perjantai 8. elokuuta 2008

Lasten Asialla

Pastori palailee pitkältä kesälomalta. Ei sillä, etteikö kesäisin olisi aikaa kirjoittaa, kyse on ollut lähinnä siitä vanhasta Suomalaisesta viisaudesta, joka menee kutakuinkin niin että :

"Jossei oo mitään sanottavaa, ni pidä pääs kiinni."

Nyt kuitenkin löytyi jällleen herkullinen aihe rienattavaksi ja pään kiinni pitäminen olisi kenties ollut jo päiviä sitten suotavaa erinäisten ihmisten taholla.

Kuten tyypillistä, lähestyn taas kahta tyystin erilaista tapahtumaa ja pyrin niputtamaan ne yhteen kohudokumenttiohjaaja Michael Mooren tavoin - siis välittämättä siitä, etteivät ne varsinaisesti liity toisiinsa, ja antaen ymmärtää että ne nimenomaan liittyvät.


Ja tästä lähtee.


Mikä olisi kesäisempää kuin kunnon kaupunkilaisten välinen kiukuttelu?

Ajatelkaa urbaanimiljöötä kesäterasseineen, vähäpukeisia iloisia ihmisiä kittaamassa siideriä ja pitämässä hauskaa. Jos ei tämä herätä kunnon perisuomalaista kateutta, niin ei mikään.

Tampereella rähinöinnin aiheena ovat usein polkupyörät (KLING KLING) kun taas pohjolan jalokivi Helsinki on siirtynyt modernimpana ja tyylitietoisempana kaupunkina sättimään ja säätelemään kaupunkilaisten pukeutumista.


Bikinikielto aiheuttaa eripuraa Helsingissä
5.8.2008 11:02

"Aurinkoa ottaneelta äidiltä kiellettiin bikinit leikkipuistossa, kertoo Helsingin Sanomat. "


Paula Kokkonen - apulaiskaupunginjohtaja ja sosiaali- ja terveystoimen vastaava avainhahmo oli sitä mieltä ettei ole sopivaa kuljeskella bikineissä lasten nähden, kun joku saattaa hämmentyä. Kuulemma lisäsi vielä että ihmisiä on niin monenlaisia. En voisi olla enemmän samaa mieltä jälkimmäisestä.

A.K-vaarivainaan aikoihin - joka myös hoiti apulaiskaupunginjohtajan toimea - sosiaali- ja terveysasioissa keskityttiin vaatimattomampiin asioihin kuten työllisyyteen ja köyhyyden poistamiseen.


Nyt ollaan kuitenkin tyypilliseen moderniin sosiaalitanttamaiseen tapaan huolissaan lapsista.

Lapsille on ehdottomasti syytä opettaa jo pienestä pitäen, että ihmisvartalo ja etenkin alastomuus (edes osittainen) on luonnoton asia, jota on syytä pelätä ja hävetä pienestä pitäen. Omaa vartaloa pitää tarkkailla jatkuvasti, että on varmasti samanlainen kuin muutkin ja sen jälkeen myöhemmällä iällä tajuta tämän olevan mahdotonta ja saada jonkinlainen syömishäiriö tai masennustila jota voidaan pohtia valtakunnanlehdistössä.

On myös kuulemma syytä huomioida, että alastomuus saattaa häiritä etenkin maahanmuuttajataustaisten henkilöiden lapsia, jotka eivät ole tottuneet paljaaseen pintaan.

On myös ilmeisesti ymmärrettävä niin, että jonkun toisenlaisesta kulttuuritaustasta tulevan mahdollinen ärsyyntyminen on vaakakupissa painavampi asia kuin se, että tässä kulttuurissa syntynyttä ihan varmasti harmittaa se, että joku siveyspoliisi kertoo mitä saa pitää päällään ja mitä ei.


