä, jonka voisi maksaa kortilla etukäteen? Senhän voisi jopa tulostaa samalle matkalipulle. Viinakortti takaisin!

Ravintolan setä tai täti sitten napsaisisi leikkuulaitteella lipun kulmasta ateria- ja juomatositteita pois sitä mukaa kun tavaraa laitetaan tuulensuojaan: eikä VR:lle tule edes lisäkuluja - maksetaan ostokset siitä samasta tulosteesta, jolla asiakas on ylipäänsä päästetty junaan mellastamaan!

Ja vielä se vastuupuoli : ajatelkaa sitä riemun ja ylpeyden tunnetta, kun asiallinen kansalainen on suunnitellut juomisensa vastuullisesti etukäteen, ja valtion virkamies nipsauttaa juhlallisesti lippuun merkinnän ja ojentaa naama peruslukemilla sen kylmän kolmosen tiskin ylitse. Tästä voisi olla Liisa Hyssäläkin ylpeä.




-Pastori-