sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Korpikansa lomailee

Morjesta pöytään.

Heti alkuun pahoittelut kuvitelluille lukijoilleni postauksen viivästymisestä. Syy oli perusteltu : olin noin 1000 km pohjoisempana kuin tietokoneeni, tunturin kupeessa itikoiden syötävänä. Eli siis niin sanotusti kesälomalla. Monet mieltävät 45-kiloisen rinkan raahaamisen ylämäkeen joksikin muuksi kuin lomaksi, mutta juuri tällaisten asioiden takia voidaan todeta että makuja on monenlaisia. Sitä ei voi kuvailla kuinka hienolta se tuntuu, se pitää kokea itse.

Lappi oli pitkästä aikaa taas sykähdyttävä kokemus. Edellinen reissu taisi olla riparilta, jossa opeteltiin hengellisiä asioita aina tupakoinnista vastakkaisen sukupuolen orastavien sekundääristen sukupuoliominaisuuksien tarkkailuun. Nattasia ja muita tuntureita, heh.


No, tällä kertaa menossa mukana olimme vain minä ja JS, kahjo luottopakki jo yli 15 vuoden ajalta. Jaoimme varusteet siten, että hänen rinkkansa keveni pääasiassa juomalla ja minun syömällä, ja lähdimme tarpomaan. Alustavasta tunturihulluudesta selviydyttyämme reissu alkoi tuntua hyvältä idealta. Siinä sitä sitten maissipiippua poltellessa joen varressa oli aikaa olla vaan kaikessa rauhassa ja nautiskella.

Siitähän lomailussa periaatteessa on juuri kysymys.

Poronvasa tallusteli leiriimme ja pysähtyi hölmistyneenä 10 metrin päähän. Siinä se katseli aikansa, kunnes viimein sen alikehittyneissä aivoissa alkoi itää epäilys, ja se ryntäsi takaisin tulosuuntaansa kevyesti hölkäten. Ymmärsin sitä täysin.

Suomalaisethan lähtevät korpeen juuri siksi, ettei siellä tarvitse katsella liikaa toisia suomalaisia.


On jotenkin huvittavaa, että suurin osa tämän pohjoisen maan takkupäisistä asukeista haluaa ehdoin tahdoin pakkautua etelän kaupunkeihin, mutta heti kun mahdolisuus antaa myöten, alkaa paniikinomainen joukkopako maalle, mökeille, luontoon tai vaikka kalastamaan.
Erityisen ansiomerkinnän saavat luonnollisesti karavaanarit, nuo kaikkien kaverit (S.Edelmann)


Mikään ei ole surkeampaa, kuin istua pitkiä matkoja autossa odottamassa perille pääsyä. Odotella loman alkamista. Oltaisiin jo perillä, mutta kun ei.

Sitten niitä tulee. Nutaamisen erikoismiehet ja -naiset mainioissa valkeissa kopperoissaan. Revitään alitehoisilla Taunuksilla jäähallin kokoisia koppeja pitkin valtateitä - 60 kilometrin keskituntinopeudella tietenkin. Erityisesti keskikaidealueella voidaan kaasujalkaa höllentää reilusti ja nauttia maisemista.

Ajellaan Hymer-, Dethleffs-, tai Globetrotter-merkkisillä helvetinkoneilla vuoroin keskiviivan tuntumassa ja vuoroin puoliksi ojassa, jotta saadaan takanatuleville pysyvä pelkotila siitä, onko kuski yhä kännissä eilisen porsasjuhlan jäljiltä. Häkkyrän sisällä istuu joukko pyjamaan pukeutuneita lapsia jotka tuijottavat perässä ajajaa ja hierovat jäätelöä ja karamellejä ruskeisiin ikkunoihin.

Siinä sitten viisas isä-Erkki (Kauko Röyhkä - Hammerfest) syö Sisua ja Rennieitä peräkanaa ja odottaa että sykkivä vitutus ohimoiden kohdalla menisi pois. Vaimokulta vierellä on kireä kuin ladattu varsijousi, ja takana keskimääräiset 1,8 lasta ja koira kirkuvat, ulvovat, riitelevät ja vaativat huomiota samalla kun se helvetin karavaanari edessäsi nauraa sinulle makeasti juoden kahvia ja ohjastaen kiireettömästi toisella kädellä.

Reunahuomautuksena mainittakoon muuten, että Edelmann on muuttanut perheineen Maltalle.



Asiaan liittyy toki myös vakavampi puoli, jos lähdetään hiukan pohdiskelemaan.

Ideaalitilannehan olisi se, että ihmiset asuisivat ns. normaaliolosuhteissa sellaisissa kodeissa, joista ei olisi valtavaa tarvetta lähteä vaeltelemaan. Olisi omaa tilaa ja omaa pihaa, punainen tupa ja perunamaa.

Sen sijaan me pakkaudumme päällekkäin ja rinnakkain asumaan kerrostaloihin, kuuntelemaan toisten meteliä seinän läpi ja ärtymään aina päivä toisensa jälkeen hieman entistä helpommin ja hieman pienemmistä asioista.

Tähän soppaan lisätään vielä jatkuva melu, kiire, ruuhkat, liikaa kiukkuisia ihmisiä, vittumainen pomo ja liian suuret vaatimukset työpaikalla tai vaikkapa parisuhteessa, niin ei ole ihme että ihmiset menevät rikki. Alkaa niin sanotusti kiristää liikaa.



Lappiin asti kun ajaa, voi todeta vakuuttavasti, että Suomi on aika perkeleen iso maa. Kyllä täällä tilaa on - jos vaan on halua asua vähän väljemmin.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan miltä se tuntuu. Aluksi sitä voi vaikkapa mennä kerran viikossa metsään, ja siellä sitten istua kannon nokassa hetken aikaa tekemättä yhtään mitään.


Jos tämä ajatus tuntuu miellyttävältä, olet luultavasti oikeilla jäljillä.




Hyviä ja rentouttavia kesälomia toivottaen,


-Pastori-

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko se nimenomaan kermajäätelöä, jota siellä takapenkillä syödään?

Hieno lomakuvaus!

T:Wisconsin

Pastori kirjoitti...

Hah! Kyllä se on varmasti juuri sitä.

Jos tämä meni ohi, kannattaa tosiaan kuunnella Kauko Röyhkän biisi Hammerfest.

marsvin kirjoitti...

Kiva, että nautit lomasta!

Muistutit lopussa osuvasti omassa tilassa asumisen ja elämisen tärkeydestä. Piti ihan mennä portaille istumaan, hylätä turha ajattelu, pistää tupakaksi ja antaa lintujen laulaa vaan.

Lopun päivää taidan käydä ahon laitaa. Kenties jopa ilman paitaa :)

Verna kirjoitti...

Lapinlomasi kuulosti hienolta! Meilläkin se on siipan kanssa suunnitteilla heti, kun vuorotyöläisten perheessä sopiva sauma löytyy. Ehkäpä juhlistetaan kymmenvuotishääpäivää muutaman vuoden päästä patikoinnilla.

On totta, että välillä on aihetta pysähtyä ja nauttia yksinkertaisista asioista. Niistähän se hyvä elämä lopulta koostuu.

Nautinnollisia kesäpäiviä!