Ja sitten toisaalle :

Esitys: poikien ympärileikkaus sallitaan Suomessa

"Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavan lakiesityksen mukaan poikien ympärileikkaus olisi sallittua, kun sen tekee lääkäri vanhemman toivomuksesta ja lapsen suostumuksella."


Tässä kohtaa lapsen edun perään huutelijat asettavat itsensä hiukan outoon valoon.

Käsitinkö oikein - lapsi on kypsä itsenäisesti päättäämään silvotaanko hänen sukuelimensä - mutta voi häiriintyä nähdessään ihmisen jolla on bikinit päällä?

Mitähän Freud olisi tästä ajatellut?

Ote sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esityksestä:

"Poikaa olisi kuultava ja annettava hänelle riittävät tiedot ympärileikkauksesta ja sen vaikutuksesta hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla. Pojan mielipide ympärileikkauksesta olisi selvitettävä ja otettava huomioon silloin, kun se hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden on mahdollista. Pojalla olisi oltava oikeus kieltäytyä ympärileikkauksesta. Juutalaisuudessa ympärileikkaus on tehtävä kahdeksantena päivänä syntymästä. Islamilaisuudessa samanlaista aikarajaa ei ole, mutta ympärileikkaus on tehtävä viimeistään ennen puberteetti-ikää."

Odotan innolla selvitystä, jossa Hyssälä ja kumppanit kertovat, kuinka kahdeksan päivän kypsään ikään ehtineelle kerrotaan hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden sopivalla metodilla että täti on nyt sitä mieltä että sinulta leikellään pilistä pala pois.


Voi luoja tätä kansaa ja sen sekopäisiä johtajia.


Uskoisin että lapsia pelottaa kesäistä vähäpukeisuutta enemmän tulevaisuudessa se, että tätä laivaa ohjaa joukko ääliöitä joilla ei ole realiteetin- eikä suhteellisuudentajua, saatikka kykyä ratkaista oikeita ongelmia. Toivottavasti tulevaisuuden toivot jättävät pippeliasioiden ihmettelyn jo ala-asteelle, ettei niitä tarvitse sitten enää eduskunnassa asti käsitellä.

Ei millään hyvällä, Lili Marleen.





-Pastori-


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nämä asiat liittyvät yhteen hyvinkin käytännöllisellä tavalla:
Pienten poikien leikelyllä on käytännöllistä harjoitella ja kehittää tekniikkaa, jonka edistyessä päästään eroon koko kiusallisesta paljaan ihmisihon ongelmasta. Valoisissa tulevaisuudennäkymissä voidaan kahdeksan päivän ikäisiltä, niin tyttö- kuin poikapuolisiltakin ihmisolennoilta poistaa iho kokonaan.
Erityisen kirkaaksi,mm maamme kehittyvän talouden kannalta kuvan tekee se, että kyseisen kiusallisen kudoksen voi kokonaisuudessaan korvata helppohoitoisella laminaatilla.
Vanhemmat voivat sitten valita, minkä yriysten logoja jälkikasvun laminaattiin painetaan. Yhteiskunnan tehtäväksi jää valvoa, etteivät lapsoset tee mitään sellaista, mikä saattaisi himmentää yritysten imagoa.
Toki menetelmän käyttöönotto saattaisi siirtymävaiheessa vaikeuttaa kosmetiikka-alan toimintaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mietin tuossa vielä, pitäisikö minun ryhdistäytyä ja tehdä itsestäni lastensuojeluilmoitus. Olemmehan koko tämän sateisen päivän loikoneet lukemassa, VAATTEITTA! - Äiti ja kaksi herkässä iässä olevaa, pientä poikaa. Miten tämä tuuleekaan vaikuttamaan heidän kehitykseensä. Ehkä eivät, pienet raukat, ollenkaan opi häpeämään itseään.
No,konsa kahlaamme heinittyneen pihan poikki saunaan, varmasti kaivamme jostakin uimavaatetuksen päällemme...