lauantai 2. huhtikuuta 2016

Musamaailman pohdiskelua part VII


Pitkästä aikaa taas virtuaalisen kynän ja paperin ääressä!


2000-luvun ihmissuojeludirektiivit täyttävä varoitustarra humppaladon seinässä.

Musiikki, tuo käymättömistä korpimaista viimeinen, on taas pitänyt allekirjoittanutta tien päällä paikassa jos toisessakin. Kun humppapolku Henkka & Kulkureissa taannoin katkesi, alkoi myös pakon edessä luova tauko keikkojen suhteen, tai ainakin niiden määrä romahti murto-osaan entisestään. 

Mikäpä siinä, aikansa kutakin. On ollut rentouttavaa tajuta, että myös omaa musiikkia tekemällä ja esittämällä saa ihmiset viihtymään ja siinä saa omalle sielulleenkin jotain sellaista lääkettä, mitä ei enää tietyn kilometrimäärän ja soittokertatoiston jälkeen saa soittamalla tuttuja ja turvallisia / puhkikulutettuja kappaleita. En kuitenkaan karsasta tanssimusiikkia, päin vastoin - olenhan tehnyt sen parissa hommia vuosikausia ja säveltänyt itsekin genreen kuuluvaa materiaalia. 

Nyt olen kuitenkin musiikin palkkasoturi, ja soitan hyvin monipuolisesti kaikkea mitä eteen tulee - välillä yksin, välillä isossa orkesterissa, mitä kulloinkin tarvitaan. 

Mutta ajatukseen - kun mennään soittokeikalle; mitä yleisö sitten lopulta haluaa? Tuttua musiikkia? Elämyksen? Rytmikoneen tanssin taustaksi? 

On varmasti helppoa tarttua valmiiksi tuttuun biisiin, fiilistellä sitä kun tietää mitä on tulossa seuraavaksi. Enemmän keskittymistä vaatii tarttua tuntemattomaan, kuunnella rauhassa ja ajatuksen kanssa ja makustella oudompaa kappaletta, sitä mitä siinä sanotaan, mistä se kertoo. Ehkä ihmiset eivät viitsi tehdä niin vapaa-ajallaan kapakassa; sinne tullaan rentoutumaan, nappaamaan napanderit, ja heittämään vapaalle. 

Tai niin sitä ainakin luulisi. 

Käväisimme hiljattain rock-orkesterin kanssa soittamassa keikan eräässä itäsuomalaisessa anniskeluravintolassa. Omistajan pyynnöstä veivasimme ensimmäisen setin tanssittavaa musiikkia, jossa oli paljon otteita Agents-yhtyeen tuotannosta. Tämän jälkeen siirryimme rivakkaampien biittien pariin ja aloimme soittaa enemmän (suomi)rokiksi tunnistettavaa materiaalia a'la Hurriganes, Eppu Normaali, Kolmas Nainen etc. 

Tanssiväki kaikkosi ensimmäisen setin jälkeen lattialta, mutta tilalle tuli pian nuorempaa väkeä, joka alkoi heilua heille tutumpien biisien tahdissa, ja kaikilla näytti olevan mukavaa. Keikasta jäi hyvä maku, ja ilmeisesti kaikki olivat illan kulkuun tyytyväisiä. Mutta kaikkiahan ei voi aina miellyttää, ja siitä osoituksen saimme jälkeenpäin eteemme tämän palautteen:

- Miksi valittaa kalliista, kun voi valittaa halvasta? 




Ensin huvitti, sitten ärsytti, ja sitten alkoi suoraan sanoen v***ttaa. 

Muistin kertaheitolla mikä tanssimusiikkigenressä on pepullaan. Ei se musiikki, eikä tunnelma kun ihmiset tanssivat ja nauttivat olostaan, vaan se tiettyjen ihmisten tyytymättömyys. Se "nouhau" mikä tulee kun on käyty tanssikurssilla, ja ollaan kaikkien alojen asiantuntijoita. Se kun neuvotaan orkestereita mikä on boogie-woogien oikea tempo kahden BPM:n tarkkuudella. Valitetaan ja rutistaan kaikesta, eikä keskitytä oleelliseen, eli siihen että pidetään hauskaa, rentoudutaan, tanssitaan, annetaan musiikin viedä. Ei. Suomessa pitää valittaa. 

Olkoonkin että palaute on saatu suhteellisen siistissä muodossa (uskokaa minua, paljon pahempia lappuja on tullut kaikille nimekkäille tanssibändeillekin), on siinä muutama silmiinpistävällä tavalla ärsyttävä ajatuspieru. 

1. "Käväistiin mutta (bändi) ei soittanut tanssimusiikkia".
Käväsimme soittamassa kolme settiä, joista ensimmäinen koostui esim. sellaisista kappaleista kuin Salattu Suru, Kauan, Yksi ainoa Ikkuna. Viimeksi kun tarkistin niin nämä olivat tanssimusiikkikappaleita.

2. "Lattia oli täynnä kun DJ soitti valssin ja humpan".
Lattia oli täynnä myös rautalankamusiikin aikana, sekä myöhemmin illalla kun soitimme ZZ-Topia. ZZ-Topilla ei ole tietääkseni ainuttakaan valssia eikä humppaa. Lattia oli täynnä myös kun DJ soitti teknoa, koska siihen aikaan kun iäkkäämpi väki oli siirtynyt kotiin tutimaan, oli paikalla vielä sankoin joukoin nuorempaa väkeä, jota humppa ei voisi vähempää kiinnostaa.

