sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Ja siitä se idea sitten lähti.

Hei kaikille, Kai Heikille.

Satuin pitkästä aikaa lueskelemaan ihmisten kurnutuksia internetin ihmemaassa, ja päässäni naksahti. Tässä ei sinäänsä ole mitään uutta, tuntemani henkilöt saattaisivat jopa kertoa sellaista sattuvan kaiken aikaa. Törmäsin surffatessani (ysäritermistön aatelia) muutamaan mielenkiintoiseen blogiin ja sain viimein tartuttua kynään, ikään kuin vertauskuvallisesti, ja aloitettua oman horinani lisäämisen kansainväliseen roskatiedon tulvaan.

Tähän väliin lienee korrektia hourata joitain asioita itsestään.
Pastori - nimimerkin takaa löytyy maailmaan tervehenkisellä kyynisyydellä suhtautuva hiukan reilu kolmekymppinen muusikonrenttu ja elämäntaiteilija. Nykyisellään taiteilu koostuu pääasiassa maksamattomien laskujen ja niiden perään kinuavien yritysten taitavasta karttelusta, mutta väliin mahtuu myös ihka aitoa musiikin soittamista, luomista ja tarinoiden kynäilyä.
Asustelen omassa menninkäisen kolossani Tampereen Pispalassa, josta käsin pyrin jatkossa solvaamaan ihmisiä ja ajan ilmiöitä omalla persoonallisella tyylilläni. Aika näyttää riittääkö ihmisten sekä allekirjoittaneen mielenkiinto ko. toimintaa kohtaan.

Päätin jonkin aikaa sitten hypätä tyhjän päälle, ja pyrkiä elättämään itseni soittohommilla. Suomen maassa on julmetusti kyntämättömiä humppapeltoja (TJ:tä lainatakseni) perattavana, ja jos sanan säilä ja nakkisormien viuhutus pianon koskettimistolla suo, myös "oikean" musiikin areenoita joita käydä morjestelemassa.

Siirrynpä suoraan asiaan ja aloitan ajan ilmiöiden perkaamisen kertomalla tarinan vanhoista tuttavista. Suoritan henkistä viuhahtelua - jota esiintymiseksikin kutstutaan - tätä nykyä neljässä aktiivisessa orkesterissa. Eräs näistä maanmainioista roistokoplista on nimeltään Henkka & Kulkurit. Tässä päivänä eräänä saimme H & K:n kanssa ilon esiintyä vanhalla asuinpaikkakunnallani Hämeenkyrössä, tarkemmin sanoen Hälläpirtillä, keltaisessa homeenraiskaamassa ladossa (jota kuitenkin oli kunniakkaasti kunnostettu) jossa silloin aikanaan mopopoikaiässä juotiin keskikaljaa ja saatiin turpaan parkkipaikalla Raptorin soidessa taustalla limudiskon PA-laitteistosta.

Paljoakaan ei ollut paikkakunnalla muuttunut. Mikäs siinä, Hämeenkyrö pärjäsi muuttumattomana 700 vuotta ennen kuin saavuin ja pärjännee jatkossakin yhtä mallikkaasti onnekaasta poistumisestani huolimatta. No, keikkapaikalla tapasin vanhan tuttavani JK:n, joka toimi nykyään baarialalla ja oli tapahtumassa kaatamassa kepukkaa niille harvoille jotka tapahtumaan olivat saapuneet.

Aloimme paremman puheenaiheen puutteessa keskustelemaan musiikista. JK esitti minulle mielenkiintoisen teorian siitä, kuinka musiikkialalla päästään eteenpäin. Hänen strategiansa oli yksinkertaisuudessaan nerokas:

"Tarvitaan vaan hyvä biisi niin siitä se lähtee. Ei mitään hissimusiikkia."

Olin mykistynyt. Jos musiikkialan päättävissä elimissä olisi lisää vanhan tuttavani kaltaisia ihmisiä, maailma voisi olla parempi paikka ainakin mitä muusikon leivänpäällisiin tulee.

Halusin kertoa hänelle, että paitsi hyvä biisi, nykyään tarvelistalla on myös hyvä promoottori, hyvä levy-yhtiö, paljon hyviä tuttavia jotka jaksavat fanittaa bändejä ja promota niitä kaikille tuttavilleen (eli hyvä puskaradio), hyvät kontaktit radioon, televisioon, ohjelmatoimistoihin ja lehdistöön, hyvä ulkonäkö, hyvät nettisivut, hyvät taustavoimat, hyvät sanoitukset ja viimesimpänä muttei vähäisimpänä : hyvä tuuri olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Sen sijaan tyydyin viemään keskustelua toiseen suuntaan ja tiedustelin että mitenkäs sinä sitten päädyit ravintola-alalle.

Ajatus jäi silti vaivaamaan. Soittohommat ovat edelleen ihmisten mielikuvissa helppoa ja hauskaa ryypiskelyä ja hauskanpitoa, johon vihkiytyneet saavat puolivahingossa naiset ja omakotitalot itselleen rämppäämällä vähän naisten stringien sisäpinnan lisäksi sähkökitaraa. Tosiasiassa kukaan muusikko ei ilmeisesti ole joutunut työntämään ruton kalvamaa vanhaa linttamersua käyntiin adventtisohjossa pikkutakkiin ja kauhtuneisiin juhlakenkiin sonnustautuneena.



No, se siitä. Pahempi puoli asiassa on kuitenkin se, että nykyään musiikilla on pirullisen vaikeaa päästä pinnalle. Hyvä biisi on makuasia, se on kuulijan korvassa totta kai. Faktaa on kuitenkin se, että moni lupaavakin yrittäjä jää pimentoon, koska heidän hengentuotteilleen ei ole oikeaa jakelukanavaa. Formaattiradiot määrittävät tarkasti sen minkälaista musiikkia aalloille päästetään, ja minkälaisia artisteja loppuun asti tuotettujen kappaleiden levynkansista pitää löytyä.

Jos oikein muistan, musiikkialan pitkän linjan Grand old Man Pekka Ruuska joutui lähes käsikähmään eräässä radiohaastattelussa radion kanavapäällikön kanssa kun hän kertoi mielipiteitään maailman menosta juuri musiikin esiintuomisen saralla (Kielikuva on Pastorin henkilökohtaiseen hataraan muistiin perustuvaa liioittelua) . Ruuska väitti ettei esimerkiksi Anssi Kela olisi koskaan päässyt radioon ilman että hänen musiikkiinsa, joka on pääosin perinteikästä singer-songwriter-materiaalia, olisi lisätty hesalais-trendikkäitä ulinoita ja säksätyksiä joiden jälkeen biisit sopivat paremmin kanavan profiiliin.

Kanavapomo yritti vähätellä että ei se nyt ihan noinkaan mennyt. Ruuskan kommentti oli ytimekäs. "Kyllä se meni juuri näin". Ruuska esitti vastakommenttina, että jos kanavalle tuotaisiin viimeisen päälle hyvä biisi, joka olisi nauhoitettu pelkästään akustisella kitaralla ja laululla, olisiko mahdollista että kanava soittaisi sen? Ei kuulemma ollut.
M.O.T.

On hienoa, että meillä on kuitenkin internet, kaikkien kaveri, jonne jokainen julkisuuteen hamuava saa laittaa tuotoksiaan muiden ihmeteltäväksi. Muistaakseni esim. Stella pääsi pinnalle Mikseri.net:in kautta. Indietoiminta on tänä päivänä tärkeämpää kuin koskaan, sillä jos levy-yhtiöissä ei ole kavereita töissä, voidaan sarkastisesti todeta, että levydiilin saaminen lähettämällä kirjekuoria saatekirjelmineen on yhtä todennäköistä, kuin levydiilin saaminen kiipeämällä hotelli Ilveksen katolle ja heittelemällä CD-levyin varustettuja lennokkeja katolta alas. Kannattaa silti tarkistaa yökerhon sisäänkäynti ilmaisen CD:n toivossa.

On kuitenkin tärkeää jatkaa omalla linjallaan. Ihmiset ovat kyllästyneet kuuntelemaan samoja harkittuja, laskelmoituja ja loppuun asti hiottuja tuotoksia uudestaan ja uudestaan. A-osan jälkeen kertosäe ja pirusti särökitaraa. Ei helvetti. Silti, harva jaksaa tosissaan paneutua etsimään vaihtoehtoja. Kuinka moni jaksaisi lähteä tilaamaan appelsiineja netin kautta Saksasta, jos ne olisivat päässeet kaikista kotikylän kaupoista loppumaan? Tuskin kovinkaan moni. Paitsi tietyt villapaitaporukat, mutta niistä myöhemmin lisää.


Jatketaan kurnutusta ja pidetään lippu korkealla.
-Pastori-

2 kommenttia:

Pirkko kirjoitti...

Mahtavaa saada jotain uutta lukemista.Jatka Pastori samaan tyyliin.Meitä tosi faneja jotka käyvät sivuilla päivittäin on monta.Mukavaa luettavaa ja huumori mielessä kirjotettua että mielenkiinto säilyy loppuun saakka.Ei kun lisää samaa.

Pastori kirjoitti...

Kiitos. Hyvä jos kelpaa, pyrin postaamaan 1-2 kertaa viikossa aina kun kupoliini sattuu jokin päivänpolttava aihe eksymään.