3. "Nykyiset orkesterit ei(vät) huomioi muuta ku(i)n omaa musiikkia(an,)ei(vät) yleisöä".
Omia biisejä emme soittaneet ainuttakaan. Dallapeen jälkeisellä aikakaudella on julkaistu suuri määrä erilaisia kappaleita, joista yllättävän moni ihminen myös pitää. Pyrimme tällä(kin) orkesterilla valikoimaan monipuolisen kattauksen biisejä juuri sitä silmällä pitäen että jokaiselle olisi jotain hyvää kuunneltavaa ja tanssittavaa. 

4. "Kun esim. ennen oli Väliaikaiset(-)orkesteri, niin (soittoruokala) oli täynnä". 
Epäilemättä olikin täynnä tanssinharrastajia, mutta tuskin hirveästi muuta porukkaa. Esim. Joensuun ainoa tanssiravintola lopetti toimintansa kannattamattomana, koska tanssilipun ostajat yleensä sijoittavat iltaan sen tanssilipun hinnan 15€ per lärvä ja juovat lasin jäävettä koko illan aikana. Ravintoloitsija tarvitsee työstään myös toimeentulon, eikä pelkkä kenkien kopina saa laskupinoa pienenemään pöydän kulmalla - siihen tarvitaan myyntiä.


5. "Luulen että... tulos oli parempi kuin... näillä halvoilla orkestereilla".
Mitäpä tuohon sanoisi. Peruskoulumatematiikalla ajatellen kalliimpi bändi jättää vähemmän katetta ravintolaan. Toisaalta tuskin tätä lausetta oli muutenkaan ihan loppuun asti ajateltu, kunhan vittuili. On masentavaa miettiä että itsekin on tanssittanut ihmisiä ammattitaitoisesti parikymmentä vuotta ja siitä huolimatta tällaiset pikku päivänsäteet heiluttavat paskaleimasinta hyvin kevyesti, kun musa ei satu miellyttämään. Ihan sama mikä on soittajien ammattitaito, kokemus, tieto eri musiikkityyleistä. Ne nyt soittaa jotain rokkia ja mä en ala, kun mun mielestä Korsuorkesteri on parempi. Selvä. Kyllä maailmaan mielipiteitä mahtuu. Mutta hei - kannattaa tilata vaikkapa Cheek kotiinsa keikalle, se on takuulla kallis!

6. "Eivät soita mitä suurin osa yleisöstä haluaa"
Emme myöskään ole ajatuksenlukijoita, vaan tulkitsemme tilannetta lavalta käsin siten, että jos Levottoman Tuhkimon aikana hypitään tasajalkaa ja lauletaan mukana, ei seuraava biisi todennäköisesti ole TV:n Kokoinen Haitari. Tämä ei johdu silkasta ilkeydestämme, vaan on osoitus meidän rassukoiden yrityksistä lukea yleisön tunnetilaa - monesti bändit nimittäin erehtyvät luulemaan että jos yleisöllä on hauskaa, kannattaa jatkaa samaan malliin. Mainittakoon vielä, että ajatustenlukutaidon kehittämisen vaihtoehtona käytetään yleensä sellaista menetelmää, että jos halutaan vaikkapa valssia, sitä voi käydä ihan kauniisti pyytämässä kun soitto on tauonnut. Jos orkesteri haltsaa kyseisen tyylilajin, saattaa käydä niinkin mainiosti, että sitä voidaan myös soittaa. Vittuilu sen sijaan on tiettävästi huono tapa saada tahtonsa läpi - oikeastaan asiassa kuin asiassa. 

7."Kaikella ystävällisyydellä en vain ymmärrä tätä meininkiä"
Kaikella ystävällisyydellä, huomasin sen. Ajat muuttuvat ja musiikki myös. Elämää rikastuttaa se, että ottaa mukaan rohkeasti uusia asioita eikä jämähdä haikailemaan menneiden aikojen perään. 

Lohduksi vielä todettakoon että ei se vanha tanssimusiikki mihinkään ole kadonnut. Tansseja järjestetään yhä monipuolisesti ympäri maata. Niiden perään on vaan nykyään lähdettävä, kun suurin osa tanssilavoista on kadonnut johonkin sinne 70-80-lukujen taitteeseen. Tuli sähköt työkaluihin ja soittimiin, perkele. Tuli karaoke ja markkinayhteiskunta. Enää tanssiaiset eivät ole ne kylän ainoat bileet joissa kaikki käyvät etsiskelemässä sitä parempaa puoliskoaan. Nykyään niitä rakkaustarinoita saattaa sitten syntyä vaikka baarissa rokkikeikan aikana :D. 

Mutta ei hätää - lupaan tulla sitten harmaahapsisena koukkunokkana emännän kanssa pilaamaan lastenlastenne keikkafiiliksen ja ryhdyn vinkumaan niille että "meidän aikana sentään bändit osas soittaa Paranoidin". 

Tai sitten vaan ollaan ihmisiksi. 


-Pastori-


















1 kommentti:

Rane kirjoitti...

Tämä asia on hyvin puettu tekstiin. Asiaa!